21. elokuuta 2017

Syksyä kohti

Moi murut!

Kesä on vähän sellaista aikaa, kun tavoitteet jäävät taka-alalle ja tekeminen junnaa paikallaan; kun nautitaan ja ollaan vaan. Syksyn ja talven tullen sitten piiskataan itseään eteenpäin ja painetaan duunia tavoitteiden eteen niska limassa - tai näin ainakin omalla kohdalla. Viikonloppuna juhlin kaksi päivää Blockfest-festareilla, josta on muodostunut minulle sellainen kesän päätösjuhla. Kahden päivän festarirupeama oli jälleen todella hauska ja onnistunut, mutta vaati veronsa, joten eilinen meni lähinnä levätessä ja herkutellessa sekä hieman tulevaa pohtiessa. Tänään päätin polkaista virallisesti syksyn käyntiin, mikä tarkoittaa sitä, että on aika tiukentaa ruokavaliota, lisätä treeniä, jättää turhat kissanristiäiset väliin ja alkaa valmistautua tuleviin muutoksiin sekä haasteisiin.

Suurimpana muutoksena syksyä ajatellen on tietenkin muuttoni Saksaan, jossa käyn suorittamassa viimeiset opintopisteet kandidaatin tutkintoani varten Erasmus-vaihdon kautta Stuttgartin yliopistossa. Tämänhetkinen suunnitelmani vaihtoa silmällä pitäen olisi saada kaikki suoritettavat kurssit yhdelle tai kahdelle päivälle viikossa, jotta voisin mahdollisesti asua vaihtoaikanani Stuttgartista noin tunnin junamatkan päässä asuvan perheeni luona ja jotta minulla jäisi kunnolla aikaa tehdä reissuja Euroopan sisällä. Vaihdon aikana opiskelun ja matkustelun ohella olisi tarkoitus myös viettää laatuaikaa siellä asuvan perheeni sekä ystävieni kanssa ja huoltaa omaa mieltä ja kehoa. Viimeiset kaksi vuotta olen mennyt aika kovalla sykkeellä eteenpäin, joten pieni hengähdystauko Saksassa alkaa olla jälleen paikallaan. "Jälleen" siksi, että asuin Saksassa viimeksi vuosina 2014-2015, jolloin vietin siellä välivuotta ylioppilaskirjoitusten ja kauppakorkean pääsykokeiden jälkeen.

Vaihtoni päättyy viimeistään helmikuussa 2018 ja sen jälkeen minusta olisi aivan mahtavaa pyhittää loppukevät Euroopan ulkopuolella matkusteluun. Olen kuitenkin oppinut, että elämää on turha suunnitella liian tarkasti tai liian pitkälle, koska sillä on tapana yllättää ja heittää eteen jotain uutta juuri silloin, kun sitä vähiten odottaa. Siksi aion lähteä syksyä kohti vain positiivinen asenne mukanani ja ottaa vastaan kaiken, mitä eteeni sattuukaan tupsahtamaan!

IMG_5760

"A lion doesn't lose sleep over the opinion of sheep."

IMG_5661

"You can do anything, but not everything."

IMG_5727

"Grow through what you go through."

IMG_5612

"Being positive in a negative situation is not naive. It's leadership."


Ihanaa alkavaa viikkoa ja tulevaa syksyä kaikille!

11. elokuuta 2017

On vahvuutta myöntää, että on heikko

Meistä bloggaajista on moneksi. Voimme toimia motivaation tai inspiraation lähteinä, roolimalleina, järjen ääninä ja vertaistukena tai sitten varoittavina esimerkkeinä, naurunaiheina, kateuden kohteina, perättömien juorujen roolihenkilöinä ja lukijoiden pahan olon maalitauluina. Vaikka meistä onkin moneksi, olemme kuitenkin loppupeleissä aivan samanlaisia, haavoittuvaisia ihmisiä kuin te kaikki muutkin siellä ruudun toisella puolella. Me emme ole supernaisia tai -miehiä, eikä elämämme ole aina ruusuilla tanssimista. Meillä on omat ylä- ja alamäkemme; me epäonnistumme, itkemme ja vuodamme verta.

Sosiaalisen median ihmeellisessä maailmassa tämä fakta tuntuu harmittavan usein unohtuvan. En voi tarpeeksi alleviivata, kuinka säälittävän pintaraapaisun sosiaalinen media tarjoaa useimpien ihmisten elämästä. Kiiltävää pintaa. Pimentoon jäävät esimerkiksi ne itkuiset illat, unettomat yöt ja krapula-aamut morkkiksineen. Minulle viime kevät oli ravisuttavan raskas. Kandidaatin tutkielman, muiden kouluhommien ja työn aiheuttama stressi, epäterveelliset ja kariutuneet ihmissuhteet, ongelmat perheen sisällä ja yksinäisyyden tunne kuorrutettuna blogiin tulleilla ilkeillä kommenteilla sekä täysin ala-arvoisilla Jodel-keskusteluilla muodostivat kaikki yhdessä aivan liian suuren palan kakkua haukattavaksi. Huhti-toukokuun vaihteessa iltaisin nukkumaan mennessä saattoi tuntua kuin koko maailma kaatuisi niskaan, eikä aamulla sängystä ylös nouseminen tuntunutkaan enää houkuttelevalta. Kesken kuntosalitreenin yllättäneen itkukohtauksen seurauksena hakeuduin työterveyslääkärini juttusille. Tuossa vaiheessa tiedostin vielä jaksavani, mutta minua pelotti; missä menee jaksamisen raja?

Omista ongelmista puhuminen ammattilaisen kanssa tuntui hieman turhauttavalta, koska tavallaan minulla oli kaikki ihan hyvin ja suoriuduin edelleen kaikista velvollisuuksistani; kandidaatin tutkielma pysytteli aikataulussaan, kävin töissä ja salilla entiseen malliin sekä tapasin mahdollisuuksien mukaan ystäviänikin. Tunsin kuitenkin suoritustasoni ja voimavarojeni laskeneen merkittävästi, joten onneksi ymmärsin painaa jarrua. Vältin alkoholin käyttöä ja vietin sen sijaan rentouttavia viikonloppuja perheeni parissa etelän mökillämme sekä pyrin olemaan stressaamatta "ylimääräisistä" asioista, kuten esimerkiksi vaihtohakuprosessista tai blogi- ja somehommista ja pyrin karsimaan kaiken negatiivisen, kuten esimerkiksi Jodel-sovelluksen ja huonoa energiaa huokuvat ihmiset, ajatusmallit ja tavat, elämästäni. Pikku hiljaa silmukka alkoi löystyä. Sain kandin valmiiksi ja pois päiväjärjestyksestäni, jolloin stressi helpotti, ongelmat saatiin ainakin osittain ratkottua, en joutunut pahoittamaan jatkuvasti mieltäni, kun en enää lukenut itsestäni kirjoitettavia perättömiä juoruja tai ilkeitä sanoja, eivätkä huonot ihmissuhteet enää saaneet otetta ajatuksistani. Alkoi kesä ja minusta tuli onnellisempi kuin olen ollut pitkään aikaan.

Kulunut kesä on ollut jotenkin aivan ihana. Elämä on ollut tasaisen hyvää ja tavalliseen arkeen on tuonut piristystä erilaiset tapahtumat, ulkomaanreissut ja uudet ihmiset. Kun on hyvä olla ja tyytyväinen elämäänsä, on helpompi toimia toisten pahan olon maalitauluna. Nuolen lailla lähestyvät ikävät sanat ja teot saattavat lentää kokonaan ohitse ja osuessaankin ne kimpoavat pois jättäen jälkeensä vain pikkuruisen pintanaarmun. Toisin on, jos olo on jo valmiiksi huono, jolloin yksi pienikin ajattelematon, negatiivinen sana tai teko saattaa osua napakymppiin ja aiheuttaa rumaa jälkeä ihmisen mielessä. Toimikoon tämä postaus muistutuksena siitä, että koskaan ei voi tietää, millaisten asioiden kanssa joku toinen joutuu painimaan, joten pyritään olemaan inhimillisiä; ymmärtäväisiä, kohteliaita ja kilttejä toisia ihmisiä kohtaan. Kaikista ei tarvitse tykätä, mutta ketään ei saisi loukata.


36090878560_6491282798_o (1)

DSC_5516

Untitled
DSC_5616 (1)

35652908094_9266f3351d_o (1)

DSC_5581

Untitled

DSC_6025

35679582263_fb187ee68c_o (1)

DSC_5514

Untitled
DSC_5465

36488002615_887b4e9f8f_o (2)

DSC_5979

Untitled

DSC_6033

36488002615_887b4e9f8f_o (1)

DSC_5629

35679581603_20826bfe30_o (1)


DSC_5615

35652908134_87dec588ff_o (1)

DSC_5518

35652907994_e6df77c297_o

Aurinkoista viikonloppua jokaiselle teistä!