5. tammikuuta 2011

Year 2010 Photo Diary




Voitimme helmikuussa joukkueeni kanssa cheerleadingin junioreiden SM-hopeaa 2010 ja lunastimme tällä sijoituksella joukkueellemme edustuspaikan EM-kisoihin, jotka järjestettiin Suomessa kesällä 2010.

Helmikuussa siskosta tuli Wanha ja mulla oli synttärit samana päivänä. Kävin myös laitattamassa ekaa kertaa reijät korviin korviksia varten samana päivänä.



 Keväällä mökkeiltiin kaveriporukalla.

Toukokuun alussa esitimme koulussa musikaalia.




Toukokuun lopulla perheeseemme tuli koira vauva Mosku.




 

Heti kesäloman ensimmäisellä viikolla oli lähtö rippileirille Riihoon. Meillä oli hyvä porukka kasassa ja leirikin oli kokonaisuudessaan onnistunut.






Rippileirin jälkeen juhlittiin konfirmaatiotani.









Heinäkuussa pienistä vastoinkäymisistä huolimatta voitimme joukkueeni kanssa cheerleadingin junioreiden EM-pronssia 2010 !





EM-kisoista seuraavana päivänä lähdimme perhelomalle Italiaan. Lomailimme siellä kolmen viikon ajan ja kävimme mm. Toscanassa, Firenzessä, Olbiassa, Roomassa ja Sardiniassa.

Mökkireissu kaveriporukalla uusittiin syksyllä.








Marraskuussa olimme cheerleadingin junioreiden SM-karsintakilpailuissa Tampereella, sjoituimme 3.

Joulukuussa isoveikasta tuli ylioppilas.







Joulukuussa koulussa tanssittiin ysientansseja. Itsenäisyyspäivänä kaupunki järjesti kaikille yhdeksäsluokkalaisille itsenäisyyspäiväjuhlat.





Joulukuussa voitimme cheerleadingin junioreiden SM-hopeaa 2011!






Jouluna tuli sitten syötyä koko vuoden edestä.

Tällainen oli minun vuoteni 2010. Toivottavasti tästä uudesta vuodesta 2011 tulee vähintään yhtä hyvä ja tapahtumarikas! :-)


13 kommenttia:

  1. oot tosi kaunis! Noista sun matkoistas ois kiva kuulla lisää :)jatka vaan samaan malliin postauksies kaa ni hyvä tulloo!

    VastaaPoista
  2. Kaisa - kiitos paljon :)
    Anonyymi - jepsjeps niin mä aattelinkin, et voisin joskus kirjotella niistä vähän laajemmin paremman ajan kanssa ;D ja kiitän :-)

    VastaaPoista
  3. janina - kiitti :)) Mul tulee vaa hirvee ikävä kesää ja kaikkee ku noit kattelee :( :-D

    VastaaPoista
  4. tää oli ihan sika kiva postaus ;) good girl :) !

    VastaaPoista
  5. mistä toi sun siskon vanhojentanssipuku on? :)

    VastaaPoista
  6. mistä toi sun siskon vanhojentanssipuku on? :)

    VastaaPoista
  7. Anonyymi ja Anonyymi - Se on jostain Helsingin liikkeestä, en muista mistä koska en ollut mukana ostamassa :)

    VastaaPoista
  8. toi kuva jossa oot nina paavilaisen kanssa pisteet naamassa!! näytätte niin pikkusilta :-))

    VastaaPoista
  9. ohhooh, mökkikuvasta löytyi jopa tuttuja!:DD

    VastaaPoista

Huolehdithan omalta osaltasi, että blogin kommenttiboksi säilyy paikkana, jossa jokaisen on mukava vierailla. Kiitos positiivisesta kommentistasi!