1. joulukuuta 2012

Lettukestit

Moikka! Miksei kukaan varoittanut mua tästä uudesta jääkaudesta, joka tuolla ulkona tällä hetkellä vallitsee..? Mä en mielelläni pistäisi nokkaanikaan ulos, mutta pakon edessä sen teen, koska koulussa ja treeneissä on käytävä. Tänään treeneihin mentäessäni odotin junaa n. 40 minuuttia jäätävässä lumimyrskyssä ja musta tuntui, että jäädyin sisälmyksiäni myöten. Okei hyi toi sisälmys-vertaus, mutta siltä se tuntui. Tärisin vielä hyvän aikaa kisikselle päästyänikin. 

Eilen mulla oli ihan hirmu kiva päivä kun näin ensimmäistä kertaa kuukauteen Tuulia, joka saapui vihdoinkin Åresta takaisin meidän luokse Suomeen <3 Mun oli tehnyt jo ihan liian pitkän aikaa mieli lettuja ja sain Tuulinkin lämpenemään ajatukselle, mutta sitten keksittiin, että lähdetäänkin käymään Hyvinkään melko uudessa kauppakeskuksessa Willassa, jossa kumpikaan ei oltu aiemmin käyty. Napattiin toinenkin kaveri mukaan ja lähdettiin tyttöjen kesken shoppailemaan. Willassa on mm. Cubus, NewYorker, Ginatricot, H&M etc. eli lähes kaikki perus kaupat, jotka koluan shoppailureissuillani. Matkalla sinne sanoin tytöille, etten voi tuhlata paljon rahaa, koska mun pitäisi säästää Saksan reissua varten, mutta mites siinä sitten kävikään.. NewYorker vs. Anni 6-0.

a

7

8

Love you <3

b

Oon ehkä ylpein ikinä itsestäni kun sain otettua tälläisiä kuvia, joissa noi valot menee tollasiksi palloiksi. Kaivoin mun kameran ison zoomin esiin laatikon pohjalta ja päätin, että nyt opettelen kuvailemaan sillä, koska sillä tulee niin paljon tarkempia ja hienompia kuvia! Ainoa huono puoli siinä on se, että kuvaa joutuu mennä ottamaan aina tosi kauas, että kaikki, mitkä haluan kuvassa näkyvän, mahtuu kuvaan sekä se, että se tekee kamerasta entistäkin isomman ja ärsyttävämmän kantaa mukanaan, mutta ehkä mä kestän sen hyvien kuvien ja teidän vuoksi ;-)

118

5

1

150

d

3

028

116

2

9

10

6

169

Enkä jäänyt ilman lettujakaan! Shoppailujen jälkeen suunnattiin Tuulille, kutsuttiin lisäjoukot messiin ja pistettiin mun toivomat lettukestit pystyyn. Vaadin, että lettuja tehtäisiin niin paljon, että jokainen saisi syödä niin paljon kuin jaksaisi, eikä muillakaan ollut mitään sitä vastaan ;-) Lettuja tuli ihan hirveä kasa ja ne olivat ihan hirveän hyviä (Essi, ruokani ei ollut kuitenkaan hirveä tällä kertaa..). Olin siis superonnellinen <3

172

Ehdin tapaamaan monia ystäviäni turhan harvoin, mutta ne kerrat kun näemme ovat sitäkin ihanempia. En tiedä, miten pärjäisin ilman ystäviäni. Te tuette, kuuntelette ja piristätte mua päivästä toiseen ja jaksatte katsella mun häsläystä, ongelmointia ja noloilua sekä kuunnella mun kanssa (mun mieliksi) 10 vuotta vanhoja bailu- ja rakkausbiisejä (jotka mä oon löytänyt vasta nyt..) sekä nauratte mun jutuille, vaikka ne olisivatkin maailman huonoimpia. Kiitos, että olette olemassa :) Ja nämä ei kosketa pelkkiä ystäviä vaan kaikkia läheisiä ihmisiä mun ympärilläni (perhe, poikaystävä, jengiläiset etc.), jotka pidätte mut järjissäni kaiken tän kiireen ja stressin keskellä. Haluan, että tiedätte, että ootte mulle ihan hirmu tärkeitä <3 Toivottavasti jokainen teistä, joita tällä tarkoitan ja joka tämän lukee, tajuaa itse, että tarkoitan juuri sinua, koska muuten en ole onnistunut välittämään sitä teille tarpeeksi selkeästi. (Pauliina ikävä on suuri t. lemmikki)

No niin ja ennen kuin tämä alkaa mennä ihan liian siirappiseksi niin lähden katselemaan V:n kanssa Salkkareita, että päästäisiin tänään vielä nukkumaankin.. Huomenna on nimittäin HAC:n 10 v. juhlanäytös, jossa esiintyy kaikki joukkueet eli myös me Eliten kanssa :) Huomenna on muuten jäljellä enää yksi viikko SM-kilpailuihin (!!) ja joulukuun 1. päivä, ihanaa <3

PS. Vaihdoin banneria ja ulkoasua tässä muutama päivä sitten, jos joku ei sattunut huomaamaan. Toivottavasti tykkäätte! Eikös sitä sanota, että vaihtelu virkistää? ;)

50 kommenttia:

  1. Aivan ihana toi uus banneri!! :--)

    VastaaPoista
  2. Hei! Toivoisin että vastaisit kysymykseeni eli: "Sulla kun on se nimesi.fi kaulakoru, niin otitko sen isolla vai pienellä fontilla?" Kun sen kaulakorun tekstinhän voi ottaa joko isompana tai pienempänä. Ihmettelen miksi et vastannut mitään, kun kuitenkin itse vielä suosittelit näitä koruja täällä ja haluaisin kysyä juuri siksi, että saisin vähän muilta näkökulmaa mikä on hyvä. Kiitos vastauksesta jo etukäteen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anteeksi en ole ehtinyt nyt vastailla muutamaan päivään kommentteihin, koska olen käynyt aina vain tosi pikaisesti koneella ja yleensä haluan panostaa vastauksiin :) En nyt kyllä muista yhtään minkä kokoisena olen sen tekstin ottanut, koska en edes tiennyt, että sitä saa kahdessa koossa :S Mulla on se Carrie-koru, joten voihan olla, että siinä on vain joku yksi tietty vakio koko?

      Poista
  3. Ihana uusi banneri munkin mielestä! :)

    VastaaPoista
  4. Aivan ihania kuvia ♥ Tuli niin hyvä fiilis näistä :)

    VastaaPoista
  5. Hei, miten saat sun hiukset taipumaan sivulle tuosta edestä? Oisko muuten meikkauspostaus mitään, kiinnostaisi miten meikkaat silmät ja ihon, sekä millä tuotteilla? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ne sillein oikeesti kauaa pysykään ja joudun olla koko ajan räpeltämässä niitten kanssa :( En pidä itseäni minään mallikkaana meikkaajana, joten meikkipostaus tuskin toisi kenellekään mitään erikoisia ahaa-elämyksiä, mutta katsotaan.. :)

      Poista
  6. Ihania kuvia jakiva postaus :) Mistä tuo takki on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Se on H&M:ltä ostin sen viime talvena, mutta tänä vuonnakin siellä on näkynyt lähes samanlaisia :)

      Poista
  7. Kivoja kuvia :) ja uusi banneri on ihana!

    VastaaPoista
  8. Miten saat sun hiukset pysymään ei-sähköisinä ja takuttomina koko päivän kun ne on noin ihanan pitkät? :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä ne sähköistyy varsinkin talvella, mutta siihen auttaa aika paljon kosteuttavat suihkeet ja hätätapauksessa ihan vaan pikkusen harjan kasteleminen ja märällä harjalla harjaaminen :) Takkujakin joudun aika usein niskasta selvittelemään, mutta harjailen siis tosi usein päivän mittaa hiuksiani, joten ei niihin ehdi kehittyä takkua :) + pidän aika paljon hiuksia myös kiinni!

      Poista
  9. mistä oot ostanu noi iphonen kuoret?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noi pinkit timanttiset on mun ja ne on H&M:stä :)

      Poista
  10. Mulla ois sellanen kysymys, et onko guessin vaatteiden koko sun mielestä normaalia pienempää vai ihan normia? Kun moni on sanonu mulle että ne ois normaalia pienempää, mut sitten toisaalta mulla on pari vanhaa toppii, toinen s ja toinen m ja kummatkin on mulle vähä isoja ollu/sopivii :> Ja kun netistä oisin tilaamassa, niin ei joutuis sit palauttelee :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmm.. Mulla ei kyllä ihan hirveesti oo vaatteita Guessilta, mutta pari toppia, jotka ostin Jenkeistä on ainakin mun mielestä pikkusen isoja vaikka ovatkin XS kokoa.. Mutta en sitten tiedä yleisesti ottaen :)

      Poista
  11. Laita enemmän päälle ettei palella. Hyvältä voi näyttää vaikka vetäisi kunnon lämpökerroksen niskaan. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kuule.. Treenimatkoilla mulla on aina lökärit, uggit, huppari ja paksu talvitakki sekä hanskat ja kaulahuivi, joten kyllä mulla ihan kunnon kerros on päällä :-D

      Poista
    2. Kerrospukeutuminen! Lökäreiden alle mahtuu myös toisetkin housut tai paksut legginsit! :)

      Poista
  12. Sulla on tosi ihanan pitkät ja paksut hiukset. :)

    http://vaatetellen.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  13. Onhan postaus susta ja sun siskosta vielä tekeillä, ettet oo hylänny sitä ideaa kokonaan? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan se, mutta haluttaisiin vaan saada siskon kanssa otetuksi muutamia uusiakin kuvia postausta varten. Tuntuu vaan, että ollaan aina menossa ihan ristiin rastiin eikä ikinä saada otetuksi kuvia, jossa molemmat olisi laittautuneet nätiksi ja samaan aikaan paikalla ;-D

      Poista
  14. ihanaat kengät<3 mistä? :)

    VastaaPoista
  15. "Moikka! Miksei kukaan varoittanut mua tästä uudesta jääkaudesta, joka tuolla ulkona tällä hetkellä vallitsee..?"

    Kyllähän uutisissa varoitettiin ja jankutettiin moneenkin kertaan ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä tossa oli mukana hieman vitsiäkin, koska eihän tuolla ulkona nyt oikeasti "jääkausi" ole :-D

      Poista
  16. Kävin lukemassa Eliten blogista että olet saanut volttipalkinnon tai ainakin jostakin Annista siellä puhuttiin ja uskon heidän tarkoittaneen sinua koska olet omassa blogissasi puhunut voltin opettelusta. Siispä, onnea! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu tarkoitti mua :) Kiitoksia! Opin sen kylläkin jo kesällä ennen EM-kilpailuja, mutta oon kyl ihan superonnellinen sen oppimisesta :)) <3

      Poista
  17. Ootko miettinyt naked truth bloggaajahaasteen tekemistä? (: ois tosi kiva nähdä sut luonnonkauniina, kun oot laitettunakin niin kaunis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä mä sitä pohdin kun se muutama viikko sitten levisi melkein jokaisessa blogissa, mutta mä en taida ihan vielä sellaiseen uskaltautua.. :)

      Poista
    2. oon miettinyt sitä miks sulle ilman meikkiä oleminen/kuvien ottaminen on niin kamalaa, kun susta saa sellaisen kuvan ettet ookkaan itsestäs niin nvarma mitä annat ehkä ymmärtää? :) vai onko sitten niin, että sun naaman kauneus onkin vaan sitä meikkiä?

      Poista
    3. Samaa oon miettiny?!! :D

      Poista
    4. Olen kärsinyt viidennestä luokasta lähtien huonosta ihosta, joten ei, en tunne oloani kovin itsevarmaksi, jos joudun olemaan julkisilla paikoilla täysin ilman meikkiä. Blogissani on joskus vilahtanut kesällä tai ulkomailta otettuja kuvia, joissa olen meikittä, mutta en halua varta vasten kuvata naamaani läheltä ja meikittömänä ja laittaa sitä tänne muiden arvosteltavaksi.

      Poista
  18. ois kiva nähdä mitä ostoksia löysit sieltä willasta :--)

    oot ihan uskomattoman kaunis, ja sust ois oikeesti malliksi (enkä sano tota sellasena kliseenä että voivoi ku oot niin nätti ja hoikka yms. vaan niinkuin ihan oikeasti! Sul on hyvä pituus, treenattu sekä hoikka vartalo ja virheettömät kasvot. Mitä muuta enään tarvittaisiin? (--:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukaan lähti Willasta vaan yhdet lökärit ja alusvaatteita ja niitä en kehtaa täällä blogissa esitellä ;-D

      Höpöhöpö! Joskus pienempänä haaveilin kyllä mallinhommista, mutta ei mun pituus riitä (165 cm) eikä mun kasvoistakaan löydy sellaista erilaisuutta/erikoisuutta, mitä malleilta nykyään halutaan :)

      Poista
  19. Sähköstyyks noi sun hiukset koskaa? Mua ärsyttää aina ku tulee talvi ja hiukset menee naamaa pitki -.-

    http://ruusukerotta.blogspot.fi

    VastaaPoista
  20. ihanat takit kummallaki!<3
    tiiätkö mistä tuo sun kaverin takki on?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos en ihan väärin muista niin Zarasta! :)

      Poista
  21. Hei!

    Ihailut, kun et laittanut tissivakokuvaa uudesta hupparista!! Oikeesti ne sellaset kuvat on tyhmiä ja NIIN noloja, sun ei oikeesti tarvi ALENTUA, sellaiseen, olet tarpeeksi hieno itsenäsi, vain tyrkyt tekee niin ja on sun päätös ootko SÄÄLITTÄVÄ tyrkky vai et.

    T. nimetön

    VastaaPoista
  22. Nää sun postaukset on aina niin ihania ja oot uskomattoman kaunis ! (:
    Itsekkin kirjoittelen blogia parhaanystäväni kanssa , käy kurkkaamassa jos kiinnostaa ! (:
    http://alisajasuski.blogspot.fi/

    VastaaPoista

Huolehdithan omalta osaltasi, että blogin kommenttiboksi säilyy paikkana, jossa jokaisen on mukava vierailla. Kiitos positiivisesta kommentistasi!