22. tammikuuta 2013

Wanhojen tanssit 2012

Alle kuukausi aikaa enää jäljellä wanhojen tansseihin. Teillä kaikilla onnekkailla, jotka tänä vuonna tanssitte wanhat, on jo varmasti kiva pari tsekattuna, mekko vaatekomerossa henkarissa odottelemassa H-hetkeään, meikit ja kampaus suunnitteilla sekä tanssiaskeleet kutakuinkin hallussa. 

Tanssin omat wanhani viime vuonna, vaikka oikea vuoteni olisi ollut vasta nyt. Tahdoin tanssia yhdessä poikaystäväni sekä ystävieni kanssa, ja olen todella tyytyväinen päätökseeni. Onhan se vähän harmi nyt, kun oma ikäluokkani tanssii wanhoja, ystävät ja poikkis juhlii penkkareissa ja mulla ei ole mitään, paitsi muistot omista wanhoistani, mutta enköhän mä kestä! Saavutan aikuisiänkin ihan muutama päivä wanhoista, joten juhlaa ei munkaan helmikuulta puutu ;-) Ja saanhan mä sentään ihastella kaunista pukuloistoa meidän koulussa. 

Mua pyydettiin tekemään wanhojen tanssi -postaus, johon keräilisin kuvia itselleni mieluisista kampauksia etc. ja musta se oli todella kiva idea toteutettavaksi. Postausta kuvittaa omat wanhojen tanssi kuvani sekä kuvat omaa silmääni miellyttävistä kampauksista ja meikeistä.


Mietin pitkään, miten laitan hiukseni. Äitini halusi kovasti, että laittaisin kaikki hiukset kiinni jollekin upealle kampaukselle ja minustakin se kuulosti ihan hyvältä vaihtoehdolta sekä sopivalta wanhojen etikettiin, mutta ajattelin silti, että olisi kiva ns. hyödyntää pitkät hiukseni, nostaa vain osa hiuksista ylös kiinni ja jättää osa auki, jolloin ne voisivat hulmuta pitkinä ja kiharalla. Päätin aluksi, että laittaisin nutturan, mutta onneksi menin kampaajalle tekemään koekampauksen. En ollut tyytyväinen kampaukseeni, joten päätin pelata varman päälle ja jättää osan hiuksista auki. Myös äitini oli sitä mieltä, että koekampaus ei ollut paras vaihtoehto minulle ja alkoi totuttelemaan ajatukseen, että hiukset jäisivät auki. 

Lopputuloksen näette yllä olevasta kuvasta. Minulla oli siis osa hiuksista kiinni ylhäällä ja loput olivat auki kiharalla. Hiuksien kiinnityskohdissa oli timantteja ja päälaella kimalteli tiara. Olin/olen todella tyytyväinen päätökseeni pitää hiukset auki, koska tunsin oloni itsevarmaksi ja kauniiksi kampauksessani.

Muistakaa siis kampausta miettiessänne valita kampaus, joka näyttää teiltä itseltänne ja saa olonne tuntemaan itsevarmaksi ja kauniiksi! Suosittelen lämmöllä myös koekampauksen tekemistä. Maksaahan se kyllä, mutta on se sen arvoista, ettei tule ikäviä yllätyksiä juhlapäivänä..  Hiukset ovat naisen kruunu, joten kantakaa kruunujanne ylpeänä!

270

Jos tanssisin itse tänä vuonna wanhani, hiukseni..

Olisivat saattaneet ottaa hieman vaikutteita lastenelokuvasta Tangled (Tähkäpää). Mun mielestä tossa yllä olevassa kohtauksessa Tähkäpään hiukset ovat upeat! Kiharaa, lettejä ja koristeina kukkasia sekä timantteja. Ehken nyt kuitenkaan haluaisi näyttää kävelevältä kukkapuskalta, mutta tollasta tyyliä voisi soveltaa hieman hillitymmin.

279
Tähkäpää-variaatioita

276
277
Tai sitten hiukseni olisivat joko löysällä niskanutturalla tai klassisella korkealla ja huolitellulla nutturalla. 

Uusin ihastukseni, joka varmasti näkyisi myös kampauksessani, on letit kampauksessa. Mun mielestä näyttää ihan supernätiltä esim. yllä olevassa kuvassa toi vasen alakulma. Voisin ajatella itselleni tuollaisen kampauksen päältä, mutta loput hiukset pitäisin auki ja kiharalla.

278
Osa hiuksista kiinni -variaatioita


Mun kavereista taisi olla melkein jokaisella vain osa hiuksista kiinni ja loput olivat auki kiharalla.

798

Tanssin wanhani samalla mekolla, jolla isosiskonikin tanssi omansa. Jos meillä ei olisi ollut valmiiksi mekkoa, olisin luultavasti etsinyt shamppanjan, sinisen tai vaaleanpunaisen sävyistä mekkoa itselleni. Onneksi meillä kuitenkin oli mekko valmiina odottelemassa, niin mun ei tarvinnut stressata sen hankkimisesta ja rahaakin säästyi. Toi mekko muutenkin hipoo mun mielestä täydellisyyttä. Vaaleanpunainen prinsessamekko timanttikoristeilla, voisiko tyttö enempää toivoa? ;-) Ihan ykköstä tossa mekossa on selässä olevat nyörit, jolla mekon saa kiristettyä juuri itselleen sopivaksi. 


Ainoan miinuksen mekosta voitte nähdä yllä olevasta kuvasta, jossa mekon helma taittuu hieman lattiaa vasten. Syynä tähän oli se, että helma oli pikkusen liian pitkä mulle, kun tanssin ensimmäisenä tanssipäivänä ballerinoilla. Vannealushameesta huolimatta  jalkani meinasivat koko ajan sotkeutua mekkooni ja V:lläkin oli vaikeuksia olla astumatta sen päälle tanssiessamme. Oli siis hieman vaikeaa nauttia tanssimisesta, kun piti koko ajan keskittyä pystyssä pysymiseen. Seuraavana tanssipäivänä laitoin jalkaan kiilakorot, jolloin helma oli juuri oikean mittainen ja tanssit sujuivat kuin vettä vaan!


Oli ihanaa viettää prinsessapäiväni ihanien ystävieni kanssa <3





Olimme olleet Thaimaassa lomamatkalla perheeni kanssa tammikussa, joten mulla oli vielä tanssien aikaan hieman päivettynyt iho. Pistin kuitenkin kevyen kerroksen itseruskettavaa edellisenä iltana ennen wanhojen tansseja ja ainakin omasta mielestäni rusketus näytti tosi luonnolliselta. Itseruskettava, jota käytin, oli ostettu apteekista: ACO Self tanning lotion.


Meikkasin itse itseni, koska itse tietää ehkä parhaiten, mitä haluaa ja millainen sopii itselle. Tein tummat silmämeikit ja laitoin silmien ulkonurkkiin tekoripsitupsuja. Poskiin laitoin paljon vaaleanpunaista heleyttävää korostuspuuteria, joka toi haluamani mekkoon sopivan heleän hehkun poskilleni. Huulissa mulla oli vaaleanpunaista huulikiiltoa.
286
Tossa olisi luomivärit mun mieleen! Valkoinen ja musta sopivat kylmempien värien kanssa ja kulta, ruskea ja pronssi vähän lämpimämpien värien kanssa. Noi molemmat näyttää mun mielestä upeilta ja yleensä kun meikkaan itseäni juhliin tavoittelenkin noiden tapaista lopputulosta. Huulissa toimii mun mielestä parhaiten ihan vaan kevyt vaaleanpunainen huulikiilto.


Tanssiparissanikaan ei ollut mitään valittamista :) Musta on ihanaa, että satiin kokea ja jakaa yhdessä tälläinen molemmille iso päivä.



Mami lensi Saksasta katsomaan mun tanssejani ja paikalla olivat myös siskoni, isäni ja isovanhempani.




<3



Tiaran ja kaulakorun ostin Kampin NINJA:sta ja käsikoru on Spirit Storesta.



Pusuja pikku prinsessoilta!




Wanhojen jatkomme eivät olisi voineet olla onnistuneemmat! Parasta seuraa, uusia tuttavuuksia, hyvät puitteet (DJ, valot, tila etc.) ja hyvä fiilis! Juhlin jatkoilla yöllä myös 17-vuotsissyntymäpäivääni.


Jatkoilla mulla oli muuten samat asusteet: korut, tiara ja hopeinen clutch, kuin tansseissa, mutta vaaleanpunainen prinsessamekko vaihtui satiiniseen pikkumustaan.

Kokonaisuudessaan mulla oli siis tosi onnistuneet ja unohtumattomat wanhojen tanssit, jotka tuun varmasti muistamaan koko elämäni. Nauttikaa täysillä tulevasta juhlapäivästänne ja tehkää siitä yksi parhaistanne sekä muistamisen arvoinen! :)

72 kommenttia:

  1. Kiva ja ajankohtainen postaus, kiitos tästä! :) Mulla olisi yksi kysymys hiuksiin liittyen, niitä kun tässä pohdiskelen itsekin.. Koekampausta ei ole luvassa ja mullakin oli mietinnässä ensin nuttura, mutta kampaaja suositteli mun pitkiin vaaleisiin hiuksiin myös tuollaista puoliksi auki jätettävää. Mietin vaan, että tuleeko avonaisilla hiuksilla ihan hullun kuuma? Ainakin harkoissa mulla on täytynyt olla aina ponnari, en pysty avonaisilla olemaan :D Osaatko yhtään sanoa tohon, sulla kun oli tuolleen puoliksi auki nuo hiukset? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuleehan siinä tanssiessa kuuma, mutta ei mun mielestä hiuksien auki pitäminen vaikuta siihen kuumuuteen kauhean radikaalisti :) Ainoa, mikä oli vähän tyhmää noissa puoliksi avonaisilla hiuksilla oli se, kun meillä wanhat kestivät 2 päivää, että niitä piti kiharrella uudestaan aamulla kotona ja toisena päivänä ne eivät olleet enää niin siistit.

      Poista
  2. oot ihan ylikaunis ja mekko oli ihana:)!

    VastaaPoista
  3. pliis tee tämmönen kans ens vuonna koska mulla on sillon tanssit ja tarviin hiusneuvoja xd

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, joo katsotaan sitä sitten ens vuonna ;-)

      Poista
  4. onks sul silarit vai onks sul push upit tai bombshellit XDD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. tai sit annilla on vaan ollut tuuria geenilotossa:) !

      Poista
    2. Ei ole silareita, push up:pea tai bombshelleja. Tollasen selästä avoimen juhlamekon alle ei oikein viitsi rintaliivejä pistää, joten mulla oli siellä alla sellaset Freebra -imukuppirintaliivit. Niitä voi ostaa mm. Nelly.com:ista. Suosittelen, jos ei halua, että rintaliivit näkyvät rumasti mekosta.

      Poista
  5. Näytät kyllä aivan upealta noissa kuvissa, ihan kuin oikea prinsessa!=)

    VastaaPoista
  6. Nyt on kyllä pakko kysyä, että olitko sä tai sun sisko viime heinäkuussa RUK:n kurssijuhlassa? :-D Vai oliko siellä vaan joku samannäköinen...

    VastaaPoista
  7. Onko noissa kahessa kuvassa mitkä on sun tansseista (ihan niinku tanssikuvat) nii tossa jollaan samanlainen mekko kun sulla? Toi vaaleensininen? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo on :) Siellä tais olla myös lila ja punainen samanlainen mekko kanssani, mutta onneksi ei ollut samanväristä :)

      Poista
  8. Onko teidän wanhojen omaa tekemää freestyle-tanssia julkaistu esimerkiksi youtubessa? :)vai oliko teillä ylipäänsä sellaista? Nykyään se on aika yleistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli meillä sellainen, mutta mun tietääkseni sitä ei ole missään katsottavissa (j ehkä ihan hyvä niin..) :-D

      Poista
  9. Tanssiko kukaan sun kaveri vuotta aikasemmin wanhoja ? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo :) Kaks kaveria tanssi vuotta aiemmin.

      Poista
  10. jeee tää postaus ei ois voinu parempaan paikkaan tulla! :) tosi kiva!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noni kiva kuulla, toivottavasti oli jotain hyötyä! :)

      Poista
  11. Haluaisin sun mielipitees, näyttääkö tyhmältä jos mekossa on silikoniolkaimet kuten ystävälläsi näyttää olevan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika huomaamattomathan ne ovat, mutta itse en ainakaan halunnut/haluaisi minkäänlaisten olkaimien näkyvän :)

      Poista
  12. Sun rinnat ei taida olla ihan sieltä pienimmästä päästä kun ne noin isoilta näyttää pelkästää freebra liiveillä, en siis usko et ne freebrat noin paljon vaikuttaa et meinaa rinnat pursuaa mekosta pihalle, näytät povipommille kun vertaa sun ystäviin. =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitikö tääki nyt oikee eriksee käydä kertomassa annille? :D eiköhän anni ite tiiä kokonsa ilman et sitä tarttee tulla spekuloimaan :DDD naurattaa välillä nää ihmisten älynväläykset..

      Poista
  13. Toi sun mekko on aivan upee !! rakastuin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin tykkään siitä niiin paljon! <3

      Poista
  14. Missä lukiossa sä oot?:)

    VastaaPoista
  15. Mitä tuo heleyttävä korostuspuuteri on? :) Ja onko toi samaa mitä sulla on monessakin kuvassa, ihan normaaleissa arkipostauksissa? Oot sen joskus sanonut mutta en tähän hätään löytäny puuterin merkkiä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ää se, mitä käytin wanhoissa, on nyt loppunut enkä millään saa päähän sen nimeä, mutta nykyään käytän KIKO:n korostuspuuteria. Ja joo käytän ihan arkenakin :)

      Poista
  16. Vuokraatko tota sun mekkoa ? :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on mun ja mun siskon, ja ei olla vuokrattu sitä :)

      Poista
  17. ite en tanssi, kun oli parin kanssa ongelmia, mutta toimin juontajana :-) kestiks toi sun meikki hyvin koko päivän?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meikki kesti tosi hyvin! ja tsemppiä juontohommiin ;)

      Poista
  18. Hei kiva postaus :-) oot ihan hirmu nätti, siskosi myös:-) tuli mieleen että heiluiko tms menikö pois paikoiltaan sun hiukset, kun ne on niin pitkät ja oli ouoliks auki? Siis tuliko ne silmille tms:-DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia <3 Hiukset heilui tanssiessa, mutta koska osa oli ylhäällä kiinni ne asettuivat heti takaisin paikoilleen :)

      Poista
  19. en malta oottaa et pääsisin itekki tanssimaan! :) tuskin vaan saan paria ja mekkoonkaan ei olis oikeen varaa, niiin pelottaa että jää tanssit tanssiamtta :/

    mut sulla oli aivan ihana mekko ja oot mahottoman kaunis!!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Netistä tilaamalla saattaa löytää tosi halpojakin mekkoja! ja ei monilla muillakaan ainakaan meijän koulussa ollut valmiina paria, vaan tanssiharkoissa sitten jaettiin parit niille, joilla ei vielä ollut. Kiitos :)

      Poista
  20. Mulla on muute samanlainen mekko mutta eri värisenä!:) Ihania kampauksia, noikin oli just sellaisia mitä oon ite pohdiskellut, haluisin jonkun letin ja siitä hiukset sitten puoliksi auki.. Paljonko muuten sun koekampauksen tekeminen maksoi? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koekampaus tais olla jotain 60€ :)

      Poista
  21. On kyllä niin ihana toi sun prinsessamekko :) Tää oli ehkä kaikista parhain Wanhojen tanssi postaus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee kiva kuulla! Kyllä mä tätä aika kauan väkertelinkin ;-D

      Poista
  22. Itse tanssin Wanhat kaksi vuotta sitten ja ikävöin mun omaa kaunista mekkoa ja sitä kaikkea ihanaa mitä siinä päivässä oli! Oli kyllä uskomattoman upea päivä, varsinkin kun sai kokea sen poikaystävän kanssa :)

    VastaaPoista
  23. mainitsitkin jo tosta että hiuksia piti korjailla toisena päivänä mut oliks niillä vaikee nukkuu ? onks mitään vinkkejä miten sais pidettyy kaks päivää hyvässä kunnossa ? ja missä kävit tekee sen koekampauksen ? :)
    pysyks ne rintsikat hyvin paikallaan ja osaatko sanoo pysyykö pienemmissäkin tisseissä :D ? ja tiiätkö mistä toi mekko on ja suunnillee minkä hintanen oli ?
    mitä pohjustusta käytät meikissä (siis meikkivoide puuteri yms,) mulla on vaikee löytää sellasta peittävää ja kestävää meikkivoidetta :( täytyikö meikkiä korjailla pitkin päivää ?
    anteeks tällänen kysymyspommitus ja kiitos jo etukäteen !
    oot kyllä upee ja toi mekko on täydellinen !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ollu vaikeaa nukkua. Mä keräsin kiharat yöksi pinneillä ylös kiinni, jotta ne säilyisivät pikkusen parempina, eikä painautuisi ihan lysyyn yöllä. Tein koekampauksen samassa kampaamossa, jossa mulle tehtiin kampauskin.

      Rintsikat pysy aika hyvin paikoillaan, mutta koska tanssiessa tulee pikkusen hiki, saattaa liimakupit vähän valua.

      Lainasin meikkipohjaan yhdeltä kosmetologi tuttavalta sekä V:n siskolta pohjustusvoiteita, peitevoiteita etc. Panostin pohjustukseen aika paljon, joten ei tarvinnut korjailla meikkiä. Huulikiiltoa lisäilin! :)

      Kiitos!

      Poista
  24. hehe näin sut tänää järvenpään lukiol ku oltii tutustumas ! näytät iha erilaiselta ! tietty kauniimmalta !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo siellä olikin melkonen hulina kun oli ysiluokkalaisia tutustumassa :) Kiitos!

      Poista
  25. Joo ihan hyvä ettei meijän omasta tanssista ole mtn videoo kokonaisuudessaan. Se oli jotain järkyttävää. Tosin, olihan se aika hauskaa kun kaikki oli niin pihalla!:D

    VastaaPoista
  26. Ihan mielettömän ihana postaus!:) itelläni on 15.2 vanhojentanssit ja samanlainen mekko kuin sinulla;) Kiitos hyvistä vinkeistä kampauksen ja meikin suhteen!:)

    VastaaPoista
  27. Ihana mekko anni ja hienosti hiukset! :) <3

    VastaaPoista
  28. Mukavaa, että jaksoit tehdä tällaisin postauksen, vaikka aihe ei olekaan niin ajankohtainen enää sinulle :) ja voi, hiuksesi näyttävät ihanalta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti tästä oli hyötyä joillekin! :) Kiitoksia :)

      Poista
  29. oot kyllä nätti ja toi kampaus on ihan tyädellinen. Ite en tykkää nutturasta.. mutta miksi halusit tiaran:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiara oli mulle ihan must have -juttu, en tiedä miksi :-D Ehkä kun kerrankin sai laittautua prinsessaksi niin halusin ottaa kaiken siitä irti ;-D

      Poista
  30. Mitä tykkäsit tosta ACO:n itseruskettavasta? :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkäsin ja tykkään! :) Mulla on sitä vieläkin jäljellä, koska käytän itseruskettavia/päivettäviä todella harvoin, mutta aina silloin kun käytän niin käytän sitä. Ei tuoksu voimakkaasti itseruskettavalta, eikä jätä raitoja/laikkuja, jos levittää huolellisesti! :)

      Poista
  31. Käytitkö sukkiksia vai stay-up :peja ? Totesitko sen kumpia käytit niin hyväksi ?:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ekoissa tansseissa mulla oli sukkikset, mutta seuraavana päivänä hajotin ne kun ne tarttui mun käsikoruun, joten otin ne sitten kokonaan pois :-D Musta melkeenpä ilman sukkia oli paras. Ei tullut niin kuuma :) Eikä ne jalat sieltä ison mekon alta edes näy!

      Poista
  32. Ihania kuvia, tulee ihan ikävä omiakin viime vuotisia wanhojen tansseja! Se oli kyllä viime vuoden paras päivä! :)

    http://headingforarelationship.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  33. moi mulla ois ens vuonna wanhat niin oon jo nyt ihan innoissani katellut mekkoja ja kampauksia ja kaikkee ! niin millä hakusanoilla sä hait noita kampauksia (::: ihana blogi sulla !

    VastaaPoista
  34. Kannattaisi ehkä joskus keskittyä enemmän muistoihin ja kokemukseen kuin kuvien räpsimiseen. Mietitkö koskaan mitään muuta kuin "pakko saada kuva tästä!!" Parhaat jutut menee ohitse, kun ajattelee vain valokuvia koko ajan. Nauttisit elämästä jatkuvan poseeraamisen sijaan.

    VastaaPoista
  35. oot tosi nätti, mut täytyy kyl sanoo et kukaa ei oo tolle keltamekkoselle muijalle mitää vastusta! niin nätti että oikee silmis tuntuu

    VastaaPoista
  36. Millanen toi sun tiara on? tai niinku onko se http://images.jonrichard.com/images/products/zoom/1315558545-96992800.jpg tommone vai semmone mis on vaa se tiara ja "harjat" joo en osaa selittää :D

    VastaaPoista

Huolehdithan omalta osaltasi, että blogin kommenttiboksi säilyy paikkana, jossa jokaisen on mukava vierailla. Kiitos positiivisesta kommentistasi!