4. toukokuuta 2013

Bellast.com

Moikka! Täällä ollaan taas :-) Palasin Suomeen ja toin tuliaisina mukanani mm. MM-pronssin, hirveän kasan vaatteita ja tavaroita, paljon ihania sekä korvaamattomia kokemuksia ja muistoja sekä kevyen rusketuksen ja iloisen, levänneen mielen :) Osa joukkueestamme kotiutui Floridasta Suomeen keskiviikkona ja osa jäi vielä jatkamaan lomaansa muutamaksi päiväksi Miami beachille. Itse kuulun ikävä kyllä tuohon ensimmäiseen satsiin, sillä koulu- ja rahatilanteeni eivät oikein antaneet myöten, ja sinne jäämisestä olisi tietenkin aiheutunut lisää poissaoloja koulusta sekä kuluja kukkarolle. Nyt olenkin koittanut selvitä kaikista rästissä olevista koulujutuista, joita muuten on enemmän kuin laki sallii sekä tehnyt töitä kohentaakseni rahatilannettani, joka koki melkoisen kolauksen Jenkeissä shoppaillessani.. ;-D Mulla on tässä neljän päivän työputki, joista kaksi on kylläkin jo takana päin, joten ymmärtänette miksei postauksia ole vielä alkanut satelemaan. Mulla olisi kuitenkin tarkoituksena alkaa käydä (asap) täällä blogissa MM-kisamatkaani läpi aina muutama päivän kuvat per postaus -kokoisissa erissä. Ja niiden jälkeen lopuksi ajattelin vielä esitellä kaikki siellä tehdyt ostokseni, jos teitä kiinnostaa? ;-) Tänään työnteko jatkuu Helsinki City Runissa, joten ei muuta kuin hirveesti tsemppiä kaikille siellä juokseville! Musta ei varmaankaan koskaan olisi maratonin juoksijaksi :-D Juoksu kun ei lukeudu mun lemppariurheilulajeihin. 

c

Kun palasin reissusta, odotteli eteisen lattialla suloinen pieni paketti yhteistyökumppaniltani bellast.com:ilta. Heidän verkkokaupassaan on vaikka mitä ihania koruja myynnissä, jotka ovat toinen toistaan kauniimpia. Sieltä löytyy kaikkea aina kihlasormuksista hiuskoruihin asti.

016

Paketistani löytyi kaksi aivan täydellistä rannekorua! Ainoa miinus ehkä näin muita ajatellen oli se, että kun nostin korut käteeni katsoin niitä hölmistyneenä, että eihän nämä voi mahtua ranteeseeni. Ne näyttivät pikemminkin pienen lapsen ranteeseen sopivilta kuin aikuisten naisten. Minulla onneksi tunnetusti kun on "lapsen jalat ja kädet" niin ne olivat juuri oikean kokoiset, mutta joku vähänkään paksumpiranteinen ei kyllä saisi noita ranteensa ympärille. Ja toi tunnetusti "lapsen jalat ja kädet" viittasi siihen, että mulla ihan oikeesti on aika pienet sormet/kädet sekä melko pienet jalatkin (36) siihen nähden, että olen kuitenkin ihan normaalikokoinen ja -pituinen noin muuten. Kaikki tutut aina naureskelevat, että miten sormeni voivat olla niin pikkuruiset. 

b

002

Tuotteeseen pääset painamalla tästä!

006

a

005

Tuotteeseen pääset painamalla tästä!

011

Aurikoista viikonloppua teille! Nakkisormi kuittaa.

PS. MM-kisasuoritus ei ole vielä tainnut vielä tulla Youtubeen katsottavaksi, mutta jos teitä kiinnostaa, voitte käydä katsomassa sen täältä! Klikatkaa ensimmäiseltä sivulta videon alla olevaa linkkiä "2013 ICU World Championship Video - click here". Sen jälkeen valitkaa videon yläkulmasta kategoria "All Girl Premier 2013" ja sieltä "Team Finland All Girl Premier 2013".

Postauksen linkit ovat toteutettu yhteistyössä Bellast.com kanssa.

58 kommenttia:

  1. Mua kiinnostaa jenkkipostaukset!! Wuhuu!! Ja innolla odottelen ostospostausta...;) :D

    VastaaPoista
  2. Olitte sairaan hyviä<3 missä sä oot tuos esityksessä? Oikealla, vasemmalla, keskellä? Takana edessä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Mä oon huudossa oikealla edessä kyltin kanssa huudattamassa :)

      Poista
  3. Jenkkipostauksia odotellessa! :) Oot taas niin nättinä ja etenkin noi ripset on ihanan näköiset!

    VastaaPoista
  4. Tietenkin kiinnostaa kaikki postaukset mitä teet! Varsinkin kyselypostauksen vastauksia varmasti useampikin odottaa, tosin kysymyksiä taisi tulla niin paljon, että vastaamisessa menee jonkin aikaa :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kun kiva kuulla <3 Haha joo pitää kohta aloittaa sekin projekti.. :-D

      Poista
  5. Ostospostaus ehdottomasti!:) En jaksa oottaa kaikkia jenkkikuvia :D

    VastaaPoista
  6. Hyvältä näytti teidän esitys, olisi kyllä ollut vaikea löytää ilman sun neuvoa. Mun mielestä kivoin musiikki, joka teillä on ollut tähän mennessä teidän esityksissä, oliko teetetty jossain/jollain? Ai niin, miten ripset on pysyneet menossa mukana, onko irronnut kuinka paljon?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on tilattu jostain Jenkeistä :) Ripset on pysyny melko hyvinä! Tottakai niitä on tipahdellut, eivätkä ne ole yhtä tuuheat enää, mutta ihan hyvin kehtaan vieläkin kulkea ilman rajauksia ja ripsiväriä ;-)

      Poista
  7. Such a pretty girl, love both the bracelets too.

    How about following each other? Let me know on my blog!

    /Avy

    http://mymotherfuckedmickjagger.blogspot.com


    VastaaPoista
  8. Onnea pronssista ja tosi kauniita nuo korut! :)

    http://saarukka.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  9. sulla on kyllä hirmu sirot ranteet kun katoin ensin että noi oli sormuksia :D mutta oi, on kyllä nättejä! ei kyllä varmaan mahdu mulle, sillä oon muuten tosi pienikokonen mutta mulla taas on hirveen isot kädet! :D

    Ja täällä ois kans yks joka mielellään kuulee teidän reissusta ja niistä ostoksista :)

    oot kyllä niiiiin mielettömän kaunis! :)

    VastaaPoista
  10. ootpa kaunis noissa kuvissa:)!

    VastaaPoista
  11. Miks etit uutta työpaikkaa, jos sulla on jo töitä? :) Ja kaikki Jenkki aiheiset postaukset kiinnostaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Etsin ns. "vakituista" kesätyötä ;-D Nyt teen vaan satunnaisia työkeikkoja silloin kun niitä tulee :)

      Poista
  12. Vau, oot kaunis ! :)

    http://annalottajosefina.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  13. Sul on aika pieni ylähuuli verrattuna alahuuleen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha vai niin :-D Mä oon ite ollut niihin kyllä ihan tyytyväinen :)

      Poista
  14. Mitä tarkottaa cheerissä pohja?:D oon miettiny tätä!!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pohja = nostaja :) Eli ei se ketä "heitellään" siellä ylhäällä vaan se, joka "heittelee" ;-D

      Poista
  15. Ihana blogi, jään seurailemaan:)

    http://littledonuts.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  16. Kovasti olenkin jo lukijana kaipaillut sua :)

    Voitko tehdä sun huoneesta postauksen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipas jotenkin ihana kommentti :') Kiitos <3 Voisin :)

      Poista
  17. Vihdoin oot turvallisesti takas Suomessa :) oon vähän ikävöinytkin sun postauksia :):)

    VastaaPoista
  18. Mikisi osa teidän joukkueesta jäi vielä floridaan ettekä palannu samalla lennolla takasin suomeen? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anni ihan tossa postauksessa kertoi että osa jäi muutamaksipäiväksi lomailemaan, osalla ei ollut varaa/oli muu syy..

      Poista
    2. Osa jäi omakustanteisesti(-toimisesti vielä lomailemaan sinne :)

      Poista
  19. Oot kyl tosi kaunis!! :)

    VastaaPoista
  20. wau ihana toi video minkä pysty kattoon tuolta joltain sivulta :) ainoo vaa etten tienny yhtää kuka oot paitsi siin alussa ehkä :D

    VastaaPoista
  21. Paljon onnea mitalista!

    Pakko kuitenkin sanoa, että näin lajia ymmärtämättömänä USAn esitys oli ihan eri tasolla muihin verrattuna, järkytyin jotenkin siitä miten eri tasoisisa joukkueet olivat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Joo helposti saattaa sellaisen, joka lajia ei harrasta ja ehkä jopa lajia harrastavienkin silmään näyttää, siltä, koska Jenkit tekevät niin paljon vaativampaa akrobatiaa (kierteitä volteissa, pitkiä sarjoja etc.). Tosiasiassa akrobatiasta saa pisteitä maksimissaan vain 10 pistettä eli saman verran kuin huudosta, kun taas esimerkiksi stunteista ja pyramideista saa maksimissaan pisteitä 25. Ja kun taas vertaa stuntteja ja pyramideja niin eivät ne Jenkit enää niin kauhean kaukana ole :)

      Poista
    2. Kiitos paljon selvennyksestä!:)

      Poista
  22. ootko mustasukkanen sun poikaystävästä? entä onko se susta? anteeks tämä asiaankuulumaton kysymys:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ikävä kyllä, ja useinmiten ihan syyttäkin.. :( :-D ja on sekin joskus. Eiköhän joka parisuhteessa kumpikin osapuoli joskus ole hieman mustis omasta kullastaan :)

      Poista
  23. Voitko suositella jotakin kampaajaa, johon mun kannattais mennä laitattamaan rippikampaus :) ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos asut kanssani samalla paikkakunnalla niin suosittelen Hiusateljee Koljosen Suvia! :)

      Poista
  24. Ihania kuvia, oot niin kaunis! :-) Onnea Elitelle ja nyt kova tsemppi EM-kisoihin varten, että kirkkain mitali tulee!

    VastaaPoista
  25. Anonyymi5. toukokuuta 2013 21.20
    ootko mustasukkanen sun poikaystävästä? entä onko se susta? anteeks tämä asiaankuulumaton kysymys:D

    Vastaa
    Vastaukset

    Anni5. toukokuuta 2013 21.51
    Ikävä kyllä, ja useinmiten ihan syyttäkin.. :( :-D ja on sekin joskus. Eiköhän joka parisuhteessa kumpikin osapuoli joskus ole hieman mustis omasta kullastaan :)

    TÄÄ oli kyllä jotenkin niin symppisvastaus :'D ootpa söpö!

    VastaaPoista
  26. onneaonnea tosi paljon MM-pronssista ! ja kyllä kiinnnostaa ne kuvat ja ostokset jenkeistä !

    VastaaPoista
  27. kuinka pitkä sä oot?

    VastaaPoista
  28. ihana nettikauppa toi mistä saa noita koruja! osaatko kertoa (kun ilmeisesti ulkomaalainen yritys kyseessä) että paljonko on postikulut ja tarviiko tullata yms? että tuleeko kauheesti noita tollasia piilokuluja :S

    VastaaPoista

Huolehdithan omalta osaltasi, että blogin kommenttiboksi säilyy paikkana, jossa jokaisen on mukava vierailla. Kiitos positiivisesta kommentistasi!