6. kesäkuuta 2013

Päättärit 2013 - syntymäpäiviä ja valmistujaisia

Moikka! Ihanaa kesäloman ensimmäistä viikkoa teille. Mulla on ollut melko kiireinen viikko, jonka johdosta en ole ehtinyt kunnolla istahtamaan koneelle moneen päivään. Mulla alkoi maanantaina työt ja menen nyt parin viikon ajan joka arkipäivä aina seitsemään töihin. Treenit saattavat joskus loppua vasta kymmeneltä Helsingissä, jolloin olen vasta lähemmäs yhtätoista kotona, ja nukkumassa vasta  muutama tunti myöhemmin, joten se lienee syy siihen miksi olen ollut ihan rättipoikkiväsynyt kuluneella viikolla. Ihan mielettömän upeita säitä on ollut koko tämän viikon ja ollaankin joka päivä töiden jälkeen käyty siskoni kanssa ottamassa muutama tunti aurinkoa rannalla ennen kuin mun on pitänyt lähteä treeneihin. Nyt alkaa pikkusen jo rusketusrajatkin näkyä ;-) Lisää tälläisiä ilmoja, kiitos!

Viime viikonloppuna koulujen päättäjäisten juhlinta alkoi omalta osaltani perjantaina Nooran 18 v. synttäreillä ja Tuulin valmistujaisissa ja jatkui lauantaina sekä sunnuntaina ylioppilasjuhlia kiertelemällä. Nyt luvassa kuvia perjantailta:

022

Asuksi valitsin hempeän vaaleanpunaisen Ginatricotin kesämekon ja nudet Jenkeistä ostetut korkkarit, jotka osoittautuivat ihan täydellisiksi jaloissa! Voipi olla, että ne pääsevät myös omissa ylppäreissäni jalkaan.. :)

019

126

Perjantain juhlahumu alkoi ihanan ystäväni Nooran 18 v. synttäreillä (vihdoinkin!!) <3

002

Nooran synttärilahja ja Tuulin valmistujaislahja

nimetön1

Noora oli nähnyt paljon vaivaa ja loihtinut meille vieraille ihan mielettömät tarjoiltavat! (Kuvat lainattu Nooran blogista.)

014

8939749037_b19a0409ca_z

Ihanuudet (Kuva lainattu Nooran blogista.)

128

Paljon onnea muru!

nimetön2

Mulla tuli niin kiire valmistautumisen kanssa, etten ehtinyt kotona kihartaa hiuksiani, joten lainasin ystäväni Remington Pearl Wand -kiharrinta, johon ihastuin täysin. Kiharoista tuli kauniit ja ne pysyivät hyvinä koko illan sekä yön, enkä joutunut suihkuttamaan niihin yhtään hiuslakkaakaan!

6

Nooran synttäreiltä jatkoin Sanniksen kanssa Tuulin valmistujaisiin.

202

Tuore matkailupalvelujen tuottaja

195

Tuulin juhlat olivat ihanat! Paikka oli kaunis, ilma täydellinen, tarjoiltavat herkullisia, juhlakalu upea, paikalla oli paljon ihania ihmisiä ja juotavaa oli yllin kyllin.. ;-)

192

8

nimetön

Mekkojen epäsymmetriset helmat ovat tällä hetkellä selvästikin kuuma trendi, kun niitä näkee todella paljon niin katukuvassa kuin juhlissakin. Myös Tuuli oli valinnut upean valkoisen epäsymmetrisen helman omaavan mekon itselleen.

237

Yks lemppari <3

1

9

168

221

291

2

<3

287

Tuulin sisko oli taiteillut Tuulille ihanan valokuvakirjan, johon kaikki vieraat saivat kirjoitella juhlien aikana terveisensä.

"Ystävyys on kuin pissat housussa, kaikkihan sen näkee, mutta vain itse tuntee kuinka se lämmittää..<3" 

309

296

Summer nights

320

Koruina mulla oli yhteistyökumppanilta Bellast.com -verkkokaupalta saadut käsikorut ja kynnet olivat tietenkin liukuvärjätty mekkoon sopivan pinkeiksi ;-)

347

311

Ihanat tytsyt

339

Ihan superkiva aloitus kesälle 2013! Kiitos Noora ja Tuuli juhlista <3

nimetön3

Tuulin juhlien jälkeen lähdimme jatkamaan iltaa Fredan Tivoliin, jossa porukkaa oli todella vähän! Varmaan vaikutti aika paljon se, että ylppärit olivat seuraavana päivänä ;-D

nimetön4

Mulla oli päällä siskolta lainattu bandeau, Jenkeistä ostettu valkoinen, hieman läpikuultava sifonki paita sekä Saksasta ostetut lempparifarkut ja korkkikset.

Postaus ystävieni ylioppilasjuhlista on tulossa myöhemmin! :-)

56 kommenttia:

  1. Toi sun mekkosi on ihan täydellisen ihana!

    VastaaPoista
  2. Vautsi mikä nainen! Oot kyllä aivan tajuton! Ihanat noi korkkarit, paljon noissa on korkoa? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Höpsistä.. :) En tiedä mitään tarkkoja mittoja, mutta ne eivät ole mitkään tosi korkeat eikä kyllä matalatkaan ;-D Perus korkkarit!

      Poista
  3. Oletpas ollut taas kauniina :) Ja ihania kuvia muutenkin!

    VastaaPoista
  4. Täydellisiä kesäkuvia :) saanko kysyä mitä annoit ystävillesi lahjaksi ?:) Ihanaa ,että olet kiiren keskellä ehtinyt myös nauttia auringosta :) Mielestäni kaunis pieni rusketus näyttää niin nätiltä juurikin sinun kaltaisella vaalea hiuksisella tytöllä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noora sai multa kaksi korua ja kännykkään sellaisen hienon hihnan, että pysyy kädessä ja menossa mukana ;-D ja Tuuli sai kaksi korua :)

      Kiitos <3

      Poista
  5. Missä olet kesätöissä? :) kivoja kuvia!

    VastaaPoista
  6. Ootpas taas hirmu kauniina ! Ihana mekko (: ja aaah sun hiukset <3
    mulla on tuo sama remingtonin kiharrin ja en vaan tajua ku säkin
    saat sillä loihdittua noin ihanat kiharat mutta mulla tulee
    aina vähän epämääräistä jälkeä..:D By the way,
    onko susta koskaan tuntunut siltä että haluisit lopettaa cheerleadingin?:D
    Itsekin harrastan sitä ja mullakin on treenit helsingissä, ja joudun
    kulkemaan sinne bussilla, junalla ja ratikalla ja en vaa tiiä
    mutta tää on alkanu ärsyttää mua ihan kauheasti :D noi matkat siis :D
    mulle on tullut joku ihme kuva että asuisit keravalla (?:D) joten eikö sua kyllästytä pitkät treenimatkat :o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia <3 Eei.. :) Mä oon aika tottunut tohon matkaan, kun oon sitä jo kohta 6 vuotta rampannut ;-D Tottakai muuten joskus tulee väsähtämisiä, kun on kova treenitahti eikä aika tunnu riittävän mihinkään muuhun, mutta muuten ei :) En asu Keravalla.

      Poista
    2. Häh? Ooks ollu 6 hac:ees ? :D

      Poista
    3. Hupsista laskin mukaan kaikki cheervuodet, mutta siis HAC:ssa oon ollut 5 vuotta :)

      Poista
  7. Sä oot niiiiiin kaunis <3

    VastaaPoista
  8. sulla on ihan superihana blogi, oot kaunis, upeita kuvia, tää on jotain ihan täydellistä. mulla vaan on ehkä vähän omituinen kysymys :D nimittäin onko sun elämä oikeesti niin supertäydellistä kun tää blogi antaa ymmärtää? Siis tottakai jokainen bloggaaja pitää tietyt asiat itsellään eikä julkista kuin pienen siivun "julkisivun" elämästään mutta jäin vain miettimään :) ja siis todella tämä nyt ei ole mitään haukkumista tyyliin lol miks saat kaiken vaan ihan asiallisella mielellä tahtoisin kysyä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei. Kenenkään elämä ei ole täydellistä, mutta haluan, että blogini on paikka, jossa käsitellään lähinnä "pintapuolisia" ja positiivisia asioita. Paikka, jossa mieli lepää ja paikka, josta saisi iloista energiaa itseensä :) Kiitos!

      Poista
  9. Mitäköhän mahtoi olla Nooran boolissa ? :) Näyttää superhyvältä (värikkäältä) ja haluaisin tehdä sitä omiini 18-vuotis synttäreilleni! Ihana tuo ginan mekko, sopii sulle tosi hyvin :)<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sourz Apple likööriä, päärynäviiniä, spriteä, päärynäjuissia ja koristeena carambolia :) Kiitti!!

      Poista
  10. tuli niin hyvä mieli tätä lukiessa ! <3 ihanan piristävää ja upeita kuvia <3
    NIIN KAUNIS SINÄ <3

    VastaaPoista
  11. Haluisitko laittaa linkin ton sun kaverin blogiin? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. http://bittersweet-n.blogspot.fi/ Nooran ja http://tuulinblogig.blogspot.fi/ Tuulin :)

      Poista
  12. Olet aivan upea ilmestys! :) Blogisi on aivan ihana, kun kuvat ovat kaikki toinen toistaan kauniimpia ja ilmapiiri on niin positiivinen!

    VastaaPoista
  13. Oot ollut tosi nättinä juhlissa :-) Ja tietysti sun kaverit kanssa! Vaikutat tosi mukavalta ja positiiviselta ihmiseltä :-) Superihanaa kesää sulle!

    VastaaPoista
  14. voisitko linkittää tuon nooran blogin :) ihana blogi sulla! jatka samaa mallia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo linkkasin sen tohon pari kommenttia ylemmäs! :) Kiitti :))

      Poista
  15. Ihanat pitkät ja paksut hiukset (: miten hoidat sun hiuksia? ne on tosi hyväkuntosen näköset (:

    http://toutest-possible.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leikkaan tasaisin väliajoin, enkä hirveesti laita niitä :)

      Poista
  16. Oii olitpas nättinä!:) Paljonko toi ginan mekko maksoi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enpäs nyt muista tarkalleen, kun siitä on jo kolmisen vuotta kun sen ostin! :) Jotain 20-30€ luokkaa!

      Poista
  17. näytät ihan enkeliltä tossa ekassa kuvassa! niin upea olet että :)

    VastaaPoista
  18. ei sais kesälomalla puhua koulusta mutta tuli vaan mieleen, että mitä kirjotat ylppäreissä? :) ja alotatko jo syksyllä kirjottamisen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yh ja ruotsi syksyllä, enkku, äikkä, saksa ja matsku keväällä :)

      Poista
  19. Aivan upeita kuvia, oot superkaunis ja ihana tuo mekko! :)

    VastaaPoista
  20. vitsi toi sun synttäri sankari kaveris on täydellisen kaunis!!!! :O voitko linkkaa sen blogin????

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on! ;-) Joo linkkasin tonne ylemmäs! kurkkaa sieltä :)

      Poista
  21. Sä oot tosi kaunis <3 mukavaa kesää!!! <3

    VastaaPoista
  22. Heimoi! mietin vaan, että minkämalliset rintsikat sulla on ton mekon alla? Vai onko sulla sellatteet silikonikupit vaan? Kun itselläni on samanlainen ja oon miettinyt että mitäköhän sinne alle laittaisin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo oli vaan sellaset kupit, koska tossa tosiaan on koko selkä avoin :)

      Poista
  23. mikset oo päivittäny sun instagramia? onks se taas ryttyilly sulle? ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo se ei oo taas toiminu johki kuukauteen.. :-( En tiiä pitäiskö koittaa tehä uus, jos se toimisi.. :(

      Poista
  24. Sä oot ihan super kaunis ja sun blogi on ihan super ihana!! (:
    Tätä on niin ihanaa lukea.. (:

    VastaaPoista
  25. Ihana blogi ja waude mitä kuvia ! :) oot niin nättinä aina :))

    VastaaPoista
  26. Hirveitä noi kuvat täällä XD mut jooo heh <3

    VastaaPoista

Huolehdithan omalta osaltasi, että blogin kommenttiboksi säilyy paikkana, jossa jokaisen on mukava vierailla. Kiitos positiivisesta kommentistasi!