12. kesäkuuta 2013

Ylioppilasjuhlat 2013

Hupsiis! Parempi myöhään kuin ei milloinkaan ;-)

Aiempina vuosina minulla on aina ollut joko yhdet tai nollat ylppärit kierrettävänä päättäreinä. Tänä vuonna sain 13 ylioppilasjuhla-kutsua. Suurin osa ystävistäni valmistui tänä keväänä, koska suurin osa ystävistäni on minua vuotta vanhempia. Onneksi poikaystävälläni ei sentään ollut ihan vielä omia ylppäreitään, koska muuten päivä olisi mennyt todella hankalaksi! En valitettavasti pystynyt osallistumaan ajanpuutteesta kuin kuusiin juhliin. Päivä oli pikku kiireestä huolimatta todella kiva ja onnistunut.

8994071823_0cf322389c_z

Kauniit ja upeat, tuoreet ylioppilaat <3 Oon tosi ylpeä mun pikku prinsessoista, mutta kyllähän se pikkusen harmittaa, että enää ei voida koulussa aina välitunneilla jakaa kaikkia viikonlopun kuumimpia juoruja yhdessä :-( Mutta niinhän sitä sanotaan, että kun väki vähenee, niin pidot paranee, vai mitä Noora ja Alsu? (Not XD)

nimetön6

Päällä mulla oli Jenkeistä ostettu nude, kimaltava peplum-mekko sekä myös Jenkeistä ostetut nudet korkkarit.

461

Pinkkejä ruusuja ystäville

460

YO-Vimmu <3

455

465

Onneksi Noora oli lupautunut kuskiksi, koska näin juhlien kiertäminen oli huomattavasti helpompaa sekä vaivattomampaa kuin mitä se olisi ollut pikkumekoissa, korkkareissa ja pikku hiprakoissa pyörän selässä seikkaillessa.. ;-D

478

YO-Rossi <3

8994028181_f48a25fa42_z

476

Pikkunenkin oltiin laitettu hienoksi juhlien kunniaksi <3 Oikein huivi ja kaikki! Mii :-)

472

490

YO-Bansku <3

495

524

Pääsin jonkun komistuksen kainaloon ;-) <3

4

Love of my life <3

3

550

537

Mutta tipasta voi tulla tapa ;-)

8994018047_bf85c67115_z

Pro valokuvaaja ja keskittynyt kuvausilme..

5

Kippis!

538

420

Kaikkien juhlat olivat kauniita ja tarjoiltavat herkullisia. Lauantaipäivän aikana tulikin syötyä koko kesän edestä ;-)

Illalla lähdimme jatkoille Fredan Tivoliin, jossa oli "pikkusen" enemmän porukkaa kuin perjantaina. Meno oli katossa. Oli ihanaa tanssia ja bailata ihan kunnolla (ja hiki pinnassa ;-D). 

585

Sunnuntaina menimme serkkuni virallisiin ylppärirääppiäisiin. Paikalla oli kaikki sisarukseni isäni puolelta miinus isoveikkani. Näimme siellä myös tositositosi pitkästä aikaa mummiamme, joka asuu lapissa. Oli todella kiva päivä :)

j1

YO-Jessica <3

571

Muru

664

Pikkusisko Emsku <3

574

Kiitos kaikille ihanista juhlista ja onnea vielä kaikille tämän kevään ylioppilaille upeasta saavutuksesta! Olkaa itsestänne ylpeitä :) En malta odottaa, että pääsen itse ensi keväänä kestittämään vieraita omilla juhlillani sekä juhlimaan suurta saavutustani. Olen muuten jo avannut yhteiskuntaopin abikirjan (Huom: avannut. En siis ole saanut vielä melkein mitään muuta aikaiseksi..) Tästä se lähtee! ;-)

48 kommenttia:

  1. oho :O eka kerta ku et heruttele

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omg! :O (Et ole tainnut lukea blogiani paljoakaan, jos niin luulet ;-))

      Poista
  2. Käykö Vili lukion 3,5 vuodessa? Joo tiiän ei kuulu mulle ja silleen. Kivoja kuvia.

    VastaaPoista
  3. Ootko jäken lukiossa ? voisitko antaa vähän vinkkejä millasta siellä on ja erooko kauheesti ylä asteesta ? :D ite oon todennäkösesti tulossa sinne ens syksynä ja jännittää ! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo oon :) Jäken lukiossa on just parasta! Koulu on uus ja hieno ja siellä on tosi kivaa olla. Mun mielestä ainakin pelkkä ympäristön viihtyvyys tekee tosi paljon :) Ja tottakai plussaa on, kun on paljon kavereita ja tuttuja! Ei tartte jännittää, mutta kannattaa valmistautua henkisesti siihen, että opiskeleminen lukiossa on erilaista kuin yläasteella.. :) Enään ei riitä, että harjoittelee enkun kokeeseen edellisenä iltana kolmen kappaleen sanat ja muutaman kieliopin, kun koealueena on koko kirja :-D

      Poista
    2. komppaan ! mutta eise mun mielestä ainakaan niin kamalaa ollut yläasteeseen verrattuna.. tottakai koeviikot on rankkoja mut eise ollut niin pelottavaa mitä uhkailtiin :D

      Poista
    3. Ei lukiossa oo mitään pelottavaa! :) Lukiossa porukka alkaa olla sen verran vanhempaa ja kypsempää, ettei tartte pelätä minkään sortin "kiusaamista" etc. Lukiossa ihmiset ovat myös omasta halustaan, joten sekin rauhoittaa selkeästi ilmapiiriä ja tekee siitä paljonpaljon yläastetta mieluisemman :)

      Poista
  4. oooi oot täydelline ! ja ihana toi mekko <3
    sul on iha paras blogi (:

    VastaaPoista
  5. Sun pikkusisko näyttää ihan sulta ja Essiltä, kaikki ootte yhtä kauniita! :)

    VastaaPoista
  6. Mistä sä tunnet jessican?

    VastaaPoista
  7. Montako sisarusta sulla siis on? Oot varmaan vastannu tähän ihan kyllästymiseen asti, mutta oon ihan pihalla :D Tiedän sinulla olevan isosiskon ja Saksassa asuvat pikkusisko ja -veli, mutta entäs muita? :)

    Ihania kuvia ja tosi kauniina oot ollut :)<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on isoveli ja -sisko sekä kolme pikkusiskoa ja kaksi pikkuveikkaa :)

      Poista
  8. What onko sun siskon LV laukku aito? Magee! Ja oot kaunis ja niin komee pari ootte sun poikaystävän kanssa :) ja vitsi, itekki olin tivolissa lauantaina juhlimassa lakkipäisten kavereiden ja poikaystävän kanssa, ois ollu kiva törmätä!

    Ihanaa kesää sulle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä tosiaankaan ole aito valitettavasti.. :D Kirpputorilta nappastu eurolla kesäkassiksi! :)

      Poista
    2. Mut tollasen kaunokaisen päällä kaikki näyttää upealta ja aidolta ;) saako udella, että opiskeletko jossain tällä hetkellä :)

      Poista
  9. Kauniita olette kaikki :) Voih, mä en ole edes AVANNUT kirjoja yo-opiskelua ajatellen vielä... noo onhan tässä pari kuukautta vielä aikaa ;)

    VastaaPoista
  10. Tollan Banskulla ihanin mekko, siis toi valkoröyhelö, mutta kyllä kaikilla tytöillä ihanat kuiteskin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki tytöt olivat mun mielestä valinneet juuri itselleen sopivat ja itsensä näköiset mekot :)

      Poista
  11. Sä oot niin super kaunis ja sul on maailman ihanin blogi! (: <3
    Sun blogia on tosi kivaa lukea.(:

    VastaaPoista
  12. Voi sun postauksias on aina niin ihana lukea! Joku joskus taisi kommentoidakkin, että huomaa kuinka näät "vaivaa" niiden kirjottamisessa ja siinä oon kyllä täysin samaa mieltä! Kerrot selkeesti ja ajatuksella kaikki asiat (ettei teksti hypi asiasta toiseen), ja kun laitat kuvia, niissä aina lukee ketä niissä on/mistä ne on jne, eikä niin että ensin joku epämääränen teksti ja sitten kuvia josta lukija saa ite arvuutella että onkohan se tossa nyt niissä juhlissa vai mistähän kuva on.. en tiiä saitko mun sepustuksesta mitään selvää, mutta pointti oli se että KIITOS kun jaksat/viitsit panostaa postauksen sisältöön ja ulkonäköön noin paljon, niitä oikeesti aina ilo ja ihana lukea :)

    oot ollu hirveän kauniina taas liikkeellä, niinkun aina! :) ja awww, mikä pari te ootte! :)<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten upeaa palautetta.. :') Kyllähän näitä postauksia aina tuleekin ihan hyvän kestoinen tovi tehtyäkin ;-D Kiitos kiitos <3

      Poista
  13. kauniita kavereita sulla :)!! tuli mieleen muuten yks postausehdotus! eli sellanen,että sun poikaystävä kirjottais/vastais kysymyksiin susta/itsestään/teistä? suostuisko V sellaiseen? :) ois hauska! ja sais vähän ehkä tietää millanen tyyppi V on :>>

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin on! <3 Hmm.. Enpä tiedä innostuisiko tuo parempi puolisko ajatuksesta, mutta katsellaan.. :)

      Poista
  14. Hei tiedätkö, mistä ton Banskun ihana mekko on ostettu?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ystävien kesken Janina ;-) Mutta niin siis se tilas sen jostain netistä!En nyt muista mistä, mutta voin kysäistä :)

      Poista
  15. Hei!

    Miten oot saanut sun reisistä noin hoikat? Itse harrastan myös cheerleadingia ja ongelmanani on aina ollut "pönäkät" reidet ja isot reisilihakset, joten en treenaa niitä salilla lähes ikinä. Olen nousija ja siis pienen kokoinen, mutta reidet vaan näyttää aina niin isoilta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, mustakin on aina tuntunut, että just ne reidet ovat se "iso" osa kehossa ;-D Ehkä se on joku cheeppareitten "kirous", koska meidän lajihan on yhtä kyykkäystä! :-D Sen takia mäkään en salilla yleensä panosta läheskään yhtä paljon jalkoihin kuin mitä esimerkiksi panostan käsiin ja masuun :) Treeneissä tulee kuitenkin aina niin paljon treeniä jaloille stunteissa ja akrobatiassa etc. joten ajattelen sen riittävän :) Silloin tällöin salilla tulee kuitenkin treenailtua jalkojakin :) En siis osaa olla avuksi tohon, että miten reidistä saisi ns. "pienemmät", mutta sen voin sanoa, että lihaksikkaat reidet näyttävät musta pirun hyviltä, että ole vaan rauhassa ylpeä isoista cheerleaderin reisilihaksistasi :p

      Poista
  16. oot ihan hirmu kaunis ja mahtava persoona! :) keep up the good work,ja ihanaa kesää <3

    VastaaPoista
  17. aivan ihana mekko ja kaunis sinä!! <3 sulla on törkeen upea vartalo, tulee itekkin ikävä cheeraikojen lihaksia... :D

    VastaaPoista
  18. http://www.viikonloppu.com/?p=8065

    :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah :-D Ite en valitettavasti pysty harjoittamaan tota aktiviteettia, koska ig ei jostain syystä toimi mulla :(

      Poista
  19. Ihan sairaan kaunis mekko ja tosi upeet hiukset!:) http://annalexandran.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  20. mistä sun musta peplum-paitasi on :)

    VastaaPoista
  21. Wow taidat olla aika rakastettu ihminen.
    Ihanaa kesää <3

    VastaaPoista
  22. Miks tota sun kaveria sanotaan banskuksi :D ?

    VastaaPoista
  23. Mistä ton Rossin mekko on ostettu ??? IHANA !!!! <3

    VastaaPoista

Huolehdithan omalta osaltasi, että blogin kommenttiboksi säilyy paikkana, jossa jokaisen on mukava vierailla. Kiitos positiivisesta kommentistasi!