11. heinäkuuta 2013

Business woman vs. Finnish maiden

Moikka! Tarkkasilmäisimmät ovatkin jo ehkä huomanneet, että viime yön aikana blogini ulkoasussa on tapahtunut hieman muutoksia. Tämän päivän aikana myös toinen uusi ja mahtava juttu blogissani lähtee käyntiin. Minut nimittäin kutsuttiin viime viikolla mukaan Indiedaysin Inspiration -yhteisöön! Oon aika innoissani :-) Mitäs mieltä olette uudesta raikkaammasta ulkoasusta ja bannerista?

Mulle saapui reilu viikko sitten Sheinside.com:ilta paketti, jonka tilasin lähemmäs 2 kuukautta sitten. Pikkusen ihmetyttää, että miten paketin toimituksessa kesti niin kauan, mutta voihan olla, ettei Sheinside pidä meitä bloggaajia niin kiireisinä tapauksina kuin "kunnon" asiakkaitaan. Vai minkälaisia kokemuksia teillä on kyseisestä sivustosta? Nyt paketista saapuneet vaatteet ovat kuitenkin turvallisesti vaatekaapissani ja tältä ne näyttävät in action:

Business woman

9

Bleiseri - Sheinside.com*
Kauluspaita - H&M
Laukku - Guess
Farkut - Ostettu Saksasta
Kengät - H&M
Kaulakoru - Guess
Kello - Guess

(* Saatu blogin kautta)

8

En omistanut vielä yhtäkään bleiseriä, joten ajattelin että nyt olisi vihdoinkin aika hankkia sellainen! Arkena en käyttäisi bleiseriä ihan noin "virallisen" asun kanssa, mutta tuollainen business-tyyli on musta kyllä ihana :-)

7

Black and white

6

Bleiseri - Sheinside.com*
Toppi - Ginatricot
Kaulakoru - Primark
Aurinkolasit - Guess
Kello - NewYorker
Shortsit - H&M

(* Saatu blogin kautta)

Jalassa mulla oli Lindexistä ostetut kultaiset sandaalit, jotka onnistuivat hienosti jäämään joka kuvasta rajauksen ulkopuolelle.

5

Ja pitihän se sama bleiseri sitten heti tilata kahdessa eri värissä ;-)

4

Finnish maiden

3

Toppi - Sheinside.com*
Shortsit - H&M
Korvakorut - NewYorker
Kello - NewYorker

(* Saatu blogin kautta)

Jalassa olivat valkoiset lyhytvartiset Converset, jotka eivät myöskään näy kuvissa.

2

Sinisen ja valkoisen yhdistelmä ei petä ikinä! Niin puhdas ja raikas "Suomi-neito"-tyyli ;-)

1

Mitäs piditte asukokonaisuuksista, joita kokosin paketista tulleiden vaatteiden ympärille? Onko joku näistä kolmesta ylitse muiden? :-)

Tänään olen vietellyt vapaapäivääni yhteiskuntaoppia terassilla lueskellen ja V:n kanssa herkullista uunilohta tehden. Kohta puolin olisi tarkoituksena polkea salille vetämään kunnon rääkkitreeni ja sen jälkeen käydä hakemassa kaupasta jotain herkullista iltapalaa, kuten tuoreita hedelmiä tms. Ja joko käyn vuokraamassa jonkun ihanan elokuvan tai sitten hautaudun suihkun jälkeen peiton alle jatkamaan yh:n pänttäämistä ja menen ajoissa nukkumaan. Pikkusen kyllä houkuttelisi enemmän toi ensimmäinen vaihtoehto, mutta pidemmällä tähtäimellä jälkimmäinen olisi huomattavasti kannattavampaa..

Postaus on toteutettu yhteistyössä Sheinside.com kanssa.

80 kommenttia:

  1. olet kyllä niiiiin upea! :) ja aivan ihana kampaus näissä viimesissä kuvissa.

    http://janninamaria.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  2. Kivoja asukokonaisuuksia :) Uus ulkoasu on tosiaan ihanan raikas ja kesäinen, ja sä oot kyllä vaan niin upee :D Joka kerta jaksan hämmästyä siitä kuinka kaunis oikeen ootkaan! :)

    VastaaPoista
  3. Tosi kivoja asuja, muakin jotenkin tollanen business-tyyli viehättää :D Uus banneri on upee!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihi, en oo siis ainoo! Ja miehillä business-tyyli on ehkä vieläkin parempi.. ;)

      Poista
  4. Kivoja asuja ja toi uus banneri on hieno. (:

    VastaaPoista
  5. Ihania asuja kaikki. Sini-valkoinen kokonaisuus tosin on minun silmissäni ylitse muiden. :-)
    Tein tänään itsekin tuollaisen nutturan kuin sinulla on bannerissa, minulla vaan ei riitä hiukset enää tuon nutturan ympärille, vaan juuri ja juuri nutturadonitsin päälle. :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihi, mulla taas jää niin paljon hiusta vielä yli, että pitää aina kieputtaa kolmekin kertaa vielä nutturan ympärille ;-D

      Poista
  6. Aivan ihania asuja kaikki ja voi jestas, että sinä oot vaan niin upee. Sun vartalo on uskomaton ja sun kasvot on niiiin kauniit. No, täytyy todeta, että tasan ei käy onnen lahjat tässä maailmassa. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis kiitos <3 Kyllä mä uskon, että ylempi taho pitää huolen siitä, että kaikki saavat elämänsä aikana osansa onnesta.. :)

      Poista
    2. Voi että, miten ihanasti vastattu. Ihailen sinun asennettasi elämään, voi kun meillä kaikilla ihmisillä olisi samankaltainen asenne. <3

      Poista
  7. Kivoja kaikki, mutta erityisesti tuo suomi tyyli on ihana!:) Sopii sulle tosi hyvin, kun oot nuin vaalee.:) Tykkään bannerista tosi paljon.♥

    VastaaPoista
  8. Ihana tää uus banneri! Ja ihania asuja! :)

    VastaaPoista
  9. Tuli tällanen kysymys mieleen, että pidätkö sä itseäs jo aikuisena? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tavallaan joo ja tavallaan en, mutta pakko kai se on uskoa, että nyt sitä ollaan aikuisia, kun ikävuodet niin kertovat ;-) Koen, että silloin kun perheeni muutti Saksaan ja minun oli itsenäistyttävä hetkessä, kasvoin myös henkisesti todella paljon. Omillaan asuminen, eläminen ja pärjääminen ovat tehneet minusta nuoren aikuisen, vaikka välillä tekisikin mieli kömpiä takaisin äidin helmoihin, jos elämä potkii päähän :)

      Poista
  10. Uusi ulkoasu on ihanan raikas :) Ja kauniita asuja, osaat yhdistellä vaatteita kivasti!

    VastaaPoista
  11. Ihania asuja!:-) Ja muuten kiitos, sun blogis rohkas mua cheerin alottamisessa:-) Olin viime viikolla mun kaverin joukkueen karsinnoissa (ne oli siis semmoset et sin sai ottaa kaverin mukaa) ja pääsin mukaan A-joukkueeseen!! Johtu varmaan kyl ainaki osittain siitä et oon siis kans aiemmin harrastanu telinevoimistelua 8 vuotta:-) Joukkue oli ihana ja muutenkin cheer on paljon monipuolisempaa ja kivempaa:) Sun blogis rohkasi mua osallistuu niihin karsintoihin Kiitos siitä!:-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Upeeta kuulla! Onneksi olkoon A-joukkueeseen pääsystä :) Sulla on varmasti hieno cheerura edessä ;-)

      Olen kyllä sitä mieltä, että telinevoimistelu on täydellinen perusta kaikelle urheilulle! Tahtoisin, että myös omat lapseni harrastaisivat nuorina telinevoimistelua, koska sieltä saa ihan mahtavan kehonhallinnan ja perustan eri urheilulajeille :)

      Poista
  12. Wouuu!! Ihana tää uus ulkoasu, ja vähän toi nuttura zydeemi sopii sulle, tosi upee!! Ja muutenkin hyvin valitut kampaukset jokaseen asuun, ekaan korkea ponnari ja seuraavaan rennosti auki ja vikassa taas tyylikäs nuttura.. :)Ite tykkäsin eniten ekasta asukokonaisuudesta, voi kun olis tismalleen kaikki siitä omassakin vaatekaapissa.. :) Tykkään muutenkin tuollaisesta business woman tyylistä :) Saako udella minkä kokosena tilasit tuon bleiserin, halajaisin kyllä niiiin tuon mustan itsellekkin mutta kokoa vielä mietin..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bleiseri oli kokoa S :) Kiitos paljon!! <3

      Poista
  13. Aivan ihanat asukokonaisuudet! Pidän varsinkin viimeisestä, itsellänni luotto bleiserinä toimii tummansininen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo tummansinisiä mäkin olen katsellut kaupoissa. Ehkä vielä joskus.. ;-)

      Poista
  14. ihania kuvia!! varsinkinkin 2. ja 3. asu on superkivoja! ja ihana nuttura!

    VastaaPoista
  15. Nyt sä olet tyylikkäästi ja hienosti pukeutunut! Pisteet siitä! :) Ymmärrän että sitä haluaa joskus esim. bileisiin pukeutua paljastavasti, mutta ei hienot ja fiksut naiset tee niin. Sähän olet fiksu ja mukava tyttö, niin juuri tämmöinen tyyli on sellainen mikä sopii sinun tyyliselle nuorelle naiselle. Huomaat varmasti itsekin miten toimivat asukokonaisuudet olet juuri löytänyt? :)

    Olet muuten hurjan ahkera, kun jaksat opiskella kesällä. Vai onko sulla jotain kesäopintoja?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä tykkään kokeilla erilaisia tyylejä ja silloin kun lähden ulos juhlimaan ja irroittelemaan tykkään pukeutua rohkeammin ja näyttävämmin :)

      Ylppäreihin lueskelen, mutta vielä en itseäni ahkeraksi kutsuisi, kun pänttääminen on vasta ollut sellaista rauhallista lueskelua.. :) Kohta pitäisi alkaa kunnolla ahertamaan, kun kesälomakin alkaa olla jo yli puolenvälin.

      Poista
  16. oot tosi kaunis(: kivoja kuvia & asuja :) tää uus ulkoasu on ihan mahtava (:

    VastaaPoista
  17. no sinä kyllä oot suomineito:-) mahtava banneri ,mahtavat asut ja vielä mahtavempi sinä ♥

    VastaaPoista
  18. Tuol oikees yläreunas on toi "anni" ja "support" ni mitä ne tarkottaa :o

    VastaaPoista
  19. Ihania asuja! :)Oot asiamimmi ;)

    VastaaPoista
  20. toi business look sopii sulle tosi hyvin! :) susta tulee viel joskus tosi kaunis pomo ;)

    VastaaPoista
  21. huono yhteistyö. kiva, että saat niitä mutta yritys huijjaa.
    mm. seuraaville ihmisille, paketit ovat "hukkuneet" postissa:
    far from perfect jenni, life of silja, classy jose vilma.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onko näin :-/ Noh pitää katsella miten jatkossa..

      Poista
  22. Aivan ihana banneri! Oot vaan niin upee :)

    VastaaPoista
  23. Tosi kivoja noi kaikki asut. Sä oot kyl tosi kaunis. :)

    VastaaPoista
  24. Aivan ihana tuo uusi banneri, kivan kesäinen ja tuo nuttura sopii sulle hurjan hyvin!

    VastaaPoista
  25. Uskotko sä jumalaan? Jos, niin mikä pistää sut uskomaan jumalaan? Tämä tuli mieleen, kun puhut joskus korkeammasta tahosta ja muusta semmoisesta.

    Kysyin tätä jo aiemmin mutta hukkasin kysymykseni (:-D), enkä tiedä oletko vastannut, joten kysyn uudestaan. Eli millainen business woman sä haluaisit olla tulevaisuudessa? Ja jos sun ura ei urkenekaan tällä saralla, niin mitä muuta haluaisit ehkä tehdä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu uskon mä :) Mut on kasvatettu niin, enkä mä oikein muusta "tiedä" :)

      Haluaisin olla kaupallisen alan liikenainen :) Myyntihommat ja johtoportaan hommat saattaisivat kiinnostaa..

      Jos pääsisin opiskelemaan esimerkiksi kauppatieteitä ja huomaisin, ettei kaupallinen ala olisikaan mun juttu niin lapsuuteni haaveita on ollut sisustusarkkitehti sekä asianajaja :) Eihän sitä koskaan tiedä!

      Poista
  26. Wow! Ihan mielettömän upeita asuja! Tykkään tykkään tykkään!

    VastaaPoista
  27. Kateushan tässä iskee kun sun kuvia kattelee kun oot niin kaunis ja sulla on yli ihanat hiukset :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Höh ei tartte olla kateellinen :( Kiitos <3

      Poista
  28. Heij, oot yli ihana ! <3 nuttura sopii sulle tosi hyvin :) tosi hieno banneri! Odotan innolla seuraavaa postausta ;)

    - innokas lukija ;-)

    VastaaPoista
  29. Oi upeita kuvia! Toi sinivalko- yhdistelmä todellakin näyttää upeelta :)

    Mun on ihan pakko kertoa, että näin susta viime yönä unta! :D Olin hakenu kosmetologi- kouluun (en tosiaan tiedä mistä se siihen uneen tuli :D), ja sitten sain kuulla että sä oot mun luokalla ja aattelin että jes nyt saan tutustua siihen Anniin ihan oikeesti! :D haha!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihi, ehkä se oli enneuni.. ;-) Kiitti!

      Poista
  30. Miten paljon luet aina yo-kirjoituksia varten kerrallaan? Ja monenako päivänä viikossa? Pitäis itekin alotella...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon vasta aloittanut ja oon lueskellut ihan satunnaisesti. En oo vielä tehnyt kunnollista lukusuunnitelmaa :)

      Poista
  31. Voisitko joskus tehdä postauksen ruuista mitä teet kotona? Jotain kivoja ohjeita olis nimittäin kiva lukea! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Osasit lukea ajatukseni nimittäin juuri eilen kuvailin ruoka-aiheista postausta ;-D

      Poista
  32. Oot kyllä tosi kaunis :3 ja mitä kerroit aiemmin, että lopettaisit asukuvien ottamisen.... EIEIEI nuo on niin hyviä, eikä kaikkien puheita kannata ottaa niin tosissaan. Kannustan jatkaan ihan samalla mallilla ku tähänkin asti <3

    VastaaPoista
  33. Nutturasi on tosi hieno! Noista hiuksista ei kyllä ole vaikea tehdä, kun riittää tota materiaalia DD Aiotko päivitellä nyt useammin blogiasi, kun olet tossa inspiration-jutussa (onnittelut) ? Sulle tulee varmaan nyt tosi paljon uusia lukijoita, alat olemaan jo tosi suosittu bloggaaja, jännityksellä odottelen, miten pitkälle tässä pääsetkään, veikkaanpa, että tosi pitkälle. Pidä vaan toi oma tyylisi. Nämä "asuriidat" sun blogissa on tavallaan hauskoja lukea, kun ihmiset on niin tosissaan, että välillä ihan naurattaa, ikävä sitten toisaalta, jos pahoitat mielesi. Bleiseri tyyli on cool.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia :) Aion jatkaa bloggailua samaan malliin kuin aiemminkin. Postailen silloin kun siihen on aihetta ja aikaa! :) Mäkin kyllä odotan jännityksellä, että mitä yhteistyö Indiedaysin kanssa tuokaan mukanaan.. :)

      Poista
  34. ihania asuja:) näytät tosi tyylikkäältä! ja kaiken lisäks toi banneri on upea! millä oot tehny sen?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) <3 Ihan vaan Paintilla liitin eka kuvat yhteen ja sitten muokkausohjelmallani (Corel Paint Shop Pro X) koitin vähän sumentaa niitä "liittämiskohtia" :-D

      Poista
    2. Ja teksti on myös tehty CPSX:llä :)

      Poista
  35. Vau upeita asuja ja oot tosi kaunis!!:-)

    VastaaPoista
  36. Upeita asuja ja kaikki sopii sulle loistavasti! Uus ulkoasukin on ihanan raikas ja nuorekas! Tykkään tykkään, olet ihana <3

    VastaaPoista
  37. Voi, toi nuttura-asu on ihana! :)

    http://vaatetellen.blogspot.com/

    VastaaPoista
  38. voi jestas sun hiukset!! Aivan mielettömät :)

    VastaaPoista
  39. Oho kylläpäs sun toimituksessa kesti :O Mut joo onnea indiedays inspirationiin pääsystä! Miekin pääsin jee :D

    VastaaPoista

Huolehdithan omalta osaltasi, että blogin kommenttiboksi säilyy paikkana, jossa jokaisen on mukava vierailla. Kiitos positiivisesta kommentistasi!