9. heinäkuuta 2013

Kesällä kerran

Hoidetaanpas heti alkuun negatiiviset asiat alta pois. Olen jälleen kerran melko hämmästynyt siitä negatiivisuuden pilvestä, joka laskeutui blogini ylle heti viime postauksen asukuvien julkaisemisen jälkeen. Tavoitteenani on kirjoittaa hyvänmielen blogia, jossa käsitellään elämää positiivisesta näkökulmasta. Haluaisin, että blogini olisi paikka, jossa mieli ja silmä lepää. Paikka, jossa voisi hetkeksi unohtaa arjen kiireet ja murheet. Blogini on lifestyle-blogi, jossa on lisämausteena ripaus muotia. Olen ajatellut, että asukuvat olisivat piristävä pieni lisä postauksissani, mutta nyt minusta alkaa kuitenkin pikkuhiljaa tuntua siltä, että kannattaako niitä asukuvia edes julkaista, kun lopputulos on usein sama. Negatiivisia kommentteja, haukkumasanoja, henkilökohtaisuuksiin menemistä ja paljon muuta.

Mielestäni pukeutumista ei tulisi ottaa liian vakavasti. Jokaisella on oma tyylinsä sekä oma makunsa. On todella vaikeaa sanoa, missä kulkee raja "oikean" ja "väärän" pukeutumisen välillä. Minusta on toisinaan kivaa tälläytyä oikein huolella, ja joskus taas ajattelen pelkästään vaatteiden mukavuutta sekä käytännöllisyyttä. Arkena pukeudun usein hillitymmin, ja ulos lähtiessäni hieman rohkeammin. En vaan pysty käsittämään, että miksi muita ärsyttää se, mitä minulla on päälläni ulos lähtiessä? :-D Mielipiteitä toki saa ja pitääkin olla, mutta jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, niin tarvitseeko sanoa mitään? Ei me bloggaajat olla mitään kaatopaikkoja, joihin saa tulla purkamaan pahaaoloaan. Meilläkin on tunteet. Ja ei, se ei ole selitys eikä mikään, että: "Mitäs pidät julkista blogia. Kyllä sinun pitäisi kestää kritiikkiä.". Kritiikki ja suoranainen haukkuminen on hieman eri asia. Ja miksi antaa kenellekään niin negatiivista kritiikkiä, että tietää itsekin toisen saattavan pahoittaa siitä mielensä? En tiedä tuleeko "kriitikoille" (lue:haukkujille) itselleen yhtään sen parempi mieli, kun he saavat tallottua toista hieman alaspäin. Jos tulee, niin seiskää hyvät ihmiset edes omien sanojenne takana, ja tulkaa kommentoimaan omien nimimerkkienne sekä kuvienne kera. "Anonyymi"-nimimerkin taakse kun on niin helppo piiloutua.

Nyt kysynkin teiltä: tehdäänkö yhteinen sopimus, että jätän tästä lähtien asukuvat kokonaan blogistani pois vai osaatteko te käyttäytyä ja kommentoida niin, että blogissani pysyy hyvä ilmapiiri yllä, vaikka julkaisisinkin niitä? En aio muutta pukeutumistani teidän mielipiteidenne johdosta. En tarvitse lähes kahtakymmentä "Anonyymi-äitiä" kertomaan, miten minun tulisi pukeutua ja miten ei. Olen aikuinen nainen ja pukeudun tasan niin kuin itse tykkään :-) Jos pukeutumiseni ei miellytä juuri sinua, niin kukaan ei pakota sinua käydä katselemassa sitä täällä blogissani. En todellakaan koe olevani mikään muodin harjalla surffaava tyyli-ikoni, jonka tyyliä tulisi jäljitellä. Se, että minä pukeudun haluamallani tavalla, ei tarkoita sitä, että teidän täytyisi pahoittaa siitä mieli tai vetää herneet nenään, ja tulla avautumaan kommenttiboksiini kuinka väärin olen tehnyt. Ja siksi moinen avautuminen, koska tämä ei tosiaankaan ollut ensimmäinen kerta, kun asukuvani herättävät moisen haloon.

Ja nyt hieman positiivisempiin aiheisiin! :-)

Eräänä päivänä olimme siskoni kanssa rantsussa töiden jälkeen ottamassa aurinkoa.

002

Aurinkoa kirkkaalta taivaalta, hyvää seuraa ja herkullisia kirsikoita.. <3 Mikä on teidän kesän lempiherkkunne? Mun on ehdottomasti tuoreet mansikat, kirsikat, ananas ja jäätelö!

004

Innostuin hyppimään, pomppimaan ja temppuilemaan ja pyysin, että sisko räpsisi taidonnäytteistäni kuvia. Kuvassa takaperinvoltti.

092

Kaulakoru - Primark 

010

Toe touch

025

Neule - Lindex
Tennarit - Stadium

011

Vasen etu

033

Kello - NewYorker
Korvakorut - Ostettu Jenkeistä
Käsikoru - Bellast.com
Aurinkolasit - Ginatricot

019

Perhonen

118

Shortsit - Primark

Nää on ihan yhdet mun lemppareista!

014

On se kesä niin ihanaa aikaa!

Tultiin V:n kanssa n. tunti sitten salilta, mentiin suoraan suihkuun ja laitettiin lemppareita eli tortilloja iltapalaksi. Nyt kirjoittelen teille suihkunraikkaana ja masu täynnä herkkuruokaa. Tehtiin V:n kanssa sopimus, että yritetään kerrankin päästä nukkumaan ennen klo: 23. Meillä kun tuppaa aina pikkusen venähtämään toi nukkumaanmeno. Jospa sitä kerrankin jaksaisi sitten huomenna herätä virkeänä aamuvuoroon :-)

Kauniita unia muruset <3

104 kommenttia:

  1. jätä vaikka kokonaan sun kuvien jakaminen, uknow, pärstä ja kroppa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jepa. Vain kuvia kirsikoista, mansikoista, auringosta ja linnuista. Siitä on hyvä muotiblogi tehty!

      Poista
    2. Haha, sittenhän tästä taitaakin tulla luontoblogi.. ;-)

      Poista
    3. ei tätä blogia voi sanoa muoti blogiksi... pikemminkin puolialaston cheer blogi

      Poista
    4. Joku joskus kertoi mulle, ettei ole sellaista kuin puolialaston. On vain alastomia ja vaatteellisia ihmisiä. Mun mielestä Annilla on ollut joka postauksessa ihan normi vaatteet päällä. Jos viime postauksen asu oli liian paljastava jonkun nunnan mielestä, kehoitan teitä välttelemään puistoja ja rantoja näin kesäisin!

      Anni, sulla on mahtava blogi (samoin sun äidillä). Jatka samaan malliin!

      Poista
    5. huhhuh mitä ihmisiä maailma täynnä...

      Poista
  2. beautiful photos! :)
    http://bonesincouture.blogspot.sk

    VastaaPoista
  3. No on kyllä ihan perseestä jos sun pitää joidenki idiootti anojen kommenttien takia alkaa jollain tavalla blogis sisältöä muuttamaan :/ Siis ymmärrän täysin sen, ettei susta oo kiva lukee tollasia kommentteja mitä oot viime aikoina saanu sun pukeutumisesta yms. enkä tajuu miks joidenki pitää jatkuvasti tulla kommentoimaan jotain "taas herutat". Ei ne voi kukaan tosissaan luulla, että sä jotenki muuttaisit pukeutumistas vaan niiden sanomisten perusteella, eli vois olla hiljaa.. Muutenkaan en pysty tajuumaan ihmisiä, jotka saa hyvän mielen siitä ku pääsee toisille ilkkumaan ja olemaan ilkeitä.

    Oot upee ja kaunis nuori nainen ja mä ainaki haluisin nähdä susta jatkossaki niitä asukuvia! :)

    VastaaPoista
  4. Älä ota asukuvia pois, saan ite paljon hyviä vinkkejä sun asuista ja sun tyyli on muutenki niin ihana, että sitä kattoo mielellään! :)

    VastaaPoista
  5. kannattaa varmaan ottaa anonyymikommentit pois käytöstä, vaikka kyllähän on olemassa myös mukavia anoja. mutta tsemppiä sulle, äläkä vaan lopeta asukuvien postaamista !
    http://nelliuu.blogspot.fi

    VastaaPoista
  6. Tää sun blogis on aivan mahtava!! Sä oot ihan supernätti, sun postaukset on tosi monipuolisia ja teet niitä usein. Harrastan itsekin cheerleadingia ja oon saanu sun uskomattomista taidoista inspiraatiota varsinkin akron harjoittelussa ja oon vihdoin saanut kammon pois juoksevan akron kanssa, kiitos, autoit mua enemmän kun uskotkaan!!<3. Kaiken lisäksi vaikutat todella ystävälliseltä ja mukavalta ihmiseltä!Noi tän postauksen kaikki temppuilu/cheer kuvat on tosi onnistuneita!:)Oot kyllä niin mahtava nuori nainen, että noi sua haukkuvat anonyymit taitaa vain olla "hiukan" kateellisia...

    VastaaPoista
  7. eii asukuvia pois todellakaa !!!! :-)

    VastaaPoista
  8. Rispektiä sulle, ku niin asiallisesti vastasit niihin kommentteihin ed. postaukseen. Nauratti katsoa niitä "toivottavasti aikuisena hävettää sun teinisekoilut". Toivottavasti niitä anonyymeja hävettää aikuisena niiden anonyymisekoilut, koska oot kyllä blogin perusteella tosi kypsä ja järkevä! :) En itse pukisi ed. postauksen asua, mutta noin upeakroppaiselle se passaa ku nenä päähän. Ja kuten sanoit, makunsa kullakin ja mun mielestä toisen makua pitää osata kunnioittaa eikä tyrannoida jos on eri maku.. Ja nythän on kesä, poolopaidassa ja pitkissä housuissasko sitä pitäs lähtee juhlimaan? Siis toi sun asu ei oo kyllä vielä mitää, koska perussääntö just täyttyy, että ei vilahtele mikään alapää tai nännit, kuten Amerikoissa on tapana.. Valoja näille anoille! Vaikka usein sama asento ja ilme kuvissa onkin, niin vaatteitahan siinä kuvataan eikä sun ilmeitä/asentoja. Joten asukuvia vaan kehiin! :) Upea oot ja ihana tää blogi, hyvää kesän jatkoo sulle! <3

    VastaaPoista
  9. Tottakai asukuvia! :) ei noista anonyymeistä tartte välittää, itehän sä päätät mitä kuvia julkaset :) sun blogihan tää on eikä kenekään muun!

    VastaaPoista
  10. Olisko sulla mitään vinkkejä miten pystyy parantamaan cheerissä hyppyjä ja miten saisi jalat nousemaan :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa opetella lantion kääntämistä! :) Esim. toukkarissa lantion käännöllä saa jalat lentämään korkeammalle ;-)

      Poista
  11. Älä muuta blogias anojen takii samalla tavalla ku et muuta itteesikään! Suurin osa blogisi lukijoista ei edes kommentoi, joten voi tuntua että moni kritisoi juuri esim. pukeutumistasi. Todellisuudessa se on vain pieni osa lukijoistasi, joka kommentoi ikävästi lähes jokaiseen postaukseen. Nämä kommmentit voit hyvin jättää esim. julkaisemattakin! Haluaisin (kuten varmasti moni muukin) nähdä jatkossa asukuviasi, koska ne ovat ihania nuoren ja itsevarman naisen asukuvia. Tyylini on myöskin rohkea ja uskallan pukeutua vaatteisiin joista pidän miettimättä muiden mielipiteitä. Suomi tarvitsee naisia, jotka uskaltavat olla sellasia kuin ovat. Enää ei olla aikakaudella, jolla tarvitsee piilotella ja häpeillä itseään. Näkyvä iho ei tapa, eikä se myöskään ole syy minkäänlaiseen häiritsevään kommentointiin tai lähestymiseen baarissa. Myös miesten on opittava esim. se, ettei paljas iho ole lupa koskea.

    VastaaPoista
  12. Mun mielestä oot hyvin kaunis ja sun vartalohan on UPEA! Anonyymit jotka haukkuu on vaan hyvin katkeria, sun todella upeasta kropasta, jota sallii esitellä vaikka millä mitoin! Tuo on perhonen on kivan näkönen, oon aina tykänny siitä.:D

    VastaaPoista
  13. ei asukuvia pois missään nimessä ! Tee vaikka niin että, et hyväksy asiattomia kommentteja, ainekin mulla toi tehos kummasti ku he eivät enää saaneet kommenttiinsa vastauksia minulta tai muilta ihmisiltä vastausta kysymykseensä tai viestiinsä. Esim. "miksi olet noin ruma?", "miksi sulla ei ole tissejä?", "näytätkö mielestäsi huoralta?"

    Ymmärrän kyllä hyvin jos jätät asukuvat pois koska ne herättää liikaa negatiivista keskustelua, mitä ainekin minä ihmettelen. Sun asukuvat on just se juttu tässä miks tykkään tätä seurailla, ne kauniit vaatteet sun päällä saa mut ajattelemaankin joka ikinen kerta "vou tuo on niin kaunis" :D ! Mut tee niinku ittestäs parhaimmalta tuntuu. SINÄ kirjotat blogiin asioista joista itse pidät ja jotka on sun sydäntäs lähellä. Mut pitää myös pitää oma mieli ilosena, ja blogi kommentteja ei ole kia lukea jos puolet niistä on suoraan sanottuna paskaa. Tsemmppiä anni ! ps. oli muuten ensimmäinen kommenttiä jonka kirjotin tänne, vaikka oon seuraillu tätä jo tosi kauan :)

    VastaaPoista
  14. Eiii, älä ota Anni asukuvia pois! Sulla on aina ihania vaatteita ja tosi upea tyyli.:) Mun mielestä nuo edellisen postauksen kuvat ei olleet yhtään mauttomia.:)

    VastaaPoista
  15. Mä pystyn vaan ihailemaan miten rauhallisesti ja kypsästi hoidat kaikki nää tilanteet :) GO ANNI! Oot upea tyttö, jätä kateellisten vikinät omaan arvoonsa.. faktahan on se, että kun sulla on noin kadehdittavan upea kroppa niin aina löytyy niitä anoja jotka tuntevat itsensä huonommiksi ja koittavat pönkittää itsetuntoaan sua haukkumalla..

    VastaaPoista
  16. Huhheijaa, miten ihmiset oikeesti jaksaa valittaa (ja välittää) miten joku toinen pukeutuu.. :D Valitettavasti niitä valittaja anonyymejä kyllä varmaan aina tulee olemaan mut toivottavasti vähenis sentään!! Mut joo ei asukuvia pois, sulla on tosi kiva tyyli ja ihania vaatteita!

    VastaaPoista
  17. Mun mielestä olisi ihan mukava, ettet julkaisisi asiattomia, herjaavia tai liian henkilökohtaisia kommentteja, kuten tuossa alareunassa lukee. Useimmiten jätän kommenttien lukemisen kokonaan pois, sillä pahoitan usein mieleni puolestasi, kun joudun lukemaan monia inhottavia ja epäasiallisia kommentteja. Sitähän ne kommentoidat tosin varmaan haluavatkin, että sinä ja muut lukijat provosoituisivat.

    Pahoittelen mahdollisia kirjoitusvirheitä, suomi ei ole äidinkieleni.

    VastaaPoista
  18. Musta on vähän hassua että julkaiset sellaisia kommentteja, joista pahoitat mielesi. Tai että ylipäätänsä luet niitä. Mikset vain poista niitä ja ignooraa? Kun julkaiset ne täällä, niistä nousee kahta kauheampi haloo ja täällä ne ovat sinunkin luettavanasi ja muistuttelemassa ilkeistä asioista. Sinä hallitset tätä blogia ja jos haluat tehdä siitä hyvänmielen blogin, tee se jättämällä ilkeät kommentit pois. En nimittäin usko että ne loppuvat koskaan, sillä aina on joku joka haluaa sanoa jotain tai tarttua johonkin, mistä saatat pahoittaa mielesi. Täten en usko myöskään että uhkauksellasi jättää asukuvat pois, on mitään merkitystä. Tee itse blogistasi sellainen kuin haluat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitten alkaa se huuto taas, että etkö kestä kritiikkiä ja näköjää susta ei saa sanoo mitää negatiivista ja syytetää siitä, miten huijaamalla Anni koittaa antaa itestään täydellisen kuvan.

      Ihmiset on vaikeita.

      Musta on kiva, että Anni vastaa myös niihin ilkeisiin kommentteihin tyynesti eikä provosoi lisää :) Sillee se kypsempi kuva annetaan

      Poista
    2. Ei se huuto ala, jos Anni ei niiden huutelijoiden kommentteja julkaise. Se on ihan Annin käsissä, mitä hän täällä blogissa hyväksyy ja millaiseksi sen tekee. Ja kypsän kuvan Anni voi antaa itsestään ihan asiallisilla ja kypsillä kirjoituksilla sekä kuvilla.

      Poista
    3. Musta tuntuisia hieman "feikiltä", jos julkaisisin pelkät positiiviset ja kivat kommentit, kun tosiasia kuitenkin on, että välilä tulee niitä ikäviäkin kommentteja.. Tällä postauksella pyrin kuitenkin hieman vetoamaan lukijoihini, että he miettisivät edes hieman, miten asiansa ilmaisisivat ja miettisivät kaksi kertaa ennen kuin tulisivat ilkeilemään anonyymeinä.

      Poista
    4. Asia kuitenkin on niin että aina joku on valmis antamaan negatiivistakin palautetta ja jos sä et pysty ottamaan sitä vastaan, niin silloin se kannattaisi jättää kokonaan lukematta ja julkaisematta. Se on aivan se ja sama miten yrität vedota lukijoihin, kun sillä ei ole loppupeleissä mitään merkitystä. Eli opettele käsittelemään, ymmärtämään ja ottamaan vastaan sitä negatiivista palautetta tai älä huomioi sitä lainkaan. Minkäänlainen narina ei auta ja tiedät sen varmasti sisimmässäsi itsekin. Ihmiset on vaikeita, kuten edellä on jo ilmaistukin.

      Poista
    5. Ano 14.33: ''Eli opettele käsittelemään, ymmärtämään ja ottamaan vastaan sitä negatiivista palautetta tai älä huomioi sitä lainkaan.'' Nyt en voi muuta sanoa kuin valot päälle. Mun mielestä kenenkään ei tarvitse 'opetella käsittelemään, ymmärtämään ja ottamaan vastaan' tollasta mitä näissä blogeissa näkee. Se ei todellakaan ole 'negatiivista palautetta', vaan suoraan sanottuna paskapuhetta millä ei ole mitään muuta tarkoitusta kuin loukata blogin kirjoittajaa. Ei kenenkään kuulu tottua sellasen kuulemiseen.

      Poista
  19. ihana postaus! oot oikeesti niin kaunis ja sun vaatteet on ihania:)

    VastaaPoista
  20. Älä ota asukuvia pois. Itse pidän niistä tosi paljon.

    Ja äläkä kuuntele niitä ihmisiä jotka ovat ilkeitä. Sinä saat pukeutuu ihan miten itse haluat. :-)

    Ja olet tosi kaunis ja sulla on kyllä mahtavat hypyt, miten sinä treenaat niitä?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itseasiassa me ei Elitessä tavallaan edes treenata hyppyjä :-D Joskus junnuissa opeteltiin hypyt ja nyt tehdään niitä vain kisaohjelmassa ;-D

      Poista
  21. mä oon kans samaa mieltä tosta miten hyvin vastaat anonyymikommentteihin! :) ja älä lopeta asukuvien postaamista, oot tosi kaunis ja sulla on ihana kroppa!! laita mielummin vaikka hetkeksi anonyymien kommenttimahdollisuudet pois tai jotain. keep going girl ♥

    VastaaPoista
  22. Hahah siis sä et ymmärrä kuin hauskaa(ja tottakai myös piristävää ja niin edelleen) on lukee sun blogias !! :) osaat vaan aina olla niin asiallinen kun vastaat ja samaan aikaan pirun hauska !!! ihan huippu olet !! pakko vielä laittaa tähän toi edellisen postauksen kommentti mille repesin NIIN pahasti: tuleepahan reijo 60v ainakin iloiseksi, haha ;DD

    VastaaPoista
  23. Älä ota asukuvia pois:o! eikä nämä sun asut edes ole mitenkään paljastavia, ja nyt on kesäki vielä nii mitkähän turkikset ne muutamat anonyymit sitten vetää ylleen ihmettelen vaan.. :D jatka vaa samaa mallii postailua, kateelliset vaa huutelee:)!!

    VastaaPoista
  24. Olen se anonyymi, joka edellisessä postauksessa kirjoitti sen romaanin, kuinka rohkeasti voi pukeutua myös hyvällä maulle jne. Otin käyttööni nyt ihan nimimerkkini, Google-tiliä omistamattomana se on kai lähin "sanojensa takana seisomista", mihin kykenen. :D

    Mua henkilökohtaisesti inhottaa se, kuinka blogikommentoinnissa otetaan aina kateuskortti käyttöön. Oon sun ja muiden kommentoijien kanssa yhtä mieltä siitä, että törkeä haukkuminen ja henkilökohtaisuuksiin menevä nimittely on väärin - huorittelua ei pitäisi kenenkään, ei bloggaajan tai tavallisen tallaajankaan, suvaita missään tilanteessa. Päätin myös tulla pahoittelemaan, jos edellinen kommenttini menee sarjassasi tuohon Ilkeät Kritisoijat -kastiin. Mielestäni se oli täysin asiallinen ja herjaamatta koski vain tuota kyseistä asua, sillä mielestäni sun blogi on huippupositiivinen ja viihdyttävä ja sä tyyppinä tosi upea ja kypsä nuori nainen. Sen yritin tuoda kommentissanikin esille, samoin kuin sen, että arkityylistäsi diggailen kovastikin. Luen siis Annin blogia mielelläni, mutta mielestäni yksi asiallinen, eriävä kommentti lukijoiden ainaisiin kehuihin ei välttämättä aina ole sitä kuuluisaa kateutta, niin kuin se välttämättä ei ole pahan mielen purkamista tai bloggaajan tahallista polkemista maahan. Itse olen aina ajatellut, että asiallisuus ja se kritiikkikin tuovat blogeihin sitä vuorovaikutusta, jota koko blogiskene oikeastaan hengittää. Jokaisen kuitenkin pitäisi miettiä sitä, miten asiansa esittävät - minkään blogin ei pitäisi olla likakaivo, jonne kaikki paska sitten kipataan. Kaikki eivät kuitenkaan tarkoita asiallisilla kritiikeillään pahaa, enkä mäkään halunnut pahoittaa sun tai kenenkään muunkaan mieltä omallani.

    Musta sun pitäisi tästä lähtien poistaa sua loukkaavat, häiritsevät tai mielestäsi epäasialliset kommentit, eikä julkaista niitä täällä. Sun blogi on huippu, eikä kenenkään pitäisi sen takia joutua pahoittamaan mieltään, ei ylläpitäjän varsinkaan. :) Keep it going girl!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Asialliset kommentit ovat täysin ymmärrettäviä. Tosin välillä mietin asiallisestikin ilmaistujen, mutta silti negatiivisen sanoman omaavien kommenttien kohdalla, että miksi se häiritsee niin paljon, että siitä pitää ylipäätään tulla sanomaan? Jos jokin asu ei miellytä, niin miksei sitä voi pitää vain omana tietonaan? Jos kadulla näen jonkun päällä jotain, joka ei minun silmääni miellytä, niin ei minulla tulisi mieleenikään mennä sanomaan kyseiselle henkilölle ystävällisesti, että sinun asusi on täysin mauton ja kamala, eikö sinua hävetä kulkea tuo ylläsi. Koska tietäisin, että henkilö saattaisi pahoittaa siitä mielensä.

      Poista
    2. Haluaisin tietää, että miksi ylipäätään laitat tänne asukuvia jos niihin liittyvien kommenttien odotat olevan pelkästään positiivisia? Haukkuminen ja muu huono käytös ei tietystikään ole hyväksyttävää mutta miksi ei saisi sanoa mielipidettään asusta jota esittelet? Viitaten tuohon "Jos jokin asu ei miellytä..." niin vaikka asu miellyttäisikin niin miksi SE sitten pitää tuoda julki mutta silloin ei saa sanoa mitään jos omaan silmään asu näyttää mauttomalta/rumalta/tyylittömältä/värittömältä/miltä ikinä näyttääkään? Mua ainakin häiritsee tuo ristiriita.

      Poista
    3. En ole sanonut, etteikö omia mielipiteitään saisi tulla kertomaan asiallisesti. Totesin vain, että itselläni ei tulisi mieleenkään mennä arvostelemaan toisen vaatteita, joista en pidä. Sen sijaan sanon todella helposti, jos jonkun vaatteet miellyttävät minua :) Ei kaikkea pahaa tarvitse aina päästää ilmoille. Jotkut mielipiteet voi pitää myös omana tietonaan :)

      Poista
    4. Eli suomeksi sanottuna, jos ei ole kanssasi samaa mieltä voi pitää turpansa kiinni? Tervetuloa maailmaan Anni, täällä ihmiset saattavatkin joskus olla eri mieltä kanssasi ja ilmaista oman eriävän mielipiteensä. Asiallisestihan nuo ihmset tuossa edellisessäkin postauksessa sinulle kertoivat, että asu on mauton heidän mielestään.

      Miksi saa arvostella asioita joista pitää, mutta asioita joista ei pidä ei saisi arvostella? Nyt pää pois pumpulista Anni.

      Alunperin oli tarkoitus tulla kehumaan uutta banneria, kun sen huomasin, että miten upea!

      Poista
    5. Miksi pitää väkisin muuttaa kommenttini sanomaa? :-D Juuri totesin ylempänä, että ITSELLÄNI ei tulisi mieleenikään mennä haukkumaan muiden asuja, vaan pitäisin sen täysin omana asianani. Se ei tarkoita, että olisin sitä mieltä, että KUKAAN ei saisi ilmaista omaa negatiivista mielipidettään. En vain itse henk.koht. ymmärrä moista käytöstä, ja se suotakoon minulle. :) Ihmiset ovat erilaisia!

      Poista
    6. Sulle on siis täysin ok, jos joku muu haluaa ilmaista negatiivisen mielipiteensä, itse et vain sellaista tekisi. Miksi sitten itket ja olet kärttyinen siitä että olet saanut negatiivista palautetta, jos se on sulle ihan ok että muut sitä antaa? :D Vaikuttaa kyllä kovasti siltä ettet yksinkertaisesti vaan halua saada ja/tai kestä negatiivista palautetta. Se on elämää ja sellaisenkin asian kanssa täytyy oppia elämään.

      Poista
    7. Kuten aiemmissa kommenteissa totesin: ASIALLINEN negatiivinen palaute on hyväksyttyä ja mielipiteitä saa ja pitääkin olla. Minusta huorittelu, haukkuminen ja henkilökohtaisuuksiin meneminen vaan ei ole enää kovin asiallista. (En siis julkaissut näitä pahimmasta päästä tulleita kommentteja, mitä edelliseen postaukseen tuli). Totesin myös, että en täysin ymmärrä miksi pitää päästä sanomaan kaikki negatiiviset ajatuksensa julki, koska itse en ainakaan niin tee.

      En siis missään vaiheessa ole kieltänyt tai sanonut, että negatiivisen palautteen antaminen olisi väärin. Negatiivinen palaute on ok, jos se pysyy asiallisena. Itse en vain ole sellainen ihminen, jolla olisi tarve ilmoittaa toiselle ihmiselle, että hei sulla on ruma paita vaan pystyn pitämään sen täysin omana tietonani :-D

      Mikä tässä on nyt niin vaikeaa ymmärtää? :-D

      Poista
    8. Miksi sitten tulit vihaiseksi siitä asiallisestakin palautteesta? :D Ei siellä kommenttiboksissa ollut kuin yksi asiaton ja senkin olisit voinut jättää julkaisematta ja viitata kintaalla?

      Sähän haluat sun postauksista ja mm. näistä asukuvista mielipiteitä, niin luuletko oikeasti että kaikki on positiivista? Ei se vaan mene niin että kaikesta voidaan iloita ja pitää tosi hienona ja hyvänä. :D
      Otetaan esimerkiksi vaikka että olet suunnitellut jonkin vaatekappaleen ja saat siitä vain hyvää palautetta koska ihmiset eivät ole viitsineet esittää negatiivista mielipidettään asusta, koska heistä on tuntunut parempana vaihtoehtona vain vaieta kaikessa hiljaisuudessa sen kamaluudesta. Onko tämä sinusta parempi vaihtoehto kuin saada siitä eriäviä mielipiteitä? :D Ymmärsin täysin että asiallinen palaute on sulle ok, mutta kun siellä postauksessa ei ollut kuin se yksi asiaton palaute, niin mistä sä sitten olet hikeentynyt? Niistä joita et julkaissut?

      Poista
    9. Kyllä juurikin niistä, joita en julkaissut. Myös muutamassa julkaisemmassani kommentissa oli "asiallisesti ilmaistu", että näytän prostituoidulta etc. Mutta pääosin tarkoitan tässä nyt sitä haukkumista, huorittelua ja henkilökohtaisuuksiin menemistä, jota en julkaissut.

      Ja kun tämä ei ollut todellakaan ensimmäinen kerta, kun asukuvani herättävät samanlaista käyttäytymistä, niin ajattelin ottaa asian nyt puheeksi. Vaikka oisin voinut ihan hyvin sen thedä jo edellisellä kerralla.

      Vieläkö sinulta löytyy jotain valitettavaa aiheesta vai pystyisitkö jo antaa asian olla? :)

      Poista
    10. Tässä väittelevälle anonyymille. Ehkä tässä on kyse ihmisten erilaisista sisäänrakennetuista käyttäytymissäännöistä. Siitä, mitä toinen pitää asiallisena ja kohteliaana, ja mitä tämä ei ikinä sanoisi toiselle ihmiselle.
      Joku ei koskaan sanoisi toiselle: heruttelet, sulla on tissit pystyssä, pukeudut mauttomasti, toivottavasti sua hävettää, ehkä sulta löytyy järkeä vanhempana, muistutat prostituoitua, välillä hävettää sun puolestas, haluat näyttää vähän enemmän huoralta kuin muut.
      Ja sitten on kaltaisiasi, joiden mielestä tuollaisten sanominen on asiallista palautetta, eriävä mielipide.
      Ymmärräthän, että näiden kahden ihmistyypin on aivan turhaa väitellä keskenään. Lähtökohdat ovat täysin erit. He eivät tule koskaan ymmärtämään toisiaan.

      Poista
    11. Ai nyt minäkin valitan.. :D Hohhoijaa..

      Noista kaikista sun kirjoituksista on kyllä saanut sen käsityksen että olet nimenomaan näistä esille tulleista kommenteista hikeentynyt. Tiedostin kyllä että olet saanut paljon muitakin kommentteja, mutta en ajatellut että olet oikeasti jäänyt niitäkin märehtimään. :D Mutta jos olet saanut jotain tosi ikävää palautetta, niin sitten vaan poistat ne ja unohdat, so simple. Ja noin muuten opettelet vaan käsittelemään ja ottamaan sitä "huonoakin" palauetta vastaan.

      Mutta annetaanpa asian olla minun(kin) puolestani tässä. Parempaa jatkoa bloggaukseen!

      Poista
    12. Et julkaissut viimeisintä kommenttiani Anni? Herää vain kysymys, miksi? Se oli täysin asiallinen ja vastaus viimeisimpään viestiisi. Olin tässä kommentissa myös valmis päättämään keskustelun, mutta ilmeisesti et halunnutkaan antaa asian olla?

      Ja viimeiselle anonyymille: tarkoitit kai sanoa "tässä väitteleville anonyymeille ja Annille", sillä tähän keskusteluun osallistui useampi osapuoli. Ja kyllä, tämän mainitsemasi seikan olen huomannut tämän keskustelun edetessä..

      Poista
    13. Anonyymi 18.59: Ihanaa, että joku osaa pukea sanoiksi sen, mitä minä en! Kaunis kiitos sinulle <3

      Anonyymi 19.01 ja 20.09: Pahoittelen. Olin kuntosalilla ja kaupassa, joten en ehtinyt päivystää koneella/kännykällä ja julkaista heti kommenttiasi. Malttia :)

      Poista
  25. Kateelliset ne siellä vaan jauhaa ;) Sul on täydellinen kroppa ja oot niin kaunis, että ne ei kestä sitä.

    VastaaPoista
  26. haluaisin että jatkat sun asukuvia koska tykkään sun tyylistä tosi paljon!:) ehkä vaa kannattas ottaa tuo anonyymi kommentointi pois käytöstä nii tuo paska vois vähä vähentyy

    VastaaPoista
  27. Et varmaan julkaissut noita kommentteja mistä tässä postauksessa puhut? Luin äsken läpi noi kommentit ja löysin vain yhden törkeän kommentin jossa sua huoraksi haukuttiin(mitä et todellakaan ole). Ihmisethän siellä kertoi että omaan mieleen asusi ei ollut mieluisa tai että se oli mauton, eikö sellaisiakaan kommentteja siis saisi pistää?

    Itse en pitänyt siitä asusta, mutta tästä pidän ja paljon. Shortseista varsinkin, ovat upeat!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon kommentteja jäi julkaisemmattakin.

      Poista
  28. Mä tykkään ainakin aina sun asuista, enkä ymmärrä miten tosta edellisestä asusta voi saada tollasen haloon aikaseks. Ei se todellakaan ole yhtään liian paljastava- miks ihmeessä juhlimaan lähtiessä, ja varsinkin lämpimällä säällä ei saisi pukeutua vähän rohkeammin. Ja niinkuin jo itekin sanoit, niin päätät ite miten pukeudut ja musta on vaan hyvä ettet anna muiden mielipiteiden muuttaa itteäs.

    Tykästyn sun blogiin koko ajan vaan enemmän, kuuluu ihan lemppareiden joukkoon nykyään. Vaikutat niin ihanan positiiviselta, postauksista jää aina hyvä mieli :)

    VastaaPoista
  29. Älä ota asukuvia pois ne on kivoja (:

    VastaaPoista
  30. oon lukenu sun blogia lähes niin kauan ku oot kirjottanut sitä. En oo ikinä uskaltanu tulla kommentoimaan mitään, mut pakko sanoa et mun mielestä oot ihan täydellinen kaikilla tavoin, niin fiksu, kaunis ja sulla on ihan unelma kroppa! Älä missään nimessä lopeta asukuvien postailua tai muutenkaan kuuntele noita kateellisia anoja! Oon nähny sut monesti täällä pääkaupunki seudulla ja kerran jutellukki;) :D mut tykkään niin paljon lukea tätä sun blogia ja sulta saa tosi kivoja vinkkejä esim pukeutumiseen ja muutenki oot niin hyvä esimerkki kaikille muille!:)

    VastaaPoista
  31. Oot ruma älä kirjota blogii jos naamas ärsyttää nii monii. Eka kysyt otanko asukuvat pois ja tekstin peräs heti asunkuva

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi luoja nyt oikeesti...!!! Sitte heti vedetään melonit nenään ja naama on ku norsun vitulla, jos sanotaan että aiheeton haukkuminen on perseestä.

      Oot Anni oikeesti todella upea ja sulla ei ole mitään hävettävää joko kropassasi tai kasvoissasi. Monesti oon lukenu näitten Anojen päättömiä kommentteja siitä kuinka sä ''herutat'' tai julkaiset semmoisia kuvia, missä paljasta pintaa näkyy hieman enemmän. En voi ymmärtää kenellä on niin paljon vapaa-aikaa ja energiaa että tulhaa sitä vapaaehtoisesti toisen HAUKKUMISEEN. Haluaisiko juuri se haukkuja että hänen päälleen heitettäisiin kaikki paska.. I don't think so.. Oon siis monesti huomannu näitä kommentteja ja monseti olen myös ajatellut, että pitäisi julkaista joku tälläinen avautumis-kommentti mutten ole sitten keksinyt mitään järkevää sanottavaa. Nyt kuitenkin tämän postauksen myötä ajattelin, että olisikohan nyt aika.

      Älä ihmeessä lopeta asukuvien julkaisuja vaan ole ennemminkin nokka pystyssä - olethan paljo parempi kuin ne ajattelemattomat haukkujat ;) ♥

      Poista
  32. Ignooraa vaa noi negatiiviset kommentit, kateellisia ne vaan todennäkösesti on :D

    Ja wow sun toukkari on hullu! :o Oisko mitään vinkkejä et miten sais jalkoja nousee? :) Ja perhoseen kans vinkkejä kaipailisin!

    VastaaPoista
  33. Harmittaa sun puolesta ku saat niin paljon paskaa niskaan ihan aiheettomasti! Tuntuu että mitä tahansa kirjotat/kuvaat niin löytyy porukalla nillittämistä :( Tää on ollu aina niin hyvänmielenblogi joten skippaa noi haukkumiskommentit ja musta sun ei edes tarvii tommosia törkeyksiä julkasta. Jos se ei muuten lopu nii anonyymikommentointi hetkeks pois päältä nii ei varmaa monella riitä pokka omalla nimellä ja naamalla tulla haukkumaan.

    Pääasia, että oot ite ittees tyytyväinen! oot kuitenki tehny törkeesti ton kropan eteen duunia joten saat kyllä ihan itte päättää mitä pistät päälle.

    VastaaPoista
  34. siiis oot niiin upee ! älä jätä asukuvia pois, sun tyyli on ihana ! :)

    VastaaPoista
  35. Herranjumala ku oot taitava ja notkee!:D Älä ota asukuvia missään tapauksessa pois!:) Laita vaikka anokommentointi pois päältä tms :))

    VastaaPoista
  36. Ei asukuvia pois!! Ja sitte et vaa julkase niitä ilkeimpiä anojen kommentteja! Toi oli hyvä teksti, eikä sun tarvii alkaa muuttaa kenenkää takia sun blogin sisältöö! :) Tsemppiä <3

    VastaaPoista
  37. Jotkut ei vaan osaa käyttäytyä. Ei nykyajan lapsille mitään käytöstapoja opeteta.. Anna niiden kommenttejen jäädä omaan arvoonsa ja anna niiden kuvien vaan virrata. Sun blogi on huippu hyvä ja jos sun naama jotain ärsyttää ni ei tarvii sillon tulla lukemaan ollenkaan!

    VastaaPoista
  38. EI asukuvia pois! Kuljen vähän jälkijunassa ja luin vasta tän nähtyä niitä edellisen kommentteja ja ne oli ihan HIRVEITÄ, miten joku vois sanoa jollekkin noin...
    Mun mielestä jokainen saa pukeutua baariin tai mihin tahansa ihan miten itse haluaa ja sä Anni vielä kun oot noin kaunis ja upee ni mikset vois kulkea bandeussa ja lyhyissä sortseissa ja vaikka sun "juhla" tyyliin ehkä kuuluukin vähän vähemmän vaatteita mutta mun mielestä se ei oo mitenkään mautonta! Jatka samaan malliin Anni, äläkä välitä haukkujista!

    VastaaPoista
  39. vinkkejä perhoseen..? :-D kädet tulee aina maahan vaistomaisesti viime sekunteilla, vaikken mitään niillä teekään...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitää vaan uskaltaa rohkeesti jättää ne kädet pois :) Kyllä se menee! Teet vaikka jollain pehmeemmällä alustalla ekan kerran.

      Poista
  40. Toivottavasti et lopeta asukuvien julkaisua :)

    Oot kyllä taitava, ite osaan just ja just kärrynpyörän :D Osaako sun isosisko tollasia temppuja myös? :)

    VastaaPoista
  41. Go Anni! Asiaa :-D! Menkää kateelliset anot muualle kitisemään

    VastaaPoista
  42. Laita sillee et tähän täytyy laittaa aina sähköpostiosoite vaikka kommentoisikin anonyyminä (kuten mm. Annika O:n blogissa :D) sen luulisi vähän rajoittavan herjoja! oot upee!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voihan siihenkin keksiä mitä vaan? Ei sen tarvii oikee s-postiosoite olla.. :/

      Poista
    2. Shit en jotenki tullu aatelleeks :D

      Poista
  43. Asukuvia jatkossakin kiitos!

    Niin, se on on varmaan se seikka, että on niin valtava ristiriita siinä, millaisen kuvan sinusta saa ihmisenä kirjoituksiesi välityksellä tämän blogin kautta ja sitten millaisen kuvan sinusta saa sitten JOIDENKIN asuvalintojesi kautta. Tämä mielestäni saa helposti lukijasi ärsyyntymään ja laittamaan ilkeyksiä(( Mukavaa loppukesää!

    VastaaPoista
  44. Heippa Anni! Mä todella toivon ettei sun tarvi miettiä mitä kuvia täällä voit julkasta ja mitä et, sen takia että ihmisten pitää olla tollassia ilkeitä kiusaajia.. Harmittaa niin suunnattomasti, enkä käsitä miten joku pystyy olemaan edes niin ilkeä. Ite en pystyis edes anonyyminä sanomaan toiselle mitään niin ilkeetä ja pahaa, koska sillä saa itsellensäkin niin pahan mielen.
    Musta sun asukuvia on mahtava nähä, etenkin niitä "rohkeempia" pukeutumisia, koska ajattelen aina että VAU miten upee kroppa, ja samalla haaveilen että joku päivä oon ite yhtä timmissä ja hyvässä kunnossa, että pystyisin kans samanlaisissa asuissa lähtemään ulos! :) Ei monen ihmisen kroppa sovi astettakaan paljastavampiin vaatteisiin, koska ne vaatii tosi upeen kropan näyttääkseen noin hyvältä! :) Oot mahtava ja kaunis tyttö,sun kirjotuksias on AINA ihana ja piristävä lukea! <3

    VastaaPoista
  45. En voi muuta sanoa kuin, että VAU! Aivan todella ihania kommentteja olette tänne pistelleet <3 Uskoni ihmisten hyvyyteen on palannut ;-) Iso yhteinen kiitos teille kaikille! Tästä lähtien jatkan siis asukuvien laittamista tänne blogiini ja muistetaanhan kaikki sitten pitää blogissani positiivista linjaa yllä tästedes myös kommentoinnin suhteen! :)

    VastaaPoista
  46. Tää siun blogi on ihan uskomaton! Älä välitä ihmisten negatiivisistä kommenteista. Lukemani perusteella oot upee ja aurinkoinen persoona. Oot myös todella kaunis ja siun tyyli on aivan mahtava :) Jatka vaan samaan malliin!!

    VastaaPoista
  47. Sun blogi on mun yks mun lemppareist!! Älä ihmees lopeta asukuvist postaust, jos et ite haluu niin!! Muut on vaa katellisii ku oot nii kaunis, hyvä kroppanen, varmasti taitava cheerleader, yms... :)

    VastaaPoista
  48. Kärsiikö sulla yöunet kun treenaat niin myöhään illalla? Meinaan, tuun ite salilta joskus puoli kahdeksalta illalla ja en saa kunnolla unta ennen puoltayötä kun elilistö pyörii treenin jäljiltä ylikierroksilla... :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kärsi :) Tai en ole ainakaan itse tiedostanut, että olisi kärsinyt :)

      Poista
  49. Ei kuvia pois ja tottakai saat pukeutua miten itse haluat. Jos se miten pukeudut on itsellesi (ja poikaystävällesi) ok, niin mitäpä me muut täällä valitetaan? Mä olen aina tykännyt sun pukeutumistyylistä, mutta ainoa mistä en pitänyt ovat nuo ihan liian paljastavat vaatteet. Ihmiset saavat tietynlaisia mielikuvia usein juuri pukeutumisen perusteella. Mutta jos olet itse ihan täysin VARMA tyylistäsi, niin eihän siinä sitten mitään.

    VastaaPoista
  50. Ei asukuvia pois! Sulla on ihana, tyttömäinen ja ehkä jollaintapaa omanlainenkin tyyli! Itse asun turussa jossa jokainen vastaantulija näyttää samalta, jonka takia on hauska välillä vilkaista erilaisiakin yhdistelmiä.

    Tsemppiä jatkoon!:)

    VastaaPoista
  51. SUN BLOGI ON MAHTAVA. SE KERTOO SINUSTA. TURHA MUILLA ON VALITTAA JOS EI KIINNOSTA, EI SILLOIN TARVITSE SIIS LUKEA.
    Mulla olisi yksi toive, tosi monia on varmaan miettinyt tätä samaa!! Jätä kaikki ilkeät ja haukkuvat kommentit omaan arvoonsa ja älä julkaise niitä. Ikävä lukea semmoista mistä huomaa kun joku toinen on kateellinen ja haluaa vain toiselle pahan mielen. Eiköhän sekin lopu jonkun ajan päästä kun et huomioi sellaisia kommentteja ollenkaan...

    Tsemiä sulle Anni ja kaikkea hyvää <3 Jään innolla odottelemaan seuraavaa postausta :)

    VastaaPoista
  52. Sulla on kivoja asukuvia ja ne o mukava piristys blogissa !!! Jatka samalla tavalla positiivisena niinkuin aina Anni ! :)

    VastaaPoista
  53. Rakastan kyllä sun asennetta, että et välitä ainakaan hirveästi mitä muut ihmiset sanoo sun tekemisistä. :) Monet voisivat ottaa mallia. Minä ainakin tykkään sinun tyylistäsi, joten asukuvia vaan!

    VastaaPoista
  54. Ihana ja raikas uusi banneri! Sulla on todella kauniisti hiukset! Postaapa joskus tuon nutturan ohje. :)

    VastaaPoista
  55. Kiitos paljon kaikille superihanista kommenteista! <3 Oon ihan sanaton.. :')

    VastaaPoista
  56. hei joo tee joku tollanen helppo kampaus ohje, ois ihan sika kiva! :)

    VastaaPoista
  57. Ihana tää uus ulkoasu! Tosi raikas...:) rakastan<3

    VastaaPoista
  58. aivan ihana ulkoasu!!! ja asukuvia ehdottomasti!

    VastaaPoista
  59. Liityn ja lisää cheer kuvii!! :)


    stepbystep-melissa.blogspot.fi (harrastan kans cheerii)

    VastaaPoista
  60. Vautsi mikä uusi ihana banneri!!

    VastaaPoista
  61. Hei! Osaisitko suositella hyviä suht halpoja vaatekauppoja helsingissä?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä luotan ainakin noihin ihan perus H&M, Ginatricot, NewYorker etc. :)

      Poista
  62. aika random kysymys mutta minkä ikäsenä oot saanut ensimmäiset korvakorut ja tuon napakorun? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Korvakorut otin itselleni synttärilahjaksi 15-vuotiaana ja napakorun itselleni synttärilahjaksi 16-vuotiaana ;-D

      Poista
  63. Huhhuh! Olin pari päivää lukematta tätä blogia ja jestas mikä mylly täällä on päällä! Vai että prostituoitu...aika paksua juttua etten sanois. Oon tällä hetkellä ite Madridissa lomalla ja juuri nähtiin äitini kanssa ihan kunnon maksullisia naikkosia ja toi sun edellisen postauksen asu ei ollu kyllä lähelläkään samanlaista ku niillä.. Propsit sulle kun kestät kaikki noi huutelut, itellä lahois varmaan pää ja itku ei ois kaukana. Oon miettiny blogin alottamista mutta taitaa jäädä ainakin hetkeks vielä kun kattelee anojen meininkiä...

    Tsemiä!

    VastaaPoista
  64. Ihan harmittaa sun puolesta millasia kommentteja oot saanut, tosi kurjaa. :( tuntuu muutenkin että tällä hetkellä bloggaajien haukkuminen on jonkinmoinen trendi, kun useissa muissakin blogeissa suurin osa kommenteista on ihan järkyttäviä törkeyksiä... Mutta hyvä että osaat jättää ne omaan arvoonsa! Keep your head up princess, dont want your tiara falling!

    VastaaPoista
  65. Toi viimenen kuva on ihan sairaan hieno! Tulee mielee keiju(:

    VastaaPoista

Huolehdithan omalta osaltasi, että blogin kommenttiboksi säilyy paikkana, jossa jokaisen on mukava vierailla. Kiitos positiivisesta kommentistasi!