15. elokuuta 2013

High heels high hopes

Hyvää iltaa/yötä! Mun pitäisi olla jo nukkumassa, koska menen huomenna kouluun kahdeksaksi, mutta tässä sitä ollaan. Tällä hetkellä mulla ei ole elämässäni ihan hirveesti ylimääräistä aikaa, joten postauksien tekemiselle on välillä vaikeata löytää sopivaa rakosta. Kun tekee mieli tulla postaamaan, pitää miettiä, että käytänkö kaksi tuntia postauksen tekoon vaiko ylppäreihin valmistautumiseen. Kyllä, se on se jälkimmäinen vaihtoehto, joka sieltä useimmiten valikoituu. Tämä ylppäriaika on kuitenkin vain muutama kuukausi elämästäni, joten pyrin hoitamaan homman kunnialla kotiin. Pakko kylläkin myöntää, että usein arkipäivisin mun lukeminen on mennyt siihen, että luen ensin parikymmentä sivua kunnes nukahdan kirja sylissä sängylleni, ja herättyäni joudunkin jo kiiruhtamaan treeneihin ;-D Onneksi tässä on kuitenkin vielä n. kuukausi aikaa valmistautua koitokseen.

Tänään mulla oli vapaapäivä treeneistä, joten hoidin koulun jälkeen kaikkia sellaisia juttuja, joihin ei muuten olisi aikaa. Kävin mm. asioimassa pankissa, ruokakaupassa, luin yhteiskuntaoppia, otin asukuvia (!), menin salille treenaamaan, otin pitkän suihkun ja saunan ja nyt istun tässä koneella kirjoittelemassa teille.

Oletteko muuten huomanneet, että ulkona alkaa kohta vakavasti näyttää siltä, että syksy on tulossa? Ja nyt on elokuu. En tykkää. Pidän kaikki sormeni ja varpaani pystyssä, että lauantaina, kun on Weekend festivalit, olisi hyvä sää.

148

Farkkupaita - Forever21
Farkut - Zara
Kengät - Martofchina.com*

(* Saatu blogin kautta)

1d

138

155

1c

099

Kello - Guess
Kaulakoru - Nimesi.fi*

169

1b

173

Nämä ihanuudet saapuivat eilen postissa - klick!

160

174

Kokeisiin luku välipalaa

1a

Saksan perheeni saapuu tänä yönä Suomeen. Se tekee mut onnelliseksi.

Kauniita unia!

91 kommenttia:

  1. Näytät aivan äidiltäsi noissa kuvissa!

    VastaaPoista
  2. Upea asu :) Viime päivät on tosiaan tuntuneet hirmu syksyisiltä, etenkin kun sää on kylmennyt ja on satanut runsaasti ;( Toivottavasti saadaan vielä aurinkoa!

    VastaaPoista
  3. Anni oot niiin upea nainen! Musta on todella ihailtavaa kuinka jaksat panostaa ylppäreihin vaikka sulla on niiin paljon varmasti kaikkea muutakin, kuten treenit yms. Päivä aina paranee ku huomaa et sulta on tullu uus postaus!:) jatka samaan malliin!!!
    p.s IHANAT KENGÄT<3

    VastaaPoista
  4. Mitä muuta tähän voi sanoa kuin, SÄ OOT IHANA !!(: <3
    Sun blogi on niiin super kiva..<3

    VastaaPoista
  5. Noi kengät on tosi kivat ja sä olet ihanan ruskee! :)

    Eilen tuntu ainaki täällä päin ihan syksyltä, ku piti heittää syystakki niskaan ja tennarit jalkaan, että tarkeni ulkona. Puhumattakaan siitä, et lähes koko päivän sato :( Kesä vois jatkuu ikuisesti :D

    VastaaPoista
  6. Aivan ihanat kengät!!!! <3 pure love

    VastaaPoista
  7. Ahh täydelliset kengät anni<3! -rosban

    VastaaPoista
  8. Oletpas kaunis ♥

    VastaaPoista
  9. Hei mistä Essi on ostanu noi iphonen kuoret, mistä hänellä on instagramissa kuva? :) En voi kysyy siellä ku mulla ei itelläni ole tunnuksia :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua alkuperäistä paikkaa en tiedä, koska itse hankin ne eilen Euroset kirpputorilta.. Olivat tosin semmoisessa pöydässä, jossa oli todella paljon kaikkia muitakin iphonen kuoria. :)

      Poista
    2. Okeii harmi, mut kiitos vastauksesta! :) Noi kuoret on meinaan ihan törkeen hienot :D

      Poista
    3. Jooo ovat ihan supermakeet! Ei tommosta säihkemäärää voinut vastustaa, vaikka yleensä käytän vain semmoisia paksuja kumisia suojakuoria. :D

      Poista
  10. pakko sanoa et sulla ja sun siskolla on molemmilla ihan älyttömän hienoja vaatteita ja ilmeisesti niitä löytyy molemmilta myös aika paljon :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! :) Onhan niitä ihan kiitettävästi kertynyt.. ;-D

      Poista
  11. Onko nää nyt sun viimeset SM kisat? :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miten sitä ei voi tietää jatkuuko monen tonnin harrastus? :-D Sulla on pakko olla tiedossa sponsorirahaa harrastuksen jatkamiseksi tai sitten sä et vaan osaa/halua luopua.

      Poista
    2. Mitään ei ole lyöty vielä lukkoon.

      Poista
  12. love that heels!
    http://bonesincouture.blogspot.sk

    VastaaPoista
  13. Kenen/keiden kans oot yleensä koulussa? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nooran ja Alisan :) Välillä myös V:n, jos satutaan olemaan samaan aikaan.

      Poista
  14. Moi

    Kiva postaus ja uusia kuvakulmia kuvissa, ja oihh noi kengät ihan superit!

    VastaaPoista
  15. Paljon essi on pitkä? Tuli vain mieleen kun joskus mainitsit et se on sua lyhyempi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä tarkalleen. Muutaman sentin mua lyhyempi. Ehkä 162-163 cm?

      Poista
  16. näytät jotenkin vanhemmalta ku ennen, hyvällä tavalla siis! en tiiä johtuuko ehkä vähemmästä meikistä(?) vai näänkö ihan väärin...:)

    VastaaPoista
  17. Tosi kivasti sopii sulle tollanen farkkupaita :) Oot niin ihana elovena ;)

    These days

    VastaaPoista
  18. Mikä on essin ig :) olisi kiva käuydä katsomassa kyseisiä kuoria :)

    VastaaPoista
  19. Et julkaise kommentteja missä kyseenalaistetaan sun tai sun siskon rintavarustusta, no saapahan hyvää juttua tulevaan juorublogiin, et olekkaan niin "aito ja ihana" kun annat täällä ymmärtää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun mielestä mun, eikä varsinkaan siskoni rintojen epäasiallinen kommentointi kuulu blogiini. En julkaise kommentteja, joista läheiseni voisivat loukkaantua tai jotka ovat perättömiä. Jos se tekee musta epäaidon tai huonon ihmisen, niin voi voi.

      Poista
    2. Mikä ihmisiä oikeen vaivaa?? Siis en tiiä mitä näissä julkaisemattomissa kommenteissa on sanottu, mut tosiaan ei tohon aiheeseen liittyviä juttuja oo kenenkään pakko julkasta blogissaan, nehän on täysin henkilökohtaisia. Ja ketä edes oikeesti kiinnostaa niin paljon toisten ihmisten rinnat? :D Ei taida kovin hyvin mennä, jos täytyy kyseenalaistaa täysin tuntemattomien ihmisten rintavarustusta ja tulla sitten vielä vinkumaan perään ja "uhkailemaan" jollain juorublogeilla..

      Musta on muutenki hassua, miten porukka on jossain aiemmissa postauksissa tullu kommentoimaan ties mitä sun siskosta. Sen mä vielä jotenki ymmärrän, että ihmiset sanoo mielipiteensä Annista, koska Anni tätä blogia kirjottaa, mut jättäkää herranjumala Essi ja muut Annin sukulaiset/läheiset rauhaan. En Essiä tunne, mut uskoisin, että hän kyllä varmasti ottais tollaset kommentit vastaan ihan henkilökohtaisesti vaikka instagramissa. Mut ai niin, siellä ne asiat pitäis sanoo sillä omalla tunnuksella, mistä todennäkösesti näkis kuka kyseinen ihminen on, eikä voiskaan kommentoida kaikkee ilkeetä anonyymisti :)

      Ja jokainen vois myös ite miettii sitä, että julkaisisko ite omassa blogissaan kommentteja, missä omista läheisistä ihmisistä puhutaan ikävään sävyyn. Tuskin kenestäkään tuntuis kivalta saada sellasia, saati sit et niitä alkais vielä julkaisemaan..

      Poista
    3. Siinä mä olen kyllä ihan samaa mieltä ekan anonyymin kanssa ettei Anni ole niin aito ihana, ku moni ajattelee.

      Poista
    4. Anonyymi 10.09 - En voisi olla kanssasi enempää samaa mieltä! :)

      Anonyymi 12.22 - Et taida tuntea minua kovin hyvin, jos ollenkaan :)

      Poista
    5. Anonyymi 12.22 - Miten noin voi edes arvostella lifestyle-blogin perusteella, jossa Annin elämästä näkee vain murto-osan? Miksi edes luet blogeja joista/joiden kirjoittajista et pidä?

      Poista
    6. Luin, tykkäsin, kommentoin, totuus kävi ilmi, enää en tykkää, enkä aktiivisesti enää luekaan. Ja tuonkin kirjotin ihan sillä perusteella, millasen kuvan olen tämän blogin perusteella Annista saanut. Ensin hyvän, sitten jotain ihan muuta. Tiedä sitten millanen tyttö siellä ruudun takana onkaan, mutta bloggarina/nettipersoonana antaa ihan erilaisen kuvan itsestään kuin onkaan. Ja todellisesta elämästä kai se tännekin luotu kuva tulee.

      Poista
    7. Ikävää, että sinulle Anonyymi 20.27 on tullut huono käsitys minusta tämän blogin kautta. Itse ainakin pyrin siihen, että jos en tunne niin en tuomitse. Suosittelisin sinullekin tutustumaan ihmisiin ennen kuin tuomitsen jonkun epäaidoksi tai vastaavaa :)

      Poista
    8. Nyt puhuttiin siitä nettipersoonasta, minkä oot tällä pinnallisella blogillas luonu eikä Annista ruudun takana. Tiedä häntä millanen tyttö siellä sitten onkaan, mutta bloggarina ja sellaisena ihmisenä, jona täällä esiinnyt, oot antanu joillekin itsestäs ihan erilaisen kuvan, minä oot yrittänyt esiintyä.

      Poista
    9. En ehkä täysin ymmärtänyt kommenttisi ideaa, mutta kiitos kommentistasi ja harmi, että sinusta tuntuu tuolta :( :)

      Poista
    10. Eiköhän kaikki ihmiset ole netissä jotenkin erilaisia, kuin oikeassa elämässä? Minäkin postailen netissä enemmän kaikista ostoksistani ja pukeutumistyyleistä, joista en sitten oikeassa elämässä muuta kuin ehkä ohimennen mainitse jollekin kaverilleni (jos sitäkään) ja puen vanhat verkkarit ylle.

      Poista
    11. No jos se essi esiintyy postauksissa ni kai sitä saa kommentoida?! Kannattaa varmaan pysyä poissa täältä jos ei kestä kritiikkiä. Eikö ai niin, julkaiset vaan ne "ihanaa oot täydellinen" kommentit. Ja mistä sinä ano tiedät sanoa että "täysin tuntemattomia ihmisiä"? ;)

      Poista
    12. Oot oikeessa, en tiedä vaikka ensimmäinen ano tuntis Annin ja Essin molemmat, mut eikö siinä tapauksessa oo joko helvetin lapsellista tai todella ilkeetä tulla kommentoimaan jotain negatiivista näiden kahden ihmisen rinnoista? Jos kerran on tuttu ihminen kyseessä, kai sen vois sitte käydä sanomassa suoraan päin naamaanki, jos on pakko jotain toisten rinnoista kommentoida. Ja jos nyt sanot, että ehkä Anni ja Essi on vaan jotain tutun tutun tuttuja, joille ei oo koskaan edes puhunu, ni siinä tapauksessa he menee kyllä tohon luokkaan täysin tuntemattomat ihmiset.

      Jos taas kyseessä on joku, joka ihan oikeesti tuntee Annin ja Essin ja silti kokee tarvetta sanoo (anonyymina Annin blogissa) tollasia asioita, ni kannattaa katsoo hetki peiliin ja miettiä pari kertaa minkä takia haluu olla kavereilleen tms. ilkee.

      Sitä paitsi kritiikin antaminen ja ilkeily/vittuilu on kaks ihan eri asiaa. Se ei ole kritisointia, jos joku kommentoi Annin tai hänen siskonsa rintoja epäasiallisesti. Ja edelleenkään mä en käsitä minkä takia ketään jaksaa kiinnostaa toisten ihmisten rinnat niin paljon, että täytyy tulla niistä jotain negatiivista kommentoimaan. Onneks mun ei tarviikaan ymmärtää.

      Poista
  20. oot ahkera, kun jaksat tehdä koulujuttuja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voih kiitos :) pitäisi kyllä vielä vähän tsempata ja olla vielä ahkerampi.. Varsinkin ylppäreiden suhteen.

      Poista
  21. Mä luen aina sun postaukset ainakin kahteen kertaan, tämänkin jo kolme kertaa... olet vaan niin kaunis ja upea !!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä taas just tossa mietin että tää blogi on alkanu toistaa itseään, kun aina vaan saman pihlajan juurella tai poreileva kädessä Anni pyllistelee asujensa kanssa tukka hulmuten ja välissä se kuva "söin omenaa välipalaksi". Niin ja tietysti ne perusstoorit "kävin kuntosalilla ja treeneissä, oon niin väsynyt mutta olipas ihanaa". Syy miksi yhä roikun tässä blogissa, on se että haluan nähdä mihin Anni pääsee jatko-opiskelemaan, lähteekö Anni ulkomaille vai miten se elämä muuttuu, kun lukio loppuu. Kun se elämä muuttuu, niin blogikin muuttuu ja se voi olla ihan virkistävää. Saa nähdä.

      Poista
    2. Anonyymi 11.14 - Voi miten ihana kuulla, kiitos <3

      Anonyymi 15.09 - Elämäni on tälläistä, blogini on millainen on, ja jos se ei sinua kiinnosta niin älä sitten lue sitä :) Kenenkään ei tarvitse "roikkua" blogissani tai tulla valittamaan elämäni tylsyydestä/yksitoikkoisuudesta. Itse olen tyytyväinen elämääni.

      Poista
    3. Taas toi "älä sitten lue" - kortti. :D Eiköhän sen vähän tyhmempikin ihminen ymmärrä ettei tarvitse lukea, jos ei kiinnosta. :D Ja tässäkin tapauksessa lukija totesi että jää roikkumaan lukijaksi, sillä häntä kiinnostaa tapahtuuko sun elämässä tulevaisuudessa ehkä jotain jännää, vaikkei nyt hänen mielestään tapahdukaan. Joo sulla on kiva elämä ja hyvä niin, mutta kun joistakin sitä ei välttämättä ole jännää seurata vuosia 100% mielenkiinnolla. Olisit iloinen että joku lukija roikkuu vielä mukana, sillä olettaa saavansa vielä jotain erilaista luettavaa.

      Poista
    4. En elä blogiani tai lukijoitani varten. Elän itseäni varten. "Olisit iloinen että joku lukija roikkuu vielä mukana, sillä olettaa saavansa vielä jotain erilaista luettavaa." Excuse me? :-D En todellakaan ole iloinen tai kiitollinen siitä, että joku tulee avautumaan kuinka tylsää mun elämä on etc. Jos ei kiinnosta juuri nyt seurailla elämääni, niin olkoon hyvä ja on seuraamatta :-D Tulkoot vaikka sitten vuosien päästä kurkkaamaan, mitä mulle kuuluu jos kiinnostaa :) Kenenkään ei tarvitse täällä roikkua ja marista mun tylsästä elämästä, joka itseasiassa on mun mielestä kaikkea muuta kuin tylsä ;-D Makunsa kullakin!

      Poista
    5. Jos kaipaatte jotain tietynlaista luettavaa, niin voittehan ehdottaa Annille uusia postausideoita?

      Poista
    6. Miten voitkin olla noin lapsellinen välillä :D

      Poista
    7. Miten tässä taas näkyyki se, että bloggaaja on heti lapsellinen (ja/tai ei kestä kritiikkiä) ku on eri mieltä jonkun anonyymin kanssa ja sanoo oman mielipiteensä? Anot kyllä saa sanoa mitä vaan..

      Poista
  22. mitäää miks poistit tai jätit julkaisematta mun kysymyksen siitä että mitä ajattelit kun perustit blogin yms :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olit laittanut sen kysymyksen edelliseen postaukseeni "Bun with braid" ja sieltä se löytyy vastauksineen ;-)

      Poista
    2. aijaa hupsista! :D

      Poista
  23. Sä ja Essi olette ihan mielettömän kauniita kumpikin<333

    VastaaPoista
  24. Vou oot kyllä ihan mielettömässä kunnossa kun instagramista kattelin! Eiks sulla oo ne nikefree treenikengät niin onks ne ollu hyvät? Ite oon niitä kuolannu kun tarvis jonkinlaiset kengät salille hankkia.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En oo satavarma, onko ne freet vai mitkä, mutta hyvät on olleet! :)

      Poista
  25. Miten oot saanu ton Instagram jutun tonne sivuun? Siis ton missä näkyy "reaaliajassa" sun instakuvat? Tartteeko siihen tyyliin jonkun html koodin vai häh?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitää mennä tietokoneella Instagramiin ja sieltä saa sellasen linkin otettua! :)

      Poista
  26. Tuossa kerroit bloggaavasi itseäsi varten, niin miten ihmeessä sä jaksat blogata julkisesti, kun olet aina jonkun mielestä vähän mulkku? Eikö sun kannattaisi pitää tämä blogi vain kavereille avoimena, jos haluat blogata vaan itselles?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tästäkin taas huomaa, kuinka turhaa on edes yrittää miellyttää ketään, koska aina löytyy joku, joka ei ole tyytyväinen :)

      Poista
    2. Kaikki ei tykkää samoista asioista. Ehdotelkaa uusia postaustoiveita Annille! :)

      Poista
    3. "En elä blogiani tai lukijoitani varten. Elän itseäni varten." Niin missä vaiheessa sanoin, että bloggaan vain itseäni varten..? :-D Tottakai kirjoittelen tätä blogia toiveena vuorovaikutus lukijoiden kanssa. Mutta en tässä yhtäkkiä rupea tekemään elämässäni sellaisia asioita, kuten muuttamaan ulkomaille vain sen takia, että lukijani odottavat/haluaisivat sitä minulta. Elämäni on tälläistä, ja jos se kiinnostaa lukijaa niin hyvä, jos ei, niin siitä ei tarvitse tulla valittamaankaan! :)

      Poista
    4. Tulin kyllä esittämään tuon kysymyksen ihan viattomasti pointtina, miten sä kestät jatkuvan mollaamisen.. :D Ymmärsin varmaan jonkun kommentin sitten väärin ja sitten tekin ymmärsitte mut väärin, mutta en mä tullut mitään pahaa sanomaan. Lähinnä vaan just toi että miten jaksat tollasta, et eikö olisi helpompaa vaan keskittyä bloggaamaan esim. kavereilleen.. :D Peace dudes.

      Poista
  27. Anni! Olen lähdössä lokakuussa ensimmäistä kertaa Saksaan ja nyt kiinnostaisi, että minkä lentoyhtiön olet sinne yleensä valinnut? Onko jotain muuta tärkeää muistettavaa tai vinkkejä Saksaan matkustaessa? Mitäpä jos tekisit tästä aiheesta vaikka postauksen ja kertoisit omia mielipiteitäsi, näkemyksiä, vinkkejä ja kokemuksia Saksaan matkustaville? Voisi olla ihan mielenkiintoinen postaus :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me ollaan aina lennetty joko Finnairilla tai sitten Lufthansalla :) Hmm.. Eipä tule ainakaan heti mieleen, että mitä pitäisi muistaa. Itse olen matkaillut Saksassa vasta etelässä, joten en mikään kovin suuri tietäjä ole.

      Poista
  28. Ootko seuraillut YouTubesta AwesomnessTV kanavalta Cheerleaders sarjaa? Jos et, niin suosittelen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muutaman kerran on tullut katseltua :)

      Poista
  29. mitä meikkivoidetta ja puuteria käytät? olis kiva tietää kun sulla näyttää olevan noin täydellinen iho :-)

    VastaaPoista

Huolehdithan omalta osaltasi, että blogin kommenttiboksi säilyy paikkana, jossa jokaisen on mukava vierailla. Kiitos positiivisesta kommentistasi!