30. syyskuuta 2013

Something new

Maanantaimoikat! Tänään meillä lähti koulussa uusi jakso käyntiin. Uusi jakso, uudet kujeet. Sain myös kuulla, että ruotsin ylioppilaskirjoituksien alustavia pisteitä voi käydä kyselemässä, mutta kun menin kysymään omalta opettajaltani, hän oli ehtinyt juuri lähteä kotiin. Höh. Pikkusen nimittäin kuumottaisi saada tietää ne.. Mun viikonloppu meni tosi kivasti. Perjantai-iltana lähdin suoraa treenien loputtua Nooran kanssa shottibaariin, ja sieltä matka jatkui Kaivolle Ohi on -bileisiin. Oli "pikkusen" muitakin liikenteessä nimittäin jonot olivat ihan tajuttoman pitkiä. Loppujen lopuksi päästiin kuin päästiinkin sisälle, ja siellä oli ihan hirveesti tuttuja. Ilta sujui kivasti muutamaa aamuyön/kotimatkan pikku seikkaa lukuun ottamatta ;-D Lauantaina kaverit olisivat olleet taas lähdössä juhlimaan, mutta mä olin niin poikki sekä henkisesti että fyysisesti ylppäreiden jäljiltä, joten päätin suosiolla viettää rentouttavaa iltaa poikaystävän kera. Me käytiin vuokraamassa uusin Fast & Furious, joka oli todella hyvä, tehtiin maailman parhaimpia tortilloja, saunottiin ja ihan vaan oltiin ja nautittiin olostamme. Ja ai että, kun oli ihanaa olla niin rennosti pitkästä aikaa. Lisää tollasia iltoja, kiitos!

Nyt muutama kuva Saksan reissun ostoksista sekä blogi yhteistyöstä:

4

560

Kultainen leijonan pää -kaulakoru - Choies.com* ($14,95) klick!

581

Saksan reissun aikana tein muutamia pikku ostoksia, kuten tämän vaaleanpunaisen huulipunan.

Huulipuna - KIKO (3,95€)

557

Molemmat ballerinat ovat myös ostettu Saksasta.

Mustat - H&M (9,95€)
Beiget - Must Have (6€)

2

V:llä oli syntymäpäivät muutama viikko sitten. Emme ehtineet viettää niitä mitenkään erityisemmin, koska molemmilla oli ylioppilaskirjoitukset niin pahasti päällä. Tilasin yhteistyökumppaniltani Choies.com -verkkokaupasta V:lle lahjaksi tummansinisen baseball-takin.

Baseball-takki - Choies.com* ($41,99)  klick!

(* Saatu blogin kautta)

553

Saksasta lähti mukaan myös pari pakettia Schwarzkopfin raidoitusainetta, joka maksaa Suomessa n. 11€ ja Saksassa vain 6€!

3

Hiuskoru - H&M
Nahkatakki - H&M

051

Poikaystävän farkut ovat ostettu kesäiseltä Viron reissultamme Pull&Bear:ista.

567

Saksasta ostin myös jo aiemmin blogissa vilahtaneen ihanan, rennon neuleen.

Neule - H&M (19,95€)

1

Normaalisti V:llä paidat ovat olleet L kokoa, mutta toi takki oli pikkusen niukka, joten jos tuolta tilaa pojalle/miehelle, niin kannattaa ottaa varmuuden vuoksi yhtä kokoa isompi kuin normaalisti!

556

Saksan reissulta lähti kahden ihanat ale-rintsikat mukaan.

Rintaliivit - NewYorker (9€/kpl)

071

5

Hauskaa alkavaa viikkoa jokaiselle teistä!

(Postaus on toteutettu yhteistyössä Choies.com kanssa.)

26 kommenttia:

  1. Beiget ballerinat on niiin kivat :) Ja sä mielettömän kauniina kuten aina <3 :) Sun hiukset on myös tosi nätisti noissa kuvissa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin mustakin! Ja halvat ;-D Kiitos <3

      Poista
  2. anni oot ihana! ♥ tosi kiva postaus ja onnea ylppäreistä selviytymisestä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Hih, joo siitä saakin onnitella, koska se on melkonen saavutus! ;)

      Poista
  3. Millä tavalla Elitessä valikoituu kisajoukkue? Ootko sä itse päässyt kisaamaan kaikissa kisoissa niin kauan ku oot Elitessä ollut? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taitojen mukaan :) Akro vaikuttaa aika paljon. En kisannut kahdissa ensimmäisissä kisoissani Elitessä, koska olin ollut junnuvuoteni takana ja Elitessä mut vaihdettiin sivulle, joten oli pikkusen opeteltavaa :) Elitessä olen kisannut nyt kymmenissä kilpailuissa :)

      Poista
  4. Ihana postaus! Ja kivoja ostoksia :))

    http://eerika-justthinkaboutit.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  5. Onnea ylppäreiden päättymisestä! Kerrothan heti meille lukijoillekin yo tuloksistasi kun saat ne tietoosi?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Enköhän. Toivottavasti sieltä tulisi mieluisia tuloksia niin olisi myös mieluista kertoa/puhua niistä täällä ;-D

      Poista
  6. voi vitsi miten kiva silmämeikki sulla on näissä kuvissa!! ja tukkakin tosi nätisti:)

    VastaaPoista
  7. Miten toi yhteistyö niiku toimii näitten nettikauppojen kanssa, että onko sillai et tilaat ilmasiks sieltä tuotteita vai saatko alennukseen vai ilman postikuluja vai miten? :) Ja sitten mainostat täälä mistä ne on:) Tosi kivasti hiukset tässä postauksessa!! =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riippuu ihan nettikaupasta, ja siitä mitä kyseisen yhteistyökumppanin kanssa on sovittu. Joistain yhteistöistä saa vain materiaalista palkkiota, ja joistain myös rahallista. En puhu palkkioista sen enempää täällä blogin puolella :) Kiitos!

      Poista
  8. Tälläsist asioist aina huomaa miten aika kuluu.. :) ihanku V ois täyttäny vasta 18! :) ihana lahja V:lle ja sopii tosi hyvin :)

    VastaaPoista
  9. http://vivas.fi/cheerleaderit-esittelivat-taitojaan-uudella-musiikkivideolla/ ;) siit mallii

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo tykkäilinkin tosta jo facessa! Ihan sairaan siisti video :)

      Poista
  10. Oon kateellinen nakedista ja sivellinsetistä :((

    VastaaPoista
  11. Noh, joko sait ne ruotsin alustavat tulokset?! :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo sain :) Palaan ylppäri tuloksiin hieman myöhemmin. En viitsi vielä alkaa hehkuttaa, kun tuli vasta alustavat pisteet ;-)

      Poista
  12. onse poikaystäväsi vaan mielettömän komea! ootte täydellinen pari <3
    ja ihania ostoksia oot tehnyt taas jälleenkerran ;-)

    VastaaPoista

Huolehdithan omalta osaltasi, että blogin kommenttiboksi säilyy paikkana, jossa jokaisen on mukava vierailla. Kiitos positiivisesta kommentistasi!