27. lokakuuta 2013

My room

Moikka! Nyt olisi vihdoinkin aika päästää teidät tutustumaan hieman paremmin mun huoneeseen. Täytyy kyllä sanoa, että jos olette yhtään katsellut mun kuvia, jotka on otettu esimerkiksi peilin kautta etc., niin tiedätte kyllä jo lähes kokonaan, miltä huoneessani näyttää. Mun huone ei ole kovin suuri, eikä mulla ole siellä edes telkkaria, mutta tärkeintä on, että viihdyn siellä. Asun yhdessä siskoni ja siskoni ystävän kanssa kolmiossa. Meillä on jokaisella omat huoneet sekä yhteinen keittiö, vaatehuone, kylppäri ja sauna. Meillä ei siis ole olohuonetta, jossa viettää aikaa, joten omat huoneet ovat ainoa paikka, jossa rentoutua ja olla. 

Ollaan asuttu nyt reilu kaksi vuotta tässä asunnossa, enkä ole missään vaiheessa ollut kovin tyytyväinen huoneeni sisustukseen, vaikka olen pienestä pitäen ollut todella innokas sisustaja ja somistaja. Mulla vaan ei ole ollut kunnolla aikaa, rahaa ja tahdonvoimaa laittaa tätä itseni näköiseksi. Tänä syksynä kuitenkin tajusin, että muutto omilleen on luultavasti edessä ensi keväänä/kesänä, kun lähden toivottavasti jonnekin opiskelemaan. Se sytytti mun sisäisen sisustuskipinän uudelleen, ja aloin katsella kirppareilla ja kaupoissa kivoja sisustusesineitä ja muita juttuja huoneeseeni. Käytiin myös V:n kanssa muutama viikko sitten Ikeassa pyörimässä, ja sieltäkin lähti muutama kiva juttu mukaan. Nyt pidemmittä puheitta niitä kuvia!

032

Mun huoneen värimaailma on melko vaalea ja maanläheinen. Paljon beigeä ja valkoista. Tämän vuoden aikana tummansinisen tultua näkyvästi mukaan pukeutumiseeni, on se päässyt mukaan myös sisustukseenkin.

Röyhelötyyny -H&M
Valkoinen tyyny - IKEA
Tummansinivalkoiset tyynyt - GANT
Valkoiset pörrötyynyt - Saatu äidiltä joululahjaksi

044

Nämä pelkistetyt ja raikkaat GANT:in tyynyt löysin kirpputorilta, ja niitä ei oltu kyllä hinnalla pilattu - 4,50€/kpl! Tummansinisestä tyynystä kyllä huomasi melko selkeästi, että se oli ollut käytössä, koska väri oli hieman kulahtanut, mutten antanut sen haitata, koska tykkäsin niistä niin kovin.

037

Mun pieni "työpisteeni". Tossa mä useimmiten kirjoittelen näitä postauksiani teille tai sitten siirrän koneen syrjään ja teen koulujuttujani.

003

Kynttilänjalat - IKEA
Tuoksukynttilät - IKEA

Ihastuin noihin kynttilänjalkoihin, kun näin sellaiset äidin hankkimina Saksan kodissani. Itseasiassa nämä olivat yksi pääsyistä, miksi halusin päästä Ikeaan shoppailemaan. Kynttilänjalat maksoivat 9,95€/kpl ja niille kaveriksi ostin kermanväriset tuoksukynttilät, jotka maksoivat 4,50€/kpl, ja tuoksuvat kermaiselle vanilijalle. Ah, niin ihana tuoksu. Ja nyt mun huone tuoksuu hyvältä koko ajan, vaikken polttaisikaan noita.

062

Toisella puolen pöytääni on valokuva poikaystävästäni, hajuvesiä sekä lempikoruni. Mustassa laatikostossa on mm. koulujuttuja, hiustenhoitotuotteet: harjat, ponnarit, tökötit, kiharrin etc., korut ja muut pikkutavarat.

063

Lempihajuveteni, jotka olen saanut kaikki V:ltä lahjana tai tuliaisena meidän yhteisten neljän vuoden aikana.

067

Lasinen korurasia - Iittala

Lasiset korurasiat, joiden sisällä on korut, joita käytän eniten arkena.

052

Pinkki tyttömäinen nurkkaukseni, josta löytyy meikkisiveltimeni, luomivärisetti, lempikynsilakat, Victoria's Secretin bodymistejä, valokuva wanhojen tansseistani sekä siskolta saatu Birthday Girl -skumppalasi, jonka sain 18 v. synttäreinäni. 

nimetön

1. Jotkut muistavat, kun esittelin täällä blogissani hieman hupaisan tapauksen, kun sain pankista kamalan, oranssin majava-säästöpossun. Siskoni kävi minua niin paljon sääliksi, että hän osti minulle kauniin, suloinen säästöpossun - "For special occassions". Kiitos <3 2. Kuva päivästäni prinsessana. 3. Tietokoneeni alusta on muovinen, beige, jossa on pitsikuviota. Ostin paketin, jossa oli 4 kappaletta noita sekä samanlaisen paketin valkoisena Tiimarista, josta sain ne -70% loppuunmyynnin johdosta. Hintaa jäi n. 1€/paketti. 4. Seinähyllyllä olevissa laatikoissa ja koreissa säilytän meikkejäni, rasvoja, hajusteita ja muuta kosmetiikkaa.

028

Tämän hyllyn ostin kirpputorilta kymmenellä eurolla nimellä "kukkajakkara", mutta musta se sopii todella hyvin tollaseksi pieneksi hyllyksi.

007

Kastehelmi-tuikut - Iittala

Valokuvakollaasissa on tiivistettynä upeimpia hetkiäni cheerleadingin parissa: SM-kulta 2012 ja 2013, MM-kisamatkat Floridaan ja MM-pronssi 2012 ja 2013 <3

031

Alemmalta hyllyltä löytyy meikkipussini, Summer and the city -kirja, jonka lainasin juuri englannin kielisenä (keväällä vuorossa on nimittäin englannin kielen ylioppilaskirjoitukset) sekä Victoria's secretin bodymist ja kosteusvoide.

070

Seinähyllylläni on myös stereoni, kuva pikkusiskostani ja -veljestäni, jotka ovat kaksosia, cheerleadingmitalini, joille on pian tulossa hieman parempi/näyttävämpi paikka, säästöpossu, hymypatsas sekä tiara, joka minulla oli wanhojen tansseissa.

001

Seinähyllyltä löytyy myös lettinauhani.

015

Sekä ihania valokuvia. Ensimmäinen kuva vasemmalta on upea kuva minusta ja ystävästäni Tuulista, mutta samalla se symboloi mulle ystävyyttä ja sen merkitystä ylipäätään. Toinen kuva on siskoni kiitoskortti-kuva, jonka minä olen ottanut, ja joka on mielestäni ihan superonnistunut otos. Siskoni on minulle myös yksi tärkeimmistä ihmisistä elämässäni, joten hänen kuvansa paikka on todellakin hyllyssäni :) Kolmas kuva on toisesta pikkuveljestäni sekä -siskostani, jotka asuvat tällä hetkellä Saksassa, ja joita ikävöin todella paljon.

074

Huoneeni oveltapäin kuvattuna.

Roskakori - IKEA (n. 2€)

148

Toppi - Ostettu kirpputorilta (n. 1€)
Kello - NewYorker

127

Kattolamppu - Saatu äidiltä joululahjaksi

nimetön1

Huone toisesta suunnasta kuvattuna.

136

Tummansiniset olohousut - Ostettu Tallinnan Bershkasta (14,95€)

310

Mulla on aina ollut periaatteena, että astioissa panostan laatuun. Mulle on myös alusta lähtien ollut aika selvää, että perusastiaston tulee olla valkoinen, mutta ostimme kuitenkin Ikeasta nämä kermaan/beigeen taittavat kulhot ja lautaset, koska niillä oli hintaa vain n. 0,80 snt/kpl, ja tuleehan tollasia aina tarvittua, eikä opiskelijana mulla ole nyt heti varaa ostaa esimerkiksi koko Iittalan Teema-astiastoa.

315

Myös nämä syötävän suloiset kahvimukit lähtivät Ikeasta mukaan hintaan n. 2€. Miettikää, kuinka ihana näistä on juoda aamulla kahvia, icelattea, teetä tai smoothieita. Näin tälläisiä ensimmäisen kerran ystäväni Tuulin luona, ja silloin päätin, että mun on saatava noi söpöydet itsellenikin.

312

Ja tottakai oli hankittava samalla niihin kuuluvat kulhot. Hinta oli muistaakseni myös vähän päälle pari euroa.

035

Kuten jo aiemmissa kuvissa näkyikin, olen hankkinut lähiaikoina muutamia Iittalan Kastehelmi-sarjan kauniita tuikkuja.

103

Sekä Kastehelmi-jälkiruokalautaset.

093

Ostin myös kauniin lämpömittarin kirpputorilta (1€), jonka suunnittelin laittavani joko saunaan tai parvekkeelle, mutta tajusin vasta kotona, että tässä on asteikko 0-40 astetta, joten ei se taida ihan sopia saunaan tai ulos.. No ei se haittaa nimittäin toi sopisi kyllä tosi kivasti ihan sisälämpötilamittariksikin varsinkin, jos sisustus olisi hieman merimieshenkisesti tummansinivalkoinen kultaisilla yksityiskohdilla..

Sellainen on mun huone ja tollasia hankintoja on tullut tehtyä viime aikoina. Mitäs tykkäätte? :-)

45 kommenttia:

  1. sun huone on ihan super kaunis ja tunnelmallinen !(:
    tosi ihana postaus, oon jo odottanut milloin tällänen postaus tulee, mutta nyt tuli ja oli kyllä ihana !<3
    oot ihan hirmu kaunis !<3

    VastaaPoista
  2. Todella ihana huone ♥ jännä että vasta nyt tajusin ettet asu poikaystäväsi kanssa :D haha, mite tollanen voi mennä ohi vaikka oon lukenu sun blogia kauan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, kiitti <3 Joo käytännössä emme asu yhdessä, mutta periaatteessa kyllä, koska olemme lähes joka yö yhdessä jommalla kummalla yötä :)

      Poista
  3. Kiva huone! Onko kuvassa olevat kaksoset Matti ja Helmi? (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei, Matti ja Helmi eivät ole kaksosia :)

      Poista
  4. Kivan näköstä :) Pidättekö koskaan esim mitään bileitä/illanistujaisia kavereittenne kanssa teillä? Kun mietin vaan että missä vieraat sillon on kun ei ole olohuonetta... Vai onko keittiä kovin iso? :) Olis kiva nähä keittiöstäkin kuvia!
    Kuulostaa niin mukavalta että asutte yhessä tyttöporukalla, haha mäki haluun! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus pidetään pienimuotoisia "etkoja" ennen baariin lähtöä, mutta ei yleensä sen kummempia :) Keittiönpöydän ääreen mahtuu seurustelemaan, vaikkei keittiö ole kovin suuri :)

      Poista
  5. ihana huone! :) voisitko joskus tehdä jonkun videopostauksen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti :) Enpäs tiedä, katsellaan!

      Poista
  6. Mitä kaikkia VS Body mistejä sulla on? Mitkä on lempparit? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lempparit on sensual blush ja pure daydream :) lisäksi mulla on such a flirt, love spell ja sheer love :)

      Poista
  7. Sun huone on kyllä tosi kivan näköinen :) Ihania yksityiskohtia oot hankkinu sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti :) Joo mäkin tykkään tosi paljon noista uusista sisustusjutuista :)

      Poista
  8. Ostatteko te kaikki ite omat ruokanne? :D Ja onko teillä jotkut siivousvuorot?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu ostetaan omat ruoat, mutta meillä on yhteisiä monet ns. perustarvikkeet esim. makaroni, voi/margariini, mausteet etc. ja sitten jokainen ostaa omat muut juttunsa: leipä, hedelmät, rahkat, jugurtit etc. On meillä jonkinmoinen siivouslista jääkaapin ovessa, mutta sitä ei aina tule täysin noudatettua. Enemmänkin tehdään niin, että jos joku huomaa, että tiskikone on täynnä puhtaita astioita, niin se tyhjentää sen ja kun huomaa, että tiputtaa lattialle vaikka leivän muruja, niin ne siivotaan heti pois :) Joskus taas sovitaan, että siivoa sä keittiö niin mä siivoan vessan etc. :)

      Poista
  9. Ihana kello! Paljon maksoi ja milloin ostit? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ostin sen jo muutama vuosi sitten muistaakseni, ja maksoi silloin n. 12€ :) Olen kyllä nähnyt nyt myöhemminkin samoja kelloja vielä NewYorkerissa!

      Poista
  10. Kiva postaus ja kiva huone :)
    Olinkin just tulossa kysymään millon tulee ikeaostoksia ;D

    VastaaPoista
  11. Heippa hei, tosi kiva postaus tää ! Taidat olla sellanen tyttö, joka pitää huoneensa aina siistinä, villi arvaus, heh!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tunnustan. Juuri sellainen tyttö olen, haha ;-D En pysty ajattelemaan selkeästi, jos mun huone on sotkussa.. :-D

      Poista
  12. muistatko paljon toi kyseinen kello sun kädessä makso? :)

    VastaaPoista
  13. hei tuli mieleen, että jos et haluu/saa muitten huoneista ottaa kuvia ni voisit piirtää pohjakuvan? :D olis jotenki mielenkiintosta nähä minkä muotonen se asunto on!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitä hittoo:D Joskus ihmisten uteliaisuus yllättää!

      Poista
    2. Hmm.. Enpä usko, että alan piirrellä mitään pohjakuvia tänne :)

      Poista
    3. :'DDDDDDDD juu anni piirtelee pohjakuvia XD
      Can i ask you one queston?
      What the hell?

      Poista
  14. Jos sulla ei oo telkkaria niin katotko sitten esim. Salkkarit aina ihan vaan koneelta?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu :-) Mulla ja poikaystävällä on muutenkin yleensä aina jommalla kummalla treenit Salkkareiden aikaan, joten katsotaan ne sitten illalla yhdessä katsomosta koneelta :)

      Poista
  15. Hei! :)
    Ihana postaus ja ihana sinä! Rakastan sun blogia <3
    Saako kysyä maksoiko nuo ikean kahvimukit 2e/per kpl vai? :-)

    VastaaPoista
  16. Mistä noi verhot on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei itseasiassa mitään hajua, koska sain ne isäni asunnosta joskus pari vuotta sitten! :)

      Poista
  17. Ihan superihanat nuo kynttilänjalat! <3 Nyt on ihan pakko päästä ikeaan... :D Vau, miten kauan olette seurustelleet poikaystäväsi kanssa, jo noinkin "nuorena"! Pakko kysyä onko teillä missään vaiheessa ollut ns. vaikeampia aikoja ja suhde vaakalaudalla? Vaikutatte niin onnellisilta yhdessä :) <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin mustakin! Niin kauniit sekä näyttävät :-) Pääsevät luultavasti sitten omassa kodissani olohuoneen pöydälle..

      Voi kiitoksia <3 Joskus itsestänikin tuntuu tosi hassulta ajatella, että olin vielä 15 v. alkaessamme seurustelemaan. Hui, miten pikkuinen :-D Juu kyllä näiden meidän lähes neljään vuoteen yhdessä on mahtunut niitä vaikeitakin aikoja, kun ollaan tosissaan mietitty, että jatketaanko yhdessä vai erikseen, mutta aina ollaan vaikeuksista selvitty, ja porskutettu yhdessä eteenpäin :)

      Poista
  18. Missä sun koulukirjat on? :D mulla on ongelma ku ei mahu mihinkään nätisti ja en nähny sun kirjoja kuvissa -..- joku muuki voi vastata jos on joku näppärä vinkki

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koulukirjat ovat vähän milloin missäkin :-D Peilikaapissa, pöydällä, korissa tai tuossa mustassa laatikostossa etc. :) Vähän ongelmallista mullakin tällä hetkellä löytää niille kunnon paikka.. Ennen pidin niitä tuossa "pinkin tyttö nurkkauksen" paikalla, mutta nyt niille ei ole enää omaa paikkaa.. Pitäisi varmaan ostaa niille joku ihan oma kori, jota voisi pitää vaikka lattialla :)

      Poista
  19. Tosi ihana postaus ja sulla on tosi siisti ja ihana huone! <3 Oonkin jo oottanu tätä postausta pitkään! :-) :-)

    VastaaPoista
  20. Ovatko nuo kaksoset siis sun isän puolen sisaruksia? :) Ja kuinka monta sisarusta sulla onkaan yhteensä? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu! :) Mulla on seitsemän sisarusta.

      Poista
  21. Tosi kiva huone! (: Ja oikeassa olet, nuo vaivalla saadut mitallit ansaitsee kyllä paremman ja näyttävämmän paikan! Onko teillä vain yksi vessa? Onko siellä aamuin ja illoin "ruuhkaa" vai onko teill sovitut vuorot?

    VastaaPoista
  22. Saanko lainata kynttiläkuvaa? �� Etsin samanlaisia kynttilänjalkoja ja ajattelin että laitan toriin/fb kirppikselle kyselyä.
    -vr

    VastaaPoista

Huolehdithan omalta osaltasi, että blogin kommenttiboksi säilyy paikkana, jossa jokaisen on mukava vierailla. Kiitos positiivisesta kommentistasi!