28. joulukuuta 2013

My Christmas in Germany

Heippa! Nyt alkaa olla joulu pikkuhiljaa selätetty, joka on musta hirveen surullista. Mä rakastan joulunaikaa. Kaikki joulun koristeet, valot, tuoksut sekä perinteet ovat mun mielestä niin mukavia, että ne saisivat jatkua mun puolesta hieman pidempäänkin. Vai tuleeko teillä muilla jo kinkku ja laatikot korvista ulos? 

Musta tuntui, että mun joulu starttasi melkein heti, kun saavuimme siskoni kanssa Saksaan 18. päivä joulukuuta. Saksassa koristelimme joulukuusen heti ensitöiksemme ja se loi melkoista joulufiilistä. Äiti oli muutenkin siivonnut ja koristanut talon todella upeaksi sekä jouluiseksi. Saksassa ollessamme teimme joka päivä jotain kivaa ja söimme aina iltaisin yhdessä koko perheen kanssa herkullisia illallisia.

23.12. 


23. päivä leivoimme pipareita. Me aikuiset olisimme halunneet, että perinteisiä muoteilla tehtyjä pipareita olisi ollut enemmän, mutta perheen pienimmät halusivat kovasti päästää luovuutensa valloilleen, joten tänä vuonna suurin osa pipareista olikin sitten hieman persoonallisempia.


Innokas pikkuleipuri Helmi <3



Jatkoimme tänä jouluna viime vuonna alkanutta perinnettä, että syömme kalabuffetin jo 23. päivä, jolloin pystyy paremmin nauttia myös kalaruoista, kun ei tarvitse säästellä liharuokia ja laatikoita varten.

Äidin kalabuffet on parhautta!


Minä sain vastata kattauksesta sekä koristeista.


Jälkiruoaksi oli minun ja siskoni toiveesta eksoottisia hedelmiä.

24.12.


Ja sitten koitti jouluaatto!





Jouluaattoaamu alkoi tietysti riisipuurolla, luumukiisselillä ja Suomesta tuoduilla ruisleivillä.



Iltapäivällä olimme aattohartauksessa lähikirkossa kuuntelemassa, kuinka pikkuveljeni ja -siskoni lauloivat enkeli- ja paimenkuorossa. Pikkusiskoni lauloi myös hartauden lopuksi soolona englanninkielisen kappaleen täydelle kirkolle. Siskoni oli suloinen ja lauloi niin kauniisti, että isolta siskolta tuli ihan tippa linssiin. Lisäsin pienen videon siskoni laulusuorituksesta Instagramiini (@annnnib) voitte käyde kurkkaamassa sen sieltä, jos kiinnostaa! :)


Joulukirkon jälkeen istuimme joulupöytään, jossa oli tänä vuonna tarjolla saksalaisia herkkuja sekä pyreitä: knöödeleitä, sauerbratenia sekä punajuuri-, parsakaali- ja porkkanapyrettä. Nam!


Jouluaaton asukokonaisuudessani minulla oli väreinä mustaa, sinistä ja kultaa.






Ruoan jälkeen aloimme avata lahjoja. Oli ihanaa nähdä, kuinka mieluisia paketteja jokainen sai.


<3


Voisin kertoa ehkä myöhemmin omista joululahjoistani kunhan kerkeän! Mulla on tällä hetkellä nimittäin kameralla lähemmäs 2000 kuvaa odottelemassa purkamista..


25.12.


25.12. aamulla koristelimme pipareita sekä katselimme yhdessä joululahjaksi saatuja elokuvia. 


Illalla pakkasimme siskoni kanssa tavarat kasaan ja lähdimme kohti Frankfurtin lentokenttää sekä Suomea. Saavuimme Suomeen yöllä ja V tuli noutamaan meidät lentokentällä. Kotona vaihdettiin V:n ja siskoni kanssa joululahjat toisillemme. 

26.12. lähdimme viettämään joulua isäni luo, jossa oli myös isoveljeni ja hänen kihlattunsa sekä kaksi pikkusiskoani ja pikkuveljeni. Kävimme illalla myös mummulassa syömässä mummun jouluherkkuja, jonka jälkeen vietin vielä V:n kanssa yhdessä hieman joulua, kun se raukka joutui olemaan koko joulun töissä. Kuvamateriaalia tulossa myöhemmin! :)

Tänään olen ollut koko päivän yöpaidassa, katsellut sängyssä Netflixistä leffoja, syönyt aamupalaa ja koittanut saada tämän postauksen valmiiksi. Nyt laitan itselleni jotain syötävää ja vaihdan lakanat, jonka jälkeen suuntaan salille rääkäämään peppua ja jalkojani ja illalla sitten tapaan pitkästä aikaa ystäviäni. Ihanaa viikonloppua teille muruset!

56 kommenttia:

  1. Aivan ihana postaus ja sä olet mielettömän kaunis! :)

    VastaaPoista
  2. Tyhmää kun mulla ei oo instaa niin en nää sitä laulu videoo :(

    VastaaPoista
  3. Tosi kiva postaus!! :-) näitä on aina niin mukava lukea!
    Osaatko muuten suositella netflixistä mitään hyviä leffoja? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla! :)) Me vasta hommattiin poikkiksen kanssa Netflix, joten vielä en osaa suositella sieltä elokuvia, kun vasta itsekin tutustun valikoimaan :)

      Poista
  4. miks noi lapset näyttää joka kuvassa noin masentuneilta :D?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt en kyllä ymmärrä yhtään, mistä puhut. Hehän hymyilevät suurimmassa osasta kuvista? Ja muutenkin aika asiaton kommentti, kun kyseessä on pienet lapset. Kävikö mielessäsi, että ehkä he eivät ole tottuneet poseeraamaan kameralle, eivätkä siksi välttämättä osaa olla sen edessä täysin luonnollisesti?

      Poista
    2. Hölmö ja turha kommentti tosiaan ekalta anonyymiltä, mutta tottahan on etteivät he suurimmassa osassa tämän postauksen kuvista hymyile. En kyllä tosin sanoisi, että näyttäisivät mitenkään masentuneilta/surumielisiltä.

      Poista
    3. Ei kai kukaan jaksa hymyillä jos koko ajan vaan räpsitään kuvia? Joulunakin pitää olla kamera kädessä koko ajan kun on bloggaaja...

      Poista
    4. Kyllä pienet poseeraamisen taitaa! Näissähän kuvissa melkein kaikissa oli tarkoituskin olla hieman "seesteisen taiteellisia" välähdyksiä meidän joulusta. Ehkä se sitten vahingossa näyttikin hieman innottomalta. :D :)

      Poista
    5. En ihmettele jos alkaa kyllästyttämään kun varmaan joka asiasta mitä tehdään, joka ruuasta mitä syödään ja melkeen vessassa käymisestäkin pitää ottaa kuvia jopa jouluna kun ideana on rauhoittua. Tietty jollain on erilainen käsitys mutta olen kyllä kuullut miten raivostuttavaa ihan näin muutenkin on kun sä anni oot kokoajan kameran kanssa:D

      Poista
    6. Essi sulla on ihana paita! Nappi valinta jouluksi, tuollainen punainen =) Vaikkei se paljoa näykkään noissa kuvissa hih :)

      Poista
    7. Anonyymi 11.33 - En kyllä ymmärrä, miten pystyn teitä kaikkia miellyttämään, kun nyt aletaan jo "moittia" siitä, että otan liikaa kuvia? :-D Sitten kun tekisin postauksia, jossa ei olisi kuvia, niin uskon, että siitäkin valitettaisiin. PS. En tosiaankaan kulje arkena koko aikaa kameran kanssa, mutta lomilla ja erityistilaisuuksissa, kuten matkoilla, juhlissa, tapahtumissa etc. tulee kuvattua sitten hieman ahkerammin. Oletan, että sinäkin tulet tänne blogiini vierailemaan uuden postauksen perässä, joten miksi valitat? :-D

      Ystäväni, poikaystäväni tai perheeni eivät ole koskaan valittaneet kuvien ottamisestani :)

      Poista
    8. Ei kai sitä nyt kukaan luonnollisesti 24/7 kulje hymy naamalla. :D Teillä on varmasti ollut ihana joulu. :)

      Poista
    9. Kiitos! Kiva kuulla, että osui nappiin tänä vuonna! :)

      Poista
    10. Hups, jälkeenpäin katottuna mun kommentti kuulostaa aika ärsyttävältä, sori ei ollut tarkotus valittaa:D :)

      Poista
  5. Ihanat nuo sisaruskuvat! Ja kivan kuuloinen joulu ollut teillä :)

    VastaaPoista
  6. Onko sulla kuinka monta sisarusta?

    VastaaPoista
  7. kiitos paljon Anni, kun olet jaksanut väsätä tälläisen mahtavan postauksen !:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voih eipä mitään! Kiitos itsellesi kommentista <3

      Poista
  8. Ihana joulunen tunnelma välittyi ja tosi söpöjä sisaruskuvia! Pisti ihan silmiin tosta tekstistä, että vitsit onpa sulla paljon sisaruksia! Onko teillä kaikilla samat vanhemmat vai onko osa puolisisaruksia? :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki pikkusisarukseni ovat puolisisaruksiani :) Kiitos!

      Poista
  9. Ihania kuvia ja mielettömän hyvän näköinen tuo sun asu! :)

    VastaaPoista
  10. siis vitsi sul on kauniita sisaruksii ittes lisäks:) Teil kaikil on samanlaiset söpis silmät:3

    VastaaPoista
  11. moi! tiedätkö pärjääkö cheerissä sennuissa jos osaa afff, affv, afs, afkierre, taaksevoltti jne... minkä tasoiseen joukkueeseen luulet pääseväni ja mitä kriteereitä nousijaksi pääsyyn on et minkä kokonen ja mitä notkeusliikkeitä pitää osata esim skorppari? oon melko notkee ja 160 pitkä. kiitti jo etukäteee sinulle :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pärjää superhyvin! :) Tottakai pitää myös osata stuntteja, pyrtsejä ja heittoja, mutta sulla luulis olevan toi kehonhallinta ihan kunnossa, kun tollasia temppuja vetelet, joten tuskin menisi kauaa, että oppisit ne! :) Ja nousijaksi pääsy riippuu täysin muusta joukkueesta. Että minkä kokoisia tyttöjä siellä on nostajina ja nousijoina ja mitä paikkaa tekeviä tarvitaan sillä hetkellä! :)

      Poista
  12. Oho ootko alkanu tekemään jalkoja salilla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jeps! Nyt kun cheer loppu ja siellä ei tule enää jaloille rasitusta, niin treenaan salilla myös jalkoja :)

      Poista
  13. Oot käsittämättömän kaunis noissa kuvissa! Kuten aina, mutta nyt jotenki erityisen kaunis! :) Kiva kuulla, että teillä on ollu onnistunu ja ihana joulu! <3

    VastaaPoista
  14. Lähes jokaisessa julkaisemassas kuvassa sulla on tuo peppu tyrkylle asento niin tällaisena aktiivisena lukikana toivoisin edes yhtä luonnollista normaalia asentoa sivusta päin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Wtf :D esim tossa takkipostauksessa oli monta kuvaa jossa anni seisoi normaalisti :D

      Poista
    2. Eka anonyymi tarkoittaa luultavasti noita kuvia missä on kireät vaatteet. Tottakai pitkä takki päällä voi olla miten vain koska siinä ei edes pysty korostamaan peppua ;)

      Poista
    3. Noniin ja sitten voitaisiin taas kaivaa pikkusen niitä faktoja esiin ennen kuin lähdetään yleistämään, että "lähes jokaisessa julkaisemassas kuvassa" nimittäin julkaisen täällä blogissani kuukaudessa monta sataa kuvaa, joista tuskin lähessä jokaisessa olen tismalleen samassa asennossa :-D Mitä nyt pikaisesti selailin niin esimerkiksi jopa joululomalla Saksasta tehdyistä postauksista lähes missään kuvassa en ollut tuossa asennossa.

      Ja mielenkiinnolla näkisin, että minkälaisia asentoja te keksitte aina vääntää kuviin. Musta vaan tuntuisi tyhmältä seistä jököttää joka kuvassa ihan tikkusuorin jaloin epämukavassa asennossa :-D En mitenkään sen erityisemmin ole ajatellut peppuani korostavani siis!

      Poista
    4. Sitä kun omistaa noin ison perseen niin väkisin kai se kuviin mukaan tulee :DD

      Poista
  15. puhutteko tuolla sun äidillä yleensä saksaa vai ihan suomea?

    VastaaPoista
  16. Mitä töitä teet sun opiskelujen ohella? Onko sulla tullu ikävä yhtään che

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teen aina välillä viikonloppuja kaupan kassalla :)

      Poista
    2. Jos teet vaan välillä viikonloppuja niin miten sulla on varaa ruokiin yms shoppailuihib :o shoppailet aika paljon aina :o

      Poista
    3. oon miettiny samaa.. kai sun vanhemmat maksaa kaiken niinkun kämpän ja ruuat yms.. ootappa vaan mikä muutos tulee kun joudut joskus viel maksaan ite kaiken niin tulee aika raju muutos sun elämääs

      Poista
    4. Vanhempani maksavat asumiseni sekä ruoan lukioni loppuun asti, kuten kaikkien muidenkin meidän perheen lasten kanssa on menetelty. Todella moni lukiolainen asuu vanhempiensa kustantamassa kodissa ja syö vanhempiensa ostamaa ruokaa. Varmasti tulee olemaan raju muutos ihan jokaisen opiskelijan elämään, kun lentää pois pesästä ja alkaa kokeilla kuinka ne omat siivet kantaa.

      Poista
  17. Jatkoa edellisestä että onko sulla tullu yhtään ikävä cheeriä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei oo vielä kerinnyt tulla ikävä, kun vasta pari viikkoa oon ollut cheeraamatta ja niistä viikoista toisen olin perheeni luona Saksassa :)

      Poista
  18. Ihan mielettömän kauniita lapsia ootte kaikki :) Teillä näyttää olleen oikein ihana joulu, rauhallista uutta vuotta myös :)

    VastaaPoista
  19. Aika mauttoman lyhyt hame mun mielestä kun on perhejuhlasta kyse..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aijaa mun mielestä ei :) Eikä se näyttänyt häiritsevän ketään perheenjäseniäkään.

      Poista
  20. Mitä UVn vietto suunnitelmia sulla on?:)

    VastaaPoista

Huolehdithan omalta osaltasi, että blogin kommenttiboksi säilyy paikkana, jossa jokaisen on mukava vierailla. Kiitos positiivisesta kommentistasi!