6. tammikuuta 2014

Classy outfit

Heippa! Vitsit miten kivoja kommentteja olitte laittanut mulle edelliseen postaukseen. Kiitos niistä! Vastaan kaikkiin mahdollisimman pian kunhan ehdin :-) Palasin tänään työporukkani kanssa Tallinnan ristelyltä, joten en millään jaksanut vastata vielä jokaiseen kommenttiin, kun lyhyiden yöunien jälkeen toi sänky houkutteleekin jo melkoisesti. Kuulette lisää risteilystämme myöhemmin!

Tänään ajattelin sen sijaan jakaa kuvia eräästä asusta, joka minulla oli päällä joululomalla Saksan reissulla.


Kokeilin ensimmäistä kertaa tehdä nutturadonitsilla nutturan niskaan tollein hieman vinoon. Ylimääräiset hiukset letitin nutturan ympärille. Mun mielestä siitä tuli ihan sievä.


Paitis - H&M
Farkut - Bershka
Saappaat - Geox


Kaulakoru - Primark
Kello - NewYorker


Söimme tuona iltana perheeni kanssa raclettea illalliseksi. Siinä sulatetaan raclette-juustoa sekä paistetaan tollasella pannulla lihaa, hedelmiä, vihanneksia tai muita tapaksia, joiden päälle sula juusto kaadetaan.




Tää olisi musta ainakin tosi kiva idea esimerkiksi llanistujaisiin kaveriporukalla!



Pikkumuru <3


Ja sen pikkuinen tassu.



Puuh, huomenna olisi taas paluu arkeen ja koulun penkille! Ei kyllä yhtään nappaisi, mutta onneksi tätä lukiota ei ole enää ihan hirveesti jäljellä. Ihanaa alkavaa arkea teille!

50 kommenttia:

  1. wow! oot kyllä ihan sairaan upee! tosi kiva postaus ja toi asu on tosi nätti ja sellanen tavallinen ja ah toi kampaus <3

    http://miira-kertoo.blogspot.fi

    VastaaPoista
  2. ainii,voisitkohan joskus tehä kysymys postauksen?=)

    VastaaPoista
  3. asu näyttäis muuten erittäinkin hyvältä, mut jotenki toi musta toppi(?) alla pilaa kokonaisuuden:/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yhdyn tähän kommenttiin.. Järkyttävän upea nuori nainen, mutta toi musta toppi jotenkin vie asun naisellisuuden ja tilalle "teineyttä".. Kokeile ilman ja annat heti paljon asiallisemmin ja aikuismaisemman kuvan :) tsemppiä lukioon ja ylioppilas kirjoituksiin, sekä lemppari blogin kirjoitukseen!! <3

      Poista
    2. Minullakin osui silmään tuo toppi :D :)

      Poista
    3. :D:D niin perus että heti tullaan valittamaan jostain mustasta topista.... ja sit ehdotetaan sen pois ottamista mielummin.. voin vaa kuvitella mikä keskustelu siitä syntyis jos annilla ei olis mitään toppia ollu tossa paidan alla.. olis varmaan haukuttu taas aivan liian paljatavaks horoksi! huhhuh oikeesti:D anni oot upea!

      Poista
    4. Niin perus että tullaan valittamaan jostain kommentista (mitä ei edes tarkoitettu pahalla)! Huhhuh oikeesti:D

      Poista
    5. haha onpas tarkkaa ! :D mun mielestä musta toppi käy kyllä tonne alle, onhan Annilla mustat kengätkin (; jos nyt aletaan pilkkua viilaamaan ...

      Poista
    6. Seuraavankin napin voi pistää kiinni?

      Samaa mieltä mustasta topista, kuin ensimmäiset anot.

      Poista
    7. Tuskin Anni asukuvia laittaa sillä oletuksella, että saisi ainoastaan kehuja joka asusta, eikä ota joka kritiikkiäkään valituksena :-) Voihan ne napit vaikka laittaa kiinni. Tai pitää sitä mustaa toppia alla jos se itseä miellyttää.

      Poista
    8. Ano 17.14 miten mustat kengät liittyvät tuohon mustaan toppiin? Taisi sinulta mennä muiden anojen pointti totaalisesti ohi...

      Poista
    9. Tosiaan toppi on paidan alla sen takia, että noita nappeja on sen verran löyhästi, että muuten sieltä saattaisi vilkkua rintsikat ja muutenkin toi vika nappi on sen verran alhaalla, ettei tota oikein voi kuvitella ilman toppia pitävän. Ja mustakin toi musta toppi lähinnä sitoo asukokonaisuutta yhteen, kun on mustat saappaatkin ja tuo hieman kontrastia muuten vaaleaan asuun :) Mutta, mitä sitä makuasioista kiistelemään!

      Poista
  4. ihana hauva <3<3 toi nuttura on musta vähän liian iso, enkä tykkää hirveesti sivu ponnareista tai nutturoista, mut se on tietty makuasia. ja mun mielestä asu on aika tylsä, eikä hirveen nuorekas. tykkään sillon kun käytät rohkeesti väriä ja pukeudut ikäs ja ilosen luonteesi mukaan!

    VastaaPoista
  5. Nuttura niskassa on kiva mutta sun tapauksessa siitä tulee niin muhkea että se ei näytä ihan niin sievältä kuin voisi näyttää. En sano rumaksi mutta mun mielestä se on jokseenkin liian muheva. Mutta se siitä, sulla on aivan ihana asu ja olet kaunis nuori nainen! :)

    VastaaPoista
  6. Sulla on aivan ihana blogi!! :) Jatka samaan malliin! Missä oot muuten töissä?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti :) Oon kaupan kassalla.

      Poista
  7. sulla on sen verran iso rintavarustus et toi paita ei varmaan siks mee kiinni sulle tosta ylhäältä :D! haha eli osta vaik isompi koko kauluspaidasta niin yläosa istuu vielä classymmin :)! Oot tosi hoikka ja urheilullinen niin sitä alaosaa kauluspaidasta voi vaikka kaventaa sit =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. no miks pitäis pukeutua johokin säkkiin? :D just hyvä tommone tiukka, miks ei vois rintavarustust esitellä ku kerranki sellanen joltain ees löytyy luonnostaan! :)

      Poista
    2. No siinä tapauksessa "classy" taitaa olla huono nimitys asulle :-) Naisellinen ja tyylikäs voi olla, vaikkei asu olisikaan paljastava.

      Poista
    3. Ehkäpä tämä on modernisti classy? Mun mielestä just täydellinen asu, ei mikää tätykkä-classy ;)

      Poista
    4. en tarkoittanut että pitäisi pukeutua säkkiin, vaan että kannattaa ostaa vaatteita jotka mahtuu kokonaan päälle ja istuu. Kauluspaidan on tarkoitus mennä kiinni eikä jäädä kinnaamaan tissien kohdalta :-D ja Annilla kun kuvista päätellen ei oo mitkään pienet boobsit niin perus S-kokoiset vaatteet ei välttämätttä tissien kohdalta istu/mahdu ollenkaan vaikka Anni on muuten XS tai S kokoa vaatteissa? :)

      Poista
    5. Kyllä se paita menee kiinni, muttei sitä voi oikein pitää ilman, että alla olisi toppi ja musta toi musta toppi toi kivasti kontrastia asuun, joten ajattelin jättää muutaman ylimmän napin auki, jotta se näkyisi sieltä :)

      Poista
  8. nuttura sopii mielestäni todella hyvin sulle !:) myös asukokonaisuus on todella ihana.

    VastaaPoista
  9. Oon ennenkin kattonut, että noi vaaleet farkut sopii sulle älyttömän hyvin :) Oon ite metsästäny samanlaisia ties kuinka kauan, mutta en oo vielä onnistunu löytämään täydellisiä yksilöitä :D Elli on söpö <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihi kiitti <3 Ei kun vaan etsinnät jatkukoon siis ;-)

      Poista
  10. Mikä sun englannin keskiarvo on? Mietin vaan, että pitääköhän kauppakorkeassa olla hyvä englannin taito? Tai jos lukee yliopistossa kauppatieteitä? Ja onkohan AMK:ssa sama juttu? Itseäni kiinnostaisi liiketalous AMK:ssa, mutta hieman pelottaa englannin taitaminen.. :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muuten hyvä mutta siis kauppakorkea/ lukea yliopistossa kauppatieteitä on käytännössä täysin sama asia. Tottakai kaupallisessa koulutuksessa olisi hyvä hallita mahdollisimman hyvin kieliä työelämää varten, mutta pääsykokeessa ei testata kieltenosaamista, joten sisään voi päästä huonollakin kielitaidolla. (en tietenkään tarkoita tällä annia :D )

      Poista
    2. Enkun keskiarvo on tällä hetkellä 8 ja se on ollut koko lukion ajan yksi heikoimmista aineistani, joten sen kanssa pitää tehdä hurjasti hommia! :) Ja kuten ylempi ano totesi niin kielten opiskelu jatkuu vielä kauppiksessa ja onhan se hyvä hallita työelämää varten! :)

      Poista
    3. Okei kiitos molemmat vastauksista! :) Pitääkin ottaa selvää vielä miten kauppis ja yliopisto sitten eroavat toisistaan, yliopistossa on takuulla enemmän sivuineopintoihin vaihtoehtoja. AMK kiinnostaa erityisesti sen "työn läheisyyden takia" ja että ainakin työnantajia löytyy! :) Itselläni englanti myös 8, ja eritoten heikoin aine :/ haha, pelottaa vaan että riittääkö se AMK:hon / yliopistoon. Jos joku kauppatieteen opiskelija sattumoisin lukee tätä, voi kertoa omista kokemuksistaan. :)

      Poista
  11. Ehkä liian vanhan oloinen asu, tai jotenkin tollanen alempana oleva nuttura ja kauluspaita sun ikäiselle näyttää liian "vanhalta":D siis kiva asu muuten mutta tohon ois sopinut kauluspaidan vastapainoksi ylhäällä oleva nuttura, ja alhaalla oleva ehkä jonkun nuorekkaamman ja tyttömäisen asun kanssa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi olla! Musta toi oli kuitenkin kivaa vaihtelua :)

      Poista
  12. Sun hiukset on kyllä ihanat!:) Hauskaa myös, että olet vähän kuin samassa elämätilanteessa kuin minä: 4 yo-koetta ja kauppakorkean pääsykokeet edessä.. Ja cheer-treenit niiden lisäksi. Koulujutuista kuitenkin puheenollen, oletko jo aloittanut luku-urakan yo-kokeisiin?:) Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen aloittanut melko kevyesti tekemällä abikurssien kotiläksyt huolellisesti ja silloin tällöin saksan ja enkun sanojen opettelulla. Lähipäivinä olisi suunnitelmissa tehdä kunnon lukusuunnitelma ja aloittaa panostus ;-D

      Poista
    2. Luuletko, että jaksaisit tehdä postauksen sitten sun lukusuunnitelmasta? Täällä myös yksi abi...

      Poista
    3. No ei ku tätä blogia lukee muutki ku lukiotakäyvät

      Poista
  13. Nutturasi on aivan ihana, mutta henk.koht. tykkään enemmän symmetriasta, eli nuttura normaalipaikassa keskellä päätä DD ! Mutta jokainenhan voi laittaa ihan minne itse tykkää, tolleen sivukuvassa näyttää tietenkin hyvältä.

    VastaaPoista
  14. Vitsit nuo housut on todella kivan näköiset! :-)

    VastaaPoista
  15. kaunis Anni ja ihana nuttura! :)

    VastaaPoista
  16. Moikka:)! Olisitko voinu tehä esittelyä sun huuli meikistä? Kaikki kiillot ja punat on kivan värisiä nii olisi mukava tietää mitä merkkejä ja niide sävyjä käytät! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan kiva idea! Voisin vaikka tehdäkin :)

      Poista
  17. Pakko tulla kommentoimaan, kun luin edellisen postauksen missä pyysit kertomaan positiivisiä ajatuksia, jos sellaisia tulee mieleen. Luin postauksen kokonaan vasta nyt, vaikka kävinkin siihen positiivisen kommentin laittamassa! Olipa sattumaa :D Oot muuten kaikki ne positiiviset kommentit ansainnut!

    VastaaPoista

Huolehdithan omalta osaltasi, että blogin kommenttiboksi säilyy paikkana, jossa jokaisen on mukava vierailla. Kiitos positiivisesta kommentistasi!