23. tammikuuta 2014

Michael Kors Hamilton Large Tote



Otsikosta voikin päätellä, mistä tänään puhutaan. Arvasit oikein: minun uudesta Michael Korsin laukustani, jonka sain myöhäisenä joululahjana reilu viikko sitten.


Laukkuni on Korsin Hamilton Large Tote, joka on mustaa nahkaa. Laukku hipoo mielestäni täydellisyyttä, ja tuli tosiaankin tarpeeseen, kun tällä hetkellä pitkäaikainen suosikkini, musta Guessin tekonahkalaukku, vetelee viimeisiään. 

Tykkään tästä Korsin laukusta erityisen paljon, koska se on musta ja yksinkertaisen kaunis. Musta värinä on hyvin käytännöllinen ja sopii lähes kaikkien vaatteiden kaveriksi. Kultaiset yksityiskohdat tuovat laukulle arvokkuutta ja antavat kivan säväyksen. Olen muutenkin nyt vuoden mittaan ihastunut kovasti kultaiseen esimerkiksi koruissa ja asusteissa, joten laukun kultaiset yksityiskohdat sopivat täydellisesti tämänhetkiseen tyyliini.


Laukun suuri koko on myöskin plussaa! Olen tottunut aina raahaamaan hirveästi tavaraa mukanani, joten arkena mukana kulkevan laukkuni tulee olla tilava. Tämän laukun sisään mahtuu näppärästi niin koulukirjat kuin järjestelmäkameranikin, joten tavaroiden mahtuvuudesta ei tarvitse huolehtia.


Eikö se olekin kaunis? (Sydänsilmäinen Emoji-hymiö)


Kiitos tästä upeasta lahjasta kuuluu ihanalle poikaystävälleni, joka tosiaankin tietää, mistä tyttöystävänsä tykkää ;-) Olin ihan puulla päähän lyöty, kun minulle selvisi, että saisin joululahjaksi oman Michael Korsin laukun! Kiitos, kiitos ja kiitos rakas!

Poikaystäväni on muuten kuvannut myös tämän postauksen kuvat. Kuvaussessiomme saldona oli 20 jäätynyttä sormea ja varvasta, hieman ärsyyntynyt poikaystävä, sähköiset hiukset, punainen nenä ja onneksi muutama julkaisukelpoinen kuvakin! Meidän olisi tarkoitus tässä joku aurinkoinen päivä ottaa kuvia V:n kiitoskorttia varten, mutta saa nähdä pystyykö/suostuuko V poseeraamaan tuollaisessa pakkasessa pelkällä puvulla.. Mitäs te olette muuten tykänneet näistä kirpsakoista pakkaspäivistä? Mun mielestä ei tarvitsisi ihan näin kylmä olla, mutta kiva kun sentään aurinko paistaa!



Karvakaulus - Lindex
Takki - Ostettu kirpputorilta
Laukku - Michael Kors
Korvakorut - Bikbok
Farkut - Ostettu Saksasta (Madonna)
Saappaat - Geox


Eipä mulla tänään oikeastaan muuta. Viikko on kulunut melko arkisissa meiningeissä koulun, kodin ja kuntosalin väliä sahaten. Ylppäreihin lukeminen on nyt startannut. Ei tosin kovin menestyksekkäästi, kun kaikki muu tunnetusti tuntuu aina niin superhoukuttelevalta, kun pitäisi lukea kokeisiin, mutta alulle on sentään päästy! Huomenna alkaakin taas jo viikonloppu ja mulla olisi tiedossa illan viettoa vanhempien sisarusteni sekä heidän parempien puoliskojensa kera siskoni ja hänen poikaystävänsä tupareiden merkeissä. Nyt otan uusien treenihousujeni kanssa suunnaksi kuntosalin - keskivartalo- ja selkätreeni täältä tullaan! Hauskaa illan jatkoa muruset! Terveisin, täydellisen laukun onnellinen omistaja.

PS. Olen pistänyt tämän viikon aikana ylös kaiken, mitä olen suuhuni pistänyt ja ajattelin joko sunnuntai-iltana tai ensi viikon maanantaina jakaa ruokapäiväkirjani tältä viikolta kanssanne. Multa toivotaan usein ruokapäiväkirjaa ja ajattelin, että olisi kiva itsekin hieman katsoa, mitä ja kuinka paljon sitä tuleekaan viikon aikana syötyä.

74 kommenttia:

  1. Voi vitsit miten upee laukku! Sopii myös tosi hyvin sun tyyliin tuo :)

    VastaaPoista
  2. Miten oot jaoitellut sun lihasryhmät noissa salitreeneissä? Siis mitä lihaksia treenaat yhessä ja kuinka usein kutakin lihasta viikossa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jalat+peppu, kädet(+selkä) ja keskivartalo(+selkä). Masua tulee treenattua jollain tavalla lähes joka kerta ja peppuakin hieman useammin. Yleensä tulee siis esimerkiksi jalkoja ja käsiä treenattua noin 2 x viikossa.

      Poista
  3. Kysyisin kans mistä laukku on tilattu?:) että oliko halvempi kuin esim stockmannilta ostettuna?:)

    VastaaPoista
  4. Tosi ihana laukku, vaikkakin olisi kannattanut ostaa se sillä jämäkämmällä nahkamateriaalilla! Koska tolla materiaalilla missä se sulla on voi olla tapana ns. "Lässähtää" :/ mutta kaunis laukku silti!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Musta toi materiaali on just hyvä! :) Koska mua ei kauheesti haittaisi, vaikka toi muoto vähän pehmenisi, eikä olisi ihan niin jämäkkä :)

      Poista
  5. Onko sulla ajokorttia? Voisitko harkita tekeväs videopostauksen?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole ajokorttia :) En usko, että teen videopostausta ainakaan lähiaikoina!

      Poista
  6. Voih ihan täydellinen laukku <3 ja ihana v kun sulle tommosen osti :)
    Pitäsköhän itsekin ruveta säästämään? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihi <3 No on se V muutenkin ihana ;-) Ja ala ihmeessä!

      Poista
  7. Juuri ollut hirveesti puhetta tuosta MK:n laadusta, kun +300e laukut hajoavat aika nopeasti käsiin :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. riippuu varmaan ihan laukusta (ja käytöstä), itsellä pysynyt todella hyvässä kunnossa kaksi korsia ja ovat olleet todella kovalla käytöllä! :)
      upea laukku on, sopii sulle ihanasti <3

      Poista
    2. Nää riippuu niin monesti myös käyttäjästä. Mulla on ollut täysin sama laukku vuoden kovalla käytöllä ja on pysynyt muuten uudenveroisena mutta nahka tosiaan löystyy ajan myötä, ei kuitenkaan rumaksi :)

      Poista
    3. Uskoisin myös, että riippuu tosi paljon käyttäjästä! :) Itse olen ainakin aina ollut todella tarkka kaikkien kalliimpien vaatteideni sekä asusteideni suhteen, joten ne ovat yleensä pysyneet aika hyvinä :)

      Poista
  8. Sulla on ihana poikaystävä kun osti sulle noin kalliin laukun ! :) oot kyllä sen ansainnutkin <3 eiks toi maksa yli 300 e :o jos oikein näin stocmannin yms nettisivuilta
    PS. ootte super hyvä pari !! <3 :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En kyllä tiedä ansaitsisinko aina käytökselläni ihan noin hienoa lahjaa, kun osaan olla välillä vähän ärripurrikin.. Mutta parhaani yritän, olla ihana tyttöystävä! ;-D Joo Stockalla se taitaa olla yli 300€. Kiitos <3

      Poista
  9. Mäkin sain MK:n laukun lahjaksi, tuon saman mallisen, mutta vain pienemmässä koossa niinkuin halusinkin! <3 On meillä molemmilla kyllä ihanat poikaystävät ;)

    VastaaPoista
  10. Onko tuo tosiaan se saffiano-nahkainen? Ihmettelen vain, sillä ainakin kuvista päätellen nahka näyttää melko pehmeältä ja pinta ei ihan muistuta esimerkiksi Pradan Saffiano Toten nahkapintaa. Ihana laukku siitä huolimatta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. samaa muuten jäin katsomaan itsekkin, kommentoin viime postaukseen palautetta omasta saffianonahkaisesta ja tuo näyttää kyllä kuvissa siltä pehmeänahkaiselta, joka siis ei saffianoa ole. Mutta voi olla vika katsojassakin, kuvathan tunnetusti voi vääristää (:

      Poista
    2. Joo mun moka! Ei ole saffianoa vaan jotakin muuta nahkaa, siksi siis pehmeä eikä jämäkkä :) En hoitanut itse tilaamista etc., joten en ole ihan selvillä kaikista yksityiskohdista! ;-D

      Poista
  11. Ihana poikaystävä sinulla kun tuollaisen lahjan on osannut ostaa ) laukku on klassisen mallinen ja todella kaunis!

    VastaaPoista
  12. Eiks sua hävetä yhtää kun sun poikkis painanu monta päivää töitä ton yli 300€ laukun eteen ja sä annat sille joululahjaks blogin kautta ilmaseks saatuja juttuja...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No aika paska palkka saa olla jos monta päivää joutuu raataa 300e takii :D ja toiseks, lahjas ei varmasti oo tärkeintä se hinta ja mistä se tulee vaan se että toinen tykkää ja se ajatus :D

      Poista
    2. Kuten gantin kylpytakki vai?

      Poista
    3. Onko se rahamäärä aina pääasia? :D en ymmärrä tommosia ihmisiä. Eiköhän se ajatus ole kuitenkin tärkein..

      Poista
    4. Ei itseasiassa hävetä yhtään. Eikä poikaystäväänikään se haittaa ollenkaan. Miksi haittaisi? Jotkut bloggaajat tienaavat koko elantonsa blogeillaan, joten onko siinä eroa hankinko rahat/lahjan istumalla viikonloppuisin kaupan kassalla vai kirjoittamalla tätä blogia lähes joka päivä? Minusta ei. Ja ihan vain muistuttaakseni, poikaystäväni sai minulta kyllä sellaisiakin asioita lahjaksi, jotka eivät olleet saatu blogin kautta :)

      Poista
    5. Joo mutta ei kukaan päivässä tota
      Määrää
      Tienaa, eli saa tehä ton eteen enemmän kun päivän töitä :D että jotkut jaksaaki nussia pilkkua

      Poista
    6. Annin poikaystävä on päättänyt itse näin kalliita lahjoja ostaa, joten eiköhän se ole hänen asiansa mihin rahansa laittaa. Ei tämä Annin vika ole. Sitäpaitsi ajatus on tärkein noissa lahjojen antamisissa, eikä yleensä edes puhuta rahasta tai summista, kun lahjoja annetaan. Annikin on antanut tosi kivoja lahjoja miehelleen.

      Poista
    7. apuaaaaa.. eiks ihmisil oo oikeesti elämää? :D viitaten tohon ekaan anonyymin. Muutenkin aina kun lukee sun upeet blogia ja etenkin kommentteja niin ei huhheijjaa... aivot jää välil pahastiki narikkAa ihmisil :D kiitos ja aamen.

      Poista
  13. Olet upea noissa kuvissa! :) Kivaa kun teet meille ruokapäiväkirja postauksen! Odottelen sitä!

    Mistä tuollaisia Michael Korsin laukkuja saa ja paljonko maksaa? Ekaa kertaa kuulen moisesta.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Stockmannilta 350 e ainakin oma oli. :-)

      Poista
    2. Korsin laukut ovat hintaluokaltaan n. 200-600€ :) Niitä saa Stockalta ja netistä tilattua! Ja tietty ulkomailta :)

      Poista
    3. Korsilla on kyllä ihan parin tonnin laukkujakin :)
      http://www.michaelkors.com/p/Michael-Kors-Michael-Kors-Large-Miranda-Studded-Tote-TOTES/prod21360001_cat8519_cat8501_/?index=92&cmCat=cat000000cat8501cat8519&isEditorial=false

      ei kannata jakaa väärää tietoa!

      Poista
    4. Tiedän, että heiltä löytyy kalliimpiakin laukkuja, mutta yleisesti ottaen suurinosa laukuista pyörii tuossa hintaskaalassa :)

      Poista
    5. Mutta kysyjä ei tiennyt :) siksi tarkensin.

      Poista
  14. Ah ihana :)! Musta ja kultainen näyttää aina niin hyvältä yhdessä :p<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä muuta sano! :)) <3 Sullakin taitaa olla melko samannäköinen yksilö hallusasi.. ;-)

      Poista
  15. Hui minä en raaskisi poikaystävältäni ottaa vastaan noin kallista lahjaa!:o ihana laukku kuitenkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on ollut tapana panostaa lahjoihin, mutta toisinaan sovitaan yhdessä, ettei osteta mitään suurta/kallista :) Tänä jouluna molemmat olivat kuitenkin käyneet töissä, joten pystyi käyttämään pikkusen enemmän rahaa lahjoihin.

      Poista
    2. "Pikkusen enemmän". Missä sä olet töissä kun sulla on opiskelijana varaa tähän kaikkeen. :D

      Poista
    3. En kommentoi työasioitani blogissani :)

      Poista
  16. mä en sinäänsä tajuu "designer"-laukkuja, kun tuntuu ettei niissä kauhesti oikeeta designia ole usein vaan pelkästään se "designer-nimi". esim toi laukku on laadukas ja ihan kiva mutta tavallinen eikä muotoilu ja tyyli erotu mitenkään edukseen innovatiivisena - massatyyliä sinäänsä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eivät kaikki tajuakaan. Toisille riittää ihan tavalliset laukut, mutta toiset taas haluaa enemmän panostaa. Me ihmiset ollaan niin erilaisia.

      Poista
    2. ootkos hieman yksinkertainen... ^^ pointti oli nimenomaan että itse tykkään panostaa persoonallisempaan tyyiin ENKÄ tavalliseen - vai onko sun mielestä tossa michael korssin laukussa jotain muuta tavallisesta poikkeavaa kuin laatu, joka on tavallista parempi?

      Poista
    3. Onhan siinä se korsin nimi ..
      Ja ei ihan samallaista laukkua ole muilla merkeillä .

      Poista
  17. Ihana laukku, mutta miksi pitää olla noin ylimielinen ilme:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos hymyilen kaikissa kuvissa hammashymyä tai hampaat piilossa, tulee valituksia, että miksi minulla on kaikissa kuvissa sama ilme. Nyt kun otan kuvia, joissa olen osassa hieman vakavampi, tulee valituksia, että näytän ylimieliseltä. Ikinä ei voi miellyttää kaikkia! :-D

      Poista
  18. Mitä siihen jälkkäriin tulee, josta laitoit kuvan igpostauksessasi? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No oiskohan vaikka siinä kuvassa näkyviä raaka-aineita...?

      Poista
    2. Koitan tehdä astetta terveellisempää jäätelöä! :-D En tosin tiedä, mitä siitä tulee, mutta vatkasin pari kananmunaa, kermaa ja mustikka-vanilijaproteiinijauhetta sekaisin sitten sekoitin sen maitorahkaan ja lisäsin sekaan mustikoita ja vadelmia. Nyt se on pakkasessa jähmettymässä ja mä odottelen jännityksellä onnistuinko :-D

      Poista
  19. Kaikesta täällä taas jaksetaan kitistä xD ! Mutta ihana postaus, hyvä esittely&kuvat! Todella tyylikäs asu ja sinä itse olet jälleen yhtä kaunis ja upea kuin aina ennenkin! :-)

    VastaaPoista
  20. Oliks sulla joku toinen vaihtoehto jota harkitsit? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun silmää miellytti tämä kyseinen laukku sekä Michael Kors Jet Set Logo Medium Travel Tote Brown tai Vanilla :)

      Poista
  21. Tuo laukku on ihan sun näkönen, sopii niin hyvin :-)

    VastaaPoista
  22. hei viitsitkö kysyä poikaystävältäsi onko hän tilannut tuon laukun amazon.comista vai amazon.co.ukista? Haluaisin itsekkin tilata, kun toi on aivan täydellinen laukkku! Olisi kiva saada tietäää kuinka paljon 'lisämaksuja' tilaukseen tulee, kun on postimaksuja ja tullimaksuja? :) kiitos jo etukäteen !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. .com:ista ja postimaksuja ja tullimaksuja tuli yhteensä lähemmäs 100€.. :/

      Poista
  23. Haluaisitko esitellä sun jalka/pepputreenejä tarkemmin? :) käydä läpi liikkeitä ym.,kuvien kera! Oisin tosi kiitollinen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla ei ole hirveesti mitään omaperäisiä jalka- tai peppuliikkeitä vaan teen yleensä ihan vaan laitteilla ja kyykkään etc. Mutta jos tässä opin jotain erikoisempia niin sitten! :)

      Poista
  24. Ei liity postaukseen mutta kun raidoitit hiuksesi niin tuliko niistä kuivat ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tottakai hius kuivahtaa aina pikkusen värjätessä, muttei mitenkään huomattavasti :) Emme kampaajani kanssa raidoita hiuksiani latvoihin asti, jotta latvat eivät kärsisi niin paljoa.

      Poista
  25. kuinka paljon blogillas on lukijoita? tiedätkö esim kuinka paljon viikossa/päivässä täällä on käyntejä jai kuinka paljon keskimääräistä postausta luetaan? :)

    VastaaPoista

Huolehdithan omalta osaltasi, että blogin kommenttiboksi säilyy paikkana, jossa jokaisen on mukava vierailla. Kiitos positiivisesta kommentistasi!