19. helmikuuta 2014

Penkkarit

Moikka! Täällä kirjoittelee eräs bloggaaja, joka ei tunnu saavan mitään aikaiseksi. Muhun iski penkkareiden jäljiltä joku inhottava pöpö ja nyt oonkin ollut kipeenä jo muutaman päivän. Nenu on ihan tukossa, kurkku kipeä, yskittää ja pikkusen lämpöäkin on, muttei onneksi mitään sen vakavampaa. Harmittaa vaan, kun ei pääse käymään salilla, eikä öisin saa nukuttua kunnolla niin oon päivisin ihan väsy. Ja kun on päivällä väsy, ei lukemisestakaan tule yhtään mitään, kun meinaa koko ajan nukahtaa pystyyn. Haluaisin kovasti parantua viimeistään perjantaihin mennessä, koska silloin olisi suunnitelmissa viettää mun 19 v. synttäreitä, jotka olivat eilen. Kuvasin muuten eilen synttäripäiväni tapahtumia, joten niistäkin on tulossa postausta toivottavasti tässä lähiaikoina! :)

Sain eilen penkkarikuvia myös ystäväni kameralta, joten ajattelin, että nyt olisi oikea hetki jakaa niitä myös teidän kanssa! Osa kuvista on siis otettu Nooran kameralla tai on Nooran kuvaamia.

Mun penkkaripäivä oli ihan huippu! Ainoa miinus oli se, että se meni ihan liian nopsasti ohitse! Olisin voinut hengailla vaikka kuinka kauan tuossa ihanan pehmoisessa asussani ja nauttia penkkarihumusta.


Pukeuduin kahden ystäväni kanssa Nalle Puh -hahmoiksi. Meitä oli Ihaa, Nasu ja Tiikeri. Tilasimme asumme Amazon.com-verkkokaupasta, ja olimme niihin ihan hurjan tyytyväisiä! Asut olivat one piece -asuja, jotka oltiin tehty pehmoisesta fleecekankaasta. Ne olivat väljiä, joka oli vain plussaa, koska sen johdosta alle sai vedettyä rekka-ajelun ajaksi toppatakin ja paksummat housut. Kaiken lisäksi musta noi asut olivat myös ihan supersuloisia! :-D


Penkkarimeikkini teemana oli vaaleanpunainen Nasu-pukuni johdosta. Meikkiin kuului pinkistä irtohileestä tehdyt luomivärit, näyttävät tekoripset, vaaleanpunaista huulipunaa sekä vaaleanpunaista heleää poskipunaa.



Kokoonnuimme kavereideni kanssa aamulla meille laittautumaan, ottamaan kuvia ja virittäytymään penkkaritunnelmaan. Aamuyhdeksän maissa V tuli noutamaan meidät koululle.


Koululla otimme ensin rehtorin vastaan. Meidän koulussa on tapana, että rehtori tulee joka vuosi penkkareihin jollain erilaisella kulkuvälineellä. Tänä vuonna rehtori saapui rekan kyydissä.

Olin ihan innoissani, kun sain koululla bongailla toinen toistaan upeampia asuja! Musta on niin siistiä, että penkkarit on oikeasti sellainen juhla, jolloin suurin osa ihmisistä jaksaa ihan kunnolla panostaa asuihinsa.



Hännät pystyyn!


Autoin kaveriani kantamaan hänen masuaan. Toi asu oli mun mielestä ehkä yksi hauskimmista asuista! Myös pyjamabanaanit olivat mahtavia ;-D


Siskokin tuli moikkaamaan ja repimään mua korvasta sekä saparosta koululle.



Rehtorin vastaanottamisen jälkeen siirryimme areenalle abien aamupalalle. Saatiin "skumppaa" ja kaikkea muuta hyvää. Meitä hemmoteltiin siis oikein huolella ;-)




Kippis!



Aamupalan jälkeen oli vuorossa vuoden 2014 abishow, joka oli ihan huippu! Abitoimikunta oli nähnyt hurjasti vaivaa sen eteen, joten isot kiitokset ja pisteet siitä heille :-)




Meille tyypillinen pose ;-)


Eye of the tiger




Abishown jälkeen käytiin hakemassa pikkusen lämmikettä rekka-ajelua varten.. ;-)



Noora <3


Hyvässä tallessa



Alisa <3


Meillä oli Nooran kanssa samis villasukat.


Puolenpäivän aikaan kipusimme rekkojen lavalle ja valmistauduimme rekka-ajelulle!


Monta kiloa karkkia, iloinen mieli ja auringon paiste olivat mahtavat puitteet ajelulle!


Meistä otettiin kuva myös paikalliseen sanomalehteen, kun vilkuttelimme rekan kyydistä.


En syönyt itse yhtäkään penkkarikarkkia, kun halusin heittää kaikki karkkini pienille koululaisille. Vaikka meillä oli ihan järjetön määrä karkkia, eivät ne tuntuneet kuitenkaan riittävän kunnolla ihan viimeisiin kouluihin asti.


Valmiina lähtöön!


Kiersimme rekka-ajelun aikana kaikki Järvenpään koulut. Koulujen pihoissa oli paljon pieniä koululaisia vilkuttamassa ja odottamassa malttamattomina karkkien saamista.


Lämpöisten pukujen ansiosta rekan kyydissä ei ollut yhtään kylmä!



Kaiken kaikkiaan päivä oli ihan superhauska ja onnistunut näiden tyttöjen sekä muiden koulumme abien ansiosta! Eikä hauskuus loppunut koulupäivän loppumiseen, vaan illalla jatkoimme kaikki abit yhdessä virallisille penkkarijatkoille paikalliseen yökerhoon. Penkkarijatkoista ja abiristeilystä kuulette lisää myöhemmin omassa postauksessa.

97 kommenttia:

  1. Ihanan paljon kuvia! Ootte kaikki kolme kyllä niiin suloisia noissa puvuissa että :D Noi asut on ihan täydelliset, ja pakko vielä sanoa, että Essikin näyttää tossa teidän ekassa yhteiskuvassa ihan älyttömän söpöltä :D <3 Kauniita olette kaikki :)

    VastaaPoista
  2. Oli kyl hauskat jatkot!:D Mut pakko sanoo et vuos sit oli vieläki hauskemmat;) Ootpas hirmu sulonen tossa nasuasussa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla oli ainakin hauskaa! Hauskemmasta en tiedä, kun en siellä viime vuonna ollut :p Kiitos <3

      Poista
  3. Sanoit siinä kiusaamispostauksessa, ettet tiedä haluatko osallistua niiden julisteiden tms. tekemiseen, niin osallistuitko lopulta? :) Söpö toi sun pukusi! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En osallistunut niiden tekemiseen. Kiitos <3

      Poista
  4. Aivan ylisöpöt nuo teidän asut!! :)

    VastaaPoista
  5. eikä toi nasu asu on nii ihana, haluun kans! <3 oot vaik kui kaunis ja toi meikki on mun makuuu :) nasu on mun lemppari piirrettyhahmo! ens vuon ois omat penkkarit täytyy kattoo millanen teema meil tulee et jos nasu asu sopis siihen ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mustakin nasu oli jotenkin ihana! :-D Ja muutenkin jotenkin oon aina mieltänyt itseni possuksi, jos olisin eläin, joten se oli siinäkin mielessä aika osuva ;-D

      Poista
  6. Ihania kuvia ja asuja!! Herranjumala hajosin tolle viinapullolle :DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehee piti piilottaa se järjestyksenvalvojilta, jotka vahti ovella.. ;-D

      Poista
  7. onko siskollas blogia?voikko tehä meikkitutoriaalin?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei oo siskolla blogia :) Ja oon tehnyt pari postausta arkimeikistäni, mutta katsellaan, jos joskus vaikka tekisin myös bilemeikistä :)

      Poista
  8. Varmasti huikea päivä! Ihanat asut! :)

    VastaaPoista
  9. Abipäivä on kyllä ihana! Ja nää teidän kuvat on niin iloisia <3 vitsi teillä oli hyvä ilma! Täällä tuli räntää taivaan täydeltä..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on!! Harmi vaan, että se on niin nopeesti ohitse :( Ja joo oltiin aika onnekkaita, että melkein koko rekka-ajelun paistoi aurinko! :)

      Poista
  10. Ootte noin super kauniita kaikki! <3
    Varmasti oli ihana päivä, kuvista ainakin tulee tosi hyvä mieli :-)

    VastaaPoista
  11. Oih kuinka söpöjä ootte ollu! :)
    Ja bongasin siskosi mustat kiilakorkotennarit ja hakusessa olisi samanmoiset, joten mahdatko tietää mistä ne ovat peräisin? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valitettavasti kengät on ostettu vuosi sitten eräästä pikkuliikkeestä Saksasta, mutta oon nähnyt samantyyppisiä mm. spiritstoressa ja kannattaa katsoa läpi myös joidenkin nettikauppojen valikoimat. (esim. nelly.com + zalando) :)

      Poista
    2. Kiitos! :) Joo itseasiassa mä ostin just samantyyliset eilen spiritstoresta!

      Poista
  12. Mistä noi sun siskon mustat kengät on hankittu?

    VastaaPoista
  13. Oot ihan yltiösöpö sun kavereiden kanssa noissa asuissanne! AAWWW- reaktio oli suuri xD ♥ Ja toi päivä oli kyllä niin täydellinen kaikin puolin. Millä abiristeilyllä sä olitkaan? :) Mulla on kyllä nyt tosi helpottunu olo ku noi kaikki penkkarihässäkät on ohitse, että saa keskittyä noihin kirjoituksiin täydellä teholla.... mä vaan jumaloin sitä kirjotusten jälkeistä tunnetta! En malta odottaa, mutta vielä pitää fokusoida kaikki voima siihen. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voii kiitos ihanainen <3 Niin oli! Kunpa voisin kokea sen vielä uudelleen :') Ja abiristeilyn kans ;-D Mä en vaan millään jotenkin osaa nyt asennoitua siihen, että pitäis ruveta kunnolla lukemaan! :( Ahdistaa..

      Poista
  14. Ihanan paljon kuvia ja voi ku ootte söpöjä! :-D ♥
    -noora

    VastaaPoista
  15. Aivan ihania kuvia, näyttää siltä että teillä on ollut mukava päivä! :) Itse en osallistunut penkkareihin, kun koko homma ei oikein kiinnosta. Mutta on mukava nauttia siitä kun muilla on hauskaa. :)

    Millainen teidän abigaala oli? Jaettiinko siellä titteleitä tms ja jos niin millaisia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Höh ois kannattanut, kun se on sellainen "once in a lifetime" -juttu! :) Meidän abishowssa oli yksi osia tämä abigaala, jossa jaettiin titteleitä esimerkiksi vuoden pari, revityin, kaunotar, peppu, atleetti etc. ;-D

      Poista
  16. Iiiihana postaus ja ihanat tytöt :)) Oot kyllä maailman suloisin Nasu ikinä! ;D<3

    VastaaPoista
  17. hihihii suloisia "Puolen Hehtaarin Metsän" -asukkeja♥ :D Ihania fiilis kuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehee ;-D No toi koko päivä oli yhtä hyvää fiilistä ja kuvatkin on sitten sen mukaisia <3

      Poista
  18. Ootteko myymässä noita pukuja? :-) voisin nimittäin olla kiinnostunut! Paljonko tolle tuli hintaa kaikenkaikkiaan ja oliko tuolta amazonista vaikea tilata?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo kyllä me aateltiin pistää ne myyntiin! :) Ei ollut muuten vaikeaa tilata, mutta kun noi puvut on sen verran isoja niin ne jäi tulliin ja joutui maksaa tullimaksuja vielä postimaksujen lisäksi, jolloin hintaa tuli lähemmäs 70€.

      Poista
    2. jäikö yhdelle puvulle siis hintaa tuon verran, vaiko kaikille yhteensä?

      Poista
    3. Joo yksi asu oli sen verran :) Tikru tais olla siitäkin vielä pikkusen kalliimpi.

      Poista
    4. Kuinka kauan kesti toimitus tuolta amazonista? :)

      Poista
  19. Ompa kaunis tuo ihaa pukuinen! Noora(?), onko hänellä blogia?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No äläpä muuta sano! On blogi: http://bittersweet-n.blogspot.fi/2014/02/penkkarit-2014.html :)

      Poista
  20. Miks oot noin kaunis !!

    VastaaPoista
  21. Voih miten ihana penkkariasu sulla ollut! Ja ihan täydelliset meikit kans! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla tuli noista glittersilmämeikeistä pikkusen meidän cheerleading kilpailujen kisameikit ;-D

      Poista
  22. olipa kivaa nähdä vaihteeksi kuvia joissa irrottelet kunnolla :) hauskaa näytti olevan!

    VastaaPoista
  23. ihania kuvia! onks sul ripsienpidennykset tuola tekoripsien kanssa? oon aatellu kans et voiks laittaa tekoripset jos on ripsienpidennykset :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon <3 Joo laitoin irtoripset pidennyksieni päälle, koska mulla on ollut pidennykset jo reilun kuukauden eivätkä ne olleet enää niin tummat ja tuuheat kuin olisin halunnut. Tollaisten glittermeikkien kanssa pitää olla kunnon ripset, jotta ne pääsevät oikeuksiinsa! :) Ja voi laittaa, mutta kannattaa varoa ettei se liima tartu pidennyksiin, koska muuten kun otat tekoripsiä pois, se saattaa repiä pidennyksiä.. Nimimerkillä: koettu ;-D

      Poista
  24. Voi mikä ihana asu sulla on ollut! :) Ja varmaan lämminkin, ite meinasin jäätyä rekan kyytiin...
    Pikaista paranemista sinne! Itsekin oon tässä kärvistelly flunssan kourissa koko alkuviikon ja alkaa jo sapettaa :( sali-intokin vaan yltyy tässä kun sinne ei totutusti pääse riehumaan !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! Joo olin kyllä niin tyytyväinen lämpöisessä asussani, kun katselin niitä tyttöjä, jotka olivat vetäneet päälleen minimekkoja ja muita lyhyitä vaatteita :s :-D

      Täällä kans toinen, jolla alkaa pikkuhiljaa olla sali-into huipussaan! :D

      Poista
  25. hei voitko laittaa linkin tuosta nasupuvusta, koska siellä amazon.com löytyy monta eri versiota siitä. toi on söpöin ikinä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. http://www.amazon.com/Sazac-Piglet-Pajama-Costume-Standard/dp/B004B1D8DK/ref=sr_1_sc_2?ie=UTF8&qid=1392882202&sr=8-2-spell&keywords=pigglet+costume :)

      Poista
  26. Siis oliko teiän koululla joku teema? Vai että kaikki sai pukeutua miksi halusivat :D Ku en hoksaa noista puvuista mitään yhtenäistä linjaa, mutta meiän kaupungissa on aina ollu tyypillistä että joka koululla on tietty aihe minkä mukaan pukeudutaan, koristetaan koulu ja suunnitellaan ohjelma jne. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo meillä kaikki saa pukeutua miksi haluavat :)

      Poista
  27. en tiedä olenko ainoa joka ajattelee valitettavasti näin, mutta mä nään sun kaikki ilmeet kuvissa jotenkin feikkeinä:( tai sillain ettei se ole koskaan sellanen aito hymy ja ilo vaan tuntuu että mietit ilmeesi kauheen tarkasti ettei vahingossakaan näyttäis hassulta:-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No onhan se melko luonnollista, että kun joku ottaa kuvaa, sitä yrittää hymyillä kauniisti :) Tiedän, että hymyni on varmasti erilainen poseeratessani kameralle, kun silloin kun räkätän kippurassa esimerkiksi parhaiden ystävieni jutuille ;-D

      Poista
  28. Voii oot maailman sulosin Nasu! :D<3 Söpöt meikit! Aaw. Olipa ihana postaus! :)

    VastaaPoista
  29. Nuo asut ovat aivan mahtavat! Ja meikki on ihana ja sopii sinulle ja asuun tosi hyvin :)
    Näyttää todellakin hauskalta päivältä ;D penkkarit, abiristeily ja wanhat olivat kyllä lukiosta ne parhaat muistot, vaikka kuvia itselle jäi vähänlaisesti :D

    VastaaPoista
  30. Ihanat asut teillä, kiva että teillä oli yhtenäinen teema kavereiden kesken :) oma penkkaripäivä oli kans ikimuistoinen, tosin meiän penkkaripäivänä muutama vuosi sitten oli -20 astetta..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hrr.. Joo meillä onneksi oli vain muutama pakkasaste! :)

      Poista
  31. Voititko mitään siinä gaalassa ;)

    VastaaPoista
  32. ei vitsi kui söpö! hyvä valinta!! Itse olin pikku-myy omissa penkkareissa :-) oli myös nappi valinta asuni koska oli oikeesti lämmin eikä tarvinnu olla kylmissään :-) Päivä on kyllä ikimuistoinen ja kaiken hankintojen arvoinen <3

    VastaaPoista
  33. millä ohjelmalla muokkaat sun kuvia blogiin instaan ym ? ja millä oot muokannu sun bannerin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Blogiin muokkaan Paint shop pro X:llä ja instaan en yleensä milläkään muulla kuin niillä Instagramin omilla jutuilla :)

      Poista
  34. Millaiset tekstitaidon alustavat pisteet sait?:)

    VastaaPoista
  35. ooi, ihanat kuvat! sun postaukset on aina niin ihania, kun niissä on paljon kuvia ja paljon tekstiä, i like so much ♥ ja suloinen tuo sun asu, sopi kyl sulle! :-D

    VastaaPoista
  36. Kiva että oli hauskaa, mutta en voinut olla huomaamatta että toi sun kaverisi jota autoit kantaa mahaansa oli pukeutunut siis tummanihoiseksi/afrikkalaiseksi? Jos otetaan huomioon että oli maalannut kasvot ruskeaksi ja "afromainen" kampaus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muutama vuosi sitten koulussamme eräs tummaihoinen poika pukeutui vaaleaihoiseksi "paljastelija mummoksi". Mielestäni siinä, eikä ystäväni puvussa ole mitään pahaa.

      Poista
  37. Muistelen, että tolla tytöllä kellä on ihaa asu ois blogi :) Mut en enää muista et mikä sen blogin nimi? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo on sillä, linkkasin sen tuolla ylempänä kommenteissa! :)

      Poista
  38. Celeste Quinton: Kommenttisi pisti aika pahasti silmään, rasistikortin käyttö ilman todellista syytä on lähinnä säälittävää..
    Lähes jokaista maailman kansaa parodioidaan jollakin tavalla, vai onko sinulta jäänyt huomaamatta kuinka esimerkiksi saksalaiset mielletään isomahaisiksi, polvihouisuissa ja henkseleissä, kaljaa kittaavaksi kansaksi ja norjalaiset tunnetaan maailmalla viikingeistään: viikinkikypäristä, paksuista viiksistä ja pitkistä, leteillä olevista hiuksistaan. Ja puhun nyt nimenomaan kyseisen kansan miespuolisista henkilöistä :) en nyt itse suoraan sanoisi, että nämäkään välttämättä ovat ominaisuuksista "imartelevimpia" kuvatakseen tiettyä kansalaisuutta. Kuten sanottua, on kyse kärjistämisestä, vitsistä.
    Asioita ei kannata ottaa aina turhan vakavasti, vaikka itse satutkin olemaan tummaihoinen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan. Moni saattaa pukeutua lihavaksi valkoiseksi, peruukkeja on lähes jokaista värisävyä, joku on intiaani, joku on aasialainen, joku laittaa harvat hampaat suuhunsa, joku tekee itselleen kaljun. Onko kyse aina pilkkaamisesta vai muuntautumisleikistä? Mites nää putoushahmot mielletään? Pilkkaako Jussi naisia ja Iina miehiä? Vai onko olemassa huumoria?

      Poista
    2. En minä edes päässyt ketään vielä haukkumaan rasistiksi joten rauhoitu, lue kommentini vielä tarkasti läpi, sanoin vain että "vaikuttaa" siltä en syyttänyt ketään. Ja eri asia on se pukeutua historialliseksi henkilöksi esim. viikingiksi ja toinen asia on "pukeutua" roduksi. En ole kyllä vielä tavannut henkilöä joka on pukeutunut ruotsalaiseksi, mutta tosiaankin niin ei ole mitään, sillä se olisi sitten vaan stereotyypinen pukeutuminen. Voin hyvinkin pukeutua suomalaiseksi, karhu kaljaa käteen ja suomen lippu käteen siinäkään ei ole mitään. huumorintajuinen olisi sellainen joka on pukeutunut tummanihoiseksi, paistettua kanaa kädessä ja vesimelonia, eiköhän siitä tulisi aika selväksi että henkilö leikkii tummanihosta. Menee jo yli jos maalaa itteensä ja leikkii olevansa tummanihosta. Tähän päivään menneessä en ole tavannut ketään tummanihoista tai aasialaista joka leikkisi olevansa valkoista maalamalla itteensä.

      Poista
    3. Eiköhän tämä sun vastaukseksi kertonut jo aivan tarpeeksi:) kommenttisi oli tarkoitettu juuri sellaiseksi, kuin minä ja moni muukin sen ymmärsi! Ja missään kohdassa ensimmäistä kommenttiasi et todennut että "vaikuttaa" pukeutuneen, kuten itse asian ilmaisit. Totesit että kyseinen hlö ON pukeutunut afrikkalaiseksi. Kuten Annikin tuohon kommentoi, minäkään en tosiaan näe asiassa mitään pahaa, eikä minulle tulisi mieleenkään tulla itkemään jonkun henkilön blogiin jos näkisin kuvan Annin kuvailemasta tummaihoisesta henkilöstä, valkoihoiseksi pukeutuneena. Kaikkea ei tarvi ottaa itseensä, ja tuolla asenteella et tule elämässäsi pitkälle pääsemään.

      Poista
  39. Hei, ihan pakko kysyy et mitä tuotteita käytit tohon pinkkiin meikkiin! Näytti niin kivalle :)

    VastaaPoista
  40. Heippa! Vieläkö teillä on nuo puvut tallella? Oltaisiin kaverin kanssa kiinnostuneita Nasu ja Tiikeri puvuista :)

    VastaaPoista
  41. Hei, samaa kyselisin kun edellinen kommentoija :) penkkarit lähestyy ja puvut kiinnostais muakin! Mistä löysitte puvut?

    VastaaPoista
  42. Moi! Ollaan kavereiden kanssa mietitty että tilattas tollaset puvut, mutta mietittiin niiden kokoja.. Että minkäkokosia nuo teijän puvut oli?:D

    VastaaPoista
  43. Penkkariasumme ovat valitettavasti jo myyty eteenpäin! :)

    VastaaPoista
  44. Moi, minkä kokoiset noi teidän puvut oli ja minkä pituisia olette itse? :) ollaaan tilaamassa samanlaisia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
  45. Moi! Kauanko kesti pukujen toimituksessa? :)

    VastaaPoista
  46. Moikka! Minkä nimiseltä tilasitte ton ihaa puvun amazonista? Siellä on niin monta vaihtoehtoo et en tiiä mikä niistä on oikea ��

    VastaaPoista
  47. moikka :) onko sun nasu asu jo mennyt? olisin kiinnostunu!

    VastaaPoista
  48. Moi! Minkä kokosia noi teidän puvut oli? Ollaan katottu näitä amazonista ja mietitään minkä kokonen kannattais tilata? :)

    VastaaPoista
  49. Moikka! Huomasin että Ihaan asu on jo myyty eteenpäin. Onko tietoa että saisiko sitä vielä ostettua jostain/joltain? Olis niin kiva saada tän vuoden penkkareihin.

    VastaaPoista

Huolehdithan omalta osaltasi, että blogin kommenttiboksi säilyy paikkana, jossa jokaisen on mukava vierailla. Kiitos positiivisesta kommentistasi!