4. toukokuuta 2014

Vappu 2014

Heippa!

Olen pahoillani, että olen ollut lähiaikoina hieman laiska vastailemaan kommentteihinne. Musta on aina ihan parhautta olla vuorovaikutuksessa lukijoideni kanssa, mutta tällä hetkellä mulla on sata ja yksi muuta asiaa mielessä sekä tehtävänä, joten tämä blogi on jäänyt kaiken muun ohella kakkoseksi. Haluaisin ihan hirmu kovasti tulla höpöttelemään teille milloin mistäkin, mutta mulle tulee joka kerta tosi huono omatunto, kun istahdan koneelle, koska tiedän, että se on aina pois pääsykokeisiin lukemisesta, unesta tai jostain muusta yhtä tärkeästä. Instagramissa voitte seurata lähes jokapäiväistä elämääni nimimerkin annnnib takaa, mutta pyrin kuitenkin antamaan tännekin näitä elonmerkkejä aina säännöllisin väliajoin.

Tämä viikko on ollut pääsykokeisiin lukemisen kannalta hieman tehottomampi kuin edelliset n. 4 lukuviikkoani. Vappuriennot, Saksan perheen saapuminen Suomeen ja viikonlopun ristiäiset sekä veljeni yllätyshäät (joista kuulette lisää myöhemmin) onnistuivat kyllä aika hyvin sekoittamaan lukurytmini. Vappu oli kuitenkin hauska, perhettä oli ihana nähdä ja ristiäiset sekä häät täyttivät minut ilolla ja onnella, joten ehkä voin katsoa tätä viikkoa edes vähän läpi sormieni. Huomisesta lähtien mulla on kuitenkin suunnitelmissa aloittaa n. 3,5 viikon tehoviikot, joiden aikana lukutunnit lisääntyvät, simuloitujen valintakokeiden tekeminen kaksinkertaistuu, alkoholi saa jäädä Alkon hyllyyn ja pyrin karsimaan päivistäni kaiken turhan sekä keskittymään täysin opiskelemiseen sekä hyvinvointiini. Luvassa toivottavasti siis tehokkaita lukupäiviä, pitkiä yöunia ja rankkoja salitreenejä.

Nyt kuvia vapustani:

265

Edellisessä postauksessa paljastinkin, että luvassa on eläimellistä menoa. Pukeuduin tänä vappuna leopardiksi. Ensi vapun saankin jo viettää valkolakki päässäni!

185

Siskoni piti vapun kunniaksi naamiaisbileet ja oli laittanut pöydän jälleen koreaksi meitä vieraita varten. Tällä kertaa sisko oli todellakin ylittänyt itsensä ja tarjolla oli vaikka mitä hyvää. Onneksi, koska mulla oli ihan hirveä nälkä sinne mennessäni, koska jääkaappini oli ollut kotona ihan tyhjä.

283

Korvat - Ostettu Forumin naamiaisliikkeestä, jonka nimeä en pistänyt muistiin.
Paita - Tally Weijl
Hame - Ginatricot
Kengät - H&M

263

310

Essi oli pukeutunut keijukaiseksi. Hänellä oli upea silmämeikki, säkenöivä paljettimekko sekä jättisiivet.

189

284

294

013

278

Toivottavasti teillä muillakin oli onnistunut vappu ja rentouttava viikonloppu takana! Huomenna päästäänkin takaisin arkiaskareiden pariin. Hyvää alkavaa viikkoa jokaiselle!

42 kommenttia:

  1. Ootte kyllä upeita Essin kanssa! Hirmuisesti tsemppiä luku-urakkaan =)

    VastaaPoista
  2. Montako tuntia sä luet päivässä suunnilleen? :) itelläkin kauppiksen pääsykokeisiin lukeminen meneillään ja tuntuu ettei varsinkaan niinä päivinä kun on valmennuskurssia ehdi tekeen mitää muuta ku lukeen aamusta iltaan. Nyt kun vielä alkaa oleen entistä tiuhempaan valmennyskurssia niii vähän tuntuu ettei millekkään muulle tuu jäämään aikaa :( mut viimesen kuukauden ku tsemppaa niii sit saa hyvällä mielellä olla kesän eikä tarvi miettiä ollenkaan koulujuttuja. Hirmusesti tsemppiä loppurutistukseen!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sama juttu mulla, että ma-pe, kun on valmennuskurssi, niin eka siellä 4h, jonka jälkeen sitten vielä kirjastossa n. 5-6h. Sen jälkeen salille ja nukkumaan niin ei siinä oikein muulle jää aikaa :( kiitos samoin! <3

      Poista
  3. Ihanasti loistatte Essin kanssa! Teitä katsellessa tulee aina jotenkin niin hyvä ja positiivinen fiilis <3 Pusuja!

    VastaaPoista
  4. Mistä tuo essin paljettimekko on ostettu? Ihan sairaan kauniina oote molemmat kyllä ollu! :-)

    VastaaPoista
  5. Ihan ymmärrettävää, että blogi jää sivulle koska ne pääsykokeet todellakin ovat se tärkein juttu! :) joten superisti tsemppiä sun lukemiseen ja loppurutistukseen <3 olette todella kauniita Essin kanssa!

    VastaaPoista
  6. Nätit asut! :) Tsemppiä raakaan luku urakkaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih "raakaan" ;D kiitoksia <3 eiköhän tästä selvitä hengissä! :)

      Poista
  7. Mikä vauvan nimeksi tuli? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole nyt täysin varma saanko julkistaa sitä täällä blogissa.. :)

      Poista
  8. Ihanat kaunottaret!<3 Ihan jäin suu auki tuijottamaan!:D

    VastaaPoista
  9. mitä mieltä olet freddy housuista ? :)

    VastaaPoista
  10. ootte essin kaa kuin kaksi marjaa! upeita tyttöjä :)

    VastaaPoista
  11. Apua kuinka kauniita olette <3 jotenkin toi kolmanneksi alin kuva essistä sai mut vaa tuijottamaan suu auki, toi koko kuva on niin upee ! Heei pakko kysyä että miksei bittersweet Noora pistää enää :( te kaks ootte yksiä mun lempi bloggaajista! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Noora keskittyy tällä hetkellä treenailemaan kohti SM-kisoja ja valmistautuu myös kauppiksen pääsykokeisiin, joten hän on suosiolla jättänyt blogin hetkeksi sivuun. Palaa kuitenkin viimeistään kesällä postailemaan! :)

      Poista
  12. Aloin äskettäin vasta lukemaan sun blogia, niin multa on mennyt ihan ohi, minnekkä oot siis hakemassa opiskelemaan? Mutta sä oot todella kaunis ja tää blogi on todella kiva elikkä ehdottomasti jään seurailemaan :)

    VastaaPoista
  13. Sun sisko näyttää ihan Helinä keijulta! Varsinkin tuossa viimeisessä kuvassa, jossa hän on kyykyssä :) Tsemppiä pääsykoe -urakkaan :))

    VastaaPoista
  14. Tuleeko kyselypostauksen vastauksia enää vai kerkesitkö jo vastata kaikkiin? :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yksi satsi tulee vielä! Mutta en ota siitä stressiä.. Tulee kun kerkeän :)

      Poista
  15. Voi Anni!! :) Upeus<3 Siu pittää mennä missikisoihi!!! ;) Mee jooko ees joskus sinne koekuvauksii?:))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Enpä taida. Olen liian lyhyt + mulla on hieman erilaisia tavoitteita elämälle kuin missiksi pääseminen. Esim Aaltoon pääseminen ja sieltä valmistuminen sekä huipputyöpaikan saaminen! :)

      Poista
    2. Ei sinne oo pituusrajotuksii.. siellä vaa suositellaa et ois 168cm vähintää, mut aattelin vaa ku siussa ois miu mielestä missi ainesta :)

      Poista
    3. hmm väheksytkö siis muita kenellä ei oo samat tavoitteet kuin sulla? kommentti "kuulosti" hieman siltä :)

      Poista
    4. Mä taas en tulkinnut tuota Annin vastausta lainkaan siten, että Anni väheksyisi millään tavalla yhtään ketään. Anni vaan kertoi, ettei tavoittele kyseistä asiaa ja samalla mainitsi mitä elämältään haluaa :) Ilmeisesti siis aika pitkälti kyse siitä miten ton tulkitsee, kukin tyylillään.. :)

      Poista
    5. Hyvää päivää ano 20.47!

      Varmaan Anni väheksyy nyt oikikseen pyrkiviä, lääkikseen pyrkiviä, ammattikorkeassa opiskelevia, huippumalleja, kotiäitejä, kauppojen kassoja, kissoja ja koiria, eli kaikkia niitä, "muita kenellä ei oo samat tavoitteet kuin sulla". "Erilaiset tavoitteet" tarkoittavat juuri sitä!

      Tiedätkö mitä tarkoittaa, kun joku lukee jotain kuin piru raamattua?
      En uskonutkaan :)

      Poista
    6. voi näitä faneja..ihan naurattaa:)

      Poista
    7. voi näitä ihmisiä, jotka ymmärtävät asiat tahallaan päin vittua ja kuten he itse haluavat..ihan naurattaa:)

      Ai niin hei, väliyönti on myös keksitty ja sitä saa myös käyttää, ei se siitä kulu, usko pois! ;)

      Poista
  16. Ihania kuvia!! Olette essin kanssa tosi upeita :) muuten! Olis kivaa jos vastaisit edellisen postauksen kommentteihin :)

    VastaaPoista
  17. Toivottavasti kokeesi meni hyvin!! Aiotko mennä tekemään AMK-pääsykokeet ihan vaan huvikseen, sullahan on niin hyvät paperit, että voisi päästä ihan vaan hyvällä tuurilla ja matikalla? Kivaa kesälomaa!

    VastaaPoista

Huolehdithan omalta osaltasi, että blogin kommenttiboksi säilyy paikkana, jossa jokaisen on mukava vierailla. Kiitos positiivisesta kommentistasi!