8. heinäkuuta 2014

Ruokaa ja ajatuksia inttileskeydestä

Puhuin ennen kesää suunnitelmistamme tehdä tänä kesänä ensimmäinen yhteinen rantalomamatkamme poikaystäväni kanssa. Valitettavasti pääsykokeista ja intin alkamisesta johtuen rahatilanne ei ollut kovin suotuisa matkan kannalta, joten päätimme säästää rantalomahaaveet tulevaisuuteen. Koska ulkomaan reissu ei onnistunut, kehittelimme kaikkea muuta mukavaa puuhailtavaa meille täällä koti Suomessa töideni lomassa. Tänä kesänä olemmekin ehtineet viettää Juhannusta yhdessä Himoksella Himos festivaaleilla, käydä mökillä, syödä ulkona ja käydä treffeillä sekä vierailla Ruisrockissa, josta on tulossa ihan oma postauksensa myöhemmin. Viime viikolla otimme myös pienen irtioton arjesta ja yövyimme etelän mökillämme yhden yön.

Aluksi suunnittelimme, että menisimme ulos, Lahden keskustaan, syömään, mutta onneksi tajusimme, että saamme itsekin grillissä loihdittua herkkusapuskat ja vielä paljon edullisemmin! Suuntasimme Lidliin ostamaan ruokatarvikkeita iltaa varten.

220

Kaupasta valikoitui V:lle kunnon pihvi ja minulle lohimedaljonki. Näiden lisäksi päätimme valmistaa grillattuja vihanneksia, täytettyjä herkkusieniä ja fetasalaattia.

227

Herkkusienien täytteeksi laitoimme valkosipulilevitettä ja sipulia.

236

Ympärille käärimme pekonia.

243

Pilkoimme tomaatteja, kesäkurpitsaa, sipulia ja paprikaa foliolle ja maustoimme ne suolalla, pippurilla, oliiviöljyllä ja balsamicolla. Rullasimme vihannekset folion sisään ja pistimme grilliin valmistumaan. Näistä tuli ihan superherkullisia, suosittelen kokeilemaan!

262

287

V hoiti grillaamisen ja sillä aikaa minä katoin meille pöydän koreaksi.

302

Oltiin molemmat todella tyytyväisiä aikaansaannoksiimme. Kulhot tyhjenivätkin melkoisella vauhdilla, kun kumpikaan ei ollut syönyt aiemmin sinä päivänä oikein mitään järkevää.

304

276

Jälkkäriksi oli sekä grillattua että tuoretta ananasta ja grillattuja banaaneja, joiden päälle sulatettiin maitosuklaata. Näiden grillattujen herkkujen kanssa nautimme vanilijajäätelöä.

Jälkiruoan jälkeen linnoittauduimme tyynyjen ja peittojen kera sohvalle katsomaan V:n toiveesta jalkapalloa. Taisimme kylläkin molemmat nukahtaa sohvalle jossain vaiheessa peliä, mutta onneksi V oli osannut ennakoida ja pistänyt herätyskellon soimaan viimeisille minuuteille juuri ennen pelin loppua, joten ehdimme nähdä ratkaisumaalin.

314

Aamulla halusin hieman hemmotella kultaani antamalla hänen nukkua myöhään ja viemällä hänelle aamupalaa tarjottimella sänkyyn. Mä tykkään tosi paljon laittaa aamupalaa! Voisin jopa sanoa sen olevan melkein minun "bravuurini". Hyvä aamupala takaa onnistuneen päivän!

3

Tekonahkatakki - Veromoda
Neule - H&M
Toppi - Zara
Farkut - Lindex
Laukku - Kappahl
Kengät - Primark

Minulta toivottiin postausta, jossa avaisin hieman ajatuksiani siitä, kun poikaystävä lähtee armeijaan. V siis lähti tänään, jos tarkkoja ollaan niin eilen, iltapäivällä armeijaan, joten minusta tuli nyt virallisesti inttileski. Ja se tuntuu pahalta. 

Olin 16 vuotias, kun äitini muutti perheineen Saksaan. Muutimme asumaan yhteiseen asuntoon isosiskoni kanssa. Muutos oli valtava sen ikäiselle teinille. Olin juuri aloittanut lukion ja kaikki oli uutta, ehkä hieman pelottavaakin. V on ollut niistä ajoista lähtien minulle todella suurena tukena ja hänen merkityksensä elämässäni kasvoikin noina aikoina todella paljon. Ikävä perhettäni kohtaan oli sanoinkuvaamattoman suuri, enkä viihtynyt ollenkaan yksin uudessa kodissani, jota en pitkään aikaan halunnut edes kodikseni kutsua, koska se ei tuntunut siltä minulle. V oli koko ajan läsnä. Vietimme koko ajan enemmän ja enemmän aikaa yhdessä ja lähennyimme paljon. Pian huomasimme, että periaatteessa asuimme yhdessä, kun olimme aina yötä jommalla kummalla. V:stä tuli "perheeni" muun perheeni ollessa hajautunut ympäriinsä.

Siskoni muutti yhteisestä asunnostamme pois viime jouluna ja kämppiksemme tänä keväänä. Olen siis asustellut nyt muutaman kuukauden "yksin" eli V:n kanssa kolmiossamme, joista kaksi huonetta ammottavat tyhjyyttä. Nyt, kun V lähtee armeijaan, minusta tuntuu todella yksinäiseltä tyhjässä asunnossamme. Onnekseni siskoni asuu minusta aivan kiven heiton päässä ja suurin osa ystävistänikin ihan muutaman minuutin pyöräilymatkan päässä, joten ei minulla hätää ole, muttei se kuitenkaan ole sama asia. Se turvallisuuden tunne, jonka saa siitä, kun tietää toisen olevan aina siinä, kun häntä tarvitsee, on mielestäni yksi seurustelemisen parhaita puolia. Nyt, kun toinen ei olekaan välttämättä siinä juuri silloin kun häntä tarvitsisi, on vain opittava pärjäämään yksikseen. 

Olen ehtinyt itkeä jo muutamat itkut poikaystäväni armeijaan lähdön takia, mutta samalla olen kuitenkin koittanut myös järkeillä asiaa pääni sisällä parhain päin. Olen koittanut miettiä niitä positiivisia puolia, joita armeijassa ja inttileskeydessä on. Jokainen pitkässä parisuhteessa oleva/ollut tietää, ettei se yhteiselo ole aina pelkkää ruusuilla tanssimista ja ilotulitusta. On aikoja, kun tuntuu että kaikki pienetkin jutut toisessa ärsyttää ja sitten on aikoja, kun tuntuu kuin oltaisiin vasta rakastuneita. Uskon, että kun on oltu viikko tai kaksi erossa, jälleennäkemisen riemu on moninkertainen verrattuna normaaliin arkeen, kun näkee toista päivittäin. Uskon myös, että toista ja toisen kanssa vietettyä aikaa oppii arvostamaan ihan uudella tavalla, kun se yhteinen aika ei olekaan enää mikään itsestäänselvyys vaan onkin melko kortilla. Armeijan sanotaan myös "tekevän pojista miehiä", joten ehkäpä armeijalla on jonkinlainen kasvattavakin vaikutus. Uskon ja toivon myös itse kasvavani tämän kokemuksen myötä jälleen ihmisenä, vaikken itse siellä armeijassa olekaan.

Usein sanotaan, että ensimmäiset viikot ovat kaikkein vaikeimmat, mutta uskallan epäillä, ettei näin ole minun kohdallani. Ystäväni tulee nimittäin muutaman tunnin päästä hakemaan minut kotoa hänen luokseen, josta lähdemme tilataksilla seitsemän hengen tyttöporukalla kohti Helsinki-Vantaan lentokenttää. Meillä lähtee nimittäin huomenna, jos tarkkoja ollaan niin tänään, aamulla aamukuudelta lento kohti Mallorcaa ja Magalufia! Lähden siis inttileskeyttä karkuun kahdeksaksi päiväksi lomailemaan ystävieni kanssa Mallorcan auringon alle. Ajankohta ei voisi olla parempi, koska minusta on ihan mahtavaa saada ajatuksia vähän muualle niin ei tarvitse koko ajan olla märehtimässä sen poikaystävän perään. Sitten, kun palaan reissusta, niin poikaystäväkin pääsee jo toivottavasti muutaman päivän päästä ensimmäisille viikonloppulomilleen! :-)

En ajatellut mennä nukkumaan ollenkaan vaan aion ajastaa teille muutamia postauksia reissuni ajaksi. Enkä olisi varmaan saanut edes nukutuksi, kun pikkuisen jännittää, mitä tuleman pitää!

44 kommenttia:

  1. jee yhyy max puol vuotta/vuosi ilman jokapäiväistä näkemistä, kamalaaaaa. tai sitten ei. kaikkeen tottuu. t. 2 vuotta kaukosuhteessa elänyt

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi vittu mikä tyyppi sä olet. Ihan oikeasti. Eiköhän se ole lähes jokaiselle aluksi shokki, kun oma rakas lähtee yhtäkkiä pois. Kaikkeen tottuu kyllä aikanaan, mutta onhan se aluksi outoa ja surullista ja ikävä on kova. Itse myös kaukosuhteessa elänneenä voin sanoa, että se oli nimenomaan aluksi ihan järkyttävää ja ikävä oli aivan suunnaton, mutta tosiaan, siihen tottuu. Turha sun on kuitenkaan alkaa vähätellä täällä tolla tavalla Annia. Ymmärrät varmaan, että ihmiset ovat erilaisia ja kokevat asiat eri tavoilla. Vaikka se ei sulle ole mikään ongelma elää kaukosuhteessa, se ei tarkoita sitä, ettei se jollekin toiselle voisi olla kova pala.

      Poista
    2. No onhan se vaikea tilanne kun on tottunut siihen että toinen on siinä lähellä päivittäin. Kyllä mä uskon että vaikka itsekin kaukosuhteessa elän, tulee musta tuntumaan ensi kesänä aivan samalta kuin annista.

      Poista
    3. Hei nyt oikeesti vähän järkeä päähän. Mun mielestä on tosi kiva, että Anni kirjottaa ajatuksiaan rehellisesti tänne blogiin. Tosi hyvää vertaistukea kaikille samassa tilanteessa oleville!
      Totta kai se on vaikeeta olla puol vuotta erossa poikaystävään viikonloppulomia lukuunottamatta, mutta aika monella nuorella parilla tulee tää tilanne eteen suhteessa, enkä yhtään vähättele sun kahden vuoden kaukosuhdetta.

      Kyllä mäkin voisin tähän valittaa kateellisena siitä, että Annin poikaystävä on (vaan) puol vuotta intissä ja mun oma vuoden, muttakun aina on niitä jolla on asiat paremmin niin mitä ideaa siinä oikeesti olis? Ei se parantais mun tilannetta yhtään? :D On myös niitä jolla on asiat vielä huonommin..

      Poista
    4. Ihmiset on erilaisia.

      Poista
    5. Älä ole töykeä. Se puoli vuotta/vuosi tuntuu monista (mm. itsestäni tuntui) ihan hirvittävältä, jos on tottunut näkemään joka päivä. Jos itse olet katkera kaukosuhteestasi, tee asialle jotan. Jos taas sulla on hyvä olla kaukosuhteessa, ei se tarkoita että muilla kuuluisi olla.

      Poista
    6. Olipa ilkee kommentti sulta, miten kehtaat. Ikävän tunne on aina ihan kauhea, kyllä sun pitäis se tietää. Eikä se että elät kaukosuhteessa oikeuta sua tulla tänne pätemään ja vähättelemään toisten ikävää. Oot omasta mielestäs kovaki jätkä ja jotenki parempi ku me vai kun jaksat elää kaukosuhteessa?? Et muuten ole. Ja joo, kaikkeen tottuu, se on totta mutta ei tää inttileskeys silti kivaa ole. Varsinkaan näin alussa.

      T: tyttö joka on elänyt oli kolme vuotta kaukosuhteessa ja sen jälkeen 2 ja puoli vuotta avopuolisona. Nyt inttileskenä alkuun tuntuu tosi tyhjältä ja kauhealta.

      Poista
    7. "Jos itse olet katkera kaukosuhteestasi, tee asialle jotan. Jos taas sulla on hyvä olla kaukosuhteessa, ei se tarkoita että muilla kuuluisi olla." <-- WORD!

      Poista
    8. Eka ano: kaukosuhde on perseestä, joten jos haluut elää siellä niin ihan vapaasti. Mutta ymmärrä että kaikille se ei sovi eikä kaikki siitä tykkää. Joten todellakin "yhyy itku yhyy" t. Inttileski jo paremmalla puoliskolla

      Poista
  2. Olet aivan oikeassa! Armeija aikana toista oppii arvostamaan aivan eri tavalla ja samalla myös sitä yhteistä aikaa :) Mun poikkis oli intissä 9 kk ja aluksi se oli aivan karseeta ja tunsin itseni kokoajan todella yksinäiseksi, vaikka olinkin kavereiden kanssa. Loppujen lopuksi aika meni ihan älyttömän nopeasti! Ensimmäinen kuukausi, ehkä toinenkin, meni suht hitaasti, mutta sen jälkeen aika riensi ja loppua kohden vapaitakin tuli enemmän :) Minne V lähti inttiin? Onko sulla mahdollisuutta nähdä häntä iltalomilla? Mun poikkis oli santahaminassa ja ikävää helpotti se, kun välillä pääsi viettämään iltaisin aikaa yhdessä pariksi tunniksi ;D
    Joka tapauksessa todella hyvään saumaan tulee toi teijän matka! Juurikin ne ensimmäiset päivät ilman toista on kauheimmat, mutta matkalla saat ajatukset muualle ja aikakin kuluu nopeammin ja pian jo näättekin V:n kanssa uudestaan :) Se kun näki toisen pitkästä aikaa, oli aina niin ihanaa! Varmaan juuri sen takia toista oppi arvostamaan enemmän. Armeija aika usein vahvistaa suhdetta entisestään, niin se meilläkin teki :)
    Mutta muuten oikein hyvää matkaa sulle ja kavereilles! Rentoudu, nauti ja iloitse nyt oikein kunnolla :)

    VastaaPoista
  3. Itsellänikin poikaystävä lähti eilen inttiin, niin kyllä koti tuntuu hiljaiselta, vaikka koira tänne mun seuraksi jäikin :) Meillä vähän vaikeuttaa näkemisiä mun epäsäännöllinen kolmivuorotyö :/ Kun poikaystävä tulee lomille, niin mulla saattaakin olla yövuoro, tai muuten vaan harmillisesti oon just töissä. Mut toi on totta, että ehkäsitä pientäkin yhessä vietettyä aikaa osaa arvostaa vieläkin enemnän ja ottaa siitä kaiken irti :) Sulla sattu matka kyllä hyvään saumaan, nauti kovasti! <3

    VastaaPoista
  4. Samassa veneessä! tosin täälä ollaan oltu inttileskenä jo puolvuotta ja vielä tarvis jaksaa vajaa 3kk. Ei tähän kuole mut aikaajoin tää on kyllä ihan kamalaa. Mekin kun oltiin totuttu näkee joka päivä ja nyt saattaa mennä 2 viikkoa niin että nähäään yhtenä/kahtena päivänä. Inhottavaa on myös se kun armeijassa niillä saattaa olla ihan eri rytmi. valvovat yöllä ja nukkuvat hetkiä päivillä. Niin pelkkä viestittelyki voi olla välillä vaikeeta ja puhelimessa puhumisestakaan, sieltä luurin toisesta päästä ku tuppaa sit kuulumaa kaikki tuvan hälinä ja puheen sorina ettei sen oman kullan puheesta saa oikee mtn selvää. Mut luojan kiitos mun poikaystävä ei oo kaukana armeijassa niin hän on päässyt aina välillä harjoitusvapaille joidenka ohessa sitten ehtinyt parhaillaan pari tuntiakin näkemään. Näitä harjoitusvapailla näkemisiä vaikuttanu lähinnä mun vuorotyöni, ja onhan se ärsyttäny et toinen pitkästä aikaa taas kotona käymässä mut ite sit tietenki töissä.
    Voikun voisinki sanoa et se käy helpommaks alun jälkeen, mut ei se kyllä oikeen taho käydä. Jollain tasolla siihen kyllä ehkä tottuu, mut kivaa tästä ei tuu missään vaiheessa. Tuut odottaa kun kuuta nousevaa perjantai iltoja tai la päiviä ja toivomaan että sunnuntai-ilta pysyis kaukana mahdollisimman kauan.

    Ja oikeen mukavaa tyttöjenreissua!! :)

    VastaaPoista
  5. Munkin poikaystävä lähti maanantaina inttiin. Se tunne oli jotain ihan kauheeta, oli ikävä ja myös pohjaton paha olo. Itsekin itkin muutaman kerran ja järkeilin sitten, että tässä on "vaan" pari viikkoa kunnes voimme nähdä.

    VastaaPoista
  6. Hei!
    Oli pakko tulla kommentoimaan ensimmäistä kertaa tänne sun blogiin, jota innokkaasti aina luen :) Tuosta sinun inttileskeydestä vaan sen verran, että itsekin olen sen käynyt läpi ja ekaksi ajattelin sen olevan maailman hirvein asia. 5 vuotta olin siihen mennessä kerennyt seurustelemaan avomieheni kanssa ja joka päivä vietettiin yhdessä. Eka kk tuntui melko pahalta ja todella yksinäiseltä. Onneks kaverit oli minulla vieressä koko ajan. Loppujen lopuksi se 9 kk meni todella nopeasti ja aloin huomaamaan miten ihanaa oli oppia tuntemaan myös itsensä taas. Suhde parani vain entisestään ja aloin arvostamaan toista vielä enemmän, kun ei joka päivä nähnytkään.
    Halusin vain sanoa että kovasti tsemppiä teidän suhteelle ja uskon että voit tulevaisuudessa katsoa tämän inttihomman vain hyväksi teille ja sinulle :) Kaikella on tarkoituksensa!

    VastaaPoista
  7. Mä pystyn samaistumaan suhun! Poikaystäväni pääs tänä kesänä intistä, jossa oli kokonaisen vuoden. Ollaan seurusteltu vajaa 3 vuotta jo. Mun mielestä sen lisäksi, että ei nähnyt toista/pystynyt viettämään aikaa yhdessä, järkytyksenä tuli se, ettei toista voinut myös tavoittaa aina tarpeen tullen kännykällä, jos pojilla oli leiri tai muuta, missä ei kännykkää voinut käyttää. :( Eli, jos oli jotain tärkeetä asiaa niin ei saanut toiseen edes yhteyttä, kun vasta muutaman tunnin viiveellä tai jopa parin päivän jälkeen vasta -todella inhottavaa!!

    VastaaPoista
  8. Eikö sua harmita yhtään ettet nää poikaystävääsi ensimmäisenä omaistenpäivänä tällä viikolla kun tyttöystävät yms. pääsevät vierailemaan omien sotilaidensa luona? Vaikkakin pääsit onneksi kivalle lomalle Espanjan lämpöön!

    Mäkin olin "inttileskenä" viimeisen vuoden ja aina alussa poikaystäväni ja minä vakuuttelimme toisillemme että ikävään tottuu, mutta ei siitä ikinä helpompaa tullut. Vein hänet joka kerta armeijaan ja hyvästeleminen oli aina yhtä vaikeeta! Vain yhden ainoan kerran pystyin olla itkemättä kun heipat taas tulivat.
    Toivottavasti teillä menee inttiaika helpommin!

    Ps. Tuo ananas lautasellisen ainainen koriste monilla naurattaa minua :D Siis osa ananaksesta mitä ei syödä, ja kun se laitetaan vain ulkomuodon vuoksi kattaukseen nököttämään. Sama kun pilkkoisi banaanin lautaselle, ja kokoisi banaaninkuoren lautasta koristamaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin aina ihmettelen miks se roska pitää jättää koristeeks :D

      Poista
    2. Se riippuu aika paljon armeijasta, että onko näitä omaisten päiviä edes ollenkaan! Ja kuinka kaukana armeijassa hän on. Poikaystäväni kävi intin Ivalossa, joka on niin kaukana kaikesta ettei siellä edes järjestetty omaisten päiviä saatika sinne kukaan olisi edes päässyt, kun se on monien satojen kilometrien päässä. Itse olin aluksi hyvinkin katkera siitä ettei sellaisia päiviä järjestetty siellä ollenkaan :--D vaikka kuulemma armeijan käyneiden keskuudessa Ivaloa arvostetaankin todella paljon, mutta se ei kyllä siinä vaiheessa lohduttanut:-DD mutta niin varmasti on jokin toinenkin/muitakin armeijoita, joissa omaistenpäiviä tai tyttöystävien päiviä ei edes järjestetä, joten ei voida olettaa että annia harmittaisia kun ei sellaiselle pääse :D ei voida tietää :>

      Poista
    3. No täällä etelässä niitä ainakin on :D

      Poista
  9. Hyvää matkaa, pitäkää hauskaa !

    VastaaPoista
  10. Kaikki aina parjaavat ikävöiviä inttileskiä ja saarnaavat, kuinka parin viikon ero pitäisi kestää ongelmitta tai kärsii läheisriippuvaisuudesta. He eivät ymmärrä, että muutos on paljon radikaalimpi kuin esimerkiksi oman kullan parin viikon matka ulkomaille. Se, että toinen on armeijassa, kestää kokonaisen vuoden (tai vähän vähemmän) ja koskee kaikkea! Yhteydenpito on alussa todella rajoitettua, puheenaiheet pyörivät armeijan ympärillä ja kahden viikon kiinniolon jälkeen kaikki ei palaa ennalleen, vaan saattaa olla, että näet armeijapoikaasi ehkä viikon tai kolmen päästä. Hyvässä lykyssä kuulet seuraavan kerran elonmerkkejä kullastasi, kun hän tulee seuraavan kerran lomille.
    Armeija eroaa kaukosuhteesta siinä, että ette voi viestitellä tai puhua milloin te haluatte, vaan milloin se sopii puolustusvoimille. Tämän takia parjaaminen pikku ikävästä on vähättelyä, muutos koskee kaikkia elämänalueita ja vieläpä pitkän aikaa!

    Kaikesta huolimatta kestin armeijaleskeyttä 11,5 kk. Alussa oli toooosi kurjaa, mutta niin se elämä lähti rullamaan ja nykyisin sitä omaa aikaa on alkanut arvostamaan entistä enemmän. Pikkuasioista ei jaksa valittaa ja vaikka armeijassa omasta kullasta muuttuisi ehkä äkäsempi, niin kaikki on taas kuin ennen. Eli voimia ja jaksamisia, parin kuukauden jälkeen kaikki helpottaa :)

    VastaaPoista
  11. Mulla oli sama tilanne kaksi vuotta sitten vai luulin oikeasti kuolevani siihen ikävään. Neljä vuotta seurustelua takana ja ensimmäiset pari kuukautta oli kyllä niin perseestä, ettei tosikaan :D Enkä mä kyllä omalla toiminnallani tehnyt miehen oloa yhtään helpommaksi, kun ensimmäiset pari kuukautta joka kerta itkin ja vollotin, kun se lähti takaisin. Pikkuhiljaa se kuitenkin helpotti ja 9 kk sitä kesti. Ei se kivaa ollut missään vaiheessa, mutta siihenkin tottui.. :) Valitettavasti meillä se meni lopulta sitten niin, että kaks viikkoa intistä pääsyn jälkeen mies jätti mut aivan yllättäen. Syytä ei oo vieläkään osannut kertoa, mutta ei kai sillä niin väliä olekaan. Tuntui vaan jälkeenpäin niin helvetin epäreilulta, että ensin mä elän inttileskenä sen 9 kk ja sen jälkeen toinen jättää mut ja kärsin jälleen :D

    Mutta hirveesti tsemppiä sulle ja V:lle molemmille! :)

    VastaaPoista
  12. Intileskiys ei oikeasti ole se helpoik paikka pareille jotka ovat tottuneet oleman paljon yhdessä. Pitää muistaa, että miekkosella on myös ystäviä ja inttiporukka on usein tiivis ja pyörii yhdessä lomilla esimerkiksi suomimaykailuma baareissa. Ja voihan Annikin olla töissä kun V tulee lomilla. Ei siis ole itsestään selvyys nähdä kun kulta on lomilla! Myöskin intistä riippuen monet saavat enemmän lomia ja toiset vähemmän. Toisilla on rennompaa puhelimen kanssa ja toisilla tiukempaa! Eli jos se hätä iskee klo 14 ei sille turvalla voi soittaa, mikä on aluksi todella vaikea ymmärtää :) paljon tsemppiä inttivuoteen <3 ps. Ihanan näköiset ruuat!

    VastaaPoista
  13. Moikka Anni! Oon seuraillut sun blogia pitkään mutta tämä taitaa olla ensimmäisiä kommenttejani.. Vaikka tällainen "täti-ihminen" oonkin (25v) niin aattelin kertoa mun kokemuksesta. Itse kun jäin muinoin inttileskeksi niin muistan itkeneeni 14 päivänä putkeen. Sen jälkeen enää vain silloin tällöin. Se muutos vaan tuntui silloin niin rajulle. Mitta kyllähän siihen sitten tottui.. Tietenkin. Niin kun tottui sitä ennen tiiviiseen yhdessäoloonkin. Kokonaisiudessaan se vuosi kyllä lähensi meitä.. Mutta ei välttämättä niinä viikonloppuina, kun parin viikon jälkeen muru pääsi lomille. Silloin kaikki ikävä ja etäisyys aina kasaantui ja purkautui riitelynä silloin kun olisi ollut mahdollisuus olla yhdessä. Varsinkin alkuun näin.

    Mutta kyllä siitä vuodesta hyvin selvisi ja nyt takana on taas yksi kokemus enemmän, joka vahvistaa tietoa siitä, ettei mikään voi meidän väliin tulla.

    Inttivuoden alkamisesta on meillä jo kuusi vuotta ja tässä välissä olen muuten asunut myös ulkomailla ilman Jonia. Ja nyt odotellaan malttamattomina vuoden päässä siintäviä häitä :)

    Tsemppiä!

    VastaaPoista
  14. Hirmusesti tsemppiä inttiajalle! Mun avopuoliso kotiutuu syyskuussa, tammikuussa lähti ja on kyllä ollu hankalaa. Mut se on kyllä totta että toista arvostaa enempi nykyään. Ja oon niin monelta nyt kuullu että armeijasta niistä miehistä tulee poikia taas, omalla kohdalla kävi just näin ja ai hitto mitä keskusteluja on käyty ku oon kuullu niiden menosta siellä... :D

    VastaaPoista
  15. Käytkö siellä reissussa kattelemassa kommentteja? XD Lomaile nyt ihmeessä hyvä ihminen! :D

    VastaaPoista
  16. nyt on pakko kommentoida!

    mä itse olin inttileskenä vuoden 2009 ja voin kyllä sanoa että se oli oikeesti koko vuosi ihan kamalaa aikaa. siihen ikävään en ikinä tottunut. mut samalla se oli tosi opettavaista aikaa, kun jotenkin sai sitä aikaa pelkästään itselleen! musta oli ihana nähdä paljon ystäviä (toki näin heitä ennen inttiäkin) ja tehdä muuta kivaa itekseen. onneks nykyään intissä on silleen helpompaa, et kun lomia on suht paljon ja iltavapaita varsinkin (alun jälkeen) ja pystyy soitteleen ja tekstaileen vaikka tiiän että eihän se nyt sama asia ole.

    muistan että eniten "nautin" tuona aikana juuri siitä, että sitten kun parin viikon erossaolon jälkeen näki sitä toista, niin se aika oli jotenki ihanan spesiaalia! muistan, kuinka koko perjantain laittauduin ja perjantaista tulikin mulle usein kaunistautumispäivä kun valmistauduin iltaan ja odotin vaan murua kotiin :-) ota joku tollanen rutiini, mulla ainakin se autto hurjasti!

    pakko myös sanoa (niin creepyltä ku se kuulostaaki :--D), että oon seurannu sun elämää jostain vuodesta 2006-2007 lähtien jo irc-galleriasta. oot aina vaikuttanu mun mielestä jotenkin ikäistäs kypsemmältä ja sama kyllä välittyy näistä postauksistakin. ihan hurjia muutoksia oot elämässäs joutunut kokemaan ja siks arvostan sua kyllä ihmisenä ihan hirveen paljon. oot mua viis vuotta nuorempi, voi kun mäkin olisin ollut sun ikäisenä yhtä fiksu. kyllä sä selviät. you go girl!! <3

    - sofia

    VastaaPoista
  17. Oma elämä on opettanut ettei muista ihmisistä kannata olla riippuvainen/liian kiinni kenessäkään, vaan on tärkeää pystyä pärjäämään itsekseenkin. Tämä kokemus varmasti karaisee sinuakin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jeps, mä oon myös joutunut saman oppimaan ihan kantapään kautta, kun ex-poikaystävä jätti aivan yllättäen pari vuotta sitten. Olin ihan tyhjän päällä sen jälkeen, kun olin oikeesti tullut liian riippuvaiseksi siitä ihmisestä. Nyt oon uudessa suhteessa ja erittäin onnellinen, vaikka en yhtään niin "kiinni" nykyisessä miehessäni olekaan :) Eli jotain hyötyäkin siitä erosta aikoinaan oli :D

      Tsemppiä ja jaksamisia sulle Anni, se aika menee nopeammin kuin huomaatkaan! <3

      Poista
  18. ekat viikot on vähän pepusta, mutta ei mun mielestä todellakaan erityisen kamalia:D poikaystävä ollut nyt puolivuotta intissä, ja en oikeastaan enää huomaa ajankulkua kun hän onkin jo uudestaan lomilla mun luona. kaikkeen tottuu:)

    VastaaPoista
  19. Taidan olla ihan kauhee tyttöystävä kun en muista koskaan itkeneeni paljon, kun Henu oli intissä. :D ekat yöt yksin oli toki outoja, koska asuttiin sitä ennen jo yhdessä. Mut loppu hyvin kaikki hyvin, kyllä siitä selviää :) inttiaika on sitä aikaa naisillekin, kun voi tehdä niitä itselle tärkeitä omia juttuja enemmän!

    Tsemppiä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kuinka kauan poikaystäväsi oli intissä? Ihan mielenkiinnosta. Itellä lähti mies myös nyt maanantaina ja olo on kyllä outo, tyhjä ja kurja. Vaikka joskus kaukosuhteessa elettiinkin. Jotenkin tuntuu ettei tässä nyt kauheaa ole se että ollaan erossa viikko, tai kaksikin. Mutta tieto siitä että tätä jatkuu koko vuoden. Että rutiineja joutuu muuttamaan ja ettei toinen ole tukena juuri sillon kun tarvitsisi jos vaikka tapahtuu jotain, tai tarvitsee vaan jotakuta joka kuuntelisi.

      Poista
    2. Hah, olipa kummallista lukea sama lempinimi kommentistasi kuin omalla miekkosellani on :D Eli Henu :3 Hetken oil sellainen "wtf, eikai toi oo mun miekkosen ex tms.." :D

      Poista
    3. Vuosi siellä intissä vierähti, mies halusi alunperinkin RUK:iin ja pääsikin sinne :) oltiin intin alkaessa seurusteltu 3,5 vuotta ja niistä puoli vuotta yhdessä. Ymmärrän hyvin, että aluksi yksinolo on outoa, mutta ainakin mä opin sinä vuonna paljon ja ehdin tehdä paljon kivoja juttuja itsekseni ja kavereiden kanssa :)

      Haha, voi ei :D

      Poista
  20. Älä anna läheisten vaikuttaa sun jokaiseen elämäntilanteeseen niin rankasti. Opettele elämään itsenäisesti ja pyri eroon läheisriippuvuudesta. Tsempit!

    VastaaPoista
  21. Kyllä se siitä :) Ymmärrän hyvin, että kun on pidemmän aikaa päässyt näkemään päivittäin, niin erossa olo on vaikeaa. Itse olen ollut nyt kaukosuhteessa reilu kolme vuotta. Asun siis itse Suomessa ja poikaystävä on Brasilialainen. Tapasimme vaihtovuoden aikana Yhdysvalloissa. Sen jälkeen olen käynyt Brasiliassa kaksi kertaa ja hän on käynyt Suomessa kaksi kertaa tämän viimeisen kolmen vuoden aikana. Vierailut ovat kestäneet noin kaksi kuukautta kerrallaan. Nyt on viimein päästy siihen pisteeseen, että san oman rakkaani Suomeen. Meille se on itsessään jo suuri voitto, kun pääsemme samaan maahan. Emme tule asumaan yhdessä, koska haimme kouluihin eri kaupunkeihin. (Molemmille koulutus on tärkeä ja sovittiin, että sinne haetaan, mikä tuntuu eniten omalta alalta ja kiinnostavimmalta koululta.) Nyt meillä on kuitenkin suora junayhteys välissä ja voimme nähdä joku kuukausi verrattuna tähän 1-2 kertaa vuodessa tahtiin :) (Heh, mehän emme tätä enää kaukosuhteeksi kutsu. Mittakaava kun tulee olemaan niin pieni meille.) Koulu alkaa tasan 8 viikon päästä, joten se sitetää sitä, että pian pääsen taas Helsinki-Vantaalle odottamaan oman rakasta :) Viisumia odotellessa! Ihan vain muutama viikko odotusta jäljellä! Viimeksi nähtiin tammikuun lopussa, kun jatkoin matkaani Brasiliasta Yhdysvaltoihin. Reilu puoli vuotta taas erossa ja ikävä on kova, mutta tämä on taas yksi uusi luku meidän elämässä.

    Tsemppiä sulle ja V:lle! Kyllä se siitä :) Yhteisistä hetkistä oppii nauttimaan ja arvostamaan vielä enemmän. Sitä luulee arvostavansa toista ja yhteistä aikaa, mutta kummasti sekin tunne voi vielä nousta :) Ja hei, onneksi nykyinen teknologia mahdollistaa vaikka mitä tänä päivänä!

    VastaaPoista
  22. Oma poikaystäväni palasi juuri intistä vuoden jälkeen. Muistan kun saatoin sen ekana päivänä bussille ja itkin siitä seuraavat kuusi tuntia putkeen :D Oma elämäntilanne oli hyvin sekainen silloin ja tuntui niin suurelta vääryydeltä, että se arjen ilo ja suurin onni viedään poissa kaiken muun lisäksi. Pakko kuitenkin sanoa, että siihen kaikkeen tottui nopeasti ja kiinnioloja ei ollut nimeksikään: neljästä kuuteen koko vuoden sisään. Jos poikaystäväsi pärjää puolella vuodella niin aika hurahtaa ihan hetkessä! Ekat kuusi kuukautta tuntuivat pisimmiltä, mutta niiden jälkeen tuntui lähinnä siltä että puoli vuotta on säälittävän lyhyt aika. :D Nauti arjen viettämisestä itseksesi, teillä on aikaa toisillenne koko loppuelämä! <3 Tsemppiä! (:

    VastaaPoista
  23. i feel u! Tuolla aikasemnin joku mainitsi ettei intt ikävä ole yhtä kamalaa kuin kaukosuhdeikävä niin pakko kyllä sanoa, että ne ovat täysin eri asioita eikä niitä voi edes verrata toisiinsa... Itse olen elänyt 2v kaukosuhteessa(paitsi kesät) , josta puoli vuotta inttileskenä. Vaikka olikin tottunut syksyn aikaba kaukosuhteeseen niin tammikuussa koittanut armeija oli sanoinkuvaamatonta. Itkin pari ensimnäistä kertaa, kun hän lähti takaisin leikkimään sotaa. Ikävä ei kertaakaan helpottanut, sen kanssa vain oppi elämään. Luulisi että erossa olemiseen olisi tottunut, että ei se olisi mkn big deal, mutta se oli.. Kaikista kamalinta olivat juuri ne asiat, että et saanut yhteyttä häneen silloinkun itse olisit tarvinnut tukea tai lohduttajaa tai olisi muuten ollut tärkeää asiaa. Kaikista pahimpia olivat ne viikon leirit, jonka aikana ei saanut ollenkaan yhteyttä. Armeija aikaan ja ikävään ei todellakaan totu, siihen vain turtuu! Mutta ainakin siitä kuitenkin selviää :) tsemppiä<3

    VastaaPoista
  24. Pakko kommentoida.. mun kavereiden poikaystävät pääs just intistä ja se oli etenkin niille, mutta myös mulle suuri helpotus. Mulle siksi, koska joka kerta kun nähtiin, puhuttiin vaan ja ainoastaan inttileskeydestä.. toki kuuntelen ja autan mielelläni kavereitani, mutta se meni jo jotenkin yli.. yks mun kavereista ei enää edes nauttinut yhteisistä lyhyistä hetkistä poikaystävänsä kanssa, kun vaan murehti tulevaa sunnuntai iltaa ja poikkiksen lähtöä. Siksi sanonkin sulle että tsemppiä tosi paljon, nauti yhteisistä hetkistä poikaystäväsi kanssa toden teolla, sillä lupaan että tuutte näkemään toisenne pian uudestaan! Mut etenkin kehotan sua nauttimaan yhteisistä hetkistä sun kavereiden kanssa, ne on ainutlaatusia, etenkin kun oot ollu jo tosi pitkässä suhteessa! PS. vaikkei uskoisi, niin ns kaukosuhde kasvattaa suhdetta.. mietippä asiaa josta tykkäät kun V tekee sen sulle (otetaan esimerkiksi niskaan suuteleminen). Kun V tekee sitä usein, et sä sille ikinä sano että "oi toi on parasta" vaan sä senku nautit siitä. Nyt kun ootte erossa, niin voit laittaa sille viestejä "mulla on niin kova ikävä sitä kun suutelet mun niskaa, se on parasta mitä tiiän" ja taas poikkis on yhtä asiaa viisaampi ;) opitte siis toisistanne uusia juttuja, vaikkette olisikaan lähekkäin. T. kaukosuhteessa onnellisesti seurusteleva

    VastaaPoista
  25. Mulla poikakaveri pääs ööööääää vuosi sitten intistä pois, oli puoli vuotta. Oli sen verta kaukana, ettei sinne autolla huristeltu iltalomilla moikkailemaan eli nähtiin vaan viikonloppulomien aikana. Alkuun tuntui tietysti ikävältä, kun oltiin totuttu näkemään päivittäin, mutta kyllä siihenkin vain tottui. Itseasiassa oli ihan mukavaa, että viikot jäivät aikaa omaan puuhasteluun, ystävien näkemiseen ja opiskeluun ja viikonloput oli sitten pyhitetty parisuhdeajalle. Kiinnioloviikonloppuja on loppupeleissä todella vähän intissä, ne pistää säästösyistä ne lomille melkeenpä joka vkl. Omani taisi olla kiinni yhteensä kolmena viikonloppuna? Hyvin se menee, ei kannata valmiiksi hautautua semmoseen "miten mä muka pärjään yhyy ikävä" -fiilikseen, kun yrittää ajatella edes hieman positiivisesti koko homma on helpompaa. :)

    VastaaPoista
  26. kiva valittaa parin viikon "erosta" ku toiset ei vältsii nää kuukausiin jos kaukosuhde

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmaan vähän eriasia ihmiselle joka elää kaukosuhteessa eikä ole tottunut siihen että nähdään päivittäin ja siihen että ollaan melkein kokoajan yhdessä. Ihmiselle joka on oman rakkaansa kanssa päivittäin ja tämä on hänelle ihan normaalia arkea, niin varmasti menee ns. shokkiin kun puolen vuoden aikana ei näin enää ole. Ihan turhaa tulla vertaamaan kaukosuhdetta suhteeseen jossa ollaan jatkuvasti yhdessä, koska ne ovat täysin eriasia ja ihmiset kokevat muutokset eritavalla. Tsemppiä Anni!

      Poista
  27. Täällä myös inttileski ilmottautuu, oma lähti viikko sitten ja onhan tää nyt ihan saatanan perseestä :D totuttu näkemään joka päivä ja viettämään yöt yhdessä, eikä yhtäkkiä sitä toista ookkaan siinä vieressä. Yleensä itken asioita silmät päästäni mut nyt lähinnä vaan vituttaa... kokoajan. Välillä helpompia päiviä ja välillä vaikeempia, mut sitä onnellisuuden tunnetta ku pääsin eilen viikon jälkeen näkemään kultani omaistenpäivässä. Nyt pitäisi vielä 4 päivää jaksaa ja sitten onkin ensimmäinen loma ja pidennetty sellainen:) ja sit taas 2 viikkoa kiinni... luulin että ne 2 viikkoa olisi mää ensimmäiset ja sitten loppuis mutta ei:( pahinta on kun ei tiedä koska toisesta kuuluu jotain vai kuuluuko ollenkaan, ja yleensä jos iltasin kuuluu jotain niin olen sillon töissä.

    Tsemppiä kaikille inttileskeille, kyllä me pärjätään!

    VastaaPoista
  28. Uskon, että voi tuntua aika kamalalta, mutta voisi asiat huonomminkin olla. Itse lähdin suorittamaan asepalvelusta viime heinäkuussa ja hyvin tuore suhde alla. Poikkis lähti samaan aikaan inttiin ja molemmat vietti siellä vuoden. Linjavalintojen takia meillä oli esim kuukauden tauko tammikuussa ja monia kolmen ja kahden viikon taukoja ettei nähty ollenkaan. Se oli hankalaa varsinkin kun oltiin seurusteltu tosi vähän aikaa, mutta nyt ollaan saatu viettää jo kuukaus yhdessä kotiutumisen jälkeen <3 Yhteistä aikaa oppii arvostaa ihan eri tavalla, joten ei kannata masentua!

    VastaaPoista

Huolehdithan omalta osaltasi, että blogin kommenttiboksi säilyy paikkana, jossa jokaisen on mukava vierailla. Kiitos positiivisesta kommentistasi!