4. elokuuta 2014

Birthday brunch

Hyvää huomenta ja oikein ihanaa alkavaa viikkoa! 

Mulla on jotenkin sellainen kutina, että tästä viikosta tulee hyvä, vaikkei mulla sen varalle mitään sen erityisempiä suunnitelmia olekaan. Saan nauttia viikon aikana jopa kolmesta vapaapäivästä, mutta viikonloppu kuluu valitettavasti töissä. Onneksi viikonloppuna V tulee kuitenkin jälleen piristämään päiviäni.

Viime viikolla tapasimme ystävieni kanssa Marin 20-vuotissynttäreiden kunniaksi loihditun brunssin merkeissä. Itse viiletin paikalle suoraan töistä, mutta muut tytöt olivat nähneet kovasti vaivaa tarjoiltavien eteen. Voitte vaan arvata, kuinka huono omatunto mulle tuli siitä, että istuin täysin valmiiseen pöytään ihanien herkkujen äärelle, kun en ollut ehtinyt itse tehdä mitään niiden eteen.. Mutta ihanat ystäväni onneksi kuittasivat sen vain käden heilautuksella ja sanoivat, että pääasia oli se, että pääsin paikalle. I love my friends!

024

006

Tarjolla oli mimosa-drinkkejä, prinssinakkeja, keitettyjä ja paistettuja kananmunia, pekonia, paahtoleipää ja sille erilaisia täytteitä, tuoreita hedelmiä sekä täytettyjä croissantteja.

012

Yksi ystävistäni työskentelee Robert's Coffee:ssa ja heidän valikoimansa innoittamana hän valmisti meille aivan täydellisiä Mozzarella-pestocroissantteja. Niiden sisälle tuli tomaattia, salaattia, mozzarellaa ja pestoa. Nam, suosittelen kokeilemaan!

021

Tämä tuoreiden hedelmien rakastajatar oli erittäin mielissään suurista hedelmälautasista.

016

"Mimosas - a socially acceptable way to start partying at breakfast"

13 kommenttia:

  1. Näyttää ihanalta! :-) brunssin on parhaita kyllä ystävän tai poikaystävän seurassa. :-)

    VastaaPoista
  2. Missä oot töissä? :)

    VastaaPoista
  3. Mm pitääki koittaa noit croissanttei! Näyttää namilt :p
    -noora

    VastaaPoista
  4. Ihana tuo viimeinen lausahdus Mimosoista! :)

    http://justsayinghianne.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  5. Brunssit on kyllä paras syy koota ystävät yhteen :) itse tehtynä tai muualla syötynä aina yhtä ihanaa!

    VastaaPoista
  6. Oi nams, näyttää niin hyvältä ja näkee, että ton kattauksenkin eteen on nähty jonkinverran vaivaa :) Noi croissantit menee kyllä kokeiluun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näytti hyvältä ja maistui vielä paremmalta :) Joo suosittelen kokeilemaan!

      Poista
  7. Ihania ruokia. Pitää ehdottomasti tehdä noita croisantteja. :)

    VastaaPoista

Huolehdithan omalta osaltasi, että blogin kommenttiboksi säilyy paikkana, jossa jokaisen on mukava vierailla. Kiitos positiivisesta kommentistasi!