2. syyskuuta 2014

Crayfish party

Hyvää huomenta!

Tänään on suuri päivä. Minulla lähtee tänään nimittäin lento Saksaan Helsinki-Vantaan lentokentältä kello 18 maissa. Fiilikset ovat jännittyneet ja odottavat, mutta samalla myös hieman haikeat. Tämä on ensimmäinen kerta elämässäni, kun jätän jotain taakseni ja hyppään "täysin tuntemattomaan". Minulla on kuitenkin onneksi se etu, että koneeni laskeuduttua Saksan aikaan kello 20.00 (Saksassa on aikaeroa Suomeen -1 h), on minua kentällä vastassa perheeni, joka on asunut jo n. 4 vuotta Saksassa.

Viime viikonloppuna vietin viimeistä viikonloppuani Suomessa koko Suomessa asuvan perheeni voimin isäni luona "etelän mökillämme". Oli ihan huippujuttu, että kaikki saivat raivattua syyskiireiltään viikonlopun vapaaksi ja pääsin nauttimaan yhdessäolosta perheeni kanssa vielä viimeistä kertaa ennen kuin lähden. Järjestimme ajankohtaan sopien rapujuhlat, joita olemme viettäneetkin perheeni kanssa jo muutamana aiempanakin vuonna.

111


041 copy

Valitsin viikonlopun asukokonaisuudekseni kirpputorilta löytämäni pirtsakan värisen tunikan. En ole koskaan ollut värinä oranssin suurin fani, mutta jotenkin tämä tunika sytytti minut erikoisudellaan ja edullisesta kirpputorihinnasta johtuen uskalsin kotiuttaa sen vaatekaappiini. Tunika on alunperin H&M:lta ja siinä roikkuivat vielä hintalaputkin ostaessani sen kirpparilta. Mitäs mieltä te olette, onko tämä makuunne liian räikeä vai tuoko se mukavasti vaihtelua normaalisti hyvinkin neutraaleihin asukokonaisuuksiini?

162

Valmistimme rapujuhliimme perinteisten rapujen lisäksi muitakin erilaisia mereneläviä. Hääräsimme päivän keittiössä yhdessä isoveljeni vaimon sekä isäni naisystävän kanssa ja saimme pöydän koreaksi iltaan mennessä. Tykkään kovasti tehdä kauniita kattauksia, joten tämä oli minulle hyvin mieluista puuhaa!

154

060

046

113

119

128

050

Tälläisissä perhetapahtumissa aina korostuu perheemme suuruus, kun ruokaa pitää olla aina ihan tajuttomasti, että siitä riittää koko porukalle ja pöydän ääreen pitää kiikuttaa monta lisäjakkarraa, jotta mahdutaan kaikki saman pöydän ääreen. Paikalla oli minun ja V:n lisäksi, siskoni ja hänen poikaystävänsä suloisesta mätsääviin pöksyihin sonnustautuneina, isoveljeni ja hänen vaimonsa sekä heidän suloinen lapsensa, isäni ja hänen naisystävänsä sekä naisystävän lapsi ja kaikki kolme pikkusisarustani isäni puolelta. Ja sitten, kun miettii vielä, että Saksassa minulla on vielä neljä perheenjäsentä lisää niin on meitä melkoinen kööri! :-D Mutta mun mielestä suuri perhe on kyllä todellinen rikkaus ja olen kiitollinen ihan jokaisesta joka perheeseeni kuuluu <3

123

098

177

186

Päivällisen jälkeen istuimme alas jälkiruokapöytään, jossa oli tarjolla mm. gluteenittomia suklaamuffineita, joita valmistin ensimmäistä kertaa elämässäni. Kaikille näytti maistuvan ja moni sanoikin, ettei huomannut niissä mitään eroa tavallisiin jauhoihin tehtyihin.

181

039

066

Tämä oli myös viimeinen viikonloppuni hetkeen poikaystäväni kanssa, joten voitte vaan kuvitella, kuinka pahalta tuntui päästää hänet sunnuntai-iltana lähtemään takaisin kasarmille.. Onneksi näemme kuitenkin jo kahden kuukauden kuluttua, kun tulen Suomeen tapaamaan rakkaimpiani. Minulla on näille kahdelle kuukaudelle luvassa myös niin paljon ohjelmaa Saksassa, että aika menee varmasti todella nopeasti ja pääsen takaisin kullan kainaloon ennen kuin huomaankaan. Nyt vaan pitää koittaa siirtää ikävä pois mielestä ja nauttia kaikesta, mitä syksyllä on minulle tarjottavana.

Jo huomenna starttaakin syksyn ensimmäinen reissu nimittäin pakkaamme kimpsut ja kampsut kasaan ja lähdemme perheeni kanssa huristelemaan autolla kohti Prahaa ja Berliiniä. Meillä on varmasti mahtava road trip edessä!

PS. Tämä oli ensimmäinen postaukseni, jonka kirjoitin uudella tietokoneellani. Olen niin onnellinen, että sain hankittua uuden koneen ennen Saksaan lähtöä, koska nyt pystyn päivitellä kuulumisiani sieltä paljon kätevämmin. Ainut ongelma vain on se, etten osaa vielä käyttää tätä lähes ollenkaan, joten aluksi saattaa mennä varmaankin hetki, että ehdin tutustua kunnolla tämän ominaisuuksiin. Tämänkin postauksen kuvat jouduin muokkaamaan ja lataamaan siskoni koneella, koska minulla ei ollut aavistustakaan, miten se olisi tapahtunut tällä omallani :-D

Oikein ihanaa alkavaa viikkoa sekä alkavaa kuukautta, syyskuuta, teille kaikille! September show me what you got ;-)

61 kommenttia:

  1. Minkä tietokoneen ostit? Oranssi mekko on nätti, mutta mielestäni mustat kengät oli siihen liian jyrkkä kontrasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. MacBook Airin :) Kiitos! Joo kengät eivät ole sopivin vaihtoehto, mutta olin ehtinyt pakata kaikki muut pikkukenkäni jo muuttokuormaan ;-D

      Poista
  2. Siis lähet pois 4 kuukaudeksi ja tulet noin lyhyellä poissaoloajalla käymään vielä Suomessakin siinä välissä? wut

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulisin minäkin.. Mulle ainaki 2kk:kin on jo äly pitkä aika ja tulis aivan kaamee ikävä poikkista :/ joten kyl mä ymmärrän annii paremmin ku hyvin ☺️

      Poista
    2. ehkä sinä ylempi ano et ole vakavasti parisuhteessa joten et osaa asettua annin sijaan! itsekkin olen kaukosuhteessa jossa poikaystävä asuu kaukana suomesta joten voin erittäin hyvin samaistua! 2kk menee anni nopeasti!

      Poista
    3. Mutta onhan se hieman outoa järjestää hirmuiset läksiäiset ja tulla kahden kuukauden päästä takaisin 😄

      Poista
    4. Mitä ihmeellistä tossa on? :D Ja ennen kaikkea miten kukaan jaksaa ihmetellä sitä, että joku toinen haluaa tulla Suomeen tapaamaan läheisiään..

      Poista
    5. Ainakin aluksi 4 kuukautta, mutten ole vielä suunnitellut kevättä ollenkaan, joten eihän sitä koskaan tiedä! :) Joka tapauksessa pyrin näkemään poikaystävääni vähintään parin kuukauden välein <3

      Poista
    6. Anonyymi 11.21 - Mitä ihmeellistä siinä on? :-D Kun tulen muutaman kuukauden päästä Suomeen, ei minulla varmastikaan ole aikaa nähdä kaikkia ystäviäni. Voi olla, että osan heistä näen seuraavan kerran vaikkapa vasta ensi kesänä, joten olen todella iloinen, että ehdin nähdä kaikki kerralla vielä ennen kuin lähden :)

      Poista
    7. Siis et varmaan Anni tajunnut, että toi kysymykseni mitä ihmeellistä siinä on, oli tarkoitettu tolle ensimmäiselle anolle ja kysyin siis häneltä, että mitähän ihmeellistä siinä hänen mielestään on, jos sä haluat tulla Suomessa käymään, kun hän oli niin negatiivinen asian suhteen :) Totta kai tajuan, että se on sulle ihan huippujuttu päästä tänne käymään! Ja samoin tuo toinen lause oli ihan tolle samaiselle anolle, kun en ymmärrä miten se kenenkään toisen persettä kutittaa, jos sä haluat tulla Suomessa käymään.. :)

      Poista
    8. Haha joo ymmärsin! Mun vastaus oli tarkoitettu tuolle sinua edeltävälle Anonyymille, joka myöskin kommentoi 11.21, samaan aikaan kuin sinä! ;-D Häntä siis tarkoitin, kun hän sanoi että on outoa :)

      Poista
    9. Aa kappas vaan en huomannutkaan tota toista kommenttia :D Mun moka siis! :D

      Poista
    10. Mä tulisin jo kuukauden päästä , tulis niin kaamee ikävä :) Joten ei olemitään ihmeellistä tulla "jo" kahden kuukauden kuluttua tapaamaan poikaystävää. 2 kk ero poikkiksesta on toooosi pitkä aika! Tsemppiä Anni, Saksan kuulumisia odotellessa.

      Poista
  3. Sun postauksia on aina niin älyttömän mukava lukea ja muutenkin tulee hyvä fiilis kun oot noin positiivinen :)
    Mistä ostit MacBookin?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, miten kiva kuulla <3 Ostin sen käytettynä tutultani :)

      Poista
  4. Vitsi, ihania kuvia! :-) Ja sun blogia on tosi kiva lukea, ku kirjotat ihanalla tyylillä, ja muutenkin vaikutat tosi positiiviselta ja elämäniloiselta ihmiseltä! Ja ainakin mun mielestä tuo oranssi sopii sulle erittäin hyvin (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos kovasti <3 Mukava kuulla, että tykkäät! :)

      Poista
  5. Ihana toi tunika, sopii sulle hyvin eli ehdottomasti hyvä löytö :) nauti syksystäsi saksassa täysin siemauksin <3 ps. Äkkiä sitä macbookkia oppii käyttämään! ;) vaikken itsekään vielä hallitse kaikkia ominaisuuksia parin vuoden jälkeen niin kyllä ne perusteet onnistuu ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 No toivotaan, että oppisin! :-D Nyt tuntuu ainakin noi kuvien käsittely asiat aika vaikeilta..

      Poista
  6. Ihanaa reissua sulle Anni ♥ Oon ite ollut vaihtarina Saksassa 2010-2011 (onko siitä jo niin kauan???????) ja vuosi meni ihan älyttömän nopeaa. Se on jännä, että vaikka Saksa on niinkin lähellä niin kulttuurieroja löytyy! Mun saksasisko oli just viikon käymässä Suomessa ja heti iski semmonen kaipuu Saksaan.. toivottavasti pääsee pian käymään. Innolla odottelen sun saksapostauksia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia <3 Odotan kyllä itsekin innolla tulevaa syksyä :)

      Poista
  7. Elämyksellistä Saksan matkaa ja roppakaupalla upeita sekä antoisia kokemuksia!

    VastaaPoista
  8. Jotenkin kiva toi mekko, kun on niin toisenlainen kuin yleensä käytät, väri sopii tosi hyvin sinulle.

    Ihanaa aikaa Saksassa, hyvä valinta nollata kokonaan itsensä tuon kevään jälkeen ja vaan seikkailla. Ja mikäs on ollessa, kun on perhe ympärillä vaihteeksi. Rakkaus kestää, jos on kestääkseen olevaa sorttia. Kiva nähdä postauksiasi sieltä päin.

    VastaaPoista
  9. Oot hurjan kaunis ja rohkea kun lähdet :) toivon sulle mitä ihanimpia kuukausia perheesi luona uudessa maassa! Tämä ei nyt liity tähän postaukseen mutta käykää ihmeessä Kaiser-Wilhelm-Gedächtniskirchellä Berliinissä, on aivan uskomaton paikka!! En yleensä ole mikään suuri kirkko-vierailujen ystävä mutta toi oli todella upea kokemus ja paikka :) löytyy vielä parhaimman shoppailukadun ihan vierestä;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kiitti vinkistä! Tajuttiin juuri äitini kanssa, että meidän hotellikin on ihan kiven heiton päässä kyseisestä kirkosta :)

      Poista
  10. Hyvää saksan matkaa ! Ota ilo irti koko ajasta siellä :)

    VastaaPoista
  11. tosi kiva postaus! ja pidä kivaa saksassa. haluaisin kuitenkin vielä kysyä, että olisiko mahdollista saada reseptiä noista muffinsseista, kun itse menen gluteenittomalla linjalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! En muista tarkkoja määriä, mutta siihen tuli Sunnuntai gluteenitonta jauhoseosta, kaakaojauhetta, leivinjauhetta, vaniliinisokeria, voita, kananmunia ja murskattu suklaalevy (oman maun mukaan) meillä oli makuna se Fazerin uutuus mustikka-suklaalevy. Päälle nökäre kermavaahtoa ja valmis nautittavaksi! :)

      Poista
  12. Mukavaa Saksan matkaa! Pidä kivaa, tuo on huippu kokemus!

    VastaaPoista
  13. Oi että, oon niin onnellinen sun puolesta kun sulle avautu tollane mahdollisuus<3 Teit varmasti oikean ratkaisun lähtiessäsi Saksaan! Pidähän kivaa siellä:)<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, miten ihana kommentti <3 Kiitos ihana!

      Poista
  14. Hyvää "matkaa"! <3 oletko jouluk suomessa vai saksassa?:) asutko äitisi luona? Menetkö saksassa töihin/opiskelemaan? :)) ihana anni, toivottavasti postauksia tulee usein!
    Ja ois ihana saada sellanen "ajattelu/pohdinta" postaus muuton syvällisestä puolesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vietämme näillä näkymin joulua poikaystäväni kanssa Suomessa :) Asun täällä Saksassa äitini luona ja tarkoituksena olisi mennä nyt ensin kielikurssille ja sitten katsoa, jos saisin jonkun työn, kun kieli alkaisi olla pikkusen hallussa! :)

      Sellainen postaus on varmasti tulossa!

      Poista
  15. Toi on NIIN ihana tunika! Mua harmittaa ihan älyttömästi että en ostanut sitä h&m silloin kun se oli siellä myynnissä 😔

    VastaaPoista
  16. Aiotteko kuitenkin jatkaa seurustelua jos vaikka aijotkin jäädä saksaan? Itseben kyllä jaksaisi ylläpitää suhdetta, jossa näkisi vaan 2kk välein.. hurjana tsemppiä<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oletko tosissasi? Ei aikuiset ihmiset eroa sen takia jos vuoden ajan näkee vain 2kk välein. Tosirakkautta on se että toista jaksaa odottaa ja olla siitäkin huolimatta uskollinen ja yrittää. Olisiko mitään naurettavampaa kuin erota vain sen takia koska ei joka vklp nää, se ei ole tosirakkautta...

      Poista
    2. Tottakai! Mä en siitä miehestä helpolla luovu ;-) En ole siis vielä mitään lyönyt lukkoon! Voi olla, että viihdyn täällä sen 4 kuukautta tai sitten voi olla, että jään pidemmäksi aikaa :) Voi myös olla, että V:kin tulisi keväällä tänne Saksaan hetkeksi.

      Poista
  17. miks vaihdoit insta käyttäjänimees : o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllästyin edelliseen ja halusin käyttäjänimekseni oman nimeni :)

      Poista
  18. Muista postailla sieltä Saksasta! :) Toi tunika on aivan ihana, sopii sun hiuksiin ja ihoon ihan täydellisesti! Sellainen arkimeikki postaus olis muuten tosi mukava, olen sen sun aiemman postaukses joskus kauan sitten lukenut, niin päivitetty versio ois kiva. :) Ihanaa syksyä mun lempparibloggajalle! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yritän parhaani! Pitää vaan nopeasti opetella käyttämään tätä konetta niin se onnistuu helpommin :) Voi kiitos <3 Ihanaa syksyä myös sinulle!

      Poista
  19. Voisitko kertoa vähän siitä sun koneesta, että minkä kokonen näyttö sulla siinä, paljon muistia etc? :) itse juuri ostamassa uutta konetta ja tarvitsisin apua..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näyttö on 13,3¨ ja muistia on 4 GB :) En oikein tiedä, mitä kertoa tästä, kun en vielä itsekään tiedä paljoa! :-D

      Poista
  20. Luuletko, että voisit näyttää kuvia teidän saksan asunnosta? Kiinnostaisi nähdä enemmän miltä se näyttää sisältä ja ulkoa. Teidän äidillä on upea sisustusmaku, mitä muutamista aiemmista kuvista on saanut nähdä :)

    VastaaPoista
  21. Lataa koneellesi Picasa, tosi helppokäyttöinen ja simppeli! Perusmuokkaukset onnistuu nopeasti :) sen saa ihan netistä ladattu googlaamalla! Ja aivan järkyttävän ihan tuo tunika sun päällä! Upea olet!

    VastaaPoista
  22. Hyvää matkaa! Käytä paljon kieltä, ei se mitään haittaa vaikka sijamuodot ja sanajärjestykset päin jotain :-D itse ymmärsin tällä viikolla, kun sain mahdollisuuden majoittaa saksalaisen viikoksi luoksemme. Paljon puhuttiin ja paljon oli hauskaa! Tsemppiä sulle! :-)

    VastaaPoista
  23. Kannattaa puhua mahdollisimman paljon saksaa, niin saat enemmän irti! Tutustu paikallisiin ihmisiin, helpompaan on jäädä hengailemaan kansainvälisiin porukoihin ja puhua vain suomea/enkkua.

    VastaaPoista
  24. Random kysymys mutta mitä kokoa se sun yo-mekko on? :)

    VastaaPoista
  25. mitkä on sun mielestä parhaat kirpparit? :)

    VastaaPoista

Huolehdithan omalta osaltasi, että blogin kommenttiboksi säilyy paikkana, jossa jokaisen on mukava vierailla. Kiitos positiivisesta kommentistasi!