18. marraskuuta 2014

Black Meets Grey

Mistä tietää, että talviaika on edessä? No tietenkin siitä, että musta ja harmaan eri sävyt valtaavat verkkokalvomme. Sininen taivas muuttuu harmaaksi, syksynväriset puut paljaiksi ja aamut sekä illat pimeiksi, suorastaan mustiksi. Huomaan itsekin alkavani jotenkin vaistomaisesti suosimaan tummia sävyjä pukeutumisessani talven lähestyessä. Iho menettää kesän aikana saavutetun terveen hehkunsa ja alkaa kameleontin lailla naamioitua harmaaseen ympäristöönsä sopivaksi. Ja aivan kuin edellä mainitut asiat eivät olisi jo tarpeeksi, kantavat nimittäin hiuksetkin oman kortensa kekoon puskemalla tummempaa väriä esiin tyvestä. Jes. Ovatko muut huomanneet vastaavanlaisia merkkejä talven lähestymisestä?

Olenkin enemmän ja vähemmän vakavasti suunnitellut varaavani tässä lähiaikoina ajan kampaajalle hieman päivittämään tätä kruunuani. Nyt vain pitäisi osata päättää, että uskallanko lähteä kokeilemaan hiusteni sävyttämistä himpun verran luonnollisempaan suuntaan lisäämällä vaaleiden raitojen sekaan astetta tummempiakin raitoja vaiko pysytellä pelkästään tutuissa ja turvallisissa vaaleissa raidoissa? Pelkään lopputuloksen kallistuvan joko kellertävän tai harmaan suuntaan, joten siksi olen tässä jarrutellut.

Sain reilu viikko sitten postista pehmeän paketin, jonka sisältö oli todella mieluinen harmaudestaankin huolimatta.

IMG_1657

IMG_1703

Socks H&M

Hankin Suomen reissullani ensimmäiset over the knee -sukkani ja olenkin nyt muutaman päivän ajan mallaillut niitä todella innokkaasti erilaisiin asukokonaisuuksiin. Lopputuloksena olen alkanut tykätä näistä ihan todella paljon! Mitäs mieltä te olette polvisukista, hot or not?

IMG_1651

IMG_1648

IMG_1685

IMG_1632

IMG_1667

Dress Sheinside.com (gifted)


Ihanaa päivää teille muruset!

51 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos Laura! Mäkin tykkään siitä kovasti :)

      Poista
  2. Oi kun kivat sukat! Täytynee itsekin käydä penkomassa H&M taas ympäri. Tuollaiset ovat olleet hakusessa jo pidempään. Ehkä myös vielä toiset valkoiset! Ja pitää sanoa, että kiitos kun teit noista Sportyfeelin tuotteista postausta! Halvempi hinta ja parempi maku! Tästä lähtien haen protskupatukat Lidlistä ja sen takia voin pyöräillä pari kilometriä ylimääräistä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin minustakin! Näiden mustien kanssa oli samassa pakkauksessa harmaat :) Eipä mitään! Kiva kuulla, että postauksesta oli hyötyä :)

      Poista
  3. Sinuna värjäisin vähän luonnollisemmaks ja leikkaisin ehdottomasti hieman edes kerroksittain :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen usein pohtinut kerroksittain leikkaamista, mutta aina sitä tulee törmättyä niihin kauhutarinoihin, joissa pitkät paksut hiukset on kynitty ohueksi hiiren hännäksi, kun tarkoituksena on ollut leikata kerroksittain :-D Niiden jälkeen olen vannonut, etten leikkaa hiuksiani kerroksittain, haha :-D

      Poista
    2. Älä leikkaa! Paljon terveemmän näköiset noin

      Poista
    3. Kampaajalle kun sanoo että ihan kevyesti vaan niin ei niistä mitään hiirenhäntiä tuu :) leikkaa vaan anni jos siltä tuntuu, tulee varmaan vähän sellaiset ilmavamman näköiset!

      Poista
  4. Ihana asu, ihana kroppa ja kyllä, sukat toimii:)

    VastaaPoista
  5. Vau mikä mekko! Ihana :-) Sopii sulle tosi hyvin.

    essi-bltn.blogspot.fi

    VastaaPoista
  6. Ompa kiva tuo mekko:) Oon itekin huomannu että alan pukeutumaan syksyllä heti synkkiin ja ns. tylsiin väreihin :D Harmaa, musta, tummanpunainen, ruskee... Miksei syksyllä ja talvellaki vois käyttää neonpinkkiä? :D Kait sitä kattoo vaan kaupoista niitä sen hetken trendejä ja yleensähän ne tuppaa syksyisin olemaan aika neutraaleja sävyjä..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No se on kyllä totta, että kaupat täyttyvät syksyisin tummista ja neutraaleista väreistä, joten ehkä me ollaan vain "muodin orjia", jotka menee sesonkien mukana, haha ;-D

      Poista
  7. Todella kaunis mekko ja pukee sua tosi hyvin! :)

    http://justsayinghianne.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  8. Tää on nii random kysymys mut tykkäätkö sä paljon suklaasta? Kun yleensä en sun ruokakuvista löydä suklaata ja jotenki jääny kummittelee tää kysymys XD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ai että tykkäänkö! :-D Rakastan suklaata <3

      Poista
  9. Upea mekko! Tykkään myös noista sukista,mutta yhteen ne ei minusta sovi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Aijaa, mun mielestä ne just anto kivan lisän tohon asuun :-D

      Poista
  10. Upea toi mekko, ihastelinkin jo Instagramissa ja oli pakko tulla katsomaan lisää kuvia :-) Erilainen, mutta kuitenkin tosi simppeli ja kaunis - niin kuin sinäkin :)

    VastaaPoista
  11. upee mekko! näytät niin hyvältä (: ja kannatan vain vaaleita raitoja! monia (minä mukaan lukien) kaduttaa jos noin upeisiin vaaleisiin hiuksiin alkaa läträämään tummemmilla sävyillä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :-) No kun se mua on juurikin pelottanut, että jos se tummempi väri vetäisikin sitten hiukset harmahtaviksi tai likaisen näkösiksi. Toisaalta taas jos lähtisi sävyttämään hiuksia hunajaisilla sävyillä, voisi lopputulos kallistua kellahtavaksi, enkä sitäkään haluaisi :/

      Poista
  12. Toi mekko on kyllä ihan mielettömän upea, ja sä valtavan kaunis kuten aina! <3

    VastaaPoista
  13. Vitsi sun hiukset on kyllä upeet! Ja tuollaiset sukat on itelläkin ollut jo pitempään ostoslistalla, kuinhan paljon noi mahto maksaa? :-)

    -Roosa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! Muistaakseni ne maksoivat jotain 6-8 euron väliltä! :) Ja paketissa oli kahdet sukat.

      Poista
  14. Eikä! Toi 3.kuva on varmaan täydellisin ikinä :o sun kasvot ja hiukset on niin upeat ja vitsi toi mekko sopii sulle tosi hyvin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten kauniisti sanottu <3 Kiitos :)

      Poista
  15. Tuo mekko on todella ihana! Ja sukat on kivat, ehkä ne kannattaisi kuitenkin yhdistää hameen tai erityyppisen mekon kanssa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Minusta ne kyllä passaavat tämänkin mekon kanssa, mutta ehkä hameen kanssa ne sopisivat vieläkin paremmin :)

      Poista
  16. Onpa kaunis mekko! Itse en liiemmin mustan tai harmaan sävyistä välitä, mutta tuossa on tyyliä :) Olisi muuten kiinnostavaa lukea postaus liittyen saksan kieleen, esim. mikä oli lähtötasosi, minkä verran olet mielestäsi kehittynyt, kielikurssin merkitys tai miltä tuntuvat arkipäivän puhetilanteet, entäs onnistuuko monimutkaisemmista asioista keskustelu? Joka tapauksessa, jatka bloggailua samaan malliin! Oot super <3

    Laura

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :-) Hyvä idea! En tosin tiedä riittäisikö tuossa jutun juurta kokonaiseen postaukseen, mutta näin nopeasti voin valottaa, että aloitin saksan kielen opiskelun lukion ensimmäisellä luokalla ja kirjoitin 3 vuoden opiskelun jälkeen lyhyestä saksasta E:n. Eli alkeet olivat ainakin vahvasti hallussa Saksaan lähtiessäni ja motivaatio kielen oppimiseen oli ollut korkealla siitä lähtien, kun perheeni muutti Saksaan. Kuukauden mittaisesta kielikurssista oli apua, koska siellä kommunikointi tapahtui pelkästään saksan kielellä ja se oli ensimmäinen "sysäykseni" alkaa käyttää kieltä ns. julkisesti. Silti koen, että ystävieni seurassa ja töiden parissa kieli kehittyy kovimmalla vauhdilla :) Arkipäiväiset puhetilanteet sujuvat jo lähes ongelmitta, mutta vieraampien aiheiden parissa täytyy joskus käyttää apuna englannin sanastoa :) Riippuu siis aikalailla aiheesta, kuinka kieli sujuu!

      Poista
    2. Kiitos paljon kattavasta vastauksesta, oli todella mielenkiintoista kuulla! Ja ihan supernopeasti ja hyvin olet kyllä oppinut jo lukiossa, sillä lyhyen saksan kirjoittajissa on paljon pitkän lukeneita. Mutta niinhän se on, että hyvällä motivaatiolla saa ihmeitä aikaan :) Mukavaa loppuviikkoa!

      Laura

      Poista
  17. Oot kyllä mielettömän kaunis! :o mielestäni mekko ja sukat sopivat hyvin yhteen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitän! Niin minustakin :) Varsinkin näin talviaikaan, kun ei enää tarkene paljain säärin tai pelkillä ohuilla sukkiksilla!

      Poista
  18. Hei! Olen itse ollut aina pitkätukkainen blondi, ja välillä kokeillut tummempaa raitaa ja tyveä. Kampaajani on laittanut hieman "beigehtävää" sävyä, joka ei ole keltainen eikä harmaa. Olen saanut myös sen blondin värin värjättyä aina seuraavalla kerralla takaisin, joten suosittelen kokeilemaan! Tekee hiuksista eläväisemmän ja luonnollisemman näköiset :) Minä en myöskään ole leikannut kerroksittain, mutta latvaa on hieman leikattu muotoon/rikottu, jolloin hiukset näyttävät myös liikkuvimmilta eivätkä niin raskailta! Kokeile ihmeessä jotain uutta ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Beigehtävät raidat voisivat olla ihan varteenotettava vaihtoehto! :)

      Poista
  19. Upea mekko ja mun mielestä nuo sukat on hauska lisäys tuohon asuun! :) Ja sinuna varmaan värjäisin vaaleita raitoja, sulla on kauniit hiukset jo nyt mutta vaaleat raidat voisivat "raikastaa" sävyä :) Pitkähiuksisena suosittelisin kevyttä kerrostusta, hiukset eivät tunnu niin raskailta ja pituus säilyy silti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti! :) Vaaleat raidat ovat kyllä tutut ja turvalliset ;-D

      Poista
  20. Minun mielestä luonnollisemman väriset hiukset sopisivat myös "tummiin" kulmiisi hyvin! :)

    VastaaPoista
  21. Vaaleita raitoja ja kerrostus!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kerrostamiseen en taida ihan vielä olla valmis.. :-D

      Poista
  22. sulle sopis suklaan ruskea tosi hyvin:D mutta ymmärrän kyllä jos oot aina ollut blondi ettei uskalla värjätä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mun mielestä suklaanruskea on aivan ihana sävy hiuksissa, mutta oikeassa olet, kun on luonnostaan vaaleat hiukset, ei halua menettää sitä omaa väriään :)

      Poista
  23. Ootko ikinä halunnu johonki fitness kisoihin? Mitä mieltä ylipäätään oot niistä? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se ajatus kummitteli reilu vuosi sitten kovastikin mielessä, mutta ajatukseksi se vain jäi :) Ei niissä mielestäni mitään pahaa ole. Olisihan se joskus mahtavaa kokeilla, millaseen kuntoon sitä saisi itsensä oikein laitettua kunnon treeniohjelman ja ruokavalion avulla, mutta mielestäni se rajoittaisi elämää aivan liikaa.

      Poista

Huolehdithan omalta osaltasi, että blogin kommenttiboksi säilyy paikkana, jossa jokaisen on mukava vierailla. Kiitos positiivisesta kommentistasi!