1. marraskuuta 2014

Halloween 2014 - Sugar skull

Boo! 

Kuinkas halloweenin juhlinta sujui siellä ruudun toisella puolen? Vai onko teillä kenties juhlinnat vasta edessäpäin? Vai juhlitteko ylipäätään edes halloweenia?

IMG_0268

Saksassa halloween on hieman juhlitumpi juhla (jos niin voi edes sanoa) kuin Suomessa. Tämän innoittamana päätin valmistaa pikkusisauksilleni halloween-aamiaisen.

IMG_0277

Pikkusisarukseni saivat tehtäväkseen askarrella pöytään koristeita sillä aikaa, kun minä kokkailin.

IMG_0283

Aamiaisen teemavärinä oli oranssi, joten lisäsin perinteiseen banaanipannukakkureseptiini hieman porkkanaa tuomaan väriä ja makua. Porkkasta voi myös raastaa suikaleita pannareiden koristeiksi.

IMG_0274

IMG_0301

Iltapäivällä aloimme laittautua yhdessä pikkusisaruksieni kanssa iltaa varten. Pikkusisarukseni olivat lähdössä kiertelemään oville "karkki tai kepponen" -tyyliin ja minulla oli luvassa halloween-bileet.

IMG_0421

Tänä vuonna päätin maalata puolet kasvoistani sugar skull:iksi. Ennen meikkauksen aloittamista, harjoittelin meikkiä muutaman kerran paperille. Meikistä tuli aika lailla sellainen kuin olin suunnitellutkin, joten olin todella tyytyväinen lopputulokseen!

Oli myös mukavaa meikata normaalisti vain yksi puoli kasvoista, koska ei ollut mitään paineita kuten yleensä on esimerkiksi saada kulmakarvoista ja eyelinereistä tismalleen samanlaisia :-D 

IMG_0457

IMG_0309

Autoin myös pikkusiskoani toteuttamaan hänen toivomansa pääkallo-meikin.

IMG_0447

IMG_0468

Pikkuveljeni pukeutui Killer Clown:iksi. Jos ette tiedä mistä on kyse, niin käykääpäs Youtubessa katsomassa kyseisiä prankseja painamalla tästä! Itse varmaan pyörtyisin, jos minulle tehtäisiin noin..

IMG_0445

IMG_0504

Aloittelimme juhlintaa tyttöjen kesken ystäväni kotona, josta jatkoimme iltaa sitten paikalliseen ravintolaan, jossa oltiin järjestetty suuret bileet halloweenin kunniaksi. Ihmisiä oli hirmuisesti liikkeellä ja positiiviseksi yllätyksekseni melkein kaikki olivat pukeutuneet! Kokonaisuudessaan muutenkin ilta oli todella onnistunut ja meillä oli ihan superhauskaa jälleen sinne aamuviiteen saakka. Aamulla ei ollutkaan enää yhtään niin hauskaa, haha :-D

IMG_0490

IMG_0507

Näihin kuviin ja tunnelmiin - hauskaa lauantai-iltaa!

14 kommenttia:

  1. Vautsi toi meikki on upea!♥

    VastaaPoista
  2. Hienot Halloween naamioitumiset teillä! Onko nää tytöt jotain saksalaisia ystäviäsi? He olisivat voineet vähän enemmän panostaa naamioitumiseen... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika yhtä laillahan he ovat panostaneet kuten minäkin? :) Tämän jälkeen läträttiin vielä hieman tekoverelläkin, joten sekin toi kivan lisän naamioitumiseen :)

      Poista
  3. Oletko omasta mielestäsi hyvä vastaanottamaan kritiikkiä tai muiden mielipiteitä jotka eroavat omistasi vai alatko herkästi puolustelemaan ja inttämään vastaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riippuu paljolti asiasta ja tilanteesta :) Osaan ottaa kritiikkiä ja mielipiteitä vastaan, mutta minulla on usein myös vahva oma mielipide asioista.

      Poista
  4. http://paperdemons.tumblr.com/post/34817952910/stop-ruining-day-of-the-dead :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos linkistä ja sen tuomista ajatuksista.

      Poista
  5. Upea halloweenmeikki! Missä olet tutustunut ystäviisi? Ovatko he saksalaisia (aupaireja??) ? On kyllä ihana nähdä kuinka lämpimät välit sinulla on sisaruksiisi. Pikkusisaruksesti ovat kyllä onnekkaita, kun on tuollainen isosisko joka järjestää heille noin ihania juttuja, kuten toi aamupala. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Tutustuin ystäviini naapurini kautta. He ovat paikallisia tyttöjä :) Olen todella onnellinen, että olen löytänyt näin hyviä ystäviä rinnalleni täällä Saksassa näin lyhyessä ajassa!

      Voi kiitos <3

      Poista
  6. Vau miten upea tuo meikki! Miten oot tehny sen? :D Menikö tossa kauan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Ei siinä loppujen lopuksi kovin kauaa mennyt. Kasvomaalilla ensin toinen puoli nassusta valkoiseksi ja sitten vain mustalla maalilla leikkimään ;-D Eniten aikaa kului strassien liimailuun :) Aikaa meni ehkä n. tunti, mutta siinä ajassa meikkasin myös normaalin puolen ja kiinnitin tekoripset etc. :)

      Poista
  7. Upea meikki tosiaan! Joko osaat kommikoida saksaksi uusien ystäviesi kanssa vai puhutteko englantia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Ollaan puhuttu alusta alkaen lähinnä pelkästään saksaa, jotta oppisin mahdollisimman nopeasti. Toisinaan kuitenkin saatan vaihtaa englantiin, jos aihe on kovin hankala saksaksi :)

      Poista

Huolehdithan omalta osaltasi, että blogin kommenttiboksi säilyy paikkana, jossa jokaisen on mukava vierailla. Kiitos positiivisesta kommentistasi!