27. tammikuuta 2015

Täytetyt kesäkurpitsat

Tiistaiterkut!

Tiistaista on muodostunut ruoanlaittopäiväni, kun äitini on aina silloin aamupäivän töissä poissa jaloista hääräilemästä ;-) Kokkailin tänään perheellemme lounaaksi ensimmäistä kertaa täytettyjä kesäkurpitsoja. Lopputulos tuntui maistuvan jokaiselle, pikkuveljeäni lukuunottamatta, joten pistetääs jälleen reseptiä jakoon!

IMG_6437

IMG_6385

Täytetyt kesäkurpitsat (12 kpl kesäkurpitsavenettä)

3 kesäkurpitsaa
oliiviöljyä

Jauhelihatäyte

400 g jauhelihaa
2 sipulia
2 tomaattia
3 valkosipulinkynttä
1/2 chili
tomaattimurskaa
1 prk kidneypapuja
mozzarellaa
suolaa
mustapippuria
chilimaustetta

IMG_6403

IMG_6413

IMG_6419

Ohje

1. Leikkaa ensin kesäkurpitsat pituussuunnassa kahtia ja sen jälkeen puoliksi.
2. Irroita sisus veitsellä tai koverra lusikalla.
3. Voitele kesäkurpitsaveneet oliiviöljyllä ja laita 5-10 minuutiksi 225 asteiseen uuniin pehmenemään.
4. Valmista sillä aikaa jauheliha täyte: ruskista jauheliha pannulla, lisää sipuli, valkosipuli, chili, kesäkurpitsojen sisus, tomaatit, tomaattimurska, kidneypavut ja mausteet.
5. Täytä pehmenneet kesäkurpitsaveneet jauhelihatäytteellä, lisää päälle mozzarellajuustoa ja paista 225 asteisessa uunissa 15-20 minuuttia.

IMG_6426

IMG_6432

Tarjoile raikkaan lisukesalaatin kera ja nauti!

Mitä mieltä muuten olette, ovatko nämä satunnaiset reseptipostaukset toivottuja vaiko täysin turhia?

Today I made delicious stuffed zucchini for lunch.

Stuffed zucchini (12 pieces)

3 zucchini
extra-virgin olive oil
400 g minced meat
2 onions
3 cloves of garlic
1/2 chili
crushed tomatoes
kidney beans
mozzarella cheese
salt
pepper
chili powder

Enjoy!

26 kommenttia:

  1. rakastan näitä reseptipostauksia, niistä saa aina uudia ideoita tähän tylsään normiruokaan! :)

    VastaaPoista
  2. Nää sun ja Essin reseptipostaukset on parhaimpia! Lisää vaan ideoimaan hyviä ruokia!

    VastaaPoista
  3. Hyvännäköisiä reseptejä on aina ilo lukea, jatka näitä!

    VastaaPoista
  4. Nam! Tätä ohjetta täytyneekin kokeilla pian :)

    VastaaPoista
  5. Käytätkö sen kesäkurpitsan sisuksen mihinkään, jonka koverrat pois? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo se tulee siihen jauhelihatäytteeseen mukaan tomaattien, tomaattimurskan, sipulin, valkosipulin, chilin, kidneypapujen ja mausteiden kanssa :)

      Poista
    2. Ai, no sehän lukikin näköjään tuolla ohjeessa! Hups :)

      Poista
    3. Joo piti kyllä itsekin vielä tarkistaa, että olinko unohtanut mainita sen, kun kysyit! :-D

      Poista
  6. Nää reseptipostaukset on hirmu kivoja, näitäkin täytyy ehdottomasti kokeilla joskus!

    VastaaPoista
  7. Juu reseptit ovat ihan tervetulleita! :) Onko tämä muuten nyt joku uusi villitys bloggaajien keskuudessa? Kun jossain vaiheessa olivat enimmäkseen muotia vaatepostaukset, jossain välissä fitness postaukset ymym. niin nyt sitten näitä tulee vastaan. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tai sitten moni bloggaaja vaan alkaa olla "siinä iässä", että nämä ruoanlaittojutut ovat ajankohtaisempia :) Esimerkiksi minua itseäni ei vielä muutama vuosi sitten kauheasti kiinnostanut ruoanlaitto, mutta nyt kun syksyllä on edessä muutto omaan asuntoon, alkaa olla korkea aika opetella kokkaamaan ;-D

      Poista
  8. Mikä on sun lemppari ripsari? Mitä suosittelisit :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. L'oreal Telescopicin vedenkestävä ripsiväri :)

      Poista
  9. Mä tein kesällä kans useesti näitä kesäkurpitaruokia kun niitä myytiin toreilla :) Itse tein yksinkertasesti silleen että paistoin kanttarelleja ja sipulia, ja sekotin kurpitsatäytteet mukaan + pippuria ja suolaa ja tilkka öljyä ja sit uuniin hetkeksi. Ja juustoraastetta voi kans laittaa päälle vähän ;) Tuli ihan sika hyvää, vaikka olikin niin yksinkertasta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nam! Kuulostaa herkulliselta :-) Pitää kokeilla joskus!

      Poista
  10. Voisitko tehdä postauksen sellasesta asunnosta minkä haluisit kun muutat Vaasaan ? Niinku sisustusjuttuja, värimaailmaa, sohvat, matot yms :) varmaa aika moni sun lukija samassa tilanteessa ni olis kiva saada inspiraatiota !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä idea! :) Luulen tosin, että kyseinen aihe on hieman ajankohtaisempi myöhemmin keväällä, kesällä sekä syksyllä :)

      Poista
  11. Moikka! Pakko sanoa näistä reseptipostaus jutuista sen verran, että mun mielestä ne on ihan kivoja, mutta ei välttämättä sovi sun blogiisi! Mä oon tykännyt, kun tää sun blogis on painottunut omaan elämääsi ja urheiluun liittyviin juttuihin, mutta nää ruoka jutut mun mielestä ehkä vähän tekee tästä sekavan. Varmasti vaikuttaa myös se, että luen Essin blogia ja koen, että nää reseptipostaukset on enemmän ehkä hänen tyyliään ja sen sijaan hän voisi jättää urheilupostaukset pois, sillä hänellä ei kuitenkaan ole samanlaista kilpaurheilijan vuosien kokemusta kuin sinulla! Mutta ei nämä mua siis häiritse mitenkään, ainahan ruoka jutut on mielenkiintoisia, oon vaan sitä mieltä, että sun kannattais pitää siitä "omasta jutustasi" kiinni :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa!

      Kiitos kommentistasi :) Ymmärrän pointtisi, mutta sen verran täytyy sanoa, että kuten itsekin sanoit blogini on painottunut omaan elämääni ja aiemmin en ollut yhtä kiinnostunut ruoanlaitosta kuin nyt olen. Toisekseen urheilu ja ravinto kuitenkin kulkevat tiukasti käsikädessä, joten koska urheilu näyttelee blogissani suurta roolia, on vaan ja ainoastaan luonnollista, että blogistani löytyy myös jonkinverran esimerkiksi terveellisiä ruokavinkkejäkin :) Tämä on kuitenkin vain minun mielipiteeni!

      Poista

Huolehdithan omalta osaltasi, että blogin kommenttiboksi säilyy paikkana, jossa jokaisen on mukava vierailla. Kiitos positiivisesta kommentistasi!