10. maaliskuuta 2015

MAMK here we come!

MAMK

Olen mukana Indiedaysin ja MAMKin kampanjassa, jonka ideana on tutustua Mikkeliin opiskelijakaupunkina sekä Mikkelin ammattikorkeakoulun opintolinjoihin ja kampuselämään. Sehän tarkoittaa siis sitä, että tämä mimmi lentää tasan viikon päästä Suomeen! Matkan tarkoitus on business, mutta kyllä tulevaan reissuun hieman sitä pleasureakin mahtuu, koska päätin jäädä kampanjan ympäriltä muutamaksi lomapäiväksi Suomeen, jotta ehdin moikata läheisiä ja hoitaa muutamia pakollisia juttuja. 

Kevään 2015 yhteishaku lähestyy, korkeakouluihin voi hakea 17.3.-9.4. välisenä aikana, joten nyt alkaa olla korkea aika pohtia omaa tulevaisuuttaan sekä jatko-opintoja. Ja opiskeleminen, sehän kannattaa aina! Minä hain viime kevään yhteishaussa sekä yliopistoihin lukemaan kauppatieteitä että ammattikorkeakouluihin lukemaan liiketaloutta. Kauppatieteet olivat kuitenkin minulle se ykkösjuttu ja niiden pääsykokeisiin lukeminen vei minusta kaikki mehut, joten lopulta en koskaan edes avannut liiketalouden ennakkomateriaaleja taikka osallistunut pääsykokeeseen. Valmistuin viime keväänä ylioppilaaksi ja sain Vaasan yliopistosta opiskelupaikan, jonka otin vastaan, mutta päätin lykätä opiskelun aloittamista välivuoden verran. Ensi syksynä lähden Vaasaan elämään opiskelijaelämää, joten on huippua päästä tämän kampanjan myötä Mikkeliin hakemaan hieman ensimakua opiskelijaelämästä yhdessä bloggaajakollegani Nadjan kanssa. Saimme toivoa, mihin opintolinjoihin haluaisimme tutustua ja minä toivoin tradenomi- sekä kansainvälistä Bachelor of Business Administration (BBA)-linjaa, joihin näillä näkymin pääsemmekin tutustumaan syvemmin. Jos suunnittelisin hakevani ammattikorkeakouluun, nämä opintolinjat löytyisivät aika varmasti hakutoiveistani. Liiketalouden koulutus tarjoaa kattavan liiketoimintaosaamisen, joka vastaa elinkeinoelämän vaatimuksia sekä kotimaisissa etä kansainvälisissä ympäristöissä. Kansainvälisyys on nyt pinnalla, joten englanninkielinen BBA-linja olisi varmasti todella hyödyllinen tulevaisuuden kannalta.

Mikkeli opiskelijakaupunkina on minulle vieras käsite, koska kukaan tuttuni ei ole opiskellut siellä, mutta sen verran tiedän, että korkeakouluopetusta Mikkelissä antavat Mikkelin ammattikorkeakoulu (MAMK) ja Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu. Lisäksi Helsingin yliopistolla, Lappeenrannan teknillisellä yliopistolla ja Itä-Suomen yliopistolla on toimipisteet Mikkelissä, joten opiskelijaelämä on taatusti vilkasta! Pääsemme ensi viikon keskiviikkona 18.3. kampusvierailun lisäksi osallistumaan Nadjan kanssa myös Mikkelin Hallituskadun Approonkin, joten Mikkeli, show us what you got! ;-) Enää vain jännitetään, että saadaanko pukea MAMKin haalaritkin Approon yllemme! :-D Varmasti hauska reissu edessä!

Lisää reissusta, fiiliksistä sekä Mikkelin ammattikorkeakoulusta kuulette ensi viikolla!


map-sm-mikkeli image

MAMKin ytimessä on yksi ajatus: Kasva vahvaksi. Näin se toteutetaan MAMKissa:
"Päämäärien asettaminen ja niiden toteuttaminen onnistuu vahvoilta. Mamkissa löydät potentiaalisi ja pääset tavoitteisiisi tuen ja laadukkaan koulutuksen turvin. Pidämme huolen, että opiskelija oppii opiskeluaikana tuntemaan itsensä ja kehittämään osaamistaan. Inspiroiva ympäristö, ajanmukaiset työvälineet ja osaava henkilökunta kannustavat onnistumisiin ja haasteiden ratkaisemiseen."

Voitte osallistua Instagramissa kilpailuun, johon osallistuneiden kesken arvotaan 2 hengen lippupaketteja ensi kesän festareille! Mukana ovat mm. Summer Up, Jurassic Rock ja Kotkan Meripäivät.

Näin osallistut kilpailuun:

1. Julkaise kuva Instagramissa, joka omasta mielestäsi kuvastaa vahvaksi kasvamista: oli se sitten selfie, maisema tai mietelause.
2. Lisää kuvaan hastagit #kasvavahvaksi #mamk #kyamk.

PS. Ja hei kaikki Mikkelissä asuvat lukijani, jos törmätään niin tulettehan moikkaamaan! 

(Kuvat: täältätäältä ja täältä)

16 kommenttia:

  1. Eikä, vähä siistiä!!! :D Ite oon asunu koko ikäni Mikkelissä ja myös opiskellu MAMK:ssa. Tällä hetkellä työskentelen sihteerinä ihan tässä kampusalueen liepeillä! Kuulostaa iha sekopäiseltä, mut pakko lähtee kyllä kyttäilemää, jos näkisin siut :) Vaikka itellä onki ikää "jo" 27 vuotta, ni tää siun blogi on ehdottomasti yks suosikeistani ja siks olis kiva moikata :) Hauskaa!

    -Laura-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, voi miten kiva kuulla! :) Törmäillään siellä sitten ;-)

      Poista
  2. Hassua lukea, että tulet(te) Mikkeliin - itse kun olen asunut täällä koko ikäni. :-) Mikkeli on kyllä kiva kaupunki, etenkin kesäisin! Koska mulle mieluista opiskelualaa ei löydy täältä, joudun hakemaan toiseen kaupunkiin. Tosin ehkä se on hyvä juttu, täällä kun tuppaa olemaan varsin pienet piirit.. :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jeps, sinne tullaan! :-) Mä en ole tainnut koskaan edes käydä Mikkelin keskustassa! Voi olla, että vain Visulahdessa on tullut vierailtua joskus pienenä :-D

      Poista
  3. Hei kuulostaa mielenkiintoiselta, itse kun hain varavaihtoehtona tuonne Aallon mikkelin kampukselle! Sellainen pieni toive muuten olisi, että voisitko mitenkään tummentaa tuota linkkien tekstien vaaleanharmaata väriä? Tekstiä meinaa on aika vaikea lukea kun se on niin vaaleaa valkoista pohjaa vasten :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin on kyllä mielenkiintoista lähteä kurkkimaan, millaista opiskeluelämää Suomessa vietetäänkään! :) Voi harmi, mun koneella näkyy kyllä ihan hyvin harmaatkin tekstit :-/ En mielelläni sitä vaihtaisi, kun sitten täytyisi vaihtaa, koko blogin asetuksia, jotta ne olisivat blogin ulkoasun tekstien kanssa samaa sävyä.. Mutta toive kuultu ja katsellaan, jos tekisin sille jotain lähiaikoina! :)

      Poista
  4. Voi vitsi! Odotankin innolla Mikkeli-postausta, koska pääsin viime keväänä Mamkiin lukemaan liiketaloutta, vaikka se paikkakuntana ei mun ykköstoive ollutkaan... Mielenkiintoista kuulla mitä mieltä olet koulusta ja kaupungista, jos sinne tulee lähtö syksyllä ts. en pääse haluamalleni paikkakunnalle, mutta ehkä kolmas kerta toden sanoo näissä hakujutuissakin ;D

    VastaaPoista
  5. Mikkelissä saman tien ramin konditoriaan!! lounasravintola löytyy kampuksen vierestä, kaksi kahvilaa on keskustassa ja rokkalassa on leipomokahvila. aina kun käyn perheeni luona mikkelissä suuntaan ekana ramille. Lounas on jonkun 7 euroa ja sisältää älyttömäm monipuolisen salaatin(itse saa tehdä), keiton, leivän, kahvin ja jälkkärin. Ja nyt tää alkaa kuulostaa ihan mainokselta :D
    parikymmentä vuotta asuin mikkelissä ja kaipaan takaisin niiiin kovasti! Ihana kaupunki

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi vitsit, että kuulostaa hyvältä! En vielä tiedä meidän päiväohjelmaa kampusvierailun ajalta, mutta jos siellä on vapaa rako niin täytyy ehdottomasti harkita Ramin konditoriaa ;-)

      Poista
  6. Hei moikka ! Itse olen asunut koko ikäni Mikkelissä ja opiskelen tällä hetkellä Mamkissa liiketalouden linjaa. Ja toimin myös markkinointitutorina Mamkille. Yöelämä täällä ei varmasti hirveästi hetkauta jos on tottunut Helsingin menoihin, mutta viihtyisä paikka tämä on silti. Mamkissa suosittelen ehdottomasti käymään ravintola Dexissä. Tosi hyvää ruokaa kouluruoaksi ja vielä edullistakin. Harmi, että työskentelen tällä hetkellä joten en pääse moikkaamaan koululla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiva kuulla ja kiitos vinkistä! :) No eipä Suomessa oman kotikaupunkinikaan yöelämä kummoinen ole ja silti siellä on tullut useasti jorattua ;-D Mutta pidetään odotukset sopivalla tasolla :p

      Poista
  7. Ajattelin kysyä opiskeluun löyhästi liittyen, kun vaikutat blogin kautta hyvin itsevarmalta ja rohkealta, niin millainen olet tutustumaan uusiin ihmisiin koulussa? :) esim ensi syksynä, jännittääkö yhtään saatko ystäviä koulussa, oletko itse aktiivinen tutustumaan muihin vai luotatko siihen että muut tulevat juttelemaan sinulle? :) miten reagoit jos joku tuntematon tulee yhtäkkiä juttelemaan? Hyvää kevään alkua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen itse aika reipas tekemään aloitteen uusiin ihmisiin tutustuttaessa ja arvostan todella paljon ihmisiä, jotka tulevat rohkeasti juttelemaan ja tutustumaan! :) Ei jännitä ystävien saaminen, koska yliopistossa melkein kaikki ovat kanssani samassa asemassa, uudessa koulussa ilman ystäviä, joten eiköhän siellä nopsasti tutustu uusiin ihmisiin :) Ja tuntemattomien jutustelut ovat tervetulleita! ;-D Kiitos samoin <3

      Poista
  8. Oh yeaaah! !!! Tänne vaa;) itte asunu koko iän täällä joten aikas siistii et tuut:) äääh iha pakko kyl bongata siut:/ ja komppaan tota yhtä kommentoijaa siitä et mene Ramin konditoriaan <3 kanapatongit on rakkautta ensisilmäyksellä<333 itse tosiaan oon Mikkelin lukiossa :)) kävele vaikka siitä ohi:D

    VastaaPoista

Huolehdithan omalta osaltasi, että blogin kommenttiboksi säilyy paikkana, jossa jokaisen on mukava vierailla. Kiitos positiivisesta kommentistasi!