27. huhtikuuta 2015

Red leather

Hyvää huomentapäivää ja aivan ihanaa maanantaita sekä uutta alkavaa viikkoa teille! Tästä viikosta tulee huippu, vai mitä? Nyt nautitaan täysillä vielä huhtikuun viimeisistä päivistä ja sitten toivotaan vapun myötä toukokuu tervetulleeksi! Joko teillä on vappusuunnitelmat selvillä? Juhlitteko vappua munkkeja syöden, simaa juoden, vappuasuihin pukeutuen, ehkäpä kuplivan korkaten, piknikillä herkutellen vai jotenkin muuten?  Täällä Saksassa ei vietetä vappua Suomen tavoin, mutta täälläkin on 1. päivä on pyhä, joten meilläkin on pitkä viikonloppu luvassa. Sen johdosta olemmekin suunnitelleet ystävieni kanssa lähtevämme kylpylään sekä juhlimaan viikonloppuna.

IMG_5957

Saanen esitellä teille vaatekaappini uuden lempparin, punaisen tekonahkatakkini. Punainen on noussut kuluneen vuoden aikana yhdeksi suosikkivärikseni pukeutumisen saralla ja olenkin huomannut, että vaate- sekä verkkokaupoissa shoppaillessani silmäni hakeutuvat yhä useammin punaisiin vaatteisiin sekä asusteisiin. Minun kaikki aiemmat takkini ovat väritykseltään todella hillittyjä, joten tämä tuo varmasti jatkossa todella kivasti vaihtelua asukokonaisuuksiin.

IMG_5892

jacket Sheinside.com (gifted), crop top Sheinside.com (gifted), jewelry Primark, jeans Madonna, ballerinas H&M

IMG_5962

IMG_5924

Kuvissa näkyvät farkut ovat palvelleet minua hyvin jo muutaman vuoden ajan ja ne ovatkin olleet ehdottomat lempparini kaikista mustista farkuistani. Nyt ne kuitenkin alkavat olla niin loppuunkulutetut (mm. haaroista ratkenneet sekä vyön lenkit revenneet), että olisi aika ostaa uudet, joten kertokaapas minulle, mistä te ostatte mustat luottofarkkunne? Saa suositella kauppaa, merkkiä, mallia tai ihan mitä vain! Kaikki vinkit tulevat tarpeeseen.

IMG_5908

IMG_5979

IMG_5939

Olisi mukava kuulla teidän mielipiteenne takista: hot or not?

101 kommenttia:

  1. Dr denimin kissyt taikka plentyt! Aivan parhaat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Dr. Denimejä olen kyllä kuullut kehuttavan todella paljon ja monilla ystävistänikin on sellaiset! :)

      Poista
    2. Mulla itselläni menee Dr denimit kuukaudessa rikki :D venyy kummallisesti ja repeilee haaroista, oon löytänyt nykyään gina tricotista kun ne on paaaljon halvempia ja ne on kestäny jo huimat kolme kuukautta :D saa nähä millon nekin repee mut on osottautunu paljon paremmaks kun dr denimit :D

      Poista
    3. Joo ei dr. denimeitä! :D Hajoaa nopeesti ja ekan pesun jälkeen jo haalistuu-.- Mä oon kans kuullu tosi paljo kehuja niistä jostain Ginan mustista farkuista :) Ehdottomasti aion hankkia ite semmoset, kunhan nuo nykyset dr.denimit nyt lopullisesti hajoaa :'D

      Poista
    4. Itsekkään en suosittelisi DrDenimejä hypetyksestä huolimatta. Kaksi pesua ja mustista housuista tullut harmaat, vaikka käytössä ollut värinkerääjäliinoja yms. Kolmen kuukauden käytön jälkeen selvää kulumaa saumoissa. Samassa ajassa venyivät muodottomaksi, vaikka oikea koko oli käytössä D: Suosittelisin Ginan ja Cubuksen farkkuja: samankaltaisia ja -hintaisia, värit ja muoto pysyy paremmin. Myös Bikbokin neverdenimejä on kehuttu kaveripiirissä, omakohtaista kokemusta niistä ei ole.

      Poista
    5. No ohhoh! Miksi niitä sitten hehkutetaan niin kovasti, jos ovat huonoa laatua?! :-D

      Poista
    6. eiii älkää ostako dr denimejä. Ne saattaa isua hyvin, mutta hajoaa nopeasti. Ihan joka paikasta repeilee. Itse olen ostanut niitä useita, joten kokemusta löytyy niin repeilystä kuni siitä värin lähtemisestäkin, ekassa pesussa menee jo huonoks. En suosittele.En tajua miks ihmiset ostaa niitä enääää D: Hirveen kalliitaki vielä.

      Poista
    7. dr denimejä hehkutetaan koska ne istuu hyvin ja on tosi mukavat päällä, laatu tosiaan on kuraa... muutama vuos sitten laatu oli vielä hyvä mutta sitten kun niistä tuli suositummat niin ilmeisesti heikensi tätä laatua ja nosti hintaa mikä on tosi harmillista:( ite suosittelisin bik bokin never denimejä! paljon parempi laatu ja tosi hyvät päällä!

      Poista
    8. Onpa omituista, jos ovat oikeasti tarkoituksella heikentäneet laatua! :-D

      Poista
    9. Mulla ei ainakaan oo mitään pahaa sanottavaa dr denimeistä! :D Mun kropalle ei jotenki istu kivasti (ja mukavasti) monet housut, mutta ne on aivan lemppareita eikä veny samallain "muodottomiksi" niinku monet muut housut.. Ei oo yhdetkään hajonneet mistään, yhdet mustat on haalistuneet, mutta ne on varmaan kolmen vuoden takaa... :D Bikbokin never denimit on kyllä hyviä, mutta mulla nekin lörpähti jotenkin kummasti muutaman käyttökerran jälkeen vaikka ostin tarkoituksella niin pienet, että just meni jalkaa... :D

      Poista
    10. Hih onpa hassua, miten erilaisia kokemuksia ihmisillä voi olla samasta tuotteesta! :-D

      Poista
    11. täytyy kompata annieveliinaa tässä, itelle dr.denimin mustat plentyt ja solitairet (superkorkeavyötäröiset) on ne ainoat oikeat! kaikki muut mustat pillifarkut, ginasta, bikbokista tai ihan mistä tahansa, venyy muodottomiksi ja löysiksi ja muodostaa "nätit" polvipussit parin kk käytön jälkeen, ja ratkeaa haaroista jossain välissä. noh kyllä ne dr. denimitkin (ja leviksen 150€ farkut ja kaikki farkut joita oon elämäni aikana kokeillut) ratkeaa myöskin mulla haaroista, koska atleettiset reidet :D:D... mutta ainakin dr. denimit on kestäneet n. vuoden ratkeamiseen asti, ei ole haalistunut, ei ole venynyt, ei ole menettäneet muotoaan. ja mitkään muut ei myöskään imartele mun pebaosastoa yhtä hyvin ;)

      Poista
  2. Wau! Vaikka omaankin tosi erilaisen tyylin sun kanssa niin nyt täytyy sanoa että tää asu upposi kyllä ihan täysiä!:) tosi hyvältä näyttää. Itsekkin harkitsen punaista nahkatakkia ja toi croptopkin näyttää niin hyvältä. Itselläni vaan aina ongelmia sheinsidelta tilatessa (kertaakaan en ole siis vielä tilannut mutta aina jotenkin kovin hankalaa ollut). Mukavaa kevättä anni, näytät upeelta!:)

    VastaaPoista
  3. minkä kokoinen tuo takki on?:) tosi kivalta näyttää ,voisin itsekin tilata... mieyin vaan tuota kokoa että kinnaako hartioista !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Takki on kokoa S, eikä ota kiinni hartioista, vaikka mulla naiseksi kookkaat hartiat onkin! :)

      Poista
    2. Ai sulla kookkaat hartiat, onko sulla hieman vääristyneet käsitykset itsestäsi? :D

      Poista
    3. Minulla on muuhun vartalooni nähden kookkaat hartiat :)

      Poista
  4. Upea asu taas kerran :) Itse tykkään enemmän hillityistä väreistä, mutta tuo takki vetää varmasti huomiota :) Tuo crop top sopisi varmasti myös festareille! Farkuista suosittelen Tiger of Swedenia, ne on vähän normaalia hintavammat mutta kestävät vuosia ja ovat myös mukavan joustavat päällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitoksia! :) Joo toi toppi on kyllä täydellinen juurikin festareille :-) Mistä Tiger of Swedeniä kannattaisi lähteä ostamaan? :) Ketkä jälleenmyy?

      Poista
    2. Zalandolla on hyvä valikoima Tigerin farkkuja ja oon ostanu myös kerran vaatekaupasta joka myi monia eri merkkejä :)

      Poista
    3. Tigerin omat liikkeet ja JC! Jc crockerit on myös tosi hyvät ja kestää käytössä pidempää ku dr.denimit :)

      Poista
    4. Itse ostan omat Tiger of Sweden farkut Stockalta, sillä siellä on kyseisistä farkuista tosi monesti kanta-asiakastarjous, jolloin ne maksavat sen 79,95€! :-)

      Poista
  5. Bershkan pantalones eli farkun näköiset, mut joustavaa kangasta��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyypä googletella kyseiset farkut sekä lähin Bershka ;-D

      Poista
  6. ihana takki! <3 näytät tokavikassa kuvassa ihan pikkusiskoltasi, haha :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Hih, mulla on 3 pikkusiskoa, joten keneltä niistä? :-D

      Poista
    2. Oon eri Ano, mut siis kolmeko? :o tiedän vain tämän yläasteelaisen joka on aktiivinen ask.fm :ssä ja sitten Saksassa asuvan kaksosen :D onko kolmas sitten vielä nuorempi?

      Poista
    3. Joo mulla on 3 pikkusiskoa, joista itseasiassa kukaan ei ole vielä yläasteella :-D Ja Saksassa asuva pikkusiskoni ei ole toinen kaksosista. Minulla asuu täällä Saksassa pikkusisko ja pikkuveli ja Suomessa kuudesluokkalainen pikkusisko, pikkuveli ja -sisko, jotka ovat kaksosia sekä isoveljeni ja isosiskoni :)

      Poista
  7. Bik Bokin Never denimit on tosi hyvät ja miljoona kertaa parempilaatuiset kuin Dr.Denimit :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saksasta ei tietääkseni Bik bokia löydy, mutta kuukauden päästä voisin siellä käväistä, kun palaan Suomeen! :)

      Poista
  8. Gina Tricotin Alex-malli! Itse olen ainakin ollut tyytyväisempi kuin Dr. Denimeihin - istuvat paremmin päälle, kangas on napakampi ja hintakin halvempi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Komppaan! Ehdottomasti parhaat housut! Hinta on 30e ja ovat paaaaljon paremmat ja kestävämmät kuin dr.denimit! :-)

      Poista
    2. No niiden täytyy sitten olla varteenotettavat! :)

      Poista
  9. Mustat luottofarkut löytyy mulla Topshopista, en tiiä löytyykö sitä kauppaa kuitenkaan Saksasta! Ja takki definitely hot!! :)

    VastaaPoista
  10. Heihei! Kiitos, ja toivottavasti sielläkin on ihana maanantai ja viikko alkanut mukavasti! :)

    Vappua vietetään ainakin täällä läheisten ja ystävien parissa, ja suunnitelmat osittain jo melko varmoja! :) Kivan värinen nahkatakki, mun mielestä punainen pukee naisia aina todella hyvin, ja sulle sopii myös !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun maanantai alkoi mukavasti salitreenillä ja jatkui lyhyellä työpäivällä, kiitoksia vain kovasti! :)

      Poista
  11. Ihana takki! :) Mä käytän mustia Dr Denimejä, ihan parhaat farkut (paitsi kestävyytensä puolesta). Gina Tricotin farkut on myös sellaiset perusfarkut, olen itse alle 160-senttinen niin sopivan pituisia farkkuja on vaikea löytää, joten sen vuoksi tykkään myös noista Ginan. Siellä on hyvät koot :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikä niissä Dr. Denimeissä on, kun ovat niin huonoja laadultaan? Ovatko ne todella ohutta materiaalia?

      Poista
    2. Kangas on niin joustavaa, enemmän farkkulegginssimäistä. En tiiä johtusko siitä ettei myöskään kestä hyvin. Jalassa on ihan huiput, mutta ei hintansa arvoiset kun haalistuu niin nopeesti. :/

      Poista
    3. Mulla on ollut käytössä joulusta lähtien ehkä kerran viikossa, ei oo haalistuneet vielä yhtään. Mutta sellaista pesunyppyä on tullut paljon kääntöpuolelle ja saumat on jo nyt aika kuluneet esim. juuri haaroista. Harmittaa, kun ovat niiin ihanat jalassa ja olen kuullut että todella monella ovat hajonneet muutaman kuukauden käytön jälkeen.

      Poista
    4. Ostin joskus Dr. denimit ja en osta toiste.... Housujen mukana tuli lappu jossa luki, että päivittäisessä käytössä housujen käyttöikä on n.3-4kk.
      En todellakaan pitänyt niitä päivittän jalassa ja housut ratkesi reiden kohdalta n. 2kk jäljeen..

      Poista
  12. Itse ennen käytin Dr Denimejä, mutta nykyään niiden kangas kulahtaa niin nopeasti, etten enää viitsi niitä ostaa. Ginan Alex tai Molly farkut on hyviä ja maksaa vaan 29,90€. Ne on paksumpaa kangasta mutta silti tosi joustavat ja lahkeet on paremmat lyhyelle, kun Denimien XS-koossakin on 160cm pitkälle liian pitkät lahkeet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä! :) En muista milloin viimeksi olisin ostanut Ginasta farkut! :-D

      Poista
  13. Dr denimit, niitä ei vaan sais pestä kovin usein, tällöin kuluvat helposti :/
    Myös tally wejlit kokojensa takia lemppareita, harvoin vaan mustia löytyy

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärtääkseni oikein mitään farkkuja ei saisi pestä kovin usein? Joo Tally Weijlistä mullakin on muutamat pökät, jotka ovat kyllä olleet hyviä :)

      Poista
  14. Aivan ihana takki! Ja itse olen löytänyt omat farkkuni BikBokista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Täytyypä Suomessa käydä sitten kurkkimassa.

      Poista
  15. Ginan Alexit ja Molly! Samat farkut mutta Alexit on matalavyötäröiset ja Molly korkea. Lahje ei ole myöskään kilometripitkä joten ne on ihan parhaat näin 160cm pitkälle. Eikä ole hinnallakaan pilattu - 30€!

    Takki tosin on mielestäni not. :( Punainen nahka(ja tekonahka) saa kylmiäväreitä ja suorastaan oksennusrefleksini laukeamaan..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uu kuulostaa hyvältä! Haha no voi :-D Ajattelinkin kyllä, että takki jakaa varmasti mielipiteitä. Itsekin olisin muutama vuosi sitten ajatellut noin, mutta nyt olen myyty!

      Poista
    2. Mäkin suosittelen noita mollyja! Mulla on kahdet mustat ja yhdet denimsiniset enkä vaihda niitä ikinä pois<3

      Punainen väri ei sovi ihonväriini, joten inhoan punaista väriä ylipäätään.. xd mutta takin malli on kiva!

      Poista
  16. Farkuista suosittelen ehdottomasti Crocker -merkkiä. Suomessa jälleenmyy ainakin JC. Todella hyvälaatuiset ja kestävät, mutta hinta kuitenkin halvempi kuin Levis tai Tiger of Sweden. Kahdet farkut Crockerilta ollut molemmat yli vuoden käytössä (toiset pidempäänkin) eikä mistään ratkeile tai menetä muotoaan. Kannattaa googletella, varmasti jälleenmyyjiä Saksassakin. Perus ginan, bikbokin tms farkut ovat tietysti halpoja, mutta itse oon kokenut että menettävät muotonsa ja hajoavat helposti :/

    VastaaPoista
  17. Muistatko yhtään että millaisia pisteitä suunnilleen sait vuosi sitten harjoituspääsykokeista? Harjoituskokeita taitaa olla yleisimmin kauppiksen valmennuskursseilla, varmaan myös teillä oli? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Blaa en kyllä yhtään! :-D Joo meillä oli todella paljon harjoituskokeita :)

      Poista
  18. Pimkiessä on vastaavia mustia housuja, jotka maksavat ainakin Itävallassa 19,99€. Mulla on jo toiset käytössä ja oon todella tyytyväinen! Yli vuoden käytössäkään ei oo vielä mennyt rikki, vähän vain musta väri pesussa haalistuntut. Suosittelen lämpimästi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kiva! Meiltä löytyykin Pimkie täältä ihan lähistöltä :)

      Poista
  19. Täällä 20v kaima moi! Suosittelen ostamaan mustat farkut vero modasta, aivan todella hyviä jalassa! Ostin ite ennen farkut aina hm:lta mutta kyllä vero modan vie voiton :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa kaima! Itselläni oli muinoin yhdet farkkulegginsit Veromodasta, jotka olivat ihan suosikkini, joten voisin käydä kurkkimassa farkkujakin :)

      Poista
  20. Itse olen hankkinut farkkuni Cubukselta. Sieltä saa ihan perusfarkkuja kuin myös erikoisempia sopuhintaan ja ainakin itselläni kestänyt hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kommenttien perusteella melkeinpä jokaisesta kaupasta löytyy siis hyviä mustia farkkuja ;-D

      Poista
  21. Vappu menee mulla töissä, tylsää :( mut ihanaa, että sä pääset kylpylään rentoutumaan! Teethän siitä jotakin postausta sitten? :) Niin ja tuohon farkkuasiaan, itsekin tykkään Dr. Denimeistä, joten suosittelen testaamaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No höh! :-/ Joo pikku irtiotto ystävien kanssa on kyllä aina paikallaan! Pitää katsoa teenkö, kun kylpylässä on pikkusen paha kuljettaa kameraa mukana ;-D

      Poista
  22. Onhan tuo tosi porno varsinkin tuollaisen paidan kanssa... Onneks sulla on kuitenkin kroppaa kantaa tuollainen vaate : D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha eipä tullut kyllä minulla ensimmäisenä sana "porno" tästä takista mieleen, mutta ymmärrän kyllä pointin, kun kyseessä on punainen ja nahka ;-D

      Poista
  23. Saatko sä paljon haukkumakommentteja? Tai sellaisia mitä et julkaise siis?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En onneksi ihan hirveästi, mutta kyllä niitä aina silloin tällöin tulee.

      Poista
  24. Zaran basic farkut!:) istuu mukavasti ja joustaa, hintakaan ei kirpase 40€ ;) ja mun mielestä vielä sopiva vyötärökorkeus, ei liian matalat tai korkeet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on yhdet farkut Zarasta ja ne ovat kyllä olleet hyvät!

      Poista
  25. Bikbokin never denimit on hyvät! Tuntuu mukavilta jaloissa, itselläni kyllä ratkesi haaroista mutta nii ratkeavat kaikki farkut sillä jalkani osuvat kävellessäni yhteen. Suosittelen myös dieselin farkkuja, merkki farkkuja ostaessa kun saa helpommin myyjältä apua ja vinkkejä.

    VastaaPoista
  26. Mä suosin aiemmin Dr. Denimeitä mutta niiden laatu on mennyt kyllä tosi huonoksi.. Harmittelin sitä ja aloin etsiä vastaavia. Löysin Ginasta kivan malliset, MUTTA niiden materiaali taas oli sellainen, joka keräsi kaiken karvan, pölyn jne, mikä on todella raivostuttavaa etenkin mustien farkkujen kohdalla. Aloin olla jo vähän epätoivonen, mutta sitten löysin Bik Bokista unelmafarkut! Dr. Denimin kaltaset, mut paljon parempi laatuset ja malleja ja vyörätökorkeuksia on useita :) Mulla taitaa olla nyt sieltä jo sit kolmet farkut :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo mä vihaan myös sellaisia mustia housuja, jotka kerää kaikki karvat ja hiukset! :-D

      Poista
  27. Lisättäköön vielä Mango sulle kierrettävien kauppojen joukkoon.:P Itse löysin tänä keväänä mainion napakat Skinny Elektra -malliset tummat pillifarkut stretchiä eikä ollut hullun hintaiset. Oisin ostanut eri värisetkin jos kokoa ois löytynyt. :) päällä sekä tuntuu että näyttää hyvältä, suosittelen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, no nyt taitaa olla kaikki Helsingistä löytyvät kaupat ehdotettu tähän postaukseen ;-D

      Poista
  28. parhaat mustat farkut saa ehdottomasti carlingsista! ovat aivan kuin dr. denimit istuvuudeltaan, ulkonäöltään ja malliltaan mutta kangas on hiukan napakampaa ja eikä nukkaannu! mulla on kestänyt jokapäiväisessä käytössä vuoden eikä vielä oo ilmennyt ongelmia:-) ovat siis carlingsin jotain omaa merkkiä olisko ollu now&then, mutta yleensä kysyn vaan myyjältä! hintaa muistaakseni 50€!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Cubuksesta saa tosi hyvät!! On venyvää kangasta eli tuntuu ettei jaloissa olisi ollenkaan housuja ;D Ne eivät kuitenkaan veny käytössä ison näköisiksi. Ja hintaakin huimat 20 euroa!! En muista housun merkkiä, mutta ainaki Suomessa ja Ruotsissa tämä malli on ainut 20e maksava. Minulla itselläni ollut nämä housut 2 eri värissä vasta 1kk, mutta en kadu ostosta ollenkaan, ihan parhaat housut! Ja vaikka menisikin rikki, ei 20e mielestäni ole paha hinta :)

      Poista
    2. No 20 euroa farkuista ei ole hinta eikä mikään! :)

      Poista
  29. Täällä yks lihaksikkaat reidet ja lyhyet jalat omaava tyttö! mun on siis ihan älyttömän vaikee löytää hyvin istuvia farkkuja! Aina reisistä liian tiukat ja jos ottaa koon isommat niin lahkeista liian löysät, argh! Mutta siis, zarasta on mun kaikki farkut tällä hetkellä :D lisää vinkkejä otetaan mielellään vastaan!
    Nimim. Apua tarvitseva

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on se ongelma, että mulla on isohko vatsa ja reidet ja pitkät jalat, mutta kuitenkin suhteessa kapea vyötärö :D Eli housut jotka on sopivat muualta on vyötäröltä liian isot ja tuntuu että ne tippuu jalasta, mutta jos on vyötäröltä sopiva niin muualta kiristää liikaa :D

      En tiedä kuinka monta kertaa tää kommentti nyt tuli lähetettyä, netti lagas kiitettävästi :D

      Poista
    2. Oi voi! Mä en kyllä ole itsekään mikään farkkuasiantuntija, joten en kyllä osaa auttaa ongelmassanne, mutta jos joku muu osaa niin kertokaa ihmeessä! :-D <3

      Poista
  30. On toi takki kyllä ehdottomasti hot! Punainen sopii muutenkin vaaleahiuksisille niin hyvin! :) Ylipäänsä tosi onnistunut asukokonaisuus, olet upea.

    Vappu menee valitettavasti tänä vuonna naama kiinni pääsykoekirjoissa, mutta ehkä sitten ens vuonna vähän kosteammissa merkeissä... ;) Ainakin toivon niin. Millä sä muuten sait itteäs tsempattua, jos iski vaikka kauhee paniikki, että "ei tästä lukemisesta tuu mitään, en mä kuitenkaan pääse sinne / en ehdi ikinä lukea tarpeeksi / vieläkin niin paljon opeteltavaa"? Kun niitä on tässä viimeaikoina vähän tuntunut iskevän... :( Haen siis itsekin kauppikseen... Oon vielä sellainen huippustressaaja, niin ai että tätä paniikkia! :D

    Mäkin suosittelen JC:n crocker -farkkuja, löytyy useammat kyseistä mallia eri värisinä, ja ovat kyllä kestäneet useamman vuoden jo! Ollaan poikaystävän kanssa itseasiassa kummatkin kyseiseen merkkiin ihan koukussa. :D Tosin mun mustat farkut alkaa olla jo parhaat päivät nähneensä, koska on jo niin vanhat. Pitää itsekin käydä hankkimassa uudet, kunhan vaan kerkeää! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3 Älä anna ahdistukselle valtaa, hengitä syvään ja muistuta itsellesi, minkä takia luet. Pääsykokeesta stressaaminen ja ahdistuminen ei vie sinua ainakaan eteenpäin, joten sen voi unohtaa ja suunnata kaikki se energia lukemiseen. Anna itsestäsi aina lukiessasi 100% ja kun olet vapaalla, ole vapaalla 100%. Vapaalla ei mietitä lukuhommia! Hirveesti tsemppiä <3 Kerran se vain kirpaisee ;-)

      Poista
  31. Aivan mahtava toi takki! Punainen ja musta sopii keskenään tosi hyvin ja ihanan pirteä väri. Rohkeaa pukeutumista, mutta tosi toimiva :)

    VastaaPoista
  32. H&M, divided merkin housut, todella joustavat ja hyvät käytössä, ei purista mistään. Maksaa vaivaiset 19,90e! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No eivät ole kyllä hinnalla pilattu! Mulla vaan on jäänyt teinivuosiltani pikkusen huono kuva henkkamaukan farkuista! :-D En tiedä miksi, pitää ehkä käydä sovittelemassa ja kumoamassa tämä huono kuva..

      Poista
  33. Ihana asu! Tuo kokonaisuus kääntää varmasti katseita!

    Mulla olisi yksi postaustoive, jos sulla on aikaa ja mielenkiintoa; olisi mielenkiintoista jos haluaisit kirjoittaa enemmän ns. syvällisiä postauksia. Erityisesti tuli mieleen, että kateudesta voisi kirjoittaa. "Monethan varmasti kadehtivat sinua (sekä positiivisessa että negatiivisessakin mielessä), miltä se tuntuu? Onko olemassa hyvää kateutta vai onko kateus aina paha asia? Kadehditko itse ikinä ketään (Ketä? Minkälaisista asioista?) ja miten pääset kateuden yli?"

    Ja oletko ajatellut, että blogiisi voisi tehdä sellaisen hieman kattavemman esittelyn sinusta uusille lukijoille, jossa kertoisit pääpiirteittäin itsestäsi ja elämäntilanteestasi, jotta olisi helppo tietää "kuka olet" kun blogiasi alkaa lukemaan? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti! Ja todella kivoja postausideoita, pistän muistiin :)

      Poista
  34. Huomasin, että oot muokannut noita "tageja" vai mitä nuo onkaan nuo linkit tuossa oikealla, joista pääsee blogisi eri osa-alueisiin. Kun halusin lukea sun kysymyspostauksia, mutta ne ei enää löytynytkään yhdestä nipusta? ;o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo niitä ei valitettavasti löydy tällä hetkellä yhden tägin alta, kun minulla on pieni projekti kesken tagien kanssa..

      Poista
  35. Moikka! :) Ihanan särmikäs asu taas ♡ Oot tosi tikissä näissä kuvissa ja mietinkin, että onko FitnessFridayta enää tulossa? :) Oli aina mun ihan ykkös lempparipostauksia :D
    Hyvää keväänjatkoa ja vappua sulle! :)

    -Elsa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! On varmasti, mutta tällä hetkellä motivaatio niiden tekemiseen on ollut hukassa, kun salilla on jotenkin omituista kuvata, kun kaikki ihmettelevät ja tuijottavat :-D

      Poista
  36. Omat luottofarkkuni on Gina Tricotin Alex farkut ! aivan mahtavat ja värikään ei lähe pesussa :-)

    VastaaPoista

Huolehdithan omalta osaltasi, että blogin kommenttiboksi säilyy paikkana, jossa jokaisen on mukava vierailla. Kiitos positiivisesta kommentistasi!