14. toukokuuta 2015

Summer 2015 to do list

✔ Tehdä mökkireissu - tai mielellään useampikin! Mökille olisi kiva päästä rentoutumaan sekä perheen että kavereiden kanssa. Tytöt miten olisi, jos otettaisiin viimekesäinen mökkireissu uusiksi?

✔ Nauraa vatsalihakset kipeiksi.

✔ Viettää mahdollisimman paljon aikaa pienten veljentyttärieni kanssa. Tapaan huhtikuun alussa syntyneen kummityttöni ensimmäistä kertaa reilun viikon päästä, enkä enää malttaisi odottaa!

 Uida järvessä. Täydellistä olisi, jos pääsisi perinteisissä suomalaisissa mökkimaisemissa juoksemaan suoraan rantasaunan löylyistä raikkaaseen järviveteen.

 Valmistaa itse sushia.

✔ Elää hetkessä.

Lähteä päiväristeilylle tai viikonloppureissulle Viroon. Viron päiväristeilystä onkin muodostunut oikeastaan jo perinne minulle ja siskolleni.


PicMonkey

✔ Käydä tekemässä akrobatiaa Kisahallilla. Olen tehnyt akroa kunnolla viimeksi vuosi sitten, joten nyt jännittää, että osaankohan enää mitään! Olisi kyllä kiva päästä kokeilemaan pitkästä aikaa myös stuntteja.

✔ Lenkkeillä erilaisissa maastoissa.

✔ Hyödyntää sadepäivä katselemalla lempisarjoja ja -elokuvia.

 Vetää mansikkaöverit.

✔ Lähteä rantalomalle. Osa perheestäni on lähdössä heinäkuussa Espanjaan ja minun olisi tarkoitus lähteä mukaan, jos vain se onnistuu kesätöideni puolesta.

✔ Ostella uusia kenkiä - etenkin korkkareita!


PicMonkey3

✔ Käydä huvipuistossa ja/tai vesipuistossa.

  Juhlia ystävieni kanssa, käydä heidän kanssaan kuumana kesäpäivänä terassilla niillä kuuluisilla "yhdillä" ja viettää iltaa valmistamalla yhdessä erilaisia drinkkejä.

 Pyöräillä Tuusulan järven ympäri.

✔  Käydä kokeilemassa eri paikkojen brunsseja sekä valmistaa itse ihania aamupaloja ja brunsseja. Suositelkaa parhaita brunsseja pääkaupunkiseudulta!

✔ Tehdä jotain, mitä en ole koskaan tehnyt.

✔ Viettää vanhat kunnon pyjamabileet. Pyjamabileisiin kuuluu tietysti hyvä ruoka, elokuvat, salaisuudet, herkut, paljon naurua, sauna, kasvonaamiot ja muut tyttöjen jutut.


PicMonkey1

✔ Mennä piknikille.

✔ Lähteä roadtripille. Tykkään jotenkin erityisen paljon autolla matkustamisesta, joten olen lähes aina valmis pieneen tai vähän suurempaankin roadtrippiin!

✔ Treenata kovaa. Kesähelteillä hikoillaan hiekkarantojen lisäksi tuttuun tapaan myös kuntosalilla!

✔ Ottaa ripsien pidennykset ja värjätä kulmat.

✔ Käydä festareilla. Festarit kuuluvat kesään. Tällä hetkellä lukkoon on jo lyöty kesän päättävä Weekend-festivaali, mutta mieleni kyllä tekisi päästä myös keskellä kesää joillekin festareille. Mitkä ovat teidän mielestänne Suomen parhaat festarit? Ja mille festareille olette itse suunnitelleet tänä kesänä lähtevänne?

✔ Nauttia auringonnousuista ja -laskuista.


PicMonkey5

✔ Saunoa koko tämän yhdeksän kuukauden Saksassa olon edestä, koska täällä olen päässyt vain muutaman kerran saunomaan.

 Valmistaa mehujääboolia.

✔ Lukea kirjoja. Rakastan lukea kirjaa varsinkin aurinkoa ottaessani.

  Matkustaa Saksaan perheeni sekä ystävieni luo ja nauttia kesäisestä Saksasta.

✔ Grillata ihania grilliherkkuja.

✔ Viedä siskoni kanssa vaatteita kirpputorille. Loppukesästä/syksyllä minulla on edessäni muutto Vaasaan, joten jälleen on aika karsia turhat vaatteet muuttokuormasta.


PicMonkey4

✔ Syödä paljon jäätelöä. Ja ostaa Ben & Jerry's jäätelöpurnukka. Mikä benkkujenkku maku on teidän mielestänne paras? Itse olen maistanut vain Chocolate Fudge Brownieta.

✔ Viettää sisaruspäiviä.

 Ostaa uusi puhelin. Nykyinen puhelimeni, iPhone 4S, vetelee jo viimeisiään ja akku reistailee pahemman kerran. Akku saattaa esimerkiksi loppua 15 minuutin yhtäjaksoisen käytön jälkeen tai muutaman kuvan ottamisen jälkeen, joka on todella rasittavaa! Koko ajan täytyy kulkea pistorasialta toiselle latauspiuhan kanssa :'D

 Viettää useita täysin meikittömiä päiviä.

✔ Hankkia kunnon rusketus.

✔ Viettää rentoutumisviikonloppu poikaystäväni kanssa. Esimerkiksi hotelliyö, kylpyläreissu tai viikonloppu Etelän mökillämme grillaten, saunoen ja leffoja katsellen kuulostaisivat todella hyvältä.


PicMonkey2


✔ Käydä veneilemässä iskän kanssa.

✔ Tanssia kesähittien ja vanhojen lemppareiden tahdissa.

✔ Nauttia laatuajasta läheisteni kanssa.

✔ Etsiä ihana vuokra-asunto Vaasasta.

 Ja käydä tutustumassa tulevaan opiskelukaupunkiini, Vaasaan, yhdessä poikaystäväni kanssa.

✔ Valmistaa lakritsa-banaanijäätelöä jäädytetyistä banaaneista sekä lakritsijuurijauheesta.

✔ Olla stressaamatta turhia.

68 kommenttia:

  1. Ihan kiva postaus, mutta ois ollut kiva jos esim. alussa ois ollut joku "alkuteksti", kun nyt koko postaus oli pelkkää listaa.. Saa vähän sen vaikutelman, että oot halunnut tehä postauksen mahd. helpolla ja nopeasti :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmi, että sait sellaisen vaikutelman, koska siitä ei ollut kyse :/ Postauksen idea oli olla juurikin lista ja siten myös hieman erilainen kuin muut postaukset.

      Poista
    2. Joo siis tajusin kyllä tuon listauksen idean, mutta mun mielestä vaan ois ollut kiva jos ois ollut joku teksti vaikkapa siinä alussa, kun useinhan sulla on esim. niissä instagram postauksissakin vaikka niiden ideana onkin ne instakuvat! :)

      Poista
    3. Pidän mielessä ensi kertaa varten! :)

      Poista
  2. Miksi muuten aiot muuttaa vuokralle, etkä ostaa omistusasuntoa? Parempihan se on asuntolainaa maksaa kuin vuokraa :) Ainakin minun mielestäni! Ois kiva kuulla sun mietteitä asiasta :) Omistusasuntohan on usein hyvä sijoitus. Toivottavasti et suutu tällä kertaa, tunnut joskus pahoittavan mielesi kommenteista herkästi, minkä takia en oikein usein uskalla kysyäkään mitään/kertoa parannusehdotuksia blogiin, etten vain saa käskyä etsiä uutta blogia luettavaksi, kuten monet muut ovat saaneet :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella ikävää, että sinulle on jäänyt tuollainen kuva, koska tosiasiassa olen ehkä yhden käden sormilla laskettuna suositellut jotakuta etsimään uusia blogeja luettavaksi ja ne kerrat ovat olleet sellaisissa tilanteissa, kun Anonyymeiltä on tullut rakentavasta kritiikistä kaukana olevaa valitusta ja oman pahan olonsa purkamista blogini kommenttiboksiin. Muutan vuokralle siksi, ettei minulla ole varaa omistusasuntoon, eikä asuntolainaa yleensä myönnetä opiskelijalle, jolla ei ole säännöllisiä tuloja.

      Poista
    2. Jos opiskelija muuttaa omistusasuntoon hän ei saa lainkaan asumistukea mikä on opintotuesta kuitenkin iso osa. Joten opiskelijan on mielestäni fiksua muuttaa vuokralle:) mutta tietenkin on poikkeuksia, joilla mahdollisuus muuttaa omistusasuntoon!

      Poista
    3. Asumislisä opintotuessa on korkeitaan n. 205 €.... Että silläpä makselet vuokras : D

      Poista
    4. Eiköhän minulla, kuten muillakin opiskelijoilla, opintotuki riitä sekä vuokran maksamiseen että pakollisiin menoihin.

      Poista
    5. Tässä taloustilanteessa en itse kyllä suosittelisi kenenkään ottavan isoa asuntolainaa. Nykysin kun työtkään ei ole itsestäänselvyys, ainakaan vakituiset duunit. Itsellä vakkaripaikka onneksi löytyy, enkä taida siitä luopuakaan vaikka olis tarkotus lähteä opiskelemaan lisää omaa alaa.

      Poista
    6. "Asumislisä opintotuessa on korkeitaan n. 205 €.... Että silläpä makselet vuokras : D"

      Korjaan tämän anonyymin kirjoitusta sen verran että opintotuki + asumislisä on Annin kaltaiselle opiskelijalle yhteensä noin ~550e/kk. Kieltämättä yhteensäkin pieni summa, mutta kyllä sillä halvan vuokra-asunnon maksaa ja onhan vaihtoehtoina myös solu tai mahdollisesti asuntola. Kokemuksen syvä rintaääni kuitenkin kehottaa etsimään töitä opintojen oheen tai nostamaan opintolainan, sillä loppujen lopuksi elämä on melkoista kitkuttelua pelkillä tuilla.

      Poista
    7. "Eiköhän minulla, kuten muillakin opiskelijoilla, opintotuki riitä sekä vuokran maksamiseen että pakollisiin menoihin."

      Ethän ole tosissasi, ethän? Opintotukiko riittää suunnilleen kaikilla opiskelijoilla SEKÄ vuokraan ETTÄ pakollisiin menoihin?

      Poista
    8. Anonyymi 23.14 oikeassa olet, ei varmasti riitä kaikilla molempiin, jonka takia moni joutuukin ottamaan opintolainaa. Itse toivoisin voivani tehdä jotain pientä työtä opiskeluiden ohella niin ei tarvitsisi ottaa lainaa.

      Poista
  3. Ihania kesäsuunnitelmia ! :) Tästä tuli itsellekin muutama uusi idea kesän bucket listille... Kuulostaa myös tosi jännältä tuo Vaasaan muutto kesän päätteeksi, toivottavasti löydät sieltä ihanan asunnon jossa pääset aloittamaan opinnot :) Ihanaa kesän odotusta sulle !!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla! :) Sitä toivon minäkin, kiitos <3

      Poista
  4. Moikka Anni! :) mulla itel kans oli talvella sama ärsyttävä ongelma iPhonen kanssa. Käytin sen Kampin itapsassa akun vaihdossa joka kesti varmaan 3 minuuttia!!! :D ja sen jlk puhelin toimi kuin uus! <3 eli suosittelen akun vaihtoa jos ei muuta ongelmaa ole :) maksaa vain jonkun 20-30e :) www.itapsa.com käy kattoo :) ihanaa kevättä sulle kaunokainen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka!

      Ihana, kun laitoit viestiä nimittäin mä olen tähän päivään saakka elänyt siinä uskossa, että akun vaihtaminen iPhoneen olisi hirmu vaivalloista, aikaa vievää sekä kallista?! :-D Täytyykin googletella lisää tuosta itapsasta :) Kiitos ihana <3

      Poista
  5. Ihana postaus! Tulee oikeen kesäfiilis<3 onko tuo vika ranta kuva mallorcalta ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Minullakin on jo ihan kesäfiilis <3 Joo on :)

      Poista
  6. Aivan ihana postaus! Sain paljon uusia ja hyviä ideoita kesää varten, kiitos siitä! :) Mun mielestä just huomas että olit nähnyt vaivaa ja miettinyt näitä kunnolla! Sun blogi on huippu! Tsemppiä hei asunnon hakuun! Mullakin muutto uuteen kaupunkiin syksyllä ja pitäis löytää kämppä :) Ihanaa loppukevättä! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten kiva kuulla, eipä kestä! :) Kiva, jos työ sekä vaiva välittyi myös ruudun toiselle puolelle, sillä olen pitänyt tätä postausta jo pitkään luonnoksissa ja miettinyt tarkkaan noita kohtia! :) Kiitos <3

      Poista
  7. Voisitko joskus tehdä postauksen ripsienpidennyksistä? Olisi kiva tietää miten hoidat niitä, kuinka putsaat silmämeikin jos laitat esim. luomiväriä tai eyelineria ja muutenkin hyviä vinkkejä :) kiitos, olet mahtava Anni! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voisin sitten, kun minulla on jälleen räpsyt! :)

      Poista
  8. Ihana postaus :) Kiva kuulla, että olet muuttamassa Vaasaan :) Mä olen opiskellut nyt vuoden Vaasan yliopistossa ja olen kyllä tykännyt kaupungista, ei mikään kamalan iso mutta kaikki kyllä löytyy. Vaikka ei nyt liitykään tähän postaukseen, oon pitkään halunnut kysyä (mutten ole kehdannut) et miten sä treenaat? Teetkö sä enemmän lihaskuntoharjoittelua vai aerobista, ja kuinka paljon? Ja oletko sä ns. luonnostaan hoikka, vai ootko sä saanut ton vartalon treenaamalla? Kiitos vastauksista jo etukäteen ja mukavaa alkavaa kesää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi mukava kuulla, että olet viihtynyt! Teen enemmän voimaharjoittelua :) Käyn kuntosalilla n. 5-6 kertaa viikossa ja siihen päälle n. 2-4 kertaa viikossa aamuisin koiran kanssa lenkillä ja 1-2 kertaa viikossa pikkusen pidempi lenkki :) Varmasti on geeneilläkin vaikutuksensa, mutta oikeastaan en edes tiedä, millainen olisin jos en treenaisi, kun olen kuitenkin lapsesta saakka harrastanut kilpaurheilua ja urheillut monta kertaa viikossa :)

      Poista
  9. Oliko teillä myös lapissa mökki? kun puhut etelänmökistä. meinaatko toisessa käydä kesällä? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo on Lapissa mökki! :) En tiedä tuleeko sinne lähdettyä tänä kesänä, kun matka on niin pitkä.

      Poista
  10. Todella kiva postaus ja samoja juttuja löytyy munkin listalta :)

    VastaaPoista
  11. Yllätyin myös vuokra-asunnosta, sillä olen saanut kuvan että olet asunut jo lukioaikana omassa kämpässa jonka vanhempasi ovat kustantaneet kokonaan, vanhempasi ovat maksaneet vuosien ajan tuhansia euroja vuodessa cheerleading-harrastuksestasi, maksavat sinulle ulkomaanmatkoja ja lentolippuja Suomi-Saksa -välillä, eikä sinun ole elämäsi aikana tarvinnut paljoa kesätöitäkään tehdä, kun vanhempasi ovat maksaneet arkesi. Mikset vain pyydä vanhempiasi ostamaan sinulle omaa omistusasuntoa? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis tällänenkö kuva susta on Annista? Niin että porukat kustantavat kaiken mahdollisen? Tottakai he ovat kustantaneet annille mieluista harrastusta jos siihen on ollut mahdollisuus. Kuka vanhempi ei? Tottakai he ovat maksaneet hälle ulkomaanmatkat kun perheenkesken ovat reissanneet? Vai maksaako teillä lapset itse perheen kanssa reissuun lähdettäessä? Tottakai he ovat kustantaneet Annin asumista olihan hän alaikäinen kun omilleensa "joutui". Mistä sä tiedät kuka Annin lentoliput maksaa? Miksi Annin vanhemmat tai edes Anni haluaisi että he maksaisivat Annille asunnon johon hän muuttaisi. Mitä nyt blogin kautta Annia "tuntee" niin hän varmasti haluaa itse pärjätä omillaan ja tehdä töitä sen eteen että pärjää.
      Tää sun kommenttis on suorastaan ala-arvoinen.

      Poista
    2. Niimpä, itse ihmettelen suuresti niitä itsekkäitä vanhempia jotka eivät lastaan auta siihen asti että tämä on päässyt omille jaloilleen raha-asioissa tai muussa. Tunnen nuoria jotka pakotettuna asuvat omillaan vuokra-asunnossa heti kun 18 on mittarissa, maksavat itse vuokransa, ruokansa, koulutarvikkeensa ja työvaatteensa, pesevät lavuaarissa vaatteet kun pesukoneeseen ei ole varaa.. Jonkun mielestä tämä voi olla hyvä kasvatusmetodi mutta minusta on aika kyynistä ajatella että lasta ei tarvitse auttaa sen jälkeen kun hän on lain mukaan aikuinen. Ei varmaan tee ihmisestä sen parempaa kansalaista onko asunut omillansa 16- vai 25-vuotiaasta asti. Varsinkin kun ajatellaan että muualla maailmassa lapset asuvat lapsuudenkodissaan usein lähes kolmekymppisiksi.

      Poista
    3. Tosiaan vanhempani kustansivat asumiseni ja harrastukseni lukion loppuun, kuten meidän perheessä kaikkien muidenkin lasten kohdalla on tehty. Olen tehnyt useampana kesänä kesätöitä, vaikka minulla olikin pitkään todella paljon aikaa vievä harrastus, joka hankaloitti työntekoa, kun en pystynyt taipumaan esimerkiksi iltavuoroihin treenien johdosta. Ja minustakin on melko omituista, että luulet tietäväsi kuka minun lentolippujani on maksellut..?

      Poista
  12. Ihania suunnitelmia! Sain itsekkin hyviä ideaoita kesälle tästä, kiitos :D. Kirjoitit, että riippuu töistä pääsetkö lähtemään lomalle. Onko tärpännyt jo töiden suhteen? Mukavaa kevättä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten kiva juttu! :) Minulla on pari haastattelua heti, kun menen Suomeen ensi viikolla! Toivotaan, että tärppää :)

      Poista
  13. Kivoja suunnitelmia, mutta mikäli kesätöihin haluat niin tuskin pääset edes murto-osan niistä toteuttamaan. Kesä on kuitenkin niin lyhyt aika etteivät työnantajat katso hyvällä ulkomaanmatkoja sun muita festareita, kun useissa töissä ollaan kuitenkin viikonloppuisinki. Kokemuksesta puhun, kun itse olen joskus vaikeuksiin joutunut pyytäessäni vapaita nimenomaan kesätöistä. Kannattaa priorisoida kumpi on sitten tärkeämpää itselle, tienata rahaa vai lomailla.. :)

    Kivoja ja kesäisiä kuvia tässä postauksessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Joo ei tämä ollut "must do" -lista vaan sellainen lista, jota toivoin voivani mahdollisimman paljon toteuttaa ja kokea :)

      Poista
  14. Ben&Jerrystä lempparimaku on ehdottomasti cookie dough. En ees halua ostaa ikinä muuta kun se on aina varma! Mun siskoni asuu Vaasassa ja se on kyllä vaikuttaa kivalta paikalta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy kokeilla! Huippua kuulla, kun itselläni ei ole oikeastaan minkäänlaista kuvaa koko paikasta! :-D

      Poista
  15. Brunsseista stadissa: oiva, fazer, la torrefezzione (ei buffet), sandro (jos afrikkalais tyyppinen uppoaa) ja pasifico! Jäken oman Huvilan lauantai brunssi on kanssa mielettömän hyvä :) ihania juttuja muutenkin sun kesälistalla!

    VastaaPoista
  16. Oletko siis löytänyt kesätyöpaikan, kun siitä sillon stressailit? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen saanut kutsun muutamaan haastatteluun, kun palaan Suomeen :)

      Poista
  17. Miten ihmeessä aiot kustantaa tämän kaiken? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pyöräily onkin huisin kallista XD

      Poista
    2. Nauramisesta puhumattakaan! ;-) No ei, nämä kohdat eivät siis ole mitään kiveen hakattuja, vaan toiveita ja unelmia! Olen myös työskennellyt viime kesäkuusta lähtien säännöllisen epäsäännöllisesti koko vuoden, jonka lisäksi kirjoitan myös tätä blogia sivutyönäni, joten pikkusen olen saanut säästöönkin :)

      Poista
  18. Uskon että tykkäät Vaasasta! Vaikka se on pienempi paikka ku Helsinki niin se on silti tosi idyllinen ja hieno paikka :) Ite oon kanssa suuntaamassa Vaasaan opiskelemaan ja se on todella hyvä paikka opiskelijalle ja onhan siellä meren rannassa nättiäkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa hyvältä :) Toivon totisesti viihtyväni siellä!

      Poista
  19. Provinssi on ehdoton ykkönen :D Sinne vaan, jos et ole aikaisemmin ollut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole koskaan ollut! Kerro ihmeessä lisää, miksi juuri Provinssi? :)

      Poista
  20. Missä päin lappia teillä on mökki?:) ymmärrän jos et halua sanoa tarkkaa paikkaa, mutta siis silleen suunnilleen et kuinka pohjosessa ?:D t. Pohjoisessa asuva lukija. ps oon laittanu sulle melkein vuosi sitten instagrammissa directillä viestiä mutta et oo varmaan koskaan saanu sitä, nii onks sulla sillee ettei sinne voi laittaa viestiä?:) ps ihana blogi ja ihania tekstejä ja nauti täysillä ko sulla on vielä kaikki unohtumattomat opiskeluvuodet edessä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on mökki lähellä Kemijärveä, josta molemmat vanhempani ovat kotoisin :) Ohhoh, en kyllä ole tainnut saada viestiäsi, vaikken kyllä tietääkseni ole estänytkään direct-viestejä? :o Kiitos <3

      Poista
  21. Ai saitko kesätöitä Suomesta? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se selviää toivottavasti ensi viikolla, kun pääsen Suomeen haastatteluihin! :)

      Poista
  22. Suosittelen iphone 5s puhelinta! :) Se on parempi, kuin kutonen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 5s:sää minäkin olen itseasiassa mielessäni pyöritellyt, mutta hinnan vuoksi! ;-D

      Poista
  23. Oletko tulossa Helsingin Naisten kymppiin? Kenen kanssa? Menetkö juosten vai kävellen? Mitä mieltä olit siitä paidasta, minkä varmaan kanssa oot saanut jo postissa? :) Ihana yllätys oli se Fit lehtikin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen tulossa siskoni kanssa! :) Juosten/hölkäten mennään. Ja me joudumme noutaa osallistumispaketit vasta ensi viikonloppuna paikan päältä, kun ilmoittauduimme pikkuisen myöhässä :)

      Poista
  24. Ben&Jerry's: Karamel Sutra <3 se toffeesydän siin on ku Mars-patukkaa ^_^

    VastaaPoista
  25. Minkä puhelimen aiot hankkia seuraavaksi :) ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. iPhone 5s:sää olen ajatellut, mutta pitää katsoa! :)

      Poista
  26. Kannattaa alottaa vuokrakämpän ettiminen ihan kesän alussa, tai oikeastaan hetinyt. Meinaan että Vaasassa (varmasti muuallakin) kaikki kämpät (erit. yksiöt) katoaa IHAN OIKEASTI viisi minuuttia sen jälkeen kun ilmotus on laitettu. Tämä siis silloin kesäkuulla (vai heinäkuulla? :D) kun ihmiset saa tietää että pääsikö ne kouluun sisään. T. Vaasassa opiskeleva :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo täysin oikeassa olet! Meillä on suunnitelmissa ryhtyä tositoimiin heti kun pääsen Suomeen :) Onneksi ei jouduta kuitenkaan ihan siihen pahimpaan rysään, kun voidaan ottaa ennen tulosten tuloa.

      Poista
  27. Nooh ei mitään älytöntä stressiä.. Ite pari vuotta sitten sain 2 viikon varotusajalla tietää että Helsingissä alkaa koulu. Aloitin heti kämpäb etsinnät ja ilman tapaamista ja näyttöä ei moni kämppää vuokraa joten asuin aluksi tuttuni luona hesan lähellä n. viikon käyden näytöissä kunnes kiva kämppä löyty. Vähän tuuria siinä tarvii mut ei nyt koko kesää tarvi kämpän hankintaan uhrata.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on se onni, että opiskelupaikka jo odottaa, jote ei tarvitse odottaa tuloksia ja suurinta ryysistä :-D

      Poista
  28. RuisRock on ihan ykkösfestari! Ja sinne ollaankin menossa taas tänä kesänä. ;-)

    Ja Ben&Jerry's ehdoton suosikkimaku on Cookie Dough, vaikka kaikki tähän mennessä maistamani maut ovat kyllä olleet hyviä. :-D
    Ainut miinus noissa jäätelöissä on se, että ne on ihan hemmetin kalliita!! Verrattuna siis muihin jätskeihin, esim. joku Ainon litran jäätelöboksi on n. 4-5€, kun taas 0,5l Ben&Jerrysiä maksaa vähän kaupasta riippuen ainakin 6-7€! Kauheeta rahastusta. :-D Ehkä se on toisaalta ihan hyväkin, niin ei tule hirveän usein osteltua.

    Kehun nyt tähän vielä ihan kotimaista jäätelöä, eli sellaista, kun "3 kaverin jäätelö". Myös ehdottomasti maistamisen arvoinen! ;-) Ja hiukan halvempi verrattuna Ben&Jerry'siin.

    VastaaPoista
  29. Aika hitoksee ohjelmaa ja reissuja Suomen lyhyeen kesään jos meinasit vielä töitäkin keretä tekemään :D mihin meet kesätöihin? kauniita kuvia :) -Inka

    VastaaPoista

Huolehdithan omalta osaltasi, että blogin kommenttiboksi säilyy paikkana, jossa jokaisen on mukava vierailla. Kiitos positiivisesta kommentistasi!