2. kesäkuuta 2015

Päättärit ilman juhlia

Viime lauantaina oli ensimmäiset päättärini ilman ns. virallisia juhlallisuuksia ja se tuntui hassulta. Olen tottunut siihen, että joka vuosi tuona päivänä on juhlittu esimerkiksi koulun päättymistä kevätjuhlassa taikka sisarusten, sukulaisten, ystävien (tai omia) ylioppilasjuhlia ja valmistujaisia. Tänä vuonna en kuitenkaan saanut yhtäkään kutsua vastaavanlaisiin juhlallisuuksiin, jolloin tajusin jälleen kerran, kuinka nopeasti aika kuluukaan ja kuinka vanha olenkaan! Kahdenkympin kriisi.

Asun tämän kesän poikaystäväni vanhempien luona ja Saksan perheeni on parhaillaan viettämässä Pfingsten-lomaa Suomessa, joten he tulivat luoksemme kylään päättäripäivänä. Illalla lähdimme juhlimaan kesän alkamista ystävieni kanssa Helsingin yöhön, jonne oli suunnannut ihan "muutama" muukin päättäreitä viettämään. Melkein jokaisen yökerhon ovella näytti olevan muutaman tunnin jonot ja väkeä oli ihan tajuton määrä liikkeellä. Pääsimme onneksi ystävieni kanssa vaivatta Helsingin Showroomiin viettämään hauskan illan. Tämä taisi muuten olla minun ensimmäinen kertani Helsingissä päättäriyönä ja vaikka olin kuullut paljon juttua, että koko Helsinki on silloin aivan tukossa, yllätyin silti väenpaljoudesta. Missä ja miten te vietitte päättäreitä?

IMG_8856

IMG_8836

IMG_8966

IMG_8840

IMG_8835

IMG_8916

IMG_8945

IMG_8941

IMG_8965

IMG_8845

IMG_8979

IMG_8982

IMG_8842

IMG_8871

earrings & jumpsuit Sheinside.com, watch & clutch Michael Kors, heels from Orlando

Tänään minulla on ensimmäinen työpäivä uudessa työpaikassani ja pakko myöntää, että kyllä jännittää! Toivotaan kuitenkin, että omaksun nopeasti uudet työtehtäväni ja homma alkaa rullaamaan kivasti eteenpäin.

33 kommenttia:

  1. Itse vietin kyseistä päivää kaverin grillibileiden merkeissä, josta jatkettiin sitten vielä yökerhoon :) Näin vanhoja tuttuja ja saavuin vasta aamu viideltä kotiin. Kaiken kruunasi vielä aivan loistava sää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kuulostaapa nappiin menneeltä päivältä ja illalta! :) Ja kiva, että sääkin suosi! Täällä oli päivällä aurinkoista, mutta yöllä satoi :S

      Poista
  2. oma päivä meni juhlissa ja illalla ystävien kanssa juhlien :) Helsingin päättärikaaos on nyt sen verran monesti todistettu, että nyt jätettiin se suosiolla väliin : D tsemppiä uuteen työhön!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha joo siellä oli kyllä melko kaaottista :-D Kaiken kruunasi se, että yöllä T-junamme pysähtyi n. puoleksi tunniksi Tikkurilan asemalle jonkin jännitevian johdosta. Ei ärsyttänyt...

      Poista
    2. Hahah eii! :'D T-junat on niin kivoja, mekin kerran seistiin 4 aikaan tiksin tienoilla "ruuhkaa raiteilla odotellaan hetki" xD

      Poista
    3. Haha, jep! T-junat ovat kamalia :'D

      Poista
  3. Me oltiin kans Helsingissä ja baariin päästiin kyllä melkein suoraan sisään kun pikkasen käytettiin hyväksi kolmen naisen viehätysvoimaa, toimi;D mutta ei ollu kyllä meillä ainakaa kovin kannattava reissu.. Baari aivan tupaten täynnä ja oli kyllä niin huono meno että huhhuh, moni kävi vaan kääntymässä sisällä maksettuaan ensin sen melkein 15e. No onneks kaikki meistä oli jo ylppärinsä ajat sitten viettänyt ni ei menny sitten ainakaan se once in a lifetime ilta pieleen:) Ja oot ollu Anni taas huippu hyvännäköisenä liikenteessä!<3ihana nainen olet!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, naisten etu ;-) Joo Namukin oli niin täynnä, että koko ajan piti varoa, ettei saanut juomia päällensä tai töninyt muita ihmisiä :/ Voi kiitos <3

      Poista
  4. Itse pääsin lauantaina ylioppilaaksi, joten päivä kului kotona sukulaisten kanssa kahvitellen ja kilistellen ja illalla/yöllä juhlittiin kavereiden kanssa wanhalla :)

    VastaaPoista
  5. Ite olin kans stadissa mut mentiin baariin jo klo 22.30 joten jonoja ei vielä ollut. Onneksi, en olis nimittäin jaksanut jonottaa kauaa kun vappuna meni koko ilta jonottaessa :-D

    VastaaPoista
  6. Mä vietin päättäjäisiä kotona hyvän kirjan seurassa :-D Ei oikeen ole kavereita enkä oo sitä typpiä, joka lähtis yksin mihinkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä tuokaan ole ollenkaan hullumpi tapa viettää päättäreitä! Ainakaan ei seuraavana päivänä väsymys paina :)

      Poista
  7. Minkä alan töissä olet, jos saa kysyä?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Promootiota ja myyntiä :) Mahdollisesti jotain muutakin vielä, kun tänään muutama uusi työhaastattelu!

      Poista
  8. Itse vietin päättäreitä Jäken rantsussa! Tuttuja täynnä ;-D Jos saa kysyä niin onko uusi pestisi Järvenpäässä ja millainen paikka? Kauppa etc...?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että! Itsekin olen viettänyt monet päättärit Rantapuistossa, haha :-D Siellä kyllä oli aikoinaan kaikki tutut! Uusi työpaikka sijaitsee Helsingissä ja teen promootio- ja myyntihommia :)

      Poista
  9. Minäkin, kun niin utelias olen, niin kiinnostaisi kovasti tietää, minne olet päässyt töihin. :) Utelen myös näin inttileskenä, että onko sinun poikaystäväsi kotiutunut jo armeijasta ? :) Omani saan kotiin jouluksi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Promootio- ja myyntihommia teen tällä hetkellä ja tulevaisuudessa vielä ehkä jotain muutakin! :) Poikaystävä selvisi armeijasta puolella vuodella, joten hän pääsi kotiin jo viime joulukuussa :)

      Poista
  10. Itse vietin päättärit poikaystävän yo-juhlissa ja sieltä meno jatkui baariin :) oli kiva päivä, kaiken lisäksi kun itselläni sattui olemaan samana päivänä nuo 18v synttärit ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikä onni, että juuri päättäripäivänä sait juhlia samalla myös synttäreitäsi! Ei muuta kuin tuplasti onnea, sinulle ja poikaystävällesi! :)

      Poista
  11. Moikka, eiks helsingin aika monet baarit ole ikärajaltaan aika korkeita? Esim. Showroom jne k24, pääseekö niihin silti nuoremmat vai miten itse pääset niihin? Suunnitellaan tyttöjen kanssa reissua sinne päin eikä olla oikein perillä noista helsingin mestoista joten mitä voisit suositella ja mitkä on sellaisia mihin pääsee yli 18 vuotiaatkin? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On aika moniin korkeammat ikärajat, mutta tiettyinä päivinä saattaa päästä niihinkin esimerkiksi K-18. Kannattaa hieman katsoa, millaisia tapahtumia tietyissä baareissa on tulossa esimerkiksi Facebookista! Itse kuitenkin suosittelisin kesällä Kaivohuonetta, jonne pääsee 18 vuotiaat ja joka on ihan huippumesta kesällä jättiterassin ansiosta :-) Myös lauantaina 13.6. starttaa Vanhalla ylioppilastalolla Summer Heat, joka on myös ihan varteenotettava ja K-18 :)

      Poista
    2. Mutta tosiaan, eivät nuo ikärajat ole kaikissa baareissa kiveen hakattuja. Ovella voi käydä pyörähtämässä ja vaikka kysymässä ovimieheltä, että mikä on ikäraja ja olisiko tänään mahdollista päästä sisään :) Yökerhoihin voi myös soittaa etukäteen ja tiedustella!

      Poista
  12. Olenko ainoa, jonka mielestä päättärit itsessään tarkoittaa sitä jonkun päättymisen juhlaa? Ei minusta voi viettää päättäreitä jos ei juhli mitään, enkä ole ikinä kuullut kenenkään nimittävän tuota lauantain juhlapäivää yleisesti päättäripäiväksi. Mulle se on ihan vaan päivä muiden joukossa ja viittaan siihen korkeintaan jollakin "lakkiaispäivällä" tai muulla sellaisella. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Useiden koulujen lukukaudet päättyvät tuona lauantaina, joten siksi se on ehkä sitten yleisesti päättäripäivä, ainakin minulle :-D

      Poista
  13. Onko sulla tossa promootiotyössä jokin pohjapalkka vai pelkkä provisio? :)

    VastaaPoista
  14. Oletpas ollut kauniina liikkeellä! :)

    Joko olette löytäneet Vaasasta asunnon? Oletko muuten aikaisemmin vieraillut Vaasassa :)
    Itse kävin eilen ensimmäistä kertaa elämässäni ja sinne sitten syksyllä, tullaan opiskelemaan samaa alaa. Jos nyt ei pisterajat tule yli kymmentä ylöspäin. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti! <3

      Me lähdetään itseasiassa tänään yhdeksi yöksi Vaasaan ja huomiseksi ollaan sovittu muutama asuntonäyttö :) Tosin meillä on jo yksi vahva suosikki varattuna, joten oikeastaan voisi sanoa, että asunto on! Vielä pitää tehdä vain sopimukset valmiiksi :) Olen ollut kerran aiemmin Vaasassa treenileirillä, mutta muuten kaupunki on kokonaan vieras. Aika jännää suunnata syksyllä uuteen kaupunkiin, mutta onneksi sinne on tulossa paljon tuttujani opiskelemaan ja monta tuttua opiskeleekin jo siellä! :)

      Poista

Huolehdithan omalta osaltasi, että blogin kommenttiboksi säilyy paikkana, jossa jokaisen on mukava vierailla. Kiitos positiivisesta kommentistasi!