20. syyskuuta 2015

Randoms lately

Leppoisaa sunnuntai-iltapäivää ihanat!

Mun sunnuntai starttasi puolen päivän aikaan Vaasa Entrepreneurship Societyn ilmaisella fuksibrunssilla, jossa pöydät notkuivat superherkullisista antimista. Brunssi toimi kyllä aivan älyttömän hyvänä houkutuslintuna näin sunnuntaiaamuna ja paikan päälle saapui valtava määrä köyhiä ja/tai nälkäisiä opiskelijoita, joista kaikki eivät valitettavasti mahtuneet edes sisälle. Me menimme ystävieni kanssa hyvissä ajoin jonottamaan, joten pääsimme melkein heti ensimmäisinä brunssipöydän kimppuun ja saimme vielä santsatakin, jes! Tottakai sitä piti sitten taas mennä vetämään aivan järkyttävät ruokaöverit - hyvä, ettei tarvinnut housun nappia aukaista, mutta säästyypähän ainakin rahaa, kun ei tarvitse syödä tänään enää muuta kuin illalla salin jälkeen palauttava iltapala. Loppupäivän suunnitelmani on jatkaa löhöämistä tässä sohvalla läppäri sylissäni mukavissa kotivaatteissa, hoitaa sekä koulu- että blogihommia, käydä salilla repäisemässä killeri jalkatreeni ja katsoa poikkiksen kanssa pari jaksoa Pakoa eteenpäin. Täytyy muuten sanoa, että siinä on kyllä yksi todella hyvä ja koukuttava, mutta samalla myös rankka sarja. Nimimerkillä: olen nähnyt nyt viikon ajan joka yö erilaisia tappamiseen liittyviä painajaisia ja nukkunut enemmän tai vähemmän levottomasti.

Minulla on ollut viime aikoina hieman ongelmia tietokoneeni muistin kanssa, koska koneen oma kovalevy hälyttää koko ajan olevansa tukossa, joten sain vasta äsken ladattua koneelleni kaikki kamerani muistikortille elokuusta lähtien kerääntyneet kuvat. Niiden joukosta löytyi muutamia ihan kivoja otoksia, joten ajattelin nyt läiskäistä ne ihan randomisti tähän postaukseen. Pahoittelen siis jo etukäteen edessäolevaa, hieman sekavaa postausta!

IMG_3592

IMG_3620

IMG_3593

IMG_3601

jacket Shein.com (gift), bag, watch & sunglasses Michael Kors, top Forever21, jeans Seppälä, necklaces & shoes Primark

IMG_3604

IMG_3614

Vietimme siskoni kanssa elokuun puolen välin jälkeen afterworkit aurinkoisessa Helsingissä. Kävimme kuvaamassa asukuvat Katajanokan satamassa, höpöttelemässä Esplanadin puiston penkillä ja syömässä myöhäisen salaattilounaan Teatterin terassilla. Nyt, kun päivät ovat viilenneet jo huomattavasti, alkaa olla aika kova ikävä noita lämpimiä kesäpäiviä, kun pystyi heittää vain kevyen takin yllensä ja sillä pärjäsi pitkälle iltaan asti.

IMG_4051

playsuit Walktrendy.com (gift)

Vasta elokuun lopulla vastaanotin tämän väripommin, enkä ole sattuneesta syystä ehtinyt käyttää sitä kertaakaan. Tämä saa siis jäädä odottelemaan ensi kesää taikka tulevia lomamatkoja...

IMG_4360 (1)

Tämän hetken lemppariteelajitelmani. Noista jokainen maku on kokeilemisen arvoinen!

IMG_4355

Ja tässä uusin puurovillitykseni, jonka olen ristinyt "köyhän miehen riisipuuroksi" :-D Se on siis aivan tavallista veteen tai maitoon keitettyä kaurapuuroa, johon sekoitetaan vaan paljon raejuustoa, loraus luomu kevytmaitoa ja kanelia. En tiedä, onko mun makunystyröissä jokin pahasti vialla, mutta mielestäni tämä maistuu ällistyttävän paljon riisipuurolta, joka on minulle suurta herkkua. Kannattaa kokeilla! Ja sitten kun olette kokeilleet, kertokaa olenko aivan omituinen.

IMG_3670

IMG_3685

IMG_3689

phone cases & passport holder Nunucodesigncompany.com (gift)

Syyskuun alun lempipostipaketti taisi olla tämä, joka piti sisällään nämä syötävän suloiset puhelimenkuoret ja passisuojan. Olin jo pitkään metsästänyt uutta passisuojaa ja yhtäkkiä postilaatikostani tippui täydellinen yksilö! Jos olette raikkaita ja erilaisia puhelimenkuoria tai passisuojia vailla, suosittelen ehdottomasti käväisemään Nunucodesigncompany.com-verkkokaupassa. Itse olen ainakin täysin myyty!

IMG_4118

IMG_4139

IMG_4131

IMG_4143

Syyskuun alussa kävimme poikaystäväni kanssa tutustumassa Raippaluotoon, josta löytyy kauniin luonnon ja sataman lisäksi mm. Raippaluodon silta, joka on Suomen pisin silta! Se oli ainakin minulle kokonaan uutta informaatiota.

IMG_4108

protein bars Tupla (Cloetta Finland) 

Sain Cloetalta testattavaksi Tuplan uusia energia- ja proteiinisuklaapatukoita. Tosi hyvältähän nuo maistuivat, mutteivät ole kuitenkaan missään nimessä mitenkään erityisen terveellisiä. Kyseisistä patukoista löytyy siis korkean proteiinipitoisuuden lisäksi paljon muutakin, kuten esimerkiksi korkea sokeri- ja rasvapitoisuus, kuten suklaapatukoissa yleensäkin.

IMG_4658

Syyskuun puolen välin leffailta kera dippivihanneksien. Dippivihannekset ja viinirypäleet ovat kyllä parhaita astetta terveellisempiä leffaherkkuja.

IMG_4661

IMG_4667

Syyskuun puolen välin sunnuntaiaamubrunssi. Viime viikonloppuna päätimme poikaystäväni kanssa hemmotella itseämme ja valmistimme herkullisen brunssin sunnuntain kunniaksi. Pöydästä löytyi herkkuja molempien makuun: poikaystävälle nauravia nakkeja, tomaatti-papukastiketta ja paistettuja munia ja mulle suklaaproteiinipannareita, omena-kaurapaistosta ja viinirypäleitä. Oli muuten ihan sairaan hyvä kombo, kun laitoin omena-kaurapaistosta ja kreikkalaista jugua suklaaproteiinipannareiden kaveriksi, nam!

IMG_4673

Ja tässä jo pidemmän aikavälin yksi pahimmista himotuksistani. Olen toivottoman koukussa pähkinöihin. Erityisesti cashew- ja saksanpähkinöihin. Voisin vedellä niitä surutta pussillisen päivässä, mutta valitettavasti pähkinöiden korkeat kilohinnat eivät oikein sovi yks yhteen opiskelijabudjettini kanssa, nyyh! Nämä ovatkin nykyään minulle harvinaista herkkua ja yritän hamstrata yhtä pähkinäpussia aina viimeiseen muruseen asti.

Hauskaa päivän jatkoa ja voimia tulevaan viikkoon!

56 kommenttia:

  1. Aika hyvä idea kyllä tollanen brunssi, kyllä ihmeellisesti vetää varmaan nälkäsiä ja rahattomia opiskelijoita paikalle :'DD Tuo Sheinin takki näyttää muuten sulla ihan sairaan hyvältä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No älä vaan - ihan huippu! :-D Kiitos ihanainen <3

      Poista
  2. Ihana tälläinen arkihöpinä postaus ja toi brunssi kyllä vetää varmasti opiskelijat mukaan ;> ja dippivihannekset on kyllä mun tän hetkinen himotus herkku!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, kiva kuulla, että tälläinen astetta sekavampikin postaus oli mieleen! :) Ja joo porukkaa oli venailemassa ovella jo puoli tuntia ennen tilaisuutta, haha :-D Dippivihannekset on ihan parhaita.

      Poista
  3. Ihana tällänen arkinen postaus myös! :)

    VastaaPoista
  4. Oisko sulla suositella jotain Shein, romwen tai choiesin kaltaista nettikauppaa? siis suurinpiirtein samaa hintaluokkaa ja samantyylisiä vaatteita? siis sen tyylisiä mistä itse tykkäisit :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun mielestä Shein.com-verkkokaupassa on kivoja vaatteita, mutta laatu ei valitettavasti ole kaikissa erityisen hyvä :-/

      Poista
    2. Niin siis oisko sulla suositella jotain muuta kuin nuita kolmea? :)

      Poista
    3. Minulla ei ole kovin paljoa kokemusta verkkokaupoista, tai ainakaan monesta muusta vastaavasta, mutta Amazon on myös hyvä ja ystäväni ovat suositelleet myös eBayta!

      Poista
  5. Ihana höpöttelypostaus! Ja pähkinät suurta herkkua täälläkin, voi nami <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, kiitos! <3 Ja jep, mutta ihan tajuttoman kalliita :-(

      Poista
  6. Kuinka toimisit/reagoisit, jos saisit sun läheinen ystävä tunnustaisi kommentoineensa inhottavia kommentteja anonyyminä tänne blogiisi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmittaisi todella paljon ja miettisin, mikä on hänet tähän ajanut. Toivottavasti ei tarvitse tälläiseen koskaan törmätä!

      Poista
    2. Luuletko, että voisitte silti vielä olla ystäviä jos puhuisitte asiasta ja ystävä katuisi tekojaan?

      Poista
    3. Minusta tuntuu tätä seuratessani, että joku Annin tuttu tässä kyselee mahdollisuutta synnintunnustukseen ja -päästöön. Jos olisin Anni, niin olisi tietysti huojentavaa kuulla kuka ja miksi joku on inhottavasti kommentoinut, ja tietää kenties, että kyseinen henkilö on muuttanut mieltään ja lopettanut ikävän kommentoinnin. Voisi puhdistaa ilmaa puolin ja toisin?
      Tiedän itsekin bloggaajana, että jotkut ilkeät kommentit jäävät painamaan mieltä pitkäksikin aikaa, vaikka tiedän, ettei niihin ole mitään perusteita olemassa.

      Poista
    4. Anonyymi 9.41 - Jos ystävä katuisi ja pyytäisi anteeksti tekoaan, niin kyllä varmasti! En ole koksaan ollut pitkävihaista sorttia :)

      Anonyymi 12.54 - Minä taas luulen, että kyseinen Anonyymi hakee juuri sitä, että alkaisin epäillä ystävieni kommentoineen ikäviä blogiini. Uskon ja toivon, ennen kuin toisin todistetaan, että ympärilläni olevat läheisimmät ystäväni eivät moiseen alentuisi :)

      Poista
    5. Voi myös olla, että eka anonyymi on itse kommentoinut jonkun toisen blogiin ikäviä, joka siis olisi hänen ystävänsä blogi, ja siksi kyselee toisen suositun blogin pitäjältä mitä mieltä hän olisi. Ikävää, että Anni heti "ajattelee pahinta" kommentoijista.

      Poista
    6. Anonyymi 13.51 - Toki asian laita voi olla myös näin! Eikä minun ollut tarkoitus loukata ketään tai "ajatella pahinta", tällainen fiilis minulle vain tuli aiemmista kommenteista.

      Poista
  7. Siellä jonottamassa oli varmasti oikeasti köyhiä opiskelijoita odottamassa, kun sinä vedit itsesi ähkyyn ja auoit housunnanppejasi :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiköhän meistä jokainen opiskelija ole kutakuinkin samalla viivalla. Suomen valtio pitää onneksi huolta opiskelijoista tukien avulla. Ja kuten sanoin, oli valitettavaa etteivät kaikki mahtuneet sisään paloturvallisuussyistä, mutta siihen ei vaikuttanut ollenkaan söinkö minä vähän vai paljon :D

      Poista
  8. Ai että miten ihania kuvia! Toi jumpsuit on ihan täydellinen kuumille kesäpäiville, toivotaan että kesä tulee taas pian! :>

    essi-bltn.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanuus! Ja näinpä, samaa toivon minä. Harmi vaan, että syksy ja talvi eivät ole vielä edes alkaneet, joten hetki saadaan kyllä vielä odotella! ;-D

      Poista
  9. Vastaukset
    1. Niin on! Pienenä seurasin sitä 1. tuotantokauden ajan, mutta nyt mennään jo 3. ja ihan huikeaa, että siitä tehdään vielä ainakin yksi tuokkari!

      Poista
  10. Musta on hirveen kiva seurata sun normaalia arkea snapchatissa :D haha tällänen random kommentti vaan.. Ootan aina innolla sun mystoreja :)
    Joskus ois kiva jos puhuisit niissä niin kuulis sun äänen!
    Ja hirveen kiva blogi <3
    Terveisin lukija tammikuusta 2012 asti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, ihana kuulla! Snapchattia on kyllä hauska päivitellä, kun se on niin spontaania ja vaivatonta :-D Ja oon ollut hieman ujo puhumisen suhteen, kun minua on nuorempana kiusattu ääneni takia, mutta kyllä mä muutaman kerran olen höpötellyt snäpissä ja suunnitelmissa olisi uskaltautua höpöttelemään useamminkin :)

      Kiitos, ihanaa kun olet viihtynyt matkassani niin pitkään! <3

      Poista
    2. En ole koskaan kuullut, että sua oltaisi kiusattu äänen takia (vaikka muuten kiusaamista kyllä peruskoulussa tuli todistettua)! Eihän sun äänessä/puhetavassa mitään huomiotaherättävää ole. Kiusaaminen on kyllä kamala asia ja voi jättää arvet pitkäksi aikaa. Eihän sua kuitenkaan vaikkapa koulussa tai töissä ujostuta puhua?

      Poista
    3. Joskus teininä sain kuulla, että minulla olisi naiseksi möreä/matala ääni, joten ehkä se on sitten jäänyt kummittelemaan alitajuntaani. Ja en tiedä, miten muilla on, mutta minusta oma ääneni kuulostaa aina todella omituiselta, kun kuulen sen videolta :D

      Ja nyt, kun kysyit niin on kyllä aika jännä, etten oikeasti arastele yhtään koulussa tai töissä puhumista tai esiintymistä, itseasiassa olen usein paljonkin äänessä ja pidän esiintymisestä. Kai se sitten jotenkin liittyy juuri tuohon videoiden toistettavuuteen ja siihen, että se ääni kuulostaa omaan korvaan videolla eriltä.

      Poista
    4. Olen itsekkin ihmetellyt miksi et puhu snapchat storeissasi koskaan, koska ite tykkään storeista missä puhutaan! Mutta nyt ymmärrän, mullekkin on yläaste ikäisenä joskus sanottu useaankin otteeseen äänestäni, joskus jopa loukkaavasti että kuulostan mieheltä. Karua mutta se jostain syystä on jättänyt jäljet ja edelleen vältän videolle puhumista, vaikka tiedän etten minä oikeasti mieheltä kuulosta :D

      Poista
    5. Oon mä pari kertaa puhunut! :-D Ja mä olen saanut aivan vastaavanlaista kommenttia.

      Poista
  11. Kuinka usein aiot tulla sieltä vaasasta järvenpäähän taikka helsinkiin siskosi luo :) ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole päättänyt mitään tiettyä aika väliä vaan uskon käyväni Järvenpäässä ja Helsingissä aina silloin kun siltä tuntuu ja siihen on varaa tai kun minulla on joku syy lähteä sinne :) Esimerkiksi tänä viikonloppuna lähden pääkaupunki seudulle, koska hyvä ystäväni on viimeistä viikonloppuaan Suomessa ennen kuin lähtee talveksi matkaoppaaksi.

      Poista
    2. Paljonko vaasasta maksaa helsinkiin tai järvenpäähän juna esim :) ?

      Poista
    3. Vastaushan ei löydä vr:n sivuilta :D:D

      Poista
    4. kannattaa liittyä facessa kimppakyyti yhteisöih, luulisi vaasa helsinki välillekkin löytyvän :) pääsee halvemmalla kuin junalla ja tutustuu samalla uusiin ihmisiin!

      Poista
    5. Nyt on joku syyssäästö-kampanja, jolla saa 25€/suunta junamatkan :) Ja koitin etsiä facesta kimppakyytiryhmää välille Vaasa-Helsinki, mutten löytänyt? :o

      Poista
  12. Miten teet noita suklaa protskupannareita! nam :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 1 iso banaani, 3 munaa ja kauhallinen suklaa-proteiinijauhetta, parasta!

      Poista
  13. Mitä proteiinijauhetta oot käyttänyt? Onks ns vaan leivontaan vai tyylii veteen sekoitettuna välipalaksi ennen treeniä treenin jälkeen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt oon käyttänyt aika usein Fitnessgurun one casein double rich chocolate -jauhetta, joka on siis ihan perus veteen sekoitettava ja treenin jälkeen/ennen nautittava jauhe :) Mutta uskon, että tosi moni jauhe toimii hyvin banaaniletuissa!

      Poista
    2. Okei kun mietin mitä protskujauhetta kannattaid ostaa ku en niistä niin välitä veden kanssa sillei juomana et enemmänki leivontaan ;D

      Poista
  14. Siis mikä sun läppärissä on? :0 :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niimps! Eihän se ole kai kuin vuoden vanha? Toivottavasti on vakuutus! :)

      Poista
    2. Läppäri on enemmän kuin vuoden vanha, koska ostin sen tutultani käytettynä ja en oiken tiedä, mikä siinä on vialla, ei jostain syystä yhdistä internetiin, eikä huoltomiehet osaa sanoa mitään :-/

      Poista
  15. Tuleeko sun poikkis myös hesaan vai jääkö se vaasaan :) mitä annoit sille synttärilahjaks :) ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Poikkis jäi tällä kertaa Vaasaan, kun hänellä oli luentoja myös viikonloppuna. Hän sai minulta sähköhammasharjan ja laukun :-)

      Poista
  16. Mun mielestä sun blogi on jotenki tylsistyny tässä lähiaikoina :/ postaat aika harvoin ja postaukset vaikuttaa todella "pakolla väsätyiltä" tai että sulla ei ois oikeen mitään sellasta järkevää ja mielenkiintoista sanottavaa, muutakun "lempi lenkkipolkuni" ?:D Vaikka todnäk sulta on kyllä toivottu monenlaisia postauksia! Ois kiva että jos/kun postaat jtn niin tekisit niitä postauksia mitä sulta on pyydetty, kun niitä tuppaa tulee vaan ehkä kerran kuussa nykyään... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä!

      Poista
    2. Harmi kuulla, että olet sitä mieltä! Oikeassa olet, että pitäisi toteutella enemmän toivepostauksiakin :)

      Poista
    3. Eikös tämä postaus ollut osa fitness fridayta? Musta se oli kivaa vaihtelua siihen ainaiseen salitreeniin. :)

      Poista
  17. Mistä noi sun treenihousut on tossa Essin uusimassa instagram kuvassa? :)

    VastaaPoista
  18. Katoin sun snäppejä ja sulla on aivan ihana ääni!!! Älä kammoksu sitä yhtään, oot upea! :)

    VastaaPoista

Huolehdithan omalta osaltasi, että blogin kommenttiboksi säilyy paikkana, jossa jokaisen on mukava vierailla. Kiitos positiivisesta kommentistasi!