29. syyskuuta 2015

When in doubt, wear red

Ihanaa tiistai-iltaa!

Mun viikko on startannut hieman kummallisissa merkeissä, sillä normaalisti olen ollut aina hyvin tunnollinen koulun käynnin suhteen, mutta eilen kuitenkin unohdin mennä aamun ensimmäiselle tunnilleni, vaikka olin juuri sunnuntai-iltana automatkalla Vaasaan tarkistanut lukujärjestyksestäni, että minulla alkoi englannin tunti yhdeksältä aamulla. Kysynpähän vaan, että miten tuollainen on mahdollista muka unohtaa?! Pikkusen ovat ajatukset tainneet olla jossain ihan muualla... No ei siinä mitään sain onneksi selitettyä kömmähdykseni ymmärtäväiselle opettajalleni ja suuntasin iltapäivällä saksan tunnille, jossa meitä pyydettiin heti tunnin aluksi palauttamaan viikonlopun aikana tehtäväksi tarkoitettu kirjoitelma murteiden käytöstä Suomessa. Minun paperiltanihan ei löytynyt muuta kuin pari hassua lausetta, jotka olin ehtinyt kirjoittaa ylös torstain ennen tunnin loppumista, joten aloin siinä sitten hirveällä kiireellä raapustamaan todella tönkköä tekstiä siitä, kuinka murteet eivät ole vaikuttaneet minun elämässäni kovinkaan paljoa ja palautin paperini viimeisenä opettajalle. Tänään aamulla puolestaan muistin puoli tuntia ennen johtamisen tiimitapaamistani, että meidän täytyi luonnostella tapaamista varten oma ehdotus erään ongelman ratkaisemiseksi. Ei muuta kun luovuus valloilleen, ratkaisu puhelimen muistioon ja paniikkipolkeminen yliopistolle. En onneksi lopulta myöhästynyt kuin pari minuuttia ja ehdotuksenikin sai hyvän vastaanoton, huh! Tästä kuitenkin opimme, että ajatus olisi hyvä pitää mukana ja hommat tulisi hyvä hoitaa ajallaan, eikä jättää aina ihan viime tippaan... Sormet ristiin, että loppuviikko sujuisi hieman paremmalla menestyksellä!

Löysin tietokoneeni kuvatiedostoista julkaisemattomia asukuvia Saksan reissultamme ja koska lähes sama asu löytyi päältäni sattumoisin myös edellisenä viikonloppuna ystäväni läksiäisissä, ajattelin jakaa sen nyt myös teidän kanssanne.

IMG_2688

IMG_2683

blouse Stradivarius, jeans Seppälä, heels H&M, watch & clutch Michael Kors, sunglasses Escada

IMG_2664

IMG_2680

IMG_2681

IMG_2694

Punaista. Taas. Se vaan on tuntuu tällä hetkellä niin omalta väriltäni, että sitä tekisi mieli hamstrata vaikka millä mitalla vaatekaappiini eri vaatekappaleiden muodossa. Kuvissa näkyvä Korsin punainen pikkulaukku on lainattu äidiltäni ja ette arvaakaan, kuinka paljon olen kuolannut sen perään. Olen jo pitkään suunnitellut ostavani punaisen clutchin tuomaan väriä muuten pelkistettyihin asukokonaisuuksiin ja tuo olisi kyllä aivan täydellinen yksilö kultaisine yksityiskohtineen. Täytyy ehkä alkaa hieromaan kauppoja äitini kanssa, jos hän vaikka raaskisi luopua siitä joku kaunis päivä. Ostoslistallani on ollut myös pitkään kuvassa näkyvän sifonkipaidan tyylisiä paitoja eri väreissä, sillä ne ovat niin klassisen kauniita ja ajattomia sekä sopivat puettavaksi melkeinpä mihin tahansa tilaisuuteen. Ainakin musta ja valkoinen näin alkuun on must have!

14 kommenttia:

  1. Sullahan on ollut tapahtumarikas alkuviikko! :D Tsemppiä loppuviikkoon, jos se vaikka sujuis vähän paremmin :) <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kouluun liittyvien kömmähdyksien saralla kyllä, haha! :-D Kiitos <3

      Poista
  2. Välillä noitten koulujuttujen kanssa vaan hajoaa pää kun deadlinet lähenee joka suunnalta! Oma vinkkini on kirjoittaa kalenteriin deadline aina päivää aiemmaksi, jotta homma tulee tehtyä ja kalenterin avaamalla näkee millon on minkäkin tehtävän deadline :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No siitä tässä varmaan juurikin on kysymys :s Koko ajan pieni stressinpoikanen kytee takaraivossa, kun tietää, että on paljon hoitamattomia juttuja. Itseasiassa olenkin merkannut aina edelliselle viikolle "to do" -listan, kun deadline on seuraavalla viikolla :)

      Poista
  3. Selected Femmellä on tosi kauniita sifonkipaitoja! Kantsii kurkata :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kiitos vinkistä! :) Noi tuntuu vaan olevan joka paikassa hirveen hintasia :/

      Poista
  4. Ihana asu!! Vau :) käytätkö muuten korkkareita usein?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Juhlissa ja ulos lähtiessä kyllä, mutta arkena tulee käytettyä aivan liian harvoin, sillä olen jotenkin todella mukavuuden haluinen esimerkiksi koulussa :/ Pitäisi panostaa tähän, koska korkkarit tekevät jotenkin ihanan naisellisen fiiliksen :)

      Poista
  5. Vitsi miten ihana tuo laukku ja kaunis asu muutenkin ! En lainkaan ihmettele himoasi solmia kauppoja äitisi kanssa ;>

    VastaaPoista
  6. Niin ihana sinä, asu ja postaus! Sun postauksia lukiessa tulee aina niin hyvälle mielelle :)

    VastaaPoista
  7. Tuo punainen väri sopii sulle todella hyvin!

    VastaaPoista

Huolehdithan omalta osaltasi, että blogin kommenttiboksi säilyy paikkana, jossa jokaisen on mukava vierailla. Kiitos positiivisesta kommentistasi!