11. joulukuuta 2015

Housewarming party

Ihanaa perjantai-iltaa muruset!

Kerroinkin jo aiemmin, että vietimme viime viikonloppuna isolla porukalla tupareita kotonamme Vaasassa, ja nyt olisi luvassa niistä hieman lisää.

IMG_6817

Aamu alkoi muutaman Vaasa-kaverini kanssa Sokos hotelli Vaakunan reilun yhdeksän euron aamupalalla, joka osoittautui superhyväksi hinta-laatusuhteeltaan. Tämä ei siis varmasti jäänyt ensimmäiseksi ja viimeiseksi aamupalaksi kyseisessä paikassa!

IMG_6810

IMG_6977

IMG_6979

Kotimme sisustus alkaa nyt olemaan suurpiirteisesti valmis, mutta silti tuntuu, että kodin sisustaminen on ikuisuusprojekti ja aina puuttuu jotain pientä. Vielä pitäisi hommata mm. kello, jalkalamppu, viltti, jonkinlainen sohvapöytä, lipasto etc. Sisustuksessa olemme suosineet paljon valkoista ja maanläheisiä sävyjä.

IMG_6806

IMG_6815

Aamupalan jälkeen siivosin asunnon kuntoon, valmistelin osan tarjoiltavista valmiiksi jääkaappiin ja kävin vetämässä käsitreenin pois alta.

IMG_6887

IMG_6891

top Ginatricot, jeans Dr.Denim/Houseofbrandon.com (gift)

Untitled

Salin jälkeen pikasuihku, hieman itseruskettavaa pintaan, illan asu päälle, meikit nassuun ja hiukset kiharalle.

IMG_6895

Kun olin saanut itseni valmiiksi, oli aika viimeistellä tarjoiltavat. Tarjolla oli mm. erilaisia patonkeja, pekonitaateleita, joulutorttuja, suklaata, pipareita, juustoja ja hedelmiä. Tarjoiltavien kohokohtana olivat kuitenkin Freixenetin sponsoroimat piccolo Cava-kuohuviinit (200 ml), jotka olivat todella kätevät kyseisiin juhliin, sillä minulta ei ainakaan ihan vielä löydy reilua kolmeakymmentä kuohuviinilasia, joten ei muuta kuin pilli pulloon, jolloin vältettiin samalla turhat tiskitkin. Tällä kertaa nostimme siis maljojen sijaan pullot tupareidemme kunniaksi.

IMG_6929

IMG_6908

IMG_6911

Pekonitaatelit

2 pussia pehmeitä, kivettömiä taateleita
2 pkt pekonia

Suikaloi pekoni ja kieritä se taatelin ympärille. Kiinnitä hammastikulla. Paista 225 asteisessa uunissa n. 10 minuuttia.

IMG_6919

IMG_6912

IMG_6949

IMG_6913

Kuohuviinien lisäksi tarjolla oli myös Freixenetin Mia-sarjan puna- ja valkoviiniä.

IMG_6957

Freixenet Mia Tinto 2013 - pehmeä ja hedelmäinen: keskitäyteläinen, keskitanniininen, kirsikkainen, karhunvatukkainen, mausteinen.

IMG_6959

Freixenet Mia Blanco 2014 - pirteä ja hedelmäinen: puolimakea, hapokas, päärynäinen, kevyen sitruksinen, hennon kukkainen.

IMG_6925

IMG_6988

IMG_6995

Untitled

Untitled

Meidän kotoa siirryimme jatkamaan iltaa paikalliseen yökerhoon, joka oli pikkujoulukauden johdosta tupaten täynnä ja meininki oli katossa koko illan ajan. Ilta oli muutenkin kokonaisuudessaan todella onnistunut ja kaikilla vaikutti olevan hauskaa, minulla ainakin - kiitos siitä kuuluu ihanille ystäville, jotka jaksoivat ilmestyä paikalle läheltä ja kaukaa!

53 kommenttia:

  1. Ei apua kuinka paljon tykkään tosta sisustuksesta! Ihanan raikas :-) Muutenki todella kivoja kuvia.

    http://aurorarebecca.blogspot.be/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! Valkoinen toimii kyllä aina ;-)

      Poista
  2. Voi kylläpä teillä on kaunis koti ja tuparit näyttää onnistuneilta! Itsekin muutin tänä syksynä opiskeluiden perässä uuteen kaupunkiin poikaystävän kanssa ja saatiin onneksi ihan superkiva kaksio, täällä vaan vieläki on jotenki tosi ei-kodikasta kun mattoja ja lamppuja ja kaikki sisustusjutut puuttuu ! Mutta no, kylläpä täällä tulee "muutama" vuosi asuttua ennen kuin valmistuu niin jos sitä pikkuhiljaa aina hommaa jotain pientä. Ainoa este siis on raha, kun ei tuosta opintotuesta hirveästi käteen jää >:)

    Ihanaa joulunodotusta Anni! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana! <3 No samalta tuntuu kyllä minustakin, kun vielä puuttuu juuri vilttejä, lamppuja etc. pientä kodikasta sisustustavaraa :)

      Poista
  3. Teidän koti näyttää kyllä aivan ihanalta! Ihanan valoisa ja avara :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitoksia <3 Itsekin kyllä pidän siitä todella paljon! :)

      Poista
  4. Hei ihana idea laittaa mitalit kehyksiin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mietin ihan samaa! :) tosi kivan näköset!

      Poista
    2. Kiitos! :) Minun on pitänyt toteuttaa se jo vaikka kuinka kauan aikaa sitten, mutta vasta tänä syksynä sain aikaiseksi, kun löysin kirpputorilta sattumalta juuri sopivat kehykset :)

      Poista
  5. Aivan super ihana sisustus teillä ja kaunis on ollut myös sun illan look! :) freixenetit on kyllä vaan hyviä skumppia ja löytyy usein itseltäkin juhlista! Täytyy todeta, että kertakäyttöastiat on kyllä emännän paras kaveri xD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitän! <3 Joo ne ovat kyllä myös minun lemppareitani :) Ja haha jep! Meilläkin oli kertakäyttöastiat käytössä illan aikana ;-D

      Poista
  6. Ois ollu kiva nähdä millanen sauna/pesuhuone teillä on :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin toteuttaa myöhemmin vielä hieman kattavamman asuntopostauksen :)

      Poista
    2. Jee kiva!! :)) sitä odotellessa :)

      Poista
  7. Ihanan näköinen koti teillä! Ja tosi kivoja noi pienet skumppapullot, hyvä idea tarjota tollasia joskus omissakin juhlissa :)

    VastaaPoista
  8. Vau, teidän koti näyttää jo nyt ihanalta! :-) Valkoinen antaa kotiin kuin kotiin niin siistin ja ihanan raikkaan tunnelman, etten ihmettele, että monet suosii sitä! Tosin, itselle se on hieman riski väri, kahden koiran vuoksi...:-D

    essi-bltn.blogspot.fi

    VastaaPoista
  9. Outoa laittaa kaksi samanlaista peiliä samaan huoneeseen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, minusta se tuo vain symmetrisyyttä ja samalla myös avartaa huonetta :) Kummallekin oma peili! ;-)

      Poista
  10. Näyttääpä ihanalta teidän koti!

    VastaaPoista
  11. Näkyykö noista huosuista miten selkeästi läpi? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monet on sanonu että noists näkyy tosi hyvin läpi :/ ei auta kun mennä commandona :""D

      Poista
    2. Joo kokeiltu on ja todella paljon näkyy läpi :D en suosittele kenellekään

      Poista
    3. Itse en ainakaan huomannut, että olisi pahasti näkynyt! :-D Mutta suosittelen kyllä nudeja/mahdollisimman huomaamattomia alushousuja käytettäväksi ;-)

      Poista
  12. Pakko kysyä oletko käynyt kauneusleikkauksissa :D näytät hieman siltä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole muuta kuin poistattanut kolme luomea kasvoistani :)

      Poista
  13. Teillä on kaunis koti :) <3 Ihanan valoisan näköinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Isojen ikkunoiden ja valkoisten materiaalien johdosta se kyllä onkin valoisa :)

      Poista
  14. mitä sä tykkäät noista house of brandonin valkosista farkuista?:) onko ne kovin pientä kokoa tai mikä koko sulla on käytössä? ne ainaki näyttää tosi kivalta ja houkuttais tilata itellekki!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä kyllä tykkään todella paljon! :) Mulla on kokoa XS, koska kangas joustaa todella paljon.

      Poista
  15. Mistä tuo helmalakana on ostettu? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on tilattu Jotexilta! :) Oli aika edullinen ja siihen sai vielä -30% alennuksenkin!

      Poista
  16. Valkoista, valkoista ja valkoista. Niin persoonatonta, kun joka toisella neitokaisella on valkopainotteinen sisustus. Mikäs siinä jos itse tykkää, mutta ite kyllä petyn aina jos nään jonku menevän noinkin räikeästi massan mukana. Onhan tuo varmaan helppo pitää puhtaana ja siistinä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miksi ihmiset eivät saisi sisustaa oman makunsa mukaisesti? Pitäisikö väen vängällä sisustaa jollain muulla värillä, ihan vain ettei "menisi massan mukana"? En voi käsittää tällasia mielipiteitä :D

      Poista
    2. Mä kyllä tykkään ihan hirveästi valkoisesta :-D Varsinkin, kun tilaa on vähän, tekee valkoinen asunnosta avaramman :)

      Poista
  17. Näyttää olleen kivat tuparit! :) ja aivan ihanan isot ikkunat tuossa teidän kämpässä. Saanko udella monennessa kerroksessa teidän kämppä on? Ja kämppäpostaus olis munkin mielestä kiva :)

    VastaaPoista
  18. Oot kyllä tosi upea!! :) Vitsi kun tekis itsekin mieli tilata noi valkoiset housut! Syksyllä tilasin parit Dr.Denimit, mustana ja sinisenä... Niitä onkin tullut käytettyä ihan kauheesti. Niin hyvät jalassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia sinulle <3 Mun oli tilattava ne, kun ensin tilasin mustina ja tykkäsin niistä niin kovasti :-D Suosittelen!

      Poista
  19. Ihana koti teillä! :) Harmi, että osa kuvista on melkoisen ylivalottuneita. :/ Muuten kyllä tosi kivoja!

    VastaaPoista
  20. Mitä itseruskettavaa ja huulipunaa sul on näissä tupari kuvissa? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vita Liberatan maailman parasta itseruskettavaa ja Lumenen huulipunaa, mutta kyseistä sävyä ei ymmärtääkseni valitettavasti enää valmisteta! :/

      Poista
  21. Miten teet huulimeikin? :) Saat jotenkin huulet näyttämään isommilta (?) vai kuvittelenko vain. kiinnostaisi tietää miten teet! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä postaus aiheesta: http://annib-a.blogspot.fi/2015/10/the-perfect-lip-liner.html :-)

      Poista
  22. Hei mulla on samanlainen sohva! Tai ainakin tosi identtinen :D mistä tuo on peräisin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en itseasiassa tiedä, mistä kyseinen sohva on, koska bongasin ja sain sen isäni parvekkeelta :-D

      Poista
  23. Tuo sinun kroppasi aivan mahtava... Kyllä muodokkassa naisissa aina silmä lepää murr herkku!

    VastaaPoista
  24. Aiotko vastata tän postauksen kommentteihin tän vuoden puolella?

    VastaaPoista

Huolehdithan omalta osaltasi, että blogin kommenttiboksi säilyy paikkana, jossa jokaisen on mukava vierailla. Kiitos positiivisesta kommentistasi!