11. maaliskuuta 2016

Opiskelu Vaasan yliopistossa

Minulta on toivottu paljon postausta, joka käsittelisi Vaasan yliopistossa opiskelua, ja nyt kun yhteishakukin starttaa ensi viikolla, on aihe todella ajankohtainen. Tähän alkuun haluan toivottaa hurjasti tsemppiä ja lähettää jaksuhaleja kaikille niille, joilla on tänä keväänä raskas urakka nimeltä pääsykoe edessä. Muistakaa, että tämä on vain yksi kevät elämästänne, joten tehkää pääsykokeen eteen töitä enemmän kuin olette koskaan ennen tehneet ja uskokaa itseenne! Lopussa kiitos seisoo. Tein vuosi sitten postauksen "Kaikki mitä halusitte tietää pääsykokeista", jossa vastailin pääsykokeisiin liittyviin kysymyksiinne, joten käykäähän pääsykokeisiin lukijat ihmeessä kurkkaamassa kyseinen postaus, jos vaikka saisitte siitä hyödyllisiä vinkkejä luku-urakkaan!

Ja sitten itse asiaan. Aloitin siis viime syksynä kauppatieteiden opinnot Vaasan yliopistossa. Opiskelu Vaasan yliopistossa on maistunut, yhtään kaunistelematta, puulta. En tiedä missä vika, mutta viimeinen puoli vuotta on tuntunut minusta aivan ylitsepääsemättömän raskaalta lähestulkoon kaikilla elämän osa-alueilla. Mikään ei ole oikein napannut, varsinkaan opiskelu - varsinkaan silloin, kun se tarkoittaa kirjastossa istumista aamu kahdeksasta ilta kuuteen. Eli töitä yliopistossa on tehtävä, ja paljon. Kursseja olen suorittanut aktiivisesti, ja niistä on tullut motivaation tasoon nähden ihan kohtalaisen hyviä numeroitakin yhtä reputusta lukuunottamatta, mutta jokin silti mättää. Olen pohtinut, että mikä se jokin on, mutten oikein tiedä itsekään. En usko, että opiskelisin ns. väärää alaa, sillä esimerkiksi kaikki minua kiinnostavat työtehtävät vaativat kaupallisen koulutuksen, enkä oikeastaan osaisi kuvitella opiskelevani muutakaan. Nyt ensimmäisenä opiskeluvuotena olen suorittanut paljon pakollisia kursseja, joista osa on ollut mielenkiintoisia (kuten esimerkiksi johtaminen, markkinointi ja talousoikeus) ja osa taas ei ole kiinnostanut tippaakaan (kuten esimerkiksi laskentatoimi, kansantaloustiede ja talousmatematiikka). Kevätlukukauden loppuun mennessä valitsemme kuitenkin pää- ja sivuaineet, joten siinä mielessä uskoisin 2. lukuvuoden olevan opiskelun osalta mielekkäämpää. Pääainetoiveena minulla on tällä hetkellä kansainvälinen liiketoiminta, sillä siinä yhdistyvät johtaminen ja markkinointi, jotka molemmat kiinnostavat minua. Plussaa kansainvälisessä liiketoiminnassa on myös se, että suurin osa kursseista käydään englanniksi, jolloin myös kielitaitoni kehittyisi hurjasti, minkä koen olevan todella tärkeää tulevaisuuteni kannalta. Sivuaineeksi olen ajatellut alustavasti talousoikeutta.

Vaasa on opiskelukaupunkina ihan mieletön. Vaasa on kaunis kaupunki, jossa välimatkat ovat lyhyitä, asuntoja on paljon ja vuokrat ovat edullisia, keskustasta löytyvät kaikki tarvittavat palvelut (kuten esimerkiksi kaikki tarvittavat vaatekaupat), kuntosaleja löytyy joka nurkan takaa, meren rannassa sijaitseva yliopistokampus on kaunis ja viihtyisä sekä yhteishenki opiskelijoiden välillä loistava. Ainoa mutta on Vaasan sijainti muuhun elämääni nähden. Olen asunut koko ikäni Etelä-Suomessa aivan pk-seudun laitamilla, Saksassa vietettyä vuotta lukuunottamatta, joten ystävät, perhe, blogijutut ja muut vastaavat ovat keskittyneet pitkälti sinne. Vaasasta kestää autolla Helsinkiin n. 5 tuntia ja junalla sama matka taittuu n. 4 tunnissa. Sen lisäksi, että kyseinen matka vie aikaa noin puolen päivän verran, se myös kustantaa esimerkiksi junalla päälle 30 euroa per suunta. Vaasasta ei siis ihan tosta noin vain tule lähdettyä pikavisiitille etelään vaan reissua varten olisi hyvä varata vähintään se kolme päivää, jotta perillä ehtisi jotain tehdäkin. Tämä on ollut yksi iso syy, joka on rassannut eloani ja oloani Vaasassa. Minulla on nimittäin usein sellainen olo, että olen "jumissa" Vaasassa, koska tiedän, etten pääse lähtemään sieltä sormia napauttamalla, vaikka tarve tulisikin. Toisaalta tiedostan kuitenkin myös sen, ettei minulla mitään ihmeellistä siellä etelässäkään ole. Se on vaan se tunne, kun tietää, ettei jokin ole mahdollista, niin silloin sitä haluaa. Tiedättekö mistä puhun?

Opiskelijaelämä tunnetaan melko railakkaasta menosta, eikä Vaasassa tehdä poikkeusta tämän stereotypian suhteen. Tapahtumia ja bileitä riittää jokaiselle viikolle, joskus jopa monin kappalein. Suurin osa näistä tapahtumista ja bileistä järjestetään Vaasassa keskiviikkoisin, mikä on saanut minut jättäytymään monista pois. Keskellä viikkoa juhliminen ei vaan tunnu itselleni yhtään luontaiselta, kun silloin tuntuu kuin menisi koko viikko ihan harakoille. Eri juttu on sitten nämä kaikki perinteikkäät kerran vuodessa järjestettävät tapahtumat (kuten esimerkiksi kylteriäiset, halloween pool partyt, risteilyt, approt, wykypäivä, vappu jne.), ne ovat mielestäni "uhrautumisen" arvoisia, vaikka keskiviikko olisikin ;-) Verkostoituminen muihin opiskelijoihin tapahtuu kuitenkin suuriltaosin kyseisissä tapahtumissa ja bileissä, joten sitä jää helposti tavallaan "ulkopuoliseksi", jos (ja kun...) niissä ei jaksa ravata. Mutta kuten edellä mainitsin, Vaasassa on onneksi opiskelijoiden kesken todella hyvä yhteishenki ja vähän sellainen "kaikki tuntee kaikki" -meininki, joten verkostoituminen onnistuu myös muissa olosuhteissa (kuten esimerkiksi yliopiston käytävillä, kursseilla, ryhmätöissä ja jaostotoiminnassa). Lähes kaikki opiskelijat tulevat Vaasaan muista kaupungeista eli kaikki ovat uusia ystäviä vailla, joten uusiin ihmisiin tutustuminen on todella helppoa.

IMG_4399

IMG_5937

IMG_4365

IMG_9309

Meidän haalarin väri on punainen, joka on huippujuttu, sillä punainen tunnetusti on "mun" väri. Ja nyt on pakko tehdä tunnustus: en ole saanut aikaiseksi ommeltua vielä yhtäkään merkkiä haalariini... Kertokaas mulle, onko ne pakko ommella vai voisinko vain liimata? Se olisi nimittäin niin paljon vaivattomampaa, haha. 

IMG_4389

Yliopistokampuksella on todella viihtyisä kirjasto, Tritonia, jonka lukusalista avautuvat valtavat ikkunat merelle. "Viihtyisä kirjasto" voi kuulostaa merkityksettömältä, mutta se on oikeasti aika tärkeä seikka, sillä siellä tulee vietettyä päivittäin useita tunteja.

IMG_5940

Kahvi on opiskelijan paras kaveri. Normaalisti en juo kahvia päivittäin, enkä aina edes viikottain, mutta aina tenttien lähestyessä kahvin kulutus lisääntyy kummasti.

IMG_4369

IMG_5866

IMG_4371

IMG_9699

En oikein tiennyt, mistä olisitte halunneet minun kirjoittavan, joten avasin nyt vain hieman omaa näkökulmaani ja kokemuksiani, mutta kysykää lisää, jos jokin jäi vielä mietityttämään!

35 kommenttia:

  1. Kannattaa ehdottomasti merkit ommella,liima kun helpommin irtoaa! Toki voi tehdä kaksois"pidon" ensin liimata ja sitten muutama ommel :) ja sit ei ole kiva kun tärkeä merkit hukkuu ;)

    VastaaPoista
  2. Oletko menossa VVV-risteilylle tai Wyky-päivään? :)

    VastaaPoista
  3. Punainen on paras haalariväri, nimimerkillä sairaanhoitajaopiskelija ;) Kirjoitin itsekin blogiini opinnoistani taannoin ja minusta on kiinnostavaa lukea muidenkin opiskeluista eri aloilla. Opiskelen Savonlinnassa, joka on vain 140 kilometrin päässä kotipaikkaani Joensuuta. Matkustaminen on silti tosiaan kallista :( Tsemppiä opiskeluun ja toivotaan, että opinnot muuttuisivat hieman kiinnostavammiksi! Meillä taas opiskeltiin ekalla lukukaudella kaikki "kivat" aineet, kuten lääkehoito ja anatomia, nyt taas on tylsiä hallinnollisia projektiopintoja... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, samaa mieltä! Kiitos :) Näin minäkin toivon!

      Poista
  4. Hei Anni! Lukaisin postauksesi ja tekstistäsi paistoi läpi, että vaikka Vaasassa periaatteessa on kaikki kunnossa, et silti koe oloasi siellä täysin tyytyväiseksi ja kotoisaksi. Halusinkin tulla jakamaan hieman omia kokemuksiani ensimmäisestä kauppisvuodestani (ei tosin ollut Vaasassa).
    Muutin uuteen kaupunkiin josta en tuntenut ketään, matkaa vanhempien luokse minulla ei onneksi ollut kuin parin tunnin verran. Syksyllä koin paljon ahdistusta ja epätoivoa, sillä oli hyvin rankkaa pakottaa itsensä tapahtumiin ja tutustumaan ihmisiin. Koulukin tuntui haastavalta ja lisäksi piti vielä opetella asumaan yksin. Taistelin kuitenkin läpi ensimmäisen vuoden ja viimein keväällä alkoi tuntua, että kavereita löytyy ja koulukin alkaa hiljalleen sujumaan. Mutta vasta nyt toisena vuonna olen todella tuntenut oloni kotoisaksi uudessa kotikaupungissani.
    Halusinkin siis sanoa sinulle, että älä ole liian ankara itseäsi kohtaan. Käy kotona etelämmässä niin usein kuin siltä tuntuu, älä ahdistu liikaa koulusta (se helpottaa pääainevalinnan jälkeen!) ja koita jaksaa käydä aktiivisesti tapahtumissa. Itse olen usein mennyt alkoholittomana ja lähtenyt hieman aiemmin, jolloin loppuviikkokin sujuu hyvin. Isot tsempit Vaasaan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Näin taitaa asian laita olla, ja sinun kokemuksesi kuulostavat todella tutuilta! Mukava kuulla, että 2. vuonna on helpottanut :) Kiitos sinulle tsemppaavasta kommentistasi <3

      Poista
  5. Tiedän kyllä tuon tunteen, että vaikka tietää opiskelevansa oikeaa alaa, voi silti joskus opinnot maistua puulta. Itse opiskelen yliopistossa ruotsin kielen opettajaksi ja voin myöntää että kaikki ruotsin kurssit eivät todellakaan ole olleet niitä kaikkein mielenkiintoisempia, kuten esim. kielihistoria ja muinaisruotsi :'D kuitenkin nyt kun olen päässyt suorittamaan opettajan opintoja ja tekemään opetusharjoittelua niin on motivaatiokin noussut ihan huippuunsa, koska olen päässyt tekemään työtä käytännössä :) kunhan vaan jaksaa hoitaa pakolliset pakkopullat pois alta niin se kyllä palkitsee. Varmasti sinullakin motivaatio nousee kun pääset pääainevalinnan kautta opiskelemaan juuri sitä, joka sinua kiinnostaa :)

    Tsemppiä sinulle Anni opiskeluihin (kyllä se siitä) ja ihanaa tulevaa kevättä! Tykkään blogistasi hirmuisesti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No onpa hyvä kuulla, etten ole aianoa :') Kiitos sinulle <3

      Poista
  6. Pystyn niin samaistumaan tuohon välimatkaan! Itse taas olen läheltä Vaasaa ja Seinäjokea ja tällä hetkellä asustelen taas Helsingissä ja tuntuu että olen niin jumissa täällä! :D Kyllä täällä kaupungissa viihtyy ja tekemistä olis vaikka kuinka paljon ja uusia opiskelukavereitakin on löytynyt mutta silti ne ''omat'' kaverit on muualla ja tarpeen vaatiessa et pääse lähtemään kun matkoihin menisin niin paljon aikaa :/

    VastaaPoista
  7. Ite ekana vuotena ompelin merkit joka oli niin jumalattoman ärsyttävää ja hankalaa, joten päätin ekan vuoden jälkeen alkaa liimailemaan merkkejä, joka on tosiaan paljon helpompaa ja kaikki merkit on pysyny erinomaisesti kiinni! Joten ite suosittelen liimaamista :D ostin ihan kangasliimaa prismasta joka on tarkotettu haalareille ja ulkovaatteille ja kestää jopa konepesun eli ei ne ihan helpolla lähe :p

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, taidan päätyä tuohon liimaamiseen sitten... ;-)

      Poista
  8. Myönnän olevani myös laiska ompelija, joten itse ompelin merkit kerralla vanhempien luona äidin ompelukoneella... :'D Olihan se ehkä vähän haastavaa, kun ne haalarit on niin isoja, mutta kun vähän taktikoi, niin kyllä se paljon helpompaa ja nopeampaa oli kuin käsin! Jotenkin en uskaltais lähteä liimailemaan, en usko että ne pysyis niin hyvin liimalla. :D Toisaalta olen myös käsinkin ommellut, se vaatii vaan vähän vettä väkevämpää seuraksi ja tietenkin samassa tilanteessa tukena olevia kavereita. ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ohhoh! Siinä saa jonkin verran väännellä ja käännellä, jos ompelukoneella lähtee taiteilemaan :-D

      Poista
  9. Hei!

    Oon hakemassa tänä keväänä opiskelemaan kauppatieteitä juurikin Vaasaan. Haluaisin kuulla sulta, että miten monta vapaapäivää pidit lukemisesta viikossa, vai piditkö ollenkaan?

    Olisi myös kiva kuulla, että millaiset mahdollisuudet Vaasan yliopistossa on lähteä vaihtoon? Itse haluaisin lähteä vaihtoon heti, kun mahdollista :)

    Ja miten selvisit talousmatematiikasta?! :D Oon ollut aina hirvittävän huono matikassa, eikä se jaksa kiinnostaa mua. Nyt olisi kuitenkin pakko. Osaan laskea vain helpoimmat laskut, mutta kokeessahan on paljon hankalempia laskuja.. Pelottaa, että paikka jää saamatta talousmatematiikan takia :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katso viime vuoden matikan koe ja huomaat, että myös helppoja tehtäviä löytyy :)

      Vaihtoon pääsee Vaasasta mukavasti. Yleensä kuitenkin tehdään kandi alta pois 3. syksynä ja sitten kevääksi vaihtoon, jonka jälkeen vasta kandin paperit ulos. :)

      Poista
    2. Mulla ei ollut aikaa pitää vapaapäiviä, koska aloitin lukemaan suoraan ylioppilaskirjoituksien perään :) Muistaakseni yhtenä tai kahtena päivänä en lukenut ollenkaan koko luku-urakkani aikana.

      Vaasan yliopiston vaihtokohteista ja -mahdollisuuksista voit lukea täältä: http://www.uva.fi/fi/for/student/studies/study/internationalisation/exchange/

      Talousmatematiikka oli minunkin heikkouteni, joten siihen minulla ei valitettavasti ole antaa vinkkejä! :/

      Poista
  10. Mä mietin pitkään Vaasan ja Oulun kauppiksen välillä. Päädyin kuitenkin hakemaan ykkösenä Ouluun, enkä ole katunut ollenkaan! Olen siis kotoisin pääkaupunkiseudulta, ja vaikka Oulu on vielä paljon kauempana kuin Vaasa, täältä pääsee lentäen tunnissa Helsinkiin. Kun ostaa liput ajoissa, ei menopaluu maksa kuin n. 50€, eli on oikeastaan halvempaa lentää kuin mennä junalla. :D Plus että siinä säästää ihan älyttömästi aikaa ja on se kyllä niin helppoa. :)
    Hauskaa jotenkin, miten samalta Vaasa kuulostaa kuin Oulu! Halvat asunnot, kaunis kaupunki, lyhyet etäisyydet, kauppojakin löytyy vaikka mitä. :) Ja Oulu on ehdottomasti myös kunnon opiskelijakaupunki!
    Ei kai tätä turhaan kutsutakaan pohjoisen pääkaupungiksi! ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi on kyllä tosi kätevää, kun lentämällä pääsee niin nopeasti, ja jos saa vieläpä noin halvat lennotkin! :)

      Poista
  11. Millaset työtehtävät sua kiinnostais tulevaisuudessa? :) Kauppatieteitä opiskelleilla on kai (?) paljon mahdollisuuksia työllistyä vaikka minne, mutta mulla ei jotenki oo käsitystä mitä ne työt vois olla :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep mahdollisuuksiahan on vaikka millä mitalla! :) Minua kiinnostaa kovasti markkinointiin, viestintään, tapahtuma-alaan ja johtamiseen liittyvät työtehtävät.

      Poista
  12. Mitenkä meni lennot thaikkuihin :) ? Kauanko kesti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin meni! Menolento oli muistaaksnei 16 h :) Vaihdoin konetta Moskovassa ja kaikki sujui mallikkaasti!

      Poista
  13. Tsemppiä Anni, varmasti helpottaa kakkosvuonna kun oma elämä alkaa löytää Vaasassa raiteitaan ja opiskelutkin muuttuvat mielenkiintoisimmiksi pääainevalinnan myötä. Mulla on ollut vähän samanlainen ongelma opiskelujen kanssa, enkä koe että bondaisin niin hyvin oman pääaineen opiskelijoiden kanssa (kaikki mun hyvät opiskelukaverit opiskelee jotain muuta alaa :D). Olenkin tullut siihen tulokseen että vaihdan pääainetta kunhan saan kandin ens vuonna ulos tästä nykyisestä tutkinnosta. Katsotaan josko ruoho ois vihreempää aidan toisella puolen :D

    Noista haalarimerkeistä, järkätkää opiskelukavereiden kanssa merkkien ompelu -ilta! Sujuu niin paljon joutuisammin kavereiden, hyvän musiikin ja pienten naposteltavien kanssa kuin yksin turhautuessa :)

    Tsemppiä loppukevääseen, ei tarvi jaksaa enää montaa kuukautta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipas ihana kommentti! :) Kiitos siitä sinulle <3 Toivotaan näin.

      Poista
  14. Ootko päässy perille kun et oo päivittäny mihkään ig tai mihkää :0

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Perille päästiin ja ollaan nautittu täysin rinnoin! :)

      Poista
  15. Miten sulla onnistu tuo yhden vuoden lykkääminen kun olit vuoden Saksassa? Millä perusteilla pysty siis lykkäämään opintoja? En oikeen mistään löydyä tietoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se sääntö, ettei opintoja saa syyttä lykätä, tuli voimaan viime syksynä. Nykyään lykkäyksen syyksi kelpaa siis ilmeisesti vain raskaus tai armeija, mahdollisesti myös jotkut muut terveydelliset jutut. Aiemmin opintojen aloitusta sai lykätä (muistaakseni) maksimissaan kaks vuotta siitä, kun on ottanut opiskelupaikan vastaan, eikä siihen tarvinnut mitään erityistä syytä. Itellänikin oli vaan paperissa rasti ruutuun -kysymys siitä kuinka paljon haluan lykätä opintojen aloittamista :D

      Poista
    2. Eikö toi sääntö ole tullut jo aiemmin? Kaverini ainakin vain ilmoittautui poissaolevaksi, kun lykkäystä ei tosiaan saanut, koska ei ollut mitään hyvää syytä.

      Poista
    3. Itse tosiaan ilmottauduin vain poissaolevaksi kyseiselle lukuvuodelle, mutta sitemmin käytäntöä on ymmärtääkseni muutettu. Kannattaa etsiä tietoa koulun nettisivuilta taikka soittaa esimerkiksi opintoneuvojalle!

      Poista
  16. Kiitos Anni tästä ja muistakin opiskelupostauksista! Itse olen 27-vuotias ja yksi tutkinto suoritettuna ja muutama vuosi takana työelämässä. Nyt olen kuitenkin yhä enemmän ja enemmän alkanut miettiä alan vaihtoa. Haluaisin kysyä, että minkälainen ikähaarukka Vaasan kauppatieteellisessä on? Onko kaikki aloittavat opiskelijat parikymppisiä? Itselleni ikäasia ei ole niin vakava, mutta kiinnostaa kuitenkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä mitään! :) Ikähaarukka on itseasiassa todella laaja ja aloittavia opiskelijoita on kaiken ikäisiä 19-28 vuoden väliltä. Toki eniten on ehkä niitä -95-91 syntyneitä, mutta kaikkia löytyy! :-)

      Poista

Huolehdithan omalta osaltasi, että blogin kommenttiboksi säilyy paikkana, jossa jokaisen on mukava vierailla. Kiitos positiivisesta kommentistasi!