9. maaliskuuta 2016

Sano se teoin


Yhteistyössä Indiedays ja Vaasan.

Minut on opetettu pienestä pitäen viljelemään sanaa "kiitos". Kehuun ei vastata itseään vähättelemällä, vaan reippaasti tokaisemalla kiitos. Lahjasta kiittäminen on itsestäänselvyys. Ruokapöydästä ei nousta ennen kuin ruoan valmistajaa on kiitetty ja mielellään myös ruokaa hieman kehaistu, jos siihen aihetta. Eikä auton kyydistä kannata nousta lausumatta kiitosta, ellei sitten halua kävellä seuraavalla kerralla. Yhtä tärkeää kuin sanoa kiitos on osoittaa kiitollisuus teoin.

Vaasan valitsi minut mukaan ihanaan Sano se leivällä -kampanjaan, jossa tarkoituksena on kertoa läheisilleen tunteistaan leivällä. Minulle tuli heti ensimmäisenä mieleen kiittäminen. Kaikki läheiseni ansaitsisivat kiitosta, mutta suurin kiitos menee kyllä V:lle, joka on menneen talven aikana kyydinnyt minua kouluun ensin niillä loka-marraskuun loska-/sadekeleillä ja sitten tammi-helmikuun järjettömillä paukkupakkasilla Nopsa-pyöräni hajottua (en ole muuten vieläkään saanut sitä korjattua sattuneesta syystä...). Ja kyllä hän ansaitsee kiitoksen ihan siitäkin syystä, että on jaksanut katsella mua jo yli kuuden vuoden ajan, vaikka osaankin kuulemma olla toisinaan aika "raskas tyyppi", häntä lainaten. Että kiitti vaan! Ei käy tosin kieltäminenkään...

Kiitoksena päätin valmistaa V:lle kerrankin kunnon "miesten" aamiaisen niiden ainaisten proteiinipannari-, vihersmoothie- tai puurobuffet-aamiaisteni sijaan, joten tällä kertaa aamupalapöydästä löytyi hänen lemppareitaan: nakkeja ja lihapullia, savulohikolmioleipiä, paistettuja kananmunia, papuja, suolakurkkuja, appelsiinimehua ja kahvia, maapähkinä-banaanileipiä sekä Vaasan Taika Herkku Kaura -leipää (jonka ohuet viipaleet ovat muuten erityisen herkullisia paahdettuina) ja erilaisia leivänpäällisiä.


IMG_9542 

IMG_9556

IMG_9561

IMG_9562

IMG_9569

Maapähkinä-banaanileivät

paahdettua Vaasan Taika Herkku Kaura -leipää
maapähkinävoita
banaaniviipaleita



IMG_9580

IMG_9584

IMG_9568

Savulohikolmioleipä

Vaasan Taika Herkku Kaura -leipää
Huhtahyvät savulohisalaattia
salaattia
herkkukurkkuja
tomaattia

IMG_9571

IMG_9583

Onko teillä joku läheinen, jota haluaisitte tällä hetkellä erityisesti kiittää? Ja mistä hyvästä?

PS. Käykää ihmeessä osallistumassa Instagramissa @Vaasan_leipomot kilpailuun, jossa arvotaan viikottain herkullisia Vaasan-eväskoreja. Tarkemmat ohjeet ja säännöt löytyvät täältä!

25 kommenttia:

  1. Noi Vaasan taika leivät on niin hyviä! Itse sain joskus maistiaisen steissiltä töihin mennessä ja sen jälkeen niitä onkin tasaisesti tarttunut kaupasta mukaan :) ihana "miehekäs" ja ehkäpä perinteinen brunssi teillä siellä ollut! Mun mielestä kaikki brunssit/illan istujaiset ja kokkailut on ihan paras tapa kiittää läheisiä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli minun ensimmäinen kertani, kun niitä maistoin - ja kyllä maistuivat! :) Ja näinpä! V oli kyllä mielissään, kun kerrankin jotain tuhtia, haha ;-D

      Poista
  2. Syötkö itse leipää vai oliko leipä vain kuvaamista/yhteistyötä varten? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ennen tuli syötyä ihan päivittäin, mutta nykyään ollaan päätetty olla ostamatta leipää arkisin kotiin. Se on sitten sellainen "havrinainen herkku" :)

      Poista
  3. Miks haluat hakee täydellisyyttä kaikella? Tai haluat antaa kuvan että kaikki sun elämässä on täydellistä ja mikään ei mee koskaan pieleen... Ota mallia siskoltas essiltä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No olipas taas mukava kommentti. Jos ottaa pannuun noin paljon kaikki, suosittelen laittamaan koneen kiinni.

      Poista
    2. Miksi kaikesta pitää valittaa ja kritisoida? Miksi ei voi sanoa jotain positiivista?
      Minä luen tätä blogia, koska kuvat ja tekstit on huolella ja viimeisen päälle tehty. Annin blogi on esteettisesti kaunis, ja on hienoa, että hän näkee paljon vaivaa meitä lukijoitaan varten. Tämä ansaitsee kiitosta, eikä turhanpäiväisiä jaaritteluja. Se, että blogissa pidetään yllä tiettyä tasoa, on varmasti tietoinen päätös ja hyvä päätös onkin. Monet varmasti ihastelevat mielummin kuvia kauniista kattauksista kuin tiskivuoria.;)
      Anni, sinulla on aivan mielettömän kaunis ja ihana blogi. Kiiots, että jaksat nähdä vaivaa meitä varten. Jatka samaan malliin! :)
      -Julia

      Poista
    3. Ymmärrän jotenkin ton negatiivisen kommentin pointin, mut se on kyllä tosi kurjasti muotoiltu :D Luen tätä blogia, koska saan tästä inspiraatiota ja hyvän mielen itelleni, tää on tasokas kuviltaan, teksteiltään ja tunnelmaltaan. On täällä muistaakseni ollut vähän väliä tekstejä niistä ns. huonommistakin päivistä, mut kukapa sellaisia edes haluais päivittäin lukea? :D Varmasti Annillakin on niitä huonoja hiuspäiviä, päänsärkyä ja tiskejäkin, mut miks niistä pitäis erikseen täällä mainita, kun voi mieluummin kertoa miten ihanan aamupalan tänään söi tai aurinko paistoi. Tää on loistava blogi, eikä tarvitse kyllä lukea jos noin ärsyttää! Ugh, olen puhunut, PEACE! :D

      Poista
    4. Tarkoituksenani ei suinkaan ole hakea täydellisyyttä kaikella tai antaa kuvaa, että elämässäni olisi kaikki täydellistä. Kenenkään elämä tuskin on täydellistä - ei minunkaan. Blogiini sen sijaan haluan ottaa kauniita kuvia ja kirjoitella lähinnä positiivisista jutuista, koska uskon muidenkin katselevan/lukevan niitä mieluummin kuin epätarkkoja kuvia esimerkiksi likaisista astioista ja sotkuisesta kodista tai jatkuvaa kitinää, kuinka elämä on kurjaa :-D Toisinaan ujutan kuitenkin tekstin sekaan sitä todellisuutta, kuinka aina elämä ei kulje ihan niin kuin toivoisi, ja toisinaan elämässä tulee vastaan raskaampia aikoja. Olen tänäkin talvena jo useampaan otteeseen todennut, kuinka tämä talvi on ollut jotenkin erityisen raskas ihan kaikilla elämän osa-alueilla. Joten sinulle, ensimmäinen anonyymi, suosittelen, että lue myös tekstit, äläkä keskity vain kauniisiin kuviin! :)

      Poista
  4. Voi kuinka herkullisen näköistä! Varmasti oli mieluinen yllätys V:lle :) Itse kiittäisin myös poikaystävääni, sillä hänkin on katsellut minua jo päälle 5,5 vuotta, aika kiitää niin nopeaa! :) Kaikkea hyvää teille <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kyllä tämä näky ainakin melko leveän hymyn hänen kasvoilleen sai, kun hän kömpi makkarista aamupalapöytään :-) Oih, samoin teille!

      Poista
  5. Voi että, ootteko tosiaan ollut jo 6 vuotta yhdessä?! Muistan miten vähän aikaa sitten juhlitte 3-vuotispäiväänne... Niin se aika vaan lentää ja samalla tajusin miten kauan itsekkin oon sun blogia jo lueskellut haha :D mutta joo ihanaa että löytyy myös parisuhteita jotka kestää <3 yhtenä postausideana muuten voisit tehdä sellaisen "kysy & poikaystävä vastaa" jutskan mun mielestä ois hauska kuulla V:n näkemyksiä susta ja sun blogista :) ihanaa kevättä ja thaimaan matkaa Anni :)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No älä muuta sano! Tälläisistä seikoista aina huomaa, kuinka nopeasti se aika kuluukaan... :-D V itseasiassa mieluusti pysyttelee hieman etäämmällä blogistani, joten en valitettavasti usko, että sellaista postausta olisi nyt tulossa. Kiitos sinulle <3

      Poista
  6. Olen seuraillut sinun blogiasi jo pitkän aikaa. Kaikista resepteistä, asu kuvista ja vinkeistä on ollut minulle suuri apu. Haluan siis kiittää sinua! Vinkeilläsi olen saanut elämäni parempaan suuntaan ja arjen pienet asiat sujuvat paljon helpommin. Kiitos!

    Lopuksi olisi pieni kysymys :)
    Minä ja poikaystäväni olemme menossa ensimmäiselle lomamatkallemme ja olemme päättäneet lomakohteeksi Saksan. Tarkoitus olisi lähteä elokuun ensimmäisillä viikoilla ja emme osaa päättää kaupunkia. Olisiko sinulla jotain ehdotuksia? Haluaisimme nähdä kaupunkia ja shoppailla (<-minä ainakin<3), mutta olisi myös kiva mennä katsomaan Saksaa kaupungin ulkopuolelta. Olisi mahtavaa, jos osaisit auttaa meitä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan ihana kuulla! Se onkin tavoitteeni, että blogistani voisi olla iloa ja apua lukijoilleni :-) <3

      Kyllä mä suosittelisin sitä Berliiniä. Elokuussa siellä on yleensä vielä todella hyvät kelitkin ja kaupunki on täynnä nähtävää: kulttuuria ja historiaa sekä täydelliset shoppailumahdollisuudet! ;-) Tässä muutama postaukseni Berliinistä: http://annib-a.blogspot.fi/2014/09/sights-in-berlin.html, http://annib-a.blogspot.fi/2014/09/food-and-shopping-in-berlin.html ja http://annib-a.blogspot.fi/2015/09/paiva-berliinissa.html :)

      Poista
  7. Voisitko jossain vaiheessa tehdä jonkinlaista postausta kauppatieteellisestä ja siellä opiskelusta? :) Olisi mukava kuulla opiskelijan mielipiteitä, niin hyviä kuin huonoja, nyt kun hakemisaikakin lähestyy!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo onkin ollut jo pitkään työn alla ja nyt sain julkaistua! :)

      Poista
  8. Tänäänkö vai huomenna lähet thaikkuihin :)

    VastaaPoista
  9. Nämä yhteystyöpostaukset on kivoja sinulla kun nämä arvonnan ym ei periaatteessa tapahdu sinun blogissasi vaan jos lukioita kiinnostaa osallistua niin voivat he mennä toiselle sivulle osallistumaan :) Näin kommentti boksitkaan ei täyty pelkistä osallistumis jutuista

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla, että olet tykännyt! Minustakin yhteistyöpostaukset ovat kiva lisä blogiini, koska niissä tulee välillä kirjoiteltua sellaisista aiheista, joista en välttämättä muuten itse olisi keksinytkään kirjoittaa :)

      Poista
  10. Et näköjään revi noita Iittalan tarroja irti, niin mikä sulla on siihen syynä? Osa mun tutuista on ihan sitä mieltä että tein "väärän" päätöksen kun en revi tarroja esim.laseistani ja että ne eivät kuulu designiin.. Aattelin etten niitä ala tarkoituksella repiä mutta irtoaa sitten esim perussa jos irtoaa :) Tarkoituksenani ei ole esitellä että on oikeen Iittalan astioita kuten jotkut luulee..

    VastaaPoista
  11. ^ ei niitä tarroja mun mielestä kuulu repiä :D ainakaan itse ennoo koskaan repinyt, lähtee pesussa sit joskus jos lähtee

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ite oon taas kuullu että iittalan astia menettää "arvonsa" heti kun siitä irrottaa sen tarran, varmaan just jos on myymässä niin siinä vaiheessa vaikuttaa tämä :D ite en kuitenkaan halua niitä irrottaa, jos lähtee niin lähtee :)

      Poista
    2. Jep mäkin olen ajatellut, että irtoavat sitten itsestään pesussa, jos irtoavat :) En tiedä, kumpi on "etiketin" mukaan oikein: repiä vai ei? :-D

      Poista

Huolehdithan omalta osaltasi, että blogin kommenttiboksi säilyy paikkana, jossa jokaisen on mukava vierailla. Kiitos positiivisesta kommentistasi!