2. kesäkuuta 2016

Get-together

Heippa puput!

Täällä kirjoittelee yks tyyppi, joka ei enää millään malttaisi odottaa viikonloppua. Kuulin nimittäin alkuviikosta, että tulen saamaan viikonlopuksi yllätysvieraita Saksasta, kun perheeni saapuu pidennetyksi viikonlopuksi luoksemme. Ja minulle sattui vieläpä tämän kesän ensimmäinen vapaaviikonloppukin juuri samalle ajankohdalle! Viikonlolopulle suunnitelmissa olisi mm. käydä perheen voimin testaamassa Löylyn ruokalista ja terassi, vierailla sukulaistytön ylioppilasjuhlissa, tavata ystäviä ja pyörähtää mitä luultavimmin Hernesaaren Rannan kesän avajaisissa sekä käydä moikkaamassa pieniä veljentyttäriäni.

Myös tämän viikon tiistai-ilta oli todella onnistunut, kun päätimme täysin extemporee järjestää pienen get-togetherin siskoni kotiinpaluun kunniaksi ja lähteä isosiskoni, isoveljeni ja isäni sekä hänen naisystävänsä kanssa veneilemään ensimmäistä kertaa tänä kesänä. Ja voi vitsit, että oli ihanaa! Aurinko paistoi, musiikki pauhasi ja liikkeellä oli meidän lisäksemme hrujasti muitakin hyväntuulisia veneilijöitä. Ei varmasti jää viimeiseksi veneilykerraksi tänä kesänä!

IMG_2629

top from Thailand, jeans & cap Ginatricot, shoes Nike, bag & watch Michael Kors, knit Primark

IMG_2677

IMG_2659

IMG_2655

IMG_2675

IMG_2674

IMG_2654

IMG_2698

Daddy, daddy cool... Isukilla oli sen verran tyylikkäät revityt farkut jalassaan, että mun oli aivan pakko napata hänestä salakuva tänne blogiin.

IMG_2641

IMG_2688

IMG_2703

IMG_2707

IMG_2708

IMG_2718

IMG_2716

IMG_2717

Ajoimme Espoon Suvisaaristoon Pentalan saareen, jossa kävimme illallisella Paven-saaristoravintolassa. Tilasimme kaikki yhteistuumin paistettua lohta, mustatorvisienikastikkeella ja uusilla perunoilla, eikä kukaan ollut tyytymätön annokseensa. Kyseinen annos tyydytti ainakin omat makunystyräni lähestulkoon täydellisesti. Ruokailun yhteydessä vaihdoimme viimeisimmät kuulumiset ja ihastelimme kaunista auringonlaskua hyvinkin idyllisessä miljöössä.

IMG_2725

IMG_2374

IMG_2682

IMG_2683

Jälkkäriksi pakkasin mukaan blogiyhteistyön kautta maistiaiseksi saatuja Läkerolin sokerittomia karkkipastilleja, jotka ovat todella toimiva korvike irtonamuille. Itselläni ei ole tapana herkutella kovin usein, ja silloinkin, kun se makeanhimo iskee, pyrin valitsemaan edes hieman terveellisempiä vaihtoehtoja, jolloin ei tarvitse potea huonoa omaatuntoa ja herkuttelukin on "salittua" hieman useammin kuin sen kerran viikossa, haha. Ja tähän tarpeeseen kyseiset pastillit sopivat täydellisesti. Tästä postauksesta voitte käydä nappaamassa muut vinkkini astetta terveellisempään herkutteluun!

Olen maistattanut kyseisiä pastilleja itseni lisäksi myös perheenjäsenilläni, joiden ehdottomaksi lemppariksi nousi salmiakinmakuiset karkkipastillit, sekä työkavereillani, jotka vannoivat uutuusmaun, kolan, nimeen. Oma lempparini on syödä salmiakin ja marjanmakuinen pastilli samanaikaisesti, jolloin maku muistuttaa aivan vadelma-lakupääkalloa, joka on yksi lemppareistani, mitä tulee irtokarkkeihin. Suosittelen maistamaan kyseisiä makupaloja, jos makeaa tekee mieli!

IMG_2731

Ihanaa lähestyvää viikonloppua teille! Toivotaan, että päästäisiin nauttimaan hieman tätä päivää kauniimmista keleistä. Nimimerkillä: Helsingissä on satanut kaatamalla lähes koko päivän.

22 kommenttia:

  1. Katsoin äsken viimeisimmän Arman Pohjantähden alla -jakson, jossa oli aiheena ravinto. Suosittelen ehdottomasti katsomaan, oli todella ajatuksia herättävä jakso. Aloin samantien kyseenalaistaa lähes kaikkea, mitä kaupasta tulee ostettua ja syötyä. :D Sen johdosta aloinkin miettimään, kuinka terveellisiä tuollaiset superkeinotekoiset sokeroimattomat karkit voivat loppujen lopuksi olla... En siis ole tosiaankaan mikään ruoka-asiantuntija, mutta epäilykset heräsi samantien. :D enkä nyt tarkoita siis missään tapauksessa mitenkään ilkeällä tavalla tätä, vaan oon niin shokissa tuon jakson takia! Kaikkea sitä tuleekin syötyä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuokin on kyllä totta! Nämä namuset on tosin makeutettu stevialla, joka ymmärtääkseni on hieman luonnollisempi kuin monet muut makeutusaineet? Voin toki olla väärässäkin! Mutta joo, herkkuja tulee onneksi syötyä todella harvoin :)

      Poista
    2. Steviakin on itseasiassa tosi kemiallinen kun sitäkin on kemiallisesti uutettu steviakasvista (ja sillä on esim n.10x pienempi ADI-arvo kuin aspartaamilla) :) mut ite en kyllä olis huolissani tollasten "terveellisempien" karkkien syönnistä silloin tällöin! Lisäaineet ja makeutusaineet on testattu ja todettu turvallisiksi - tietyin poikkeusrajoitusten muutaman lisäaineen kohdalla :)

      Poista
  2. Vitsi sun veneilysnapit oli niin ihania ja niin on nää kuvatkin! :) ja täytyypä pistää noi karkit testiin, koska oon kyllä ihan sokerihiiri :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voih kiitos! Oli kyllä aivan ihanaa käydä veneilemässä ja ihastella kesäistä Suomea <3

      Poista
  3. Kiva postaus! Pari postausideaa: uutta ruokapäiväkirjaa jossa näkyisi myös treenit (sulta saa niin hyviä resepti ideoita) ja kesämeikkipostausta ja myös esim juhlameikistä postausta? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä idea! Ostelinkin juuri itseasiassa uusia meikkejä, joten niitä olisi kyllä kiva päästä esittelemään. :)

      Poista
  4. Jos saisin ite päättää minkä näkönen ihminen olisin, niin olisin ehottomasti sun näkönen! Sä oot päästä varpaisiin aivan sairaan upee! :) <3 Kuulostaa myös mielettömän hyviltä noi teidän ruoat, nam!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voih :') Tulipas hyvä mieli kommentistasi! Sitä kun tulee oltua tässä nykymaailmassa usein turhankin kriittinen itseään kohtaan. Ihana sinä, kiitos <3

      Poista
  5. Mistä tuo essin paita on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oonkohan vaan huono etsimään kun en millään tota löytänyt ainakaan ginan verkkokaupasta? Tai voihan se kans olla että on jo loppunut :(

      Poista
  6. Mua myös kiinnostaa Essin paita, se on ihana!Niin siis kiinnostaa se mistä se on ostettu :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ginatricotista! :) Ja ymmärtääkseni vieläpä ihan n. viikko sitten ostettu!

      Poista
  7. Ihania kuvia,fiilis välittyy! :)
    Kiitos aivan superisti vinkistä, lähtee testiin kyllä noi namuset ja varsinkin tuo sinun hehkuttama yhdistelmä :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Eipä mitään, suosittelen kyllä kovasti testaamaan :P

      Poista
  8. Saanko kysyä minkä ikäinen isäsi on? On niin nuoren näköinen!

    Ja ei pahalla, mutta mua vähän häiritsi kun nuo karkkipussit olivat esillä niin monessa kuvassa. Ymmärrän, että kyseessä on yhteistyöpostaus, mutta ehkä hieman vähempikin olisi riittänyt? :) Vaikka tulivatpahan ainakin markkinoiduksi, tuskin jäävät keneltäkään huomaamatta! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iskä täyttää tässä kuussa 49 vuotta, mutta samaa mieltä olen, että on pysynyt kyllä todella nuorekkaana! :) Ja kiitos palautteesta, saatat olla oikeassa. ;-)

      Poista
  9. Ruokapäiväkirja ois superrrrkiva!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo! Pitää alkaa kirjaamaan syömiset ylös :)

      Poista
  10. Komea perhe teillä kyllä! :) Hei voisitko tehdä joskus sellaisen välipalapostauksen? Tuli mieleen kun edellisessä postauksessa oli se Atkinsin proteiinipatukka ja itse oon välillä terveellistä välipalaa ostaessa vähän hukassa... Täytyy muuten vielä kommentoida siihen "Hukassa" -postaukseen; itselläni ihan samoja fiiliksiä, ja itselläni tuntuu, että esim. nykyinen opiskelupaikkani ei kuitenkaan varmaan oo sitä, mitä haluan. En oo varma siitä, mitä haluan. Että halusin vertaistukea täältä ruudun toiselta puolelta ;) Rentouttavaa, aurinkoista kesää, tee aikaa itselle ja omille ajatuksillesi, kuuntele sydäntäsi :) <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Välipalapostaus on oikein hyvä idea, itsellänikin nimittäin on välillä hirveät ongelmat keksiä välipaloja - varsinkin mukaanotettavia! :-D

      Ja voih ihana sinä <3 Kiitos vertaistuesta, sitä tarvitaan toisinaan!:')

      Poista

Huolehdithan omalta osaltasi, että blogin kommenttiboksi säilyy paikkana, jossa jokaisen on mukava vierailla. Kiitos positiivisesta kommentistasi!