19. syyskuuta 2016

3 x syksyinen terveysherkku

Maanantaimoikat!

Huhhuh täällä ollaan vieläkin hieman pöhnäisenä viikonlopun rientojen jäljiltä. Eilinen oli yhdellä sanalla kuvattuna kamala, niin henkisesti kuin fyysisestikin. Heräsin siinä yhden maissa päivällä siskoni sängystä, jonne olin kuulemma kömpinyt aamuvarhaisella sen jälkeen, kun olin ensin käynyt vessassa halailemassa pönttöä useampaan otteeseen... Ei niin minkäänlaisia muistikuvia. Heti herättyäni selasin illan ja yön aikana lähettämäni tekstiviestit sekä Snapchatissa jakamani kuva- ja videomateriaalin (Tilaisin yhden alkolukon puhelimeeni, kiitos!), enkä ollut täysin varma selviäisinkö siitä krapulan ja morkkiksen sekaisesta olotilastani enää seuraavaan päivään, mutta tässä sitä ollaan, istumassa junassa nokka kohti Vaasaa. Eilen taisin letkauttaa ryhmächatissamme sen legendaarisen fraasin: "Mä en juo enää ikinä", joka oli tietty valhe, mutta ainakin hetkisen saa nyt korkki pysyä ihan rauhassa kiinni, hyhhyh! 

Nyt olen kuitenkin erityisen onnellinen siitä, että olen matkalla Vaasaan, jossa pääsen takaisin arkirutiinieni pariin, nauttimaan monipuolisesta kouluruokailusta, rääkkäämään kroppaani kuntosalille ja hääräilemään omaan keittiööni kaiken maailman terveyspöperöitä. Aionkin heti ensi töikseni Vaasaan päästyäni suunnata kauppaan ja täyttää jääkaappini kaikella vihreällä ja vehreällä, surauttaa itselleni välipalaksi vihersmoothien, minkä jälkeen käyn salilla tekemässä käsi- ja keskivartalotreenin ja iltapalaksi voisin valmistaa vaikkapa ison kasan protskupannareita! Ja koska te toivotitte muutama viikko takaperin ruoka-aiheiset postaukset niin hyvin tervetulleeksi tähän syksyyn, ajattelin avata tämän viikon blogipostauksien osalta jakamalla kolmen syksyisen terveysherkun reseptin kanssanne.

IMG_9074

Mustikkapiirakka-rahkariisi

maitorahkaa
kreikkalaista jogurttia
banaani
hunajaa
kanelia
kardemummaa
quinoa-riisiseosta
mustikoita

Tämän reseptin syntyminen oli oikeastaan puhdas vahinko, sillä minun oli tarkoitus tehdä appelsiini-rahkariisiä, mutta appelsiinit olivat päässeet loppumaan, joten korvasin appelsiinin mustikoilla, kanelilla ja kardemummalla - ja lopputulos maistui aivan mustikkapiirakalta! 

IMG_9452

Omenapaistos

omenoita
kaurahiutaleita
kanelia
kardemummaa
hunajaa

Omenapaistos sopii täydellisesti luonnon- tai kreikkalaisenjogurtin kaveriksi, puuron tai granolan sekaan, protskupannareiden kanssa tai ihan vaan sellaisenaan syötäväksi, jolloin tosin kannattaa laittaa hieman reilummin kaurahiutaleita sekaan.

IMG_9455

Maapähkinävoi-banaanikakut

maapähkinävoita
banaaniviipaleita
riisikakkuja

Nopea, terveellinen ja herkullinen välipala, jonka ainekset löytyvät ainakin minun keittiönkaapeistani aina. Täydellinen jälkkäri ruoan jälkeen, jos tekee mieli jotain makeaa!

Reipasta alkavaa viikkoa murut!

27 kommenttia:

  1. Hieman kyllä nauratti, ihan hyvällä, my storysi :D Välillä pitää nollata ja pitää hauskaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä! Ei elämä oo niin vakavaa :)

      Poista
    2. Haha, no hyvä sitten! Ja siinä olette kyllä aivan oikeassa, ettei elämä ole niin vakavaa. :)

      Poista
  2. En seuraa ketään bloggaajia tai julkkiksia tms snapchatissa, joten en tiedä mitä siellä oot jakanut, mutta taisi olla hauska ilta?? :D ja sehän se on tärkeintä. Kaikilla (ainakin melkein) menee vähän överiks joskus ja se on ihan fine :) t. Itselläkin muisti joskus pätkinyt ja aamulla päätä särkenyt :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä hauskaa - sunnuntainkin edestä, haha! ;-D

      Poista
  3. Voi harmi kun missasin nuo snäpit :D mitä niissä oli niin pahaa? :DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei niissä mitään NIIN pahaa ollut, mutta yleisesti ottaen oli jotenkin ihan jäätävä morkkis, kun oli tullut oltua niin humalassa ja aiheutettua itselleen niin huono olo seuraavana päivänä. :-D Se on huono yhtälö, kun olen arkenakin ahkera snäppääjä, niin sitten humalassa lähtee ihan käsistä, ja kaikki pitää kuvata...

      Poista
  4. Juuri tuollaisten aamujen takia olen vannonut itselleni, että en enää ikinä juo huonoon oloon saakka, ja se lupaus pitää jo toista vuotta. :D Kannattaa kokeilla, sillä minusta alkoholin nauttiminen ei sen tietyn pisteen jälkeen ole enää edes kivaa. Ja minusta Snapchattisi oli ihan hauska, mitä sitä turhan vakavasti ottamaan. :)

    Sitten täytyy vielä kehua sinun blogia. Mukavaa kun jaksat kirjoittaa tätä niin ahkerasti, olet nimittäin tosi inspiroiva ja postaukset ovat kivoja ja kattavia. Tykkään myös siitä, että yleensä aina vastaat lukijoille, ja vielä todella ystävällisesti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vau! Ensiksi pitäisi vain oppia tuntemaan ne omat rajansa todella hyvin. :-D Ja ihana kuulla, kiitos sulle. <3 Lähiaikoina on tullut hurjasti hyvää palautetta, mikä puolestaan motivoi mua superpaljon tekemään tätä hommaa!

      Poista
  5. Täällä ainakin snapit otettiin huumorilla vastaan ;d elämä ei aina ole niin vakavaa! Ja tuohon riisikakun päälle sopii muuten hyvin piltti ja banaanisiivut jos kaipaa jotain makeaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huh, ihana kuulla haha! ;-D Ensi kerralla pyrin tosin silti pitämään puhelimen enemmän siellä suljetun vetoketjun takana baarilaukussa... :-D Ja enpä muuten ole tullutkaan ajatelleeksi, että riisikakun päälle voisi laittaa pilttiä! Pitää testata. :)

      Poista
  6. Sun blogista on tullut ihan mun lemppari, ja suurin syy on yksinkertasesti se että oot vaan niin kiva tyyppi! :D Oot tosi insipiroiva kaikkien treenivinkkien lisäksi jo ihan pelkästään ihmisenä. Ihanaa syksyä sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että, ihana sinä! Kiitos paljon <3 Ja huippua syksyä myös sulle!

      Poista
  7. Voi ei käykö sinunkin ikäiselle vielä tuommoista? Itse olen jopa nuorempi kuin sinä ja ohittanut tuon kännisekoilu-morkkis ajan jo aikoja sitten. Onneksi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, valitettavasti! :-D Pitäisi ottaa esimerkkiä teistä nuoremmista ja fiksummista. ;-)

      Poista
  8. Heh, hauska tuo "käykö sinunkin ikäiselle vielä tuommoista?" kommentti. Kyllä kai sitä voi käydä ihan minkä ikäiselle vaan... Jokainen meistä elää elämäänsä omalla tavallaan. Täälläkin meni heinäkuussa pahasti yli... sen jälkeen en tosin olekaan "uskaltanut" juoda muutamaa siideriä enempää :D Ja ikää tosiaan JO 29 v.

    Ja ymmärrän todella hyvin siun sunnuntain fiiliksen... katoin niitä siun snäppejä lähinnä huvittuneena. Joskus pitää nollata kunnolla! Ja vaikka itestä tuntuukin pahalta ja kaikki on "supernoloa", niin tuskin kukaan muu edes ajattelee asiaa niin :D Kivaa syksyä ja tsemppiä opintoihin!

    -Laura-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, näin se varmaankin on! Ja eikös sitä niin sanota, että kolmekymppisenä nainen on vasta parhaimmillaan ;-)

      Poista
  9. "käykö sinunkin ikäiselle vielä tuommoista?" = kuule kyllä käy. Vanhemmillekin kuin Anni ja vanhemmille kuin 29 v, firman pikkujouluissa todettu. Elämää tämä vaan on , mitä siitä huonoa omatuntoa potemaan jos joskus mopo karkaa käsistä. Kukkahatut jeesustelee, mutta so what.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Selvä se! :D eipä sitä kukkahattua tarvi päästä löytyä vaan ihan järki sen sijaan :D noh eipä siinä, meitä on moneen junaan :)

      Poista
    2. Haha, apua. Ja minä en ole vielä edes yhdenkään firman pikkujouluissa ollut... Kauhulla odotan! :-D

      Poista
    3. Hah firman pikkujoulut on kyllä niin oma lukunsa kun monet vanhemmat työntekijät pääsee pitkästä aikaa viihteelle, kun lapset jää esim puolisolle hoidettaviksi :D meno on kyllä sen mukainen, niissä juhlissa itsekin näin 27v vetänyt muutamat överit, ehkä tänä vuonna paremmalla onnella ;D

      Poista
  10. Tosi kiva kun oot alkanut postailla ahkerammin, tsekkaan sun blogin pari kertaa viikossa ja on aina kiva, kun on tullut useampikin postaus! Aiheet on tosi mielenkiintosia ja tykkään kuvista ja sun kirjotustyylistä paljon :) Jatka samaan malliin(ainoa miinus että cheerleaderina olen jäänyt kaipaamaan cheerpostauksia haha)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee, ihana kuulla! Viime aikoina on jotenkin ollut tosi hyvä flow tän blogin suhteen :-) Haha, voih! Kovin mielelläni kyllä cheerpostauksia kirjoittelisin, jos ne olisivat ajankohtaisia elämässäni :P

      Poista
  11. Sä oot niin ihana kun kirjotat rehellisesti että nyt on kyllä darra ja morkkis!! :D Siitäkin huolimatta, että kaikenmaailman ilkeet ihmiset saattaa tulla kommentoimaan vaikka mitä typerää.

    Mä niin tiedän ton tunteen myös! Mulla tulee usein juhlimisen jälkeen vähän morkkis päälle, vaikka en oliskaan juonu liikaa, tai tehny mitään tyhmää. Ja se on niin ärsyttävää. Mut sillon tekee just mieli vaan syödä terveellisesti ja keskittyä opiskeluun sekä treenaamiseen.

    Ja kiitos tosta riisiherkkureseptistä! Sitä odottelinkin, kun snapissa sillon joskus katoin sun tehneen.

    Hyvää syksyä ja jatka samaan malliin, sun blogi on ihan paras! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, siis kummallisinta on just se, että sunnuntainakin tiedostin täysin, ettei mitään niin noloa ollut tullut tehtyä, mutta jotenkin aivot vain huijasivat minua ja kaikki tuntui ihan supernololta ja kamalalta, haha! Hassua :-D Ja ihana olet, kiitos ja pus! <3

      Poista
  12. Voisitko kirjoittaa ohjeet miten teit kaksi ensimmäistä herkkua ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mustikkapiirakka-rahkariisi: keitin quinoa-riisiseoksen kattilassa ja samalla sekoitin sauvasekottimella banaanin ja rahkan sekasin. Maustoin rahkan hunajalla, kanelilla ja kardemummalla ja sekoitin quinoa-riisiseoksen, banaanirahkan ja mustikat sekaisin kulhossa. :)

      Omenapaistos: voitelin vuoan kookosöljyllä, paloittelin omenat vuokaan, ripottelin päälle kardemummaa, kanelia ja kaurahiutaleita sekä hunajaa. Lopuksi laitoin uuniin n. 180 asteeseen siksi aikaa, että omenat ovat täysin pehmeitä ja saavat hieman väriä. :)

      Poista

Huolehdithan omalta osaltasi, että blogin kommenttiboksi säilyy paikkana, jossa jokaisen on mukava vierailla. Kiitos positiivisesta kommentistasi!