18. lokakuuta 2016

Carnival of lights

Moi murut!

Kulunut syksy on ollut todella vauhdikas ja oikeastaan jokaiselle viikolle on osunut jotain kivaa tekemistä tai tapahtuma, joka on tuonut sopivasti vaihtelua arkeen. Viime perjantaina suuntasin heti aamusta viikonlopuksi Helsinkiin ja perjantai-iltana juhlimme ystäväni syntymäpäiviä. Illan ohjelmaan kuului Linnanmäen valokarnevaalit ja dinneri. Tämä oli minun ensimmäinen kerta Linnanmäen valokarnevaaleilla, muttei varmasti viimeinen! Valokarnevaalit ovat ehdottomasti kokemisen arvoiset, ja suosittelenkin lämpimästi jokaista kynnelle kykenevää vierailemaan paikan päällä vielä tällä viikolla, kun Linnanmäki on viimeistä viikkoa auki tänä vuonna. Lauantaina 22.10.2016 siellä järjestetään myös ilotulitus klo 21.50, joten jos teillä ei ole vielä viikonlopulle suunnitelmia, niin menkää ihmeessä ihastelemaan valoloistoa sekä ilotulituksia! Huvipuisto on valaistu todella kauniisti eri värisin valoin, lyhdyin sekä valoteoksin ja lähes kaikki laitteet, vesilaitteita lukuunottamatta, ovat vielä auki, joten hurjapäillä on mahdollisuus päästä hurjastelemaan niihin, mutta omasta mielestäni kauniisti valaistu puisto on jo itsessään näkemisen arvoinen. Paikan päältä saa ostettua myös kuumaa glögiä ja kaakaota sekä hehkuvia hattaroita.

IMG_1399

IMG_1288

Ihana synttärisankari 

IMG_1398

IMG_1296

IMG_1363 (1)

IMG_1372

IMG_1394

IMG_1310

IMG_1377 (1)

IMG_1335

Pyörittyämme muutaman tunnin taianomaisessa huvipuistossa olimme aivan valmiita punaisine nenuinemme sekä kurnivimme vastoinemme siirtymään illastamaan todella viihtyisään ravintola Grillssoniin. Ravintola oli synttärisankarin valitsema, ja muistutti sisustukseltaan ja tyyliltään täysin sankariamme. Olimme illastamassa kuuden nuoren naisen voimin ja minusta on ihan mahtavaa, että kaveriporukkamme on pysynyt kasassa kaikki nämä vuodet. Suurimman osan näistä uepeist naisista olen tuntenut ihan ala-asteelta lähtien, ja olen todella kiitollinen, että olen saanut tälläisiä mimmejä elämääni, ja onnistunut vieläpä pitämään heidät siinä! Meillä oli superhauskaa siinä illastaessamme pitkän kaavan kautta ja jutellessamme kaikesta maan ja taivaan väliltä viinilasien äärellä. Tälläisiä iltoja pitäisi toteuttaa useamminkin.

IMG_1402

IMG_1420

IMG_1418

IMG_1432

IMG_1416

IMG_1406

IMG_1411

IMG_1429

IMG_1452

IMG_1464

IMG_1446

"Cheers to the people who love us, the losers that lost us and the lucky bastards who get to meet us!"

IMG_1474

Lauantaiaamuna heräsin suhteellisen aikaisin laittamaan minulle ja siskolleni aamiaista, minkä jälkeen kävimme reippailemassa todella kylmässä ja harmaassa syyssäässä jalkatreenin merkeissä. Onneksi treenin jälkeen pääsimme istumaan suoraan ruokapöytään herkullisen kasvislasagnen äärelle, jonka siskoni oli meille valmistanut aamupäivällä juuri ennen treeniämme. Ja pakko sanoa, että kyseinen lasagne oli ehdottomasti paras siskoni tekemä sapuska, jota olen maistanut, ja se on kuulkaa paljon sanottu se, sillä siskoni on tunnettu toinen toistaan herkullisemmista resepteistä! Hän tulee jakamaan kyseisen reseptin myöhemmin blogissaan, joten olkaahan kärppinä!

IMG_1479

IMG_1488

IMG_1589

IMG_1591

Lauantai-iltana lähdimme juhlimaan siskoni ja ystävämme Isabelin kanssa kauneushoitola Blue Lagoonin 10-vuotissyntymäpäiviä Helsingin Kaivohuoneelle. Juhlat olivat erittäin onnistuneet, tila kauniisti koristeltu ja illan esiintyjät, Reino Nordin ja Pete Parkkonen, aivan huikeita! Minusta tuli kummankin herran fani yhdessä illassa. Snapchatin puolella (@annimaaninka) olikin videomateriaalia kyseisistä keikoista, mutta paikan päällä meno oli oikeasti ihan tajuton. Huhhuh, vieläkin tulee kylmiä väreitä!

IMG_1667

IMG_1641 (1)

jacket Houseofbrandon.com (gift), dress Shein.com (gift), shoes Stradivarius, shorts Shein.com, bag Michael Kors

IMG_1698

IMG_1608

IMG_1711

IMG_1605 (1)

IMG_1702

Yksityiskohtaisemman kuvauksen lauantaistamme voitte käydä lukemassa siskoni blogista, sillä hän toteutti kyseisestä päivästä "Päivä kanssani" aka "Päivä Maaninkamafian kanssa" -postauksen, check it out!

Huippua viikkoa teille! Täällä hukutaan parhaillaan tenttikirjallisuuteen sekä kouluhommiin, kun kurssitöiden deadlinet paukkuvat, joten älkää huolestuko, jos minusta ei kuulu blogin puolella, nyyh!

16 kommenttia:

  1. em ymmärrä miksi laitat uusia postauksia jatkuvasti kun sun piti toteuttaa se kysymyspostaus jo ajat siten :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Halusin vastata kysymyksiin kunnolla ja ajan kanssa, mutta minulla oli viime viikolla pari tenttiä ja deadlineja, jotka vaativat paljon huomiota, joten pelkkien kuvien lätkiminen ja "kevyemmän" tekstin kirjoittaminen onnistui silloin helpommin.

      Poista
  2. Vitsi miten ihania kuvia! Niin kaunis toi karnevaali :)

    VastaaPoista
  3. Siis mikä tää maaninkamafia juttu on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maaninkamafia lähti vitsistä, kun nimesimme perheemme ryhmächatin "MAANINKAMAFIA-nimellä, ja sen jälkeen aloimme viljelemään sitä siskoni kanssa yhteiskuvissamme, mutta nyt siitä näyttäisi tulevan ihan oikea "juttu"! :-D

      Poista
  4. Minkä kokoisena sulla on tuo karvatakki? Upea asu! <3

    VastaaPoista
  5. Mikä ihmeen järki on pitää teijän kovasti mainostaman sisarkunnan ig-sivut yksityisinä? Se vie tollasten "meme" sivujen idean kyllä täysin ...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sisarkunta-tili on tällä hetkellä hieman jäissä kiireiden ja motivaation puutteen vuoksi, joten siksi yksityinen! :-D

      Poista
  6. Minkä takia sisarkunta tili on yksityinen?

    VastaaPoista
  7. Vitsi toi valokarnevaali on kyllä kaunis :) ihania kuvia!

    VastaaPoista
  8. Etkö vastaa nykyään kommentteihin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viime viikko oli superkiireinen, mutta nyt olen back in biz!

      Poista

Huolehdithan omalta osaltasi, että blogin kommenttiboksi säilyy paikkana, jossa jokaisen on mukava vierailla. Kiitos positiivisesta kommentistasi!