27. lokakuuta 2016

Näin on nyt hyvä

Heippa ihanat!

Mulla alkoi tänään pitkä viikonloppu ja nyt istunkin parhaillaan junassa matkalla kohti Helsinkiä. Viikonlopun suunnitelmiin kuuluu mm. ystävien deittaamista, halloweenin juhlimista, veljentyttärien kanssa puuhastelua, treenaamista ja isäni uuden koiravauvan rapsuttelua eli kaikkea varsin mukavaa luvassa siis. Myös elo ja olo Vaasassa on sujunut tänä syksynä oikein mallikkaasti. Aika on mennyt vauhdilla, ja tuntuu, että vastahan minä tulin kimpsuineni ja kampsuineni Vaasaan, mutta tätä menoa kohta sitä ollaankin jo joululoman vietossa. Näin jälkeenpäin mietittynä viimekesäiset pähkäilyni, selviäisinkö tästä syksystä ja tulevasta talvesta "yksin" Vaasassa, tuntuvat suorastaan koomisilta. Tottakai selviän, miksi en seviäisi? Olen oppinut, että kaikki on oikeasti loppujen lopuksi vaan ja ainoastaan asenteesta kiinni, se on se mikä ratkaisee!

Toki yksin asumisessa ja -olemisessa on omat negatiiviset puolensa, kun pitkän päivän jälkeen kotona ei odotakaan ketään, kenelle purkautua päivän tapahtumista ja kenen kainaloon käpertyä tai kukaan ei olekaan auttamassa, kun uusi sänky saapuu neljässä osassa, ja se pitää itse kasata tai ruokakaupassa tulee ostettua enemmän tavaraa, eikä olekaan kahta käsiparia kantamassa kauppakasseja, mutta toisaalta taas koen tämän olleen jälleen minulle yksi kasvun paikka ihmisenä, joten tavallaan olen myös kiitollinen tästäkin kokemuksesta. Minun mielestäni ehdottomasti paras juttu yksin asumisessa ja olemisessa on ollut se, ettei minulle ole tarjoutunut mahdollisuutta purkaa omaa pahaa oloani; stressiä, ärtymystä, tyytymättömyyttä, väsymystä, alakuloisuutta tms. toiseen, usein täysin viattomaan, ihmiseen ja ns. vierittää sitä toisen harteille vaan minun on täytynyt kohdata itse paha oloni, selvittää, mistä se kumpuaa ja tehdä asialle jotakin. Olen ymmärtänyt, että aiemmin ajatusmallini noudatti usein kaavaa, jossa etsin turhan usein syytä pahaan olooni jostain muusta kuin itsestäni, mikä usein johti sitten siihen, että joku läheisimmistä ihmisistäni, usein kumppanini, jonka kanssa jaoin arkeni, sai sitten rapaa niskaansa, vaikkei olisi sitä todellakaan ansainnutkaan. Kurjaa, että tälläisiä asioita oivaltaa ja oppii usein vasta kantapään kautta, mutta parempi kuitenkin myöhään kuin ei milloinkaan!

IMG_9467

IMG_9461

Syyskuun alussa, heti saavuttuani Vaasaan, aurinko vielä paistoi ja lasitetulla parvekkeellani tarkeni istuskella shortsit ja toppi päällä kouluhommia hoidellen, blogia kirjoittaen ja smoothiesta nautiskellen.

IMG_0177

IMG_0183

Isukkini yllätti minut iloisesti antamalla minulle lahjaksi uuden sängyn vanhan lähdettyä V:n matkaan. Iloinen yllätys vaihtui tosin epätoivoon, kun lähetti kiikutti ystävällisesti sängyn kotiini neljässä osassa, ja ymmärsin sängyn kasaamisen, aina rungon kasaamisesta ja sälepohjan kiinnityksestä asti, jäävän minun tehtäväkseni. Siinä ei auttanut muu kuin ottaa erään päivän päätteeksi, kymmeneltä illalla, ruuvimeisseli kauniiseen käteen ja alkaa koota sänkyä pala palalta. Yllätyin itsekin, kun alle kahdessa tunnissa sänky oli kasassa ja pääsin nukkumaan ennen puolta yötä. Tähän väliin voisimme mielestäni ottaa pienet virtuaaliset aplodit saavutukseni johdosta!

IMG_0152

IMG_1755

Ihan yksin minun ei onneksi ole tarvinnut täällä Vaasassa olla, sillä olen kutsunut ahkerasti ystäviäni luokseni juoruilemaan joko teekupposten, ruoan tai proteiinipannareiden äärelle tai sitten olen tunkeutunut heidän kotiinsa, enkä ole suostunut lähtemään ennen kuin he ovat suorastaan työntäneet minut ulos ovesta. Terkkuja vaan Nooralle!

IMG_1270

IMG_1264

IMG_1252

IMG_1269

Ja kuten olenkin tainnut jo aiemmin täällä blogissa kertoa, olen tutustunut kuluneen syksyn aikana myös moniin uusiin, ihaniin tuttavuuksiin, ja osan heistä kanssa järjestimmekin isommalla porukalla poikkitieteellisen tupariappron, jonka tarkoituksena oli kiertää kaikkien kodit yhden illan aikana, tietenkin haalarit päällä, ja jokaisella oli kotonaan tarjolla jotain pientä syötävää ja/tai juotavaa. Mielestäni tämä oli ihan huippuidis, jota suosittelen lämpimästi kaikille opiskelijoille, jotka ovat juuri muuttaneet uuteen kotiin opiskelukaupungissaan!

IMG_1772

jacket Shein.com (gift)

Syksyn aikana postiluukusta on tipahdellut toinen toistaan ihanampia sekä pehmeitä että kovia paketteja yhteistyökumppaneilta, ja ajattelinkin, että voisin tässä lähipäivinä esitellä esimerkiksi muutamia kosmetiikkauutuuksiani, jos teitä kiinnostaa?

IMG_1776

Viikko sitten perjantaina korkkasimme ystävieni kanssa ensimmäisen glögitölkin Vain Elämää -kisakatsomon parissa, mutta tällä viikolla vein homman nextille levelille ja tarjoilin yrityssuhdejaostomme kokouksessa kuumaa glögiä, pipareita ja joulutorttuja. Taustalla soi tietenkin kauneimmat joululaulut ja kaikki kynttillät ja tuikut oli sytytetty palamaan, haha! Tiedetään, että vielä on monen mielestä varmasti aivan liian aikaista moiseen, mutta mun mielestä joulu on parasta talvessa, joten aion alkaa fiilistelemään sitä tänä vuonna hyvissä ajoin, koska muuten tuntuu, että se menee aivan liian nopeasti ohitse.

IMG_1728

IMG_1732

IMG_1739

IMG_1743

Reilu viikko sitten postiluukusta tipahti aivan täydellinen, marmorikuvioinen kalenteri vuodelle 2017. Jotkut teistä ovatkin ehkä jo bonganneet Snapchatissa ja Instagramissa jakamani alekoodin, mutta tosiaan koodilla: annimaaninka saatte -15% www.nunucodesign.com-verkkokaupasta. Alennus on voimassa vain tämän kuun loppuun (31.10.2016), joten muistakaahan olla nopeita, jos mielitte kyseisen ihanuuden alehintaan!

Ihanaa loppuviikkoa jokaiselle teistä!

20 kommenttia:

  1. Pitkä viikonloppu ei ole yhdyssana... :)

    VastaaPoista
  2. Saako kysyä, minkä kokoset haalarit sulla on? :) (ollaan suurinpiirtein samankokoisia)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on se toisiksi pienin koko. :) En muista tarkkaa numeroa.

      Poista
  3. Haha siis itse olin yhtä järkyttyneenä kotona sängyn kanssa ensimmäisellä kerralla, mutta harjoituksella musta on tullut aikamoinen remonttireiska ;D oli jotenkin ihana kuulumis postaus, mikä kasasi syksyn fiiliksiä!

    VastaaPoista
  4. Ooh, glögi <3. Itsekin olen jo muutamia viikkoja kaupassa käydessäni himoinnut glögiä, mutta vielä toistaiseksi en ole yhtään tölkkiä kotiin kantanut. Viimeksi kyllä melkein ostin omenaglögiä (ensimmäisen kerran osui silmään, ja koska ulkomailla olen juonut lämmintä omenamehua, ajattelin että täytyy kokeilla tänä vuonna sitäkin glögin ja omenamehun lisäksi). Hintansa vuoksi jäi kuitenkin toistaiseksi kauppaan. Mutta jahka lokakuu tästä muuttuu marraskuuksi...

    Ps. Osaan täysin samaistua ajatuksiini yksin asumisesta. Kuitenkin yksi ihan paras puoli siinä on: ei tarvitse yöllä pelätä muiden häiriintyvän sinun touhuista, eikä myöskään itse esim. aamulla häiriintyä muiden kolistelusta. Pätee tietenkin lähinnä silloin, jos on yökyöpeli ja asuinkumppanit taas aamuvirkkuja, mutta itse myös inhoan yli kaiken pimeää, joten on luksusta kun omassa kodissa voi heittää vaikka kaikki mahdolliset valot päälle yöllistä vessareissua varten ilman että kukaan häiriintyy (tosin useimmiten mieluummin kuljen hieman hämärässä, jotta saan helpommin taas unen päästä kiinni).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Glögi on kyllä niin tunnelmallinen talvijuoma! Ja toi on kyllä totta, että saa elämöidä ihan niin myöhään kuin haluaa ja aamulla saa luukuttaa lempibiisejä heti herättyä, haha ;-D

      Poista
  5. Tulipas hyvä mieli tästä postauksesta ja oon jotenkin iloinen sun puolesta <3 Itsellä on vapaapäivä luennoista, joten vietin erittäin hidasta aamua kahvikupin ääressä samalla tätä postausta lukien :) Täytyy myöntää etten itse olisi suostunut edes yrittämään sängyn kokoomista yksin, onneksi sain kavereiltani siihen apua pari vuotta sitten kun muutin omilleni.. :') Oot varmasti huippu tyyppi!

    VastaaPoista
  6. Hei! Mikä on tuon iittala lasin nimi missä smoothieta? :)

    VastaaPoista
  7. Huikee idea toi tupariappro! :D Ja varmasti on loppujen lopuksi ihan hyvä ja kasvattava kokemus asua ihan itsekseen jonkin aikaa elämässään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä! :-D Ja niin se varmasti on. :)

      Poista
  8. Olipas jotenkin tosi mukava postaus! :)
    Ja kyllä, kosmetiikkauutuudet kiinnostaa. Postausta vaan tulemaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla! Pistetään ensi viikolla tulemaan <3

      Poista
  9. Et näyttäny kyl mitenkään edustavalta halloweenina XD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aijaa! Itse olin todella tyytyväinen lookkiini. :)

      Poista
    2. siis kuka voi sanoo ees noin!!! anni on niiin upeen näkönen ollu että ei mitään rajaa !!!:D joku ihme hateri liikenteessä taas xD Anni, älä lannistu tämmösistä kommentoijista(vaikka tiiät varmaan itenkin miten hot oot!) :)

      Poista
  10. Mikä on sun mielestä parasta alkoholin juomisessa? :)

    VastaaPoista

Huolehdithan omalta osaltasi, että blogin kommenttiboksi säilyy paikkana, jossa jokaisen on mukava vierailla. Kiitos positiivisesta kommentistasi!