15. huhtikuuta 2017

Aamiaistreffit

Moi murut!

Tämä viikko alkoi vallan mainiosti, sillä olimme sopineet tiistaiaamulle aamiaistreffit hyvän ystäväni kanssa Kuuma Helsinki -kahvilaan. Pähkäilimme usean eri aamiaiskahvilan välillä, mutta lopulta päädyimme valitsemaan tämän sympaattisen ja hipsterihenkisen Albertinkadulla sijaitsevan kahvilan. Ja hyvä niin, sillä kahvila on oikein viihtyisä ja sen tarjoama terveellinen aamiainen ruokki sekä silmiä että suuta. Aamiaistarjottimella on hintaa 16 euroa, ja siihen sisältyy valinnan mukainen kuumajuoma, avokadotoast tai croissant, chia bowl tai jogurtti tai smoothie sekä omena- tai omena-inkiväärimehu. 16 euroa on mielestäni hieman suolainen hinta aamupalasta, mutta toisaalta ymmärrän kyllä, että laadukkaat raaka-aineet maksavat ja itse olen valmis maksamaan myös hieman ekstraa onnistuneesta "aamupalaelämyksestä", johon kuuluu ruoan lisäksi myös esillepano, miljöö ja yleinen fiilis.

IMG_1611 (1)

Me valitsimme ystäväni kanssa kummatkin aamiaistarjottimillemme (olipas muuten hankala sana taivuttaa monikon 1. persoonassa ja allatiivissa, haha!) latte macchiatot, avokadotoastit, chia bowlit ja omena-inkiväärimehut. 

Tässä muutamia huomioita annoksistamme:

 Valinnan mukaisen kuuman juoman saa tilattua myös soijamaidolla 50 sentin lisähintaan. 

 Avokadotoast hipoo täydellisyyttä rapean leivän, paahdettujen seesaminsiementen ja samettisen pehmeän avokadon muodostaman kombon johdosta. Avokadon alta löytyi myös vaaleaa levitettä, ja jos en ihan väärin muista niin kyseessä oli jostain pähkinästä (olisiko ollut manteli?) valmistettu levite.

 Chia bowl -annos koostuu chiapuddingista, mustikkasmoothiesta, siemenistä, pähkinöistä ja maapähkinävoista. Ja vaikka annos saattaa kuulostaa hieman levottomalta yhdistelmältä, niin kyllä se vaan toimi. Hampaat kannattaa tosin tsekata huolellisesti tämän annoksen syömisen jälkeen, koska kyllä te tiedätte, mitä mustikkasmoothie niille tekee...

 Omena-inkivääri mehussa maistuu inkivääri todella vahvasti, mikä antaa potkua aineenvaihdunnalle ja herättää elimistön ja mielen kirpeydellään/tulisuudellaan.

IMG_1617

Emme olleet ehtineet tavata ystäväni kanssa muutamaan kuukauteen, joten muutaman tunnin juttusessio tuli todellakin tarpeeseen. Vaikkakin se hujahti ihan hetkessä ohitse, kun oli niin paljon kuulumisia vaihdettavana. Parin kuukauden sisään kahden nuoren naisen elämän yhteissummaan mahtui mm. muutto, 3 ulkomaan matkaa, valmennuskurssin ja pääsykoeurakan aloittaminen, kandistressiä, ihmissuhdesotkuja ja paljon muuta maan ja taivaan väliltä. Siinä jutustellessamme ja aamupalaa mutustellessamme avauduin ystävälleni myös minua tänä keväänä vaivanneesta uudesta tunteesta; yksinäisyydestä. Aluksi en osannut oikein kanavoida tuota fiilistä, koska miten muka voisin olla yksinäinen, kun minulla kuitenkin on paljon läheisiä ystäviä, ainutlaatuinen sisarussuhde siskooni, suuri perhe ja vielä duuniporukkakin elämässäni? Fakta on kuitenki se, että olen kokenut olevani tänä keväänä ehkä yksinäisempi kuin koskaan ennen. Suurimmat syyt tähän ovat varmasti a) kandityöskentelyn itsenäinen luonne, varsinkin kun sen tekee puoli vuotta muita vuosikurssilaisiaan etuajassa ja etänä, jolloin puuttuu kokonaan se sellainen vertaistuki kyseiseen hommaan ja b) ensimmäinen sinkkukevääni.

Jos pureudutaan tarkemmin tuohon a-kohtaan, niin olen tosiaan istunut kuluneen kevään Helsingin yliopiston kirjastossa työstämässä kansainväliseen markkinointiin liittyvää kandidaatin tutkielmaani. Paitsi että tutkielman tekeminen on osoittautunut yllättävän hitaaksi ja uuvuttavaksi prosessiksi, vaikkakin aiheeni ei voisi ehkä olla enempää näköiseni, on se myös ihan pirun yksinäistä hommaa! Kirjastopäiväni noudattavat usein kaavaa: kandityöskentelyä, lounas Unicaféssa, kandityöskentelyä, päivällinen Unicaféssa, kuntosalitreeni ja kotiin iltapalalle ja nukkumaan - ja kaikki tämä all by myself, ellei aikataulut satu natsaamaan esimerkiksi siskoni kanssa niin, että ehtisimme esimerkiksi lounastamaan, päivällistämään tai treenaamaan yhdessä. Yöt siskoni viettää usein Helsingin keskustaa lähempänä asuvan poikaystävänsä luona, minkä ymmärrän tietenkin täysin, mutta tämän johdosta siskoni saaminen yökylä"vieraaksi" kotiin on nykyään melko harvinaista herkkua. Tuota b-kohtaa tuskin tarvitsee kovin paljoa avata, sillä jokainen varmasti ymmärtää, että kun on lähes koko nuoruutensa seurustellut, on ensimmäinen sinkkuvuosi vielä melkoista opettelua ja totuttelua uuteen tilanteeseen. On omituista, kun ei olekaan ketään, jolle kertoa tai joka olisi aidosti kiinnostunut niistä pienistä suurista päivän aikana tapahtuneista asioista tai ketään, jolta odottaa puhelua tai viestiä päivän päätteeksi. Sinkkuuden myötä on tullut myös huomattua, kuinka sanonta: "Jaettu ilo on kaksinkertainen, jaettu suru vain puolet", pitää todellakin paikkansa. Ei itselleen sattuneet kivat jutut tunnu ollenkaan niin hyvältä, jos niitä ei pääse jakamaan jonkun kanssa ja sitä vastoin ikävät jutut taas tuntuvat vähintäänkin puolet pahemmalta, jos ne joutuu kantamaan yksin. Asiaa ei tietenkään myöskään yhtään helpota se, että olen luonteeltani sellainen ihminen, jolle omien fiilisten puiminen ja käsitteleminen sekä vuorovaikutus toisten ihmisten kanssa on todella tärkeää. Jos jään pyörittelemään jotain negatiivista asiaa liian pitkään yksin mielessäni, tuntuu että se ottaa aivan liian tiukan otteen minusta, mikä yleensä johtaa sellaiseen stressin, ahdistuksen ja alakulon väliseen tilaan, jossa en pysty keskittymään kunnolla oikein mihinkään, ja joka helpottaa vasta kun pääsen "oksentamaan" sen kaiken ulos ja avautumaan asiasta jollekin minulle läheiselle ihmiselle. 

Näiden kahden "pääsyyn" ohella vaikuttaa tietenkin se, ettemme ole enää ystävieni kanssa niitä nuoria teinejä, joilla on kaikilla samaan aikaan koulusta lomaa tai viikonloput vapaita vaan nykyään olemme nuoria naisia, joilla on kaikilla omat menonsa ja aikataulunsa, minkä vuoksi yhteistä aikaa on toisinaan hyvin vaikeakin löytää, varsinkin kun suurinosa kaveriporukastamme tekee tällä hetkellä vuorotyötä. Toki puhelut ja sosiaalisessa mediassa vaihdetut viestit, kuvat, videot ja ääniviestit pikkusen helpottavat oloa, muttei se kuitenkaan ole todellakaan sama asia kuin kasvotusten tapahtuva vuorovaikutus. Asian mielessä pyöritteleminen ja syiden etsiminen eivät kuitenkaan tuo helpotusta kyseiseen tunteeseen vaan ainoastaan sillä oma suhtautumisella ja toimintamalliensa muuttamisella saa tuloksia aikaan. Ja siksi mielestäni juuri tälläisten ihan muutamankin tunnin aamiais-, lounas-, kahvitauko-, päivällis- tai treenitreffien etukäteen sopiminen ystävien kanssa on ihan mielettömän tärkeää. Pitää muistaa siis itse pysyä aktiivisena, vaikka arki olisi kuinka kiireistä, ja raivata aikaa itselleen tärkeille ihmisille ja asioille, koska ne ovat niitä juttuja, jotka tekevät tästä elämästä elämisen arvoista.

Ihanaa viikonloppua ja pääsiäistä kaikille!

34 kommenttia:

  1. Toi on kyllä niin totta että ei nykyään kavereita ehdi näkemään samalla tapaa kun esim yläasteella ja lukiossa. Ehkä kerran viikkoon ehtii mahduttamaan yhdet treffit. Vitsi kun nuorempana oliki ihanaa ku hengaili kavereiden kanssa käytännössä koko ajan :D

    Tsemppiä kandin kaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä! Ei sitä kavereiden näkemistä silloin osannut arvostaa samalla tavalla kuin nyt, kun se ei olekaan enää itsestäänselvyys, että heitä näkisi edes viikottain... Kiitos! <3

      Poista
  2. Ihanaa kun toit yksinäisyyden esiin tekstissä. Täällä olen itse hyvin samanlaisessa tilanteessa. Kiihdytin opintojani ja nyt valmistun puoli vuotta aikaisemmin kuin muut. Vietin vaihdon Saksassa ja koska siellä lukukaudet toimivat vähän eri tavalla kuin täällä Suomessa, tulin kotiin helmikuun lopussa. Tämä tarkoitti sitä, että ystävät ovat nyt vaihdossa ja olen yksin kandini kanssa päivät. Poikaystävä on Saksassa, mutta eihän se ole sama asia kuin olla täällä Suomessa saman katon alla. Vistit kulkevat ja Skype laulaa, mutta huomasin kyllä miten nopeasti alkaa tietyllä tavalla ahdistamaan, kun ei ole kaveriporukkaa ympärillä tai oikeastaan ketään, jonka kanssa voisi kasvotusten jutella muustakin kuin säästä. Yhden kurssin luennoilla olen käynyt, mutta en tunne sieltä ketään. Nyt motivaatio saada kandi valmiiksi on korkea ja toivottavasti pääsen kesällä kiertämään Eurooppaa ja näkemään kavereita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huh, tiedän niin, mistä puhut! Ja täällä ollaan myöskin lähdössä syksyllä Saksaan vaihtoon, joten kotiudun sieltä myöskin helmikuussa, mutta toiveena olisi käyttää ensi kevät matkusteluun tai ulkomailla (mielellään jossain lämpimässä) asumiseen, hih! :) Ja kuulostaa hyvältä sun kesän suunnitelmat. <3

      Poista
  3. Kiva lukea sun kuulumisia myös hieman pintaa syvemmältä:) Tsemppiä kandin kanssa ja pidä mielessä et ei elämän tarvitse olla pelkkää suorittamista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja olet kyllä täysin oikeassa. Taidan olla sellaista suorittajatyyppiä, joka puskee eteenpäin aina maalista seuraavaan. Onkin tässä alkanut jo mietityttää, että mitäs sitten, kun on tutkinto taskussa, eikä olekaan sellaista "ennalta määrättyä" polkua, jonka opinnot ovat tähän asti tarjonneet, ja jota pitkin kulkea... :-D

      Poista
  4. Kiitos vähän henkilökohtaisemmasta tekstistä. Varmasti moni pystyy samaistumaan, kuten itsekin. Kovasti tsemppiä ja jaksamista!

    VastaaPoista
  5. Kirjoitit tärkeästä aiheesta, itsellä ihan samanlainen olo vaikken kandia vielä teekkään. Se on hassua miten voi kokea olevansa yksinäinen vaikka on ystäviä vaikka millä mitalla. Parisuhde on kumminkin niin eri asia.. Paljon tsemppiä kandin tekoon!:) varmasti kova työ palkitaan lopulta! Kiitokset vielä hyvästä blogista, vaikutat niin ahkeralta ja sydämmelliseltä ihmiseltä. Hyvää kevättä Anni <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No juurikin näin! Kiitos kovasti ihanasta kommentista ja hyvää kevättä myös sinulle! <3

      Poista
  6. Kuulostaa tutulle toi yksinäisyys. Itse erosin vuosi sitten 6 vuoden suhteesta, ja välillä tuntuu vieläkin siltä että "totuttelee" joihinkin asioihin. Musta on ihanaa, et sulla on kuitenkin noin positiivinen asenne elämää kohtaan etkä vaikuta stressaantuneelta tulevaisuudesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tsemppiä ja positiivisia viboja sinnekin! :)

      Poista
  7. Moi Anni! Alkuun iso kiitos inspiroivasta ja monipuolisesta blogistasi. Olen seuraillut kirjoituksiasi aktiivisesti blogin alkuajoista lähtien, ja yhäkin palaan mielelläni lukemaan kuulumisiasi :) Olen itse samanikäinen kuin sinä ja muutenkin vastaavassa elämäntilanteessa. Oman kandini kirjoitus alkaa olla loppusuoralla, mutta voin todella samaistua kuvaamaasi tilanteeseen! Vaikka koen olevani suht sosiaalinen tyyppi, kandin vaatima itsenäinen työskentely on vetänyt minut välillä aivan omiin maailmoihinsa ja kavereiden näkeminen on jäänyt välillä vähemmälle. Sen kyllä huomaa mielialassa heti! Pitää vaan muistaa aktiivisesti sopia kavereiden kanssa treffejä -vaikka edes tunniksi- lounaan ääreen, salille, lenkkipolulle.. Se aika jokaisen vuorokaudesta löytynee! Hurjasti tsemppiä sinulle jatkoon. Tämäkään elämänvaihe ei ole pysyvä, vaan kandi on taskussa ennen kuin huomaatkaan ja kesä toivottavasti tuo mukanaan ihania hetkiä ystävien kanssa :) Ja mitä sinkkuuteen tulee, koita nauttia itsenäisyydestä ja henkisen kasvun ajasta <3 itsekin pitkästä suhteesta eronneena tiedän, että helppoa se ei aina ole. Mutta paremmat päivät ovat edessä! Olet upea paketti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huh, tämä kommentti on kaikkea sitä, mitä tarvitsen juuri nyt; vertaistukea, positiivisuutta ja kauniita sanoja. Tuli ihan kylmät väreet tätä lukiessa. Kiitos sinulle! Oot super <3

      Poista
  8. Täälläkin hyvin samantyyppinen elämäntilanne meneillään, mulla tosin kyse "vaan" loppusuoralla olevasta opinnäytetyöstä ja muutamasta raskaasta verkkokurssista. Toisaalta on aivan mahtava fiilis eron jälkeen sekin kun tuntee itsenäistyvänsä ja tavallaan vahvistuvansa, mutta olo osaa olla aika yksinäinen kun varsinaista kouluakaan ei ole ja ystävätkin on superkiireisiä töiden kanssa tai asuu kauempana. Jotenkin ihana että kirjoittelet rohkeasti tälläisistäkin jutuista, sun teksteihin pystyy usein samaistumaan paljon :) Onnellista kevättä sulle, olet ihana! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vertaistuesta sinulle! Ja täälläkin painaa pari verkkokurssia ja muutama tentti vielä myöhemmin keväällä edessäpäin kandin lisäksi... Puuh, mutta eiköhän tästä selvitä. Ihanaa kevättä myös sinne! <3

      Poista
  9. Täällä myös yksi, joka on herännyt alkuvuoden aikana miettimään yksinäisyyttä useaan otteeseen. Syksyllä muutto Helsinkiin yksin on yllättänyt monelta kantilta. Poikaystäväni asuu nyt lähes viereisessä kaupungissa, mutta näkeminen painoittuu silti viikonlopuille. Uudesta kotikaupungistani en ole oikeen töiden ulkopuolelta löytänyt vielä ihmisiä joiden kanssa viettää vapaa-aikaa. Usein illat menee siis töiden ja salin lisäksi yksin kotona maailmaa ihmetellen ja tottahan se on, että kyllä siinä yksinäisyys iskee helposti. Vierelle kaipaisi juttuseuraa ja ihmistä jolle kertoa päivän pienistäkin jutuista sekä myös sitten niistä syvämmellisistä. Olen kuitenkin tullut siihen tulokseen, että tämä kulunut aika uudessa kaupungissa on opettanut kerrassaan todella paljon itsestä, siitä mitkä asiat ovat tärkeitä ja hieman myös siitä mitä tulevaisuudelta haluaa. Nyt unelmat ovat ehkä entistäkin kirkkaampina :) Ihanaa kevättä sinulle Anni! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täälläkin usein iltaisin kotona mietitään, että mitähän sitä tekisi, kun ei ole hali- tai juttukaveria, eikä kirjastopäivien takia ole kertynyt valokuvamateriaalia, jotta voisi postauksiakaan näpytellä. Usein sitä tulee sitten vain selattua sosiaalista mediaa lävitse, mikä taas tuntuu ihan hukkaan heitetyltä ajalta ja saa tuntemaan olonsa joskus jopa aiempaa yksinäisemmäksi. Ihanaa kevättä myös sinne! <3

      Poista
    2. Juurikin näin! Eikä somen selailu saati viestittely ole kuitenkaan läheskään sama kuin se, että vierellä olisi joku kenelle höpötellä ne kaikista turhimmatkin jutut. Olen kuitenkin yrittänyt ajatella, että tämä on väliaikaista kunnes pääsee lähemmäs unelmiensa työtä josta nauttii ja sitä ettei enään yksin kuluisi ilta toisensa jälkeen. Yksinäisyyttä on vaan lisännyt epävarmuus työstä jota tällähetkellä tekee päivät. On herännyt siihen, että mitä yksinäisempi olo on sitä enemmän kiinnittää huomiota siihen että tekeminen on mieleistä :) kova hinku olisi kuvaamiseen sekä kaikkeen muuhun, mutta ehkä se lopullinen potkaisu ja tönäisy pois tutusta ja turvallisesta päivätyöstä puuttuu vielä. Toivottavasti se rohkaisu tapahtuisi pikimmiten :)

      Poista
    3. Täältä suunnalta lähtee ainakin isot virtuaalitsempit ja onnenpotku unelmien tavoittelemiselle sekä omalta mukavuusalueelta poistumiselle! <3

      Poista
  10. Etkö ole onnellinen Essin puolesta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tietenkin olen. Kuten tekstissäkin totesin: "Yöt siskoni viettää usein Helsingin keskustaa lähempänä asuvan poikaystävänsä luona, minkä ymmärrän tietenkin täysin, mutta tämän johdosta siskoni saaminen yökylä"vieraaksi" kotiin on nykyään melko harvinaista herkkua." Alleviivaan lausetta: "minkä ymmärrän tietenkin täysin". Kai sitä silti saa iloita niistäkin hetkistä, kun saa siskon sitten kotiin yökyläkaveriksi?

      Poista
  11. Tuntuu että olet maininnut aiemminkin blogissasi ohimennen ihmissuhdesotkuista, kuten tässäkin postauksessa, kuin ne olisivat arkipäivää ja kuuluisivat elämään. Kuulostaa jotenkin oudolta, koska ei itsellä ole enää kaksikymppisenä mitään draamaa ainakaan kavereiden tai perheenjäsenten kanssa :o mitäköhän mahdat tarkoittaa ihmissuhdesotkuilla? Toivottavasti ei mitään isompaa harmia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä, onko meidän perheessä sitten jotain vikaa, mutta kyllä meillä toisinaan sitä draamaa riittää perheessä. Minulla etenkin siskoni ja äitini kanssa, kun olemme kaikki niin läheisiä toistemme kanssa sekä kovapäisiä... :-D Ja sitten ovat vielä nämä kaksilahkeisetkin, jotka tuppaavat sekoittaa sitä omaa korttipakkaa. :-D

      Poista
  12. Arvostettavan avoin postaus. Kiitos siitä, näitä on välillä ilo lukea. Tsemppiä kandin kanssa väkertämiseen! Se on ohi onneksi nopeammin kuin ehdit huomaamaankaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle! <3 Toivotaan näin, ettei jää roikkumaan. :-D

      Poista
  13. Samaistuin tekstiin täysin! Vaikka mullakin on ympärillä paljon ystäviä, käyn päivittäin duunissa, missä ihania tyyppejä ja viikkoon mahtuu paljon treeniä ja ohjelmaa niin silti ihan selittämättömästi oon potenut viime aikoina myös paljon yksinäisyyden tunnetta. Ehkä se on just se kun asuu yksin niin ei ole sitä kelle kertoo heti kasvotusten päivän tapahtumat. Hassua miten se vaikuttaakin niin paljon, mutta niin se vaan on. Täytyy siis vaan luottaa, että joskus joku siellä kotona taas odottaa ja haluaa kuulla ihan kaikki omat höpinät ja yrittää nauttia nyt täysin siemauksin tästä itsenäisyydestä :) Aurinkoista kevättä ja tsemppiä kandin kanssa! Vaikutat olevan huippu tyyppi, jolla on sydän paikallaan! Jatka samaan malliin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana sinä!! <3 Ja tuntuu jotenkin helpottavalta kuulla, etten ole ihan yksin fiiliksieni kanssa vaan muilla on samanlaisia ongelmia...

      Poista
  14. Ihanan avoin postaus vaikesta aiheesta! Oli pakko tulla kommentoimaan, sillä kuvasit tekstissäsi tismalleen samoja fiiliksiä, joita pyörittelin mielessäni vuosi sitten. Itsekin lähestulkoon aina seurustelleena yksinäisyys eron jälkeen tuntui aluksi lähes sietämättömältä - vaikka minulla onkin maailman upeimmat ystävät, työkaverit ja perhe lähelläni. Tuntui typerältä kokea yksinäisyyttä, sillä näin eroni jälkeen enemmän ystäviäni ja perhettäni kuin koskaan aiemmin. Jotenkin tuntui vain, että se joku palanen elämästäni puuttuu, kun olin kahdeksan vuotta tottunut jakamaan arkeni toisen ihmisen kanssa. Näin puolitoista vuotta eron jälkeen olen kuitenkin kasvanut ihmisenä enemmän kuin koskaan ja olen alkanut nauttia itsenäisyydestä ja siitä vapauden tunteesta, että saan tehdä ihan mitä itse haluan. Jopa kaveritkin ovat huomauttaneet, että vaikutan nyt huomattavasti onnellisemmalta kuin seurusteluni loppuaikoina. Pitkän aikaa se vie enkä ole kuullut eron olevan kenellekään helppo prosessi käsitellä, mutta säkin aivan varmasti selviät! Hurjan paljon halauksia sinne, luota siihen että elämällä on sulle vielä paljonpaljon kaikkea ihanaa annettavaa!<3 Everything happens for a reason :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos paljon kommentistasi ja iso virtuaalihali sinne takaisin <3 Tästä vertaistuesta, mitä täältä blogin kautta saa on äärettömän iso hyöty. :') Ja niin minäkin uskon, että kaikella on merkitys. Joskus vaan turhautuu, kun odottelee sen merkityksen selviämistä... ;-D

      Poista
  15. Ootko ikinä ajatellut, että ehkä elämässäsi olisi enemmän sisältöä josset keskittyisi niin paljoa someen?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itseasiassa päinvastoin olen ajatellut, että some on pikemminkin tuonut lisää sitä sisältöä elämääni tarjoten unohtumattomia kokemuksia ja tuonut uusia ihmisiä elämääni. Olen myös todennut, että some pitää minut aktiivisena, sillä jotta saa tuotettua sisältöä someen, on oltava aktiivinen ja tehtävä erilaisia asioita. :)

      Poista
  16. ootko ajatellut, että täältä blogin kautta voisit kysyä kandi/kirjasto/unicafe seuraa? monet lukee vielä pääsykokeisiin tai kirjoittaa kandia Kaisassa niin helposti voisit saada seuraa :) tai jos sellaisesta kuin jodel oot kuullut niin sinne vain lounasseura-kyselyä, varmasti joku samanlaisessa tilanteessa oleva löytyy, joka varmasti myös tykkäisi jutella kandin kirjoittamisesta ja sellaisesta päivittäisen kirjastossa hengaamisen lomassa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ollenkaan huono idea, mutta jotenkin sitä ei ole tullut kyllä yhtään ajateltua, kun on mennyt niin oman etenemisen ja kandin ehdoilla ja pitänyt ne lounas- tai kahvitauot juuri siinä välissä, kun kirjoittaminen ei kulje tai maha alkaa kurnia. Nyt ei onneksi enää ole ihan hirveän kauan sitä istumista siellä kirjastossa jäljellä. :)

      Poista

Huolehdithan omalta osaltasi, että blogin kommenttiboksi säilyy paikkana, jossa jokaisen on mukava vierailla. Kiitos positiivisesta kommentistasi!