2. huhtikuuta 2017

Amsterdamin kokemuksia

Ihanaa sunnuntaita muruset!

Mun alkuvuosi 2017 on ollut todella tapahtumarikas ja reissuntäyteinen, mistä olen todella onnellinen ja kiitollinen. Olen päässyt näkemään itselleni kokonaan vieraita maita ja kaupunkeja, tutustumaan uusiin ihmisiin sekä kokemaan unohtumattomia elämyksiä. Ulkomailla ja uusissa maisemissa sitä jotenkin aina tiedostaa vahvemmin sen oman elämänsä "merkityksettömyyden" sillä tavalla positiivisessa mielessä; että eivät ne omat ihmissuhdekiekurat ja stressinaiheet sitten loppujen lopuksi olekaan niin merkittäviä, kun niitä katsoo hieman kauempaa ja suuremmassa mittakaavassa. Matkustaminen tuo uutta perspektiiviä elämään, ja siksi se onkin asia, johon olen päättänyt panostaa tänä vuonna erityisesti.

Viimeisin aluevaltaukseni on Hollanti, jonne lähdin hyvinkin spontaanisti tuttavani pyydettyä minut duunikeikalle Amsterdamiin, jossa järjestettiin Draken The Boy Meets World Tour -kiertueen kaksi viimeistä konserttia sekä kiertueen päätösbileet. Kokemus oli minulle uusi ja hieman omituinenkin, mutta olen ylpeä itsestäni, että uskalsin tarttua tilaisuuteen ja astua pois mukavuusalueeltani. Vietin Amsterdamissa kolme kokonaista päivää, joista ensimmäisenä vietimme aikaa kiertueporukalla ensin tutustuen kaupunkiin pyörien selässä ja sitten kanavaristeilyllä fiilistellen kevättä, auringonpaistetta ja erään kiertueporukastamme syntymäpäivää. Toisena ja kolmantena päivänä kiertelin päivät kaupungilla yksikseni; kävin tsekkaamassa muutamat nähtävyydet sekä katsastamassa Amsterdamin huikeat shoppailumahdollisuudet ja illat vierähtivätkin Ziggo Dome -areenalla seuraten Draken keikkaa ja sen jälkeen työtehtävissä päätösbileissä.

IMG_1359

IMG_1405

Amsterdam oli kaunis kuin maalaus. Keskusta on vanha ja täynnä sympaattisia rakennuksia, pieniä putiikkeja, värikkäitä polkupyöriä, siltoja ja kanavia.

IMG_1462

IMG_1357 (1)

IMG_1448

Polkupyörät ovat sekä paikallisten että turistien keskuudessa suosituin menopeli Amsterdamin keskustassa, eikä ihme, sillä välimatkat ovat lyhyet ja kadut niin kapeita ja tukossa, että autolla liikkuminen on todella hidasta.

IMG_1301

Untitled

IMG_1297

IMG_1333

IMG_1315

Kanavaristeily oli mahtava kokemus, jota suosittelen kyllä ihan jokaiselle Amsterdamiin suuntaavalle! Oma kokemukseni kanavaristeilystä tosin oli aika next level, sillä meillä oli käytössämme yksityisalus, jonne jokainen sai tilata ennen lähtöä hotellimme keittiöstä haluamansa päivällisen ja jossa kaiuttimista soi Draken uusi More Life -albumi, ja miehistö, joka piti huolen, että jokaisen lasi oli jatkuvasti täynnä ja lautaselta löytyi hollantilaisia vohveleita tuoreiden marjojen kera napojen ratkeamispisteeseen saakka. I could definitely get used to this...

IMG_1470

Mun reissujen yksi suurimmista kohokohdista on aina herkulliset aamupalat ja brunssit, eikä tämäkään reissu tehnyt poikkeusta sääntöön. Tosin viimeisenä aamuna olo oli kuin kolmen päivän festareiden jäljiltä, joten aamupalalla ennen lentoa sain alas vain tuoremehua, kahvia, ananasta ja marjoja.

IMG_1479

Onneksi kaikki aamut eivät kuitenkaan olleet kuin viimeinen, joten ehdin yhtenä aamuna vetämään pikatreenin hotellimme kuntosalilla, joka oli todella viihtyisä ja valoisa; kattoikkunasta sai mm. ihastella kirkkaansinistä taivasta sekä juuri kukkaan puhjennutta Magnolia-puuta.

IMG_1491

IMG_1493

IMG_1460

IMG_1499

Säät olivat koko reissun ajan puolellani ja aurinko paistoi jokaisena päivänä. Ensimmäinen päivä oli hieman tuulisempi ja viileämpi, mutta kahtena viimeisenä päivänä lämpöasteet kipusivat parhaimmillaan + 20 asteeseen. Oli niin ihanan vapauttava tunne lähteä kaupungille housun lahkeet käärittyinä, kesäkengät jalassa ja vain kevyt bomber- tai nahkatakki mukana. Voi kunpa saataisiin pian samanlaiset kelit tänne Suomeenkin. Tuskin olen ainoa, jota alkaa jo kyllästyttää tämä Suomen jatkuva kylmä ja harmaa sää sekä satunnaiset lumi-/räntäsateet?

IMG_1433

Olen aina pitänyt suuntavaistoani kohtuullisen hyvänä, mutta nyt on myönnettävä, että Amsterdamissa yksin huidellessani olin välillä kyllä täysin hukassa, kun kaikki kadut ja sillat näyttivät aivan samalta. Ei auttanut muu kuin ottaa kartta kauniiseen käteen, kysellä hotellin respasta vinkkejä parhaisiin shoppailupaikkoihin ja mennä kadulle ihan turistina pyörimään.

IMG_1435

IMG_1446

IMG_1507

Lopulta kuitenkin löysin tieni Kalverstraatille, jonka varrelta löytyy oikeastaan kaikki kansainväliset ketjuliikkeet, joita kuvitella saattaa, kuten esimerkiksi: Forever21, Stradivarius, Pull&Bear, Mango, H&M, Topshop, River Island, Bershka ja monia muita. Myös Primark löytyy vähän matkan päästä kyseiseltä kadulta. Tämän lisäksi Amsterdamissa on valtavat määrät merkkivaateliikkeitä sekä pieniä putiikkeja, joissa tehdä ostoksia. Amsterdamia ei siis ihan suotta kutsuta "shoppailijan paratiisiksi".

IMG_1453

IMG_1396

IMG_1397

Untitled

Untitled

Untitled

Untitled

Alkuperäisen suunnitelman mukaan kaksi viimeistä Draken keikkaa piti järjestää maanantaina ja tiistaina, mutta maanantain keikka jouduttiin valitettavasti perumaan Draken ruokamyrkytyksen johdosta, jolloin maanantain keikka siirtyi keskiviikolle. Näin ollen itse pääsin seuraamaaan keikkaa vain tiistaina, sillä minulla oli paluulento Suomeen keskiviikkoaamuna. Tiistain show oli kuitenkin huikea ja päätösbileetkin, jotka eivät tosin keikan siirrosta johtuen nyt sitten olleetkaan ne viralliset viimeiset bileet, menivät täysin nappiin. Kaiken kaikkiaan tämä reissu oli upea ja erilainen kokemus, jonka tulen varmasti muistamaan!

38 kommenttia:

  1. Pääsitkö sillon Vaasan yliopistoon yhteispistevalinnassa vai pelkän pääsykokeen perusteella? :) Ja jos sulla on heittää vielä jotain uusia vinkkejä pääsykokeisiin mitä ei siinä yhessä postauksessa oo niin otan vastaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pelkän pääsykokeen perusteella ja mun pääsykoeurakasta alkaa olla jo sen verran pitkä aika, ettei enää ole kovin hyvin muistissa parhaat kikat, joten en voi muuta kuin toivottaa sulle hirveesti tsemppiä ja jaksuja! :)

      Poista
  2. Mitä työtehtäviisi kuului tuon reissun aikana? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Host-tehtävät keikan jälkeen Ziggo Domella ja päätösbileissä. :)

      Poista
  3. Kuinka paljon lihasta sulla on tullut lisää​ sen jälkeen kun lopetit cheerin ja aloitit "täysillä" salilla treenaamisen? Jos nyt oot seurannut yhtään sun painoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paino on noussut 2-4 vuoden aikana n. 4 kiloa, mutten osaa sanoa, missä määrin se on rasvaa ja lihasta. :)

      Poista
  4. Tuliko semmonen Hollanti ihastus kun Amsterdamissa olit? Nousiko suosikiksi Euroopan kaupunkikohteissa? Ja kävittekö tsekkaamassa punaiset lyhdyt iltaikaan? Jos damiin vielä eksyt niin suosittelen Anne Frankin museota ja samoin prostituutio museota ym, avaa tosi paljon tuota työtä jota punaisten lyhtyjen kadulla tekevät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Amsterdam nousi ainakin yhdeksi lemppareistani, mutta kyllä esimerkiksi Pariisi, Berliini ja Rooma menevät ehkä vielä sen edelle. :) Kaikki ovat omalla tavallaan ihania! Anne Frankin museossa olisin halunnut käydä, sillä olen lukenut nuorena hänen kirjansakin, mutta valitettavasti olin liian myöhään liikenteessä varaamassa lippuja, eikä monen tunnin jonottaminen huvittanut... Punaisten lyhtyjen alue käytiin joo heti ensimmäisenä iltana tsekkaamassa - tuli aika hurja olo!

      Poista
  5. Oliko sun tarkoitus saada kandi tänä keväänä valmiiksi? Miten sen kanssa menee kun tuntuu, että oot matkoilla ja juhlimassa kaiken aikaa..:D t. Kirjastolla päivät pitkät kandin kimpussa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo tänä keväänä olisi tarkoitus saada kandi pakettiin, mutten ole ottanut asiasta sen kummempaa stressiä, sillä en saa papereita kuitenkaan ulos kun vasta vaihdon jälkeen ensi jouluna, joten olen ottanut ihan rennosti. :) Mulla jatkuu kurssit vielä toukokuun lopulle, joten jospa siihen kesäkuun alkuun mennessä saisi kandinkin kuoriin! Tai sitten viimeistään ennen vaihtoon lähtöä, haha... :-D Elämästä kuuluu nauttia. :)

      Poista
  6. Use to this = get used to this* :D

    VastaaPoista
  7. Amsterdam on ihana! Et varmaan ehtinyt oikolukea tekstiäsi :D "I could definitely use to this..." / "Olen päässyt näkemään itselleni kokonaan vieraisiin maihin ja kaupunkeihin, tutustumaan uusiin, upeisiin ihmisiin sekä kokemaan unohtumattomia elämyksiä." Mutta mitä pienistä kirjoitusvirheistä, ymmärsin kuitenkin mitä tarkoitit :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivot ovat selkeesti jääneet narikkaan tätä postausta kirjoitellessa... :-D Haha kiitos sulle! ;-) <3

      Poista
  8. Oon ehkä vähän tyhmä tai pihalla mut kuka toi tammy hembrow on ja miks kaikki haluaa seurata sitä? ;0 jos se on joku julkkis niin miksköhän en oo kuullu siittä koskaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vastaan tähän ennen Annia koska itsekkin seuraan kyseistä naista, ja ainaki itsellä on monia syitä. Hän on mielestäni todella kaunis, hyvä treenattu kroppa jota hän esittelee, todella kauniit lapset ja muutenkin elämä vaikuttaa sellaiselta ''lifegoals'' tyyppieltä, jota on kiva seurata. :)Tekee myöskin kivoja vlogeja! Tässä myös tekee ehkä hieman erilaista muihin ''julkkiksiin'' verrattuna että Tammy ja hänen mies ovat molemmat suhteellisen nuoria, olisiko 22 ja 21 ja heillä jo 2 lasta, hieno talo ostettuna ja hienot autot, eli hyvin kerännyt varallisuutta nuoresta iästä huolimatta. :)

      Poista
    2. Itsekin seuraan Tammya, sillä hän inspiroi minua kovasti! Nuori (-94 tietääkseni?), menestynyt, kaunis, kahden lapsen äiti ja aivan mielettömässä kunnossa! :)

      Poista
    3. Mutta se mua juurikin kiinnostaa että mistä se on tullu noin tunnetuks/kuka se on :D pitää kattoo varmaan googlesta xD

      Poista
    4. Näkee taas kuinka erilaisia "goals" on ihmisillä. Omasta mielestä olisi kamalaa tässä iässä (21 v.) olla kahden lapsen äiti kun vielä maisteritutkinto ja kilpaurheilu-"ura" parhaillaan kesken! :D

      Poista
    5. Siis mikä tuossa nyt on epäselvää, Tammy on treeni/fitness bloggaaja ja vloggaaja, ja se näkyy esim siinä instagramin esittelyssä. Jotkut tulevat Suomen kautta tunnetuksi tai julkkikseksi nykyään. Ja miten tämä edes liittyy annin blogiin, eikö olisi ollut helpompi googlata heti tai vaikka lukea kyseisen henkilön Instagramin esittelyteksti? Huoh, joskus mä Anni ihailen miten sä jaksat näitä kommentteja ja "parhaat palat" varmaan jätät julkaisematta -onneksi ;D

      Poista
    6. Eihän se, että joku ihminen inspiroi sinua, tarkoita sitä, että haluaisit olla juuri kuten hän. :)

      Poista
  9. En tiedä satutko muistamaan biisin nimeä kun kuvasit Snapchat my storyysi jotain biisiä, samalla kuvaten että olet julkaissut tämän postauksen? Pyörinyt kokoajan mielessä mikä se biisi on, mutta en tiedä ollenkaan :D

    VastaaPoista
  10. Milloin aiot vastata edellisen postauksen kommentteihin?

    VastaaPoista
  11. Kuinka ostit lisää seuraajia ig tilillesi :) ? Kerro heti haluan myös lisää seuraajia!! Vaivaiset 80 seuraajaa vasta :( heh

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole koskaan ostanut seuraajia sosiaalisessa mediassa. Enkä näe siinä mitään järkeä, joten en suosittele sinullekaan.

      Poista
    2. Apua mä en edes tiennyt että seuraajiakin voi ostaa :D Piti ihan googlata voiko pitää paikkaansa. Kiva varmaan bloggaajanakin olisi kirjoittaa ja ottaa kuvia joitain tekokäyttäjiä varten :D

      Poista
    3. Blogeihin tämä tuskin on mahdollista, mutta käsittääkseni esimerkiksi Instagramiin kyllä.

      Poista
  12. Ihania kuvia! Tuli hyvä fiilis tätä postausta lukiessa :-)

    VastaaPoista
  13. Tämän blogin kommenttikenttä on kyllä aina yhtä outoa luettavaa...

    VastaaPoista
  14. Pakko kysyä että mistä noi vaaleat revityt farkut ovat?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne ovat ostettu Bershkasta, mutta tosin jo varmaan 5 vuotta sitten... :(

      Poista
  15. Sun blogi tuntuu nykyään olevan lähinnä juhlia ja matkustelua, jotenkin sellainen samaistuttavuus on kadonnut täältä kokonaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällä hetkellä normaaliarkeni koostuu lähinnä kirjastossa istumisesta tai töistä, joista ei ihan hirveästi saa blogiin materiaalia, joten sitten aina, kun tapahtuu jotain erityistä niin kirjoittelen blogiin. :)

      Poista
  16. Ihania kuvia! Taidanpä mäkin lähteä viikonloppureissulla. Nyt sinne sais suorat lennot alle 80 eurolla http://tarjoushaukka.fi/alennuskoodi/halvat-lennot/helsinki-amsterdam-lennot-77e/ :)

    VastaaPoista

Huolehdithan omalta osaltasi, että blogin kommenttiboksi säilyy paikkana, jossa jokaisen on mukava vierailla. Kiitos positiivisesta kommentistasi!