16. lokakuuta 2017

About Blogging...

Moi murut! Minua haastateltiin jokunen viikko sitten harrastukseni (bloggaamisen) johdosta yliopistoni kauppatieteilijöiden ainejärjestön lehteen, ja koska aihe sopii sattuneesta syystä hyvin blogiini, ajattelin jakaa hieman muokatun version kyseisestä tekstistä myös teidän kanssanne!

// Hi sweeties! I gave an interview about my hobby (blogging) to my University's economics student association's magazine and decided to share it also with you guys!

IMG_9961 (1)

1) Mikä sai sinut alun perin aloittamaan harrastuksesi? Kuinka pitkään olet harrastanut sitä?

Aloitin blogiharrastukseni tammikuussa 2011, joten vuodenvaihteessa tulee 7 vuotta täyteen julkisen päiväkirjani kirjoittelua. Idea bloggaamiseen lähti oikeastaan toisesta harrastuksestani, kilpacheerleadingista, sillä urheilin Suomen naisten maajoukkueessa, minkä koin kiinnostavan useita. Myös valokuvaamisen mielekkyydellä sekä bloggaavalla ystävälläni oli vaikutusta asiaan. Sitemmin bloggaaminen on muuttunut pelkästä harrastuksesta sivutyökseni.

2) Kuinka paljon keskimäärin käytät aikaa bloggaamiseen viikossa/kuukaudessa?

Riippuu täysin viikosta ja kuukaudesta, kuinka paljon aikaa käytän bloggaamiseen. Joinakin viikkoina tulee kirjoitettua vain yksi postaus ja toisina taas kolmekin per viikko. Yhden postauksen kirjoittamiseen menee noin viisi tuntia, jos mukaan lasketaan valokuvaaminen, kuvien editointi, tekstin kirjoittaminen ja oikolukeminen.

1) What made you initially start your hobby? How long have you done it?

I started to write this blog in January 2011. The main idea behind my blog was to write about my life, because back then I was in Finnish national cheerleading team. In addition, I have always liked to capture moments in pictures and one of my friends has a blog which also made me to start blogging. Afterwards, blogging has become a side job to me.

2) How much time do you spend on  blogging on average per week/month?

It depends on week/month. In some weeks I write only a one post and again other weeks I write even three posts per week. One post can take about 5 hours, if you count photographing, editing, writing, and proofreading. So, you do the math!

IMG_9982 (1)

3) Mikä on bloggaamisessa parasta? Entä haastavinta?

Parasta bloggaamisessa on mahdollisuus itsensä ilmaisuun; tuoda ajatuksiaan ja mielipiteitään julki, sekä vuorovaikutus lukijoiden kanssa. Haastavinta bloggaamisessa on ajan löytäminen postausten tekemiselle opintojen, töiden, harrastuksien ja muun elämän ohella sekä anonyymisti kirjoitettujen ilkeiden kommenttien vastaanottaminen.

4) Kuinka helposti bloggaamisen yhdistäminen muuhun arkeesi ja menoihisi onnistuu? Kerro vinkkisi tehdä tilaa bloggaamiselle tiukemmassakin aikataulussa.

Kuten edellisessä kohdassa totesin, bloggaamisen yhdistäminen muuhun arkeen ja menoihin on haastavaa, sillä siihen saisi tuhlattua loputtoman määrän aikaa, jos se vain olisi mahdollista. Bloggaaminen ei kuitenkaan ole minulle se ykkösprioriteetti, sillä fokukseni on tällä hetkellä opinnoissa, ihmissuhteissa ja urheilussa. Tämän takia minulla on tapana vapaapäivinä tehtailla useampi postaus luonnoksiin tekstejä vaille valmiiksi. Arkikiireiden lomassa on sitten helppo vain lisätä niihin tekstit ja julkaista.

3) What is the best/the most challenging thing in blogging?

The best things in blogging are the opportunity to express yourself and interaction with followers. The most challenging things in blogging are to find time to do posts along studies, work, sport and everyday life and to receive negative comments from anonymous people.

4) Is it easy to combine blogging with your everyday life? Tell your tip to make room for blogging on a tight schedule.

Like I just said; it's challenging to find time to do posts. Blogging isn't the number one priority in my life, while my focus is in my studies, human relationships, sport, and wellness. My tip to make room for blogging is to do more than one posts at once and then later just add the texts and publish them.

IMG_9967

5) Mikä auttaa sinua löytämään motivaation bloggaamista kohtaan hetkinä, jolloin et jaksaisi?

Motivaatiota bloggaamiseen saan lukijoideni ihanista kommenteista. Mikään ei tunnu paremmalta kuin kuulla esimerkiksi, että olen onnistunut teksteilläni ja kuvillani motivoimaan muita kohti terveellisempiä elämäntapoja tai positiivisempaa elämää.

6) Kuvaile, millaista kuvittelisit arkesi olevan ilman bloggaamista?

Luulen, että ilman bloggaamista nautittisin useista hetkistä enemmän, kun niitä ei tarvitsisi tarkastella puhelimen tai kameran linssin takaa. Toisaalta taas arkeni ei ehkä olisi yhtä tapahtumarikasta, sillä bloggaaminen pitää minut aktiivisena sekä tarjoaa useita unohtumattomia kokemuksia ja elämyksiä arjenkin keskellä.

5) What motivates you to blog?

I'll get motivated from my readers' comments. Nothing feels better than hearing that I have managed to inspire or motivate others towards healthier lifestyle or more positive life.

6) Describe what do you think your life would be without blogging?

I think, that without blogging I would enjoy more about some moments when I could experience them without watching them behind the lens of phone/camera. In other hand, my everyday life may not be as action-packed as it is now, since blogging keeps me active and offers a lot of opportunities and unforgettable experiences.

IMG_0004 (1)

7) Mitä sanoisit rohkaisuksi henkilölle, joka pohtii bloggaamisen aloittamista?

Bloggaaminen antaa enemmän kuin ottaa ja ilkeät kommentit kertovat usein ​enemmän niiden kirjoittajasta kuin vastaanottajasta! :-)

7) What would you say to encourage a person who is thinking about to start blogging?

Blogging gives you more than it takes and mean comments often tell more about their senders than their recipients! :-)

PS. Kertokaa ihmeessä, mitä mieltä olitte tälläisestä hieman erilaisesta postauksesta! Yay or nay? Ja noista englanninkielisistä käännöksistä sen verran, että tiedostan sieltä löytyvän vielä ihan hurjasti virheitä. Jos joku virke on ihan päin honkia kirjoitettu, niin vinkkaattehan siitä minulle korjausehdotuksen kera, jotta voin editoida sen pikimmiten! :-D Mun englanti ei ole täydellistä, mutta tärkeintä on, että postauksen pointti tulisi selväksi myös ulkomaalaisille seuraajille ja että minä itse kehittyisin tässä samalla noita tekstejä kääntäessä kirjoittamaan edes vähän parempaa englantia. Mulla on nimittäin joulukuun alussa toistamiseen kansainvälinen englanninkielitesti, josta mun olisi tällä kerralla aivan pakko saada tarpeeksi pisteitä raavittua kasaan!!! Voisin höpötellä kyseisestä aiheesta ja opiskelusta yleisesti hieman lisää myöhemmin.

Huippua alkavaa viikkoa kaikille!

24 kommenttia:

  1. Pisteet rohkeudesta kirjoittaa myös englanniksi! :) Nopeastihan se tsito siitä sitten karttuu. Ehdotus: olis kivempi lukea niin, että ensin postaus on kirjoitettu kokonaan esim. suomeksi ja sitten kokonaan englanniksi. Olisi selkeämpi lay out. Esimerkiksi Kenzas blogissa on mun mielestä hoidettu hyvin tuo kaksikielisyyspulma. Ja toinen juttu muuten, kandee kertaa englannin pilkkusäännöt! Englannissa otetaan hyvin monet pilkut pois (verrattuna suomen kieleen) ja helpottaa kyllä lukemista jos niitä ei ihan hirveästi ylimääräisiä siellä viljele. :) Keep up the good work ��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Musta taas kivempi tähän tyylillä. Haluan lukea ensin enkuks ja jos ei kaikkea tajua ni sit pystyy helposti lukee sen yläpuolelta suomenos eikä joudu kelaamaan koko postausta takaisin

      Poista
    2. Moikka! Kiitos kovasti palautteesta. :) Ja mun mielestä on samaan aikaan sekä imartelevaa että järkyttävää, että kirjoitit "rohkeudesta" kirjoittaa englanniksi. Myönnettävä nimittäin on, että minua hieman jännitti, että minkähänlaiset haukut sieltä tällä kertaa tulee niskaan, jos tekstistä löytyy suuria virheitä. Toisaalta taas on ihan kamalaa ajatella, että suomalaiset tosiaan tuomitsevat toisiaan niin ankarasti virheiden tekemisestä, Koska miten sitä voi oppia, jos pelkää niin paljon epäonnistuvansa, ettei uskalla edes yrittää?! :-D Mitään kieltä ei ainakaan opi muuten kuin puhumalla ja kirjoittamalla, joten nyt sitä mennään, eikä haittaa vaikka alussa vähän kompuroitaisiin. Lopussa kiitos seisoo! :)

      Poista
  2. Englannin opiskeluun paras vinkkini on lukea kirjoja englanniksi, vaikka niitä hömppä romaaneja sanakirjan kanssa. Lauserakenne tarttuu näin yllättävän hyvin matkaan :) sama toimii sarjojen katsomisessa. Lempparisarjaan enkun kieliset tekstit ja ajan kanssa tekstit kokonaan pois. Sanasto ei ehkä ole sitä kaupallisinta, mutta kielen saa hyvin haltuun :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kuule! Juuri tiedustelin äidiltäni löytyisikö hänen kirjahyllystään englanninkielisiä kirjoja, minkä jälkeen hän kiikutti minulle Fifty Shades -kirjasarjan kakkososan, haha. :'D Mulla onneksi alkoi nyt myös yliopistossa kursseja englanniksi, joten eiköhän tässä pikkuhiljaa saada enkkuvaihde päälle! ;-)

      Poista
    2. Anniii! Ihan pakko tähän sanoa, että löysin kirjan joltain lentokentältä upouutena. Joku oli juuri ostanut sen matkalukemiseksi kentän kirjakaupasta. En kirjafriikkinä voinut jättää sitä vaan lojumaan ��

      Poista
    3. Haha! Täytyy kyllä sanoa, että kyseinen kirjasarja on parempi englanniksi ;D

      Poista
  3. Ois kiva kyllä lueskella enemmän opiskelusta ja muutenkin siitä että miten sun arki on lähtenyt rullaamaan Saksassa:-) Lisäks päivä kanssani postaukset ja ruokapäiväkirja ois tosi huippuja! Ihanaa syksyä sulle<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tätä olin tulossa myös sanomaan. Aika tylsä, mutta toisaalta en syyttäisi Annia tästä, sillä myös kysymykset olisivat voineet olleet erilaisia. Blogit ja bloggaaminen ovat tänä päivänä kuin autolla ajaminen - toisilla on kortti ja toisilla ei. Kysymykset olivat tylsiä ja vastaukset niihin "juuri niitä oikeita vastauksia". Tämä blogiala on nykyään ihmisille niin tuttu, että jotain uutta ulottuvuutta olisin kaivannut kysymyksiin :) jos ymmärrät mitä tarkoitan?

      Toivottavasti kommenttini ei vaikuta kauhean tylyltä, sillä se ei ole tarkoitus! Yksi tyytyväinen vakkarilukija täällä vain huutelee <3

      -Tia

      Poista
    2. Anonyymille kiitos postausehdotuksista ja ihanaa syksyä myöskin! <3 Ja Tia: olet oikeassa, että itsekin olisin voinut käyttää hieman enemmän mielikuvitusta melko basic-kysymyksiin vastatessa, mutta jotenkin ajattelin, että pitää vastata lyhyesti ja ytimekkäästi, sillä kyse ei ollut mistään koko aukeaman jutusta! ;-D

      Poista
  4. Oli aika itsestään selviä vastauksia. Postauksen sisältö oli aika mitätön. Muutama virhe löytyy enkku teksteistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sähän olet oikein ystävällisellä tuulella.

      Poista
    2. Apua! Tämän alle kuuluu aikaisempi kommenttini :D

      Tia

      Poista
    3. Yllä totesinkin jo: "...olet oikeassa, että itsekin olisin voinut käyttää hieman enemmän mielikuvitusta melko basic-kysymyksiin vastatessa, mutta jotenkin ajattelin, että pitää vastata lyhyesti ja ytimekkäästi, sillä kyse ei ollut mistään koko aukeaman jutusta! ;-D"

      :)

      Poista
  5. Mihin sun ja siskosi videot on jääneet :-(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me päätettiin pistää videoiden osalta pillit pussiin, sillä 360-videon laatu ei valitettavasti vastannut odottamaamme, eikä meillä riittänyt aika lähteä kehittämään toimintaa, kun siskoni sai vakkariduunin ja minä lähdin Saksaan. Nyt mennään blogilla ja Instagramilla :)

      Poista
  6. Kaikki opiskeluun liittyvät postaukset olis tosi jees :) Ja hyvinhän toi enkkukin näyttää sulta sujuvan, pärjäät varmasti kielitestissä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulossa :) Toivotaan! Kertaalleen jo tehty, eikä sen tekeminen ole ihan ilmaista... :-(

      Poista
  7. Moi! Oon lähdössä joulukuussa viikoksi Dubaihin ja mietin nyt onko sinulla jotain erityisiä vinkkejä sinne? Olitte muistaakseni "paikallisten" kanssa siellä.. kannattaako aavikkosafari tms muut elämys nähtävyydet? Sheikh Zayed Grand Mosque kiinnostaisi, onko sen arvoinen, että siinä menee varmaan yksi päivä..? Kiitos vastauksista ja hyvää jatkoa Saksassa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Kiitos. :) Mun mielipiteet ja vinkit Dubaihin löytyvät näiden linkkien takaa: http://annib-a.blogspot.de/2017/03/matkavinkkeja-dubaihin.html, http://annib-a.blogspot.de/2017/04/aavikkosafari-dubaissa.html ja http://annib-a.blogspot.de/2017/03/sheikh-zayed-grand-mosque-abu-dhabi.html. Ehdottomasti suosittelen Sheikh Zayedin moskeijaa sekä aavikkosafaria! Myös Burj Khalifa ja sen läheisyydessä sijaitsevat suihkulähteet ovat ihan must!

      Poista
  8. Mä luulin et teit sun kandityön englanniks? Aika hurja veto, pisteet siitä. Tekstistä sen verran, että practice makes perfect ;) Ulkomaisille lukijoille tää on joka tapauksessa mieluisa lisä blogiin, vaikka kieli oiskin aluks vähän sinne päin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, mulla on kansainvälinen liiketoiminta pääaineena, joten meille suositeltiin kandin tekemistä englanniksi. :) Niinpä!

      Poista
  9. Mikset sä vastaa snapchatis, turhaan lisäsin sut ku et haluu jutella

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pyrin vastailemaan mahdollisimman paljon ainakin kysymyksiin! :)

      Poista

Huolehdithan omalta osaltasi, että blogin kommenttiboksi säilyy paikkana, jossa jokaisen on mukava vierailla. Kiitos positiivisesta kommentistasi!