19. tammikuuta 2018

Goals for 2018

Moi murut!

Joko olette asettaneet tavoitteet vuodelle 2018? Aiempina vuosina olen listannut tavoitteitani blogiini, jonka seurauksena muutamat (todennäköisesti omaan vuoteensa karvaasti pettyneet) lukijat ovat kokeneet saavansa helpotusta pahaan oloonsa käymällä ilkkumassa minun henkilökohtaisten tavoitteideni saavuttamattomuudesta. Vuoden 2016 tavoitepostauksessani listasin yhdeksi tavoitteistani ajaa ajokortin. No, ilman ajokorttia täällä edelleenkin elellään ja tietyissä tilanteissa on toki tullut todettua, että voi kun minulla olisi se ajokortti. Saavuttamatta jäänyt tavoite ei kuitenkaan ole tehnyt elämästäni yhtään sen kurjempaa vaan ihan hyvin pyyhkii ilman ajokorttiakin. Vastauksena siis hänelle, joka tuli asiaa tässä taannoin hieman ivallisesti tiedustelemaan. Otankin siis nyt tietoisen riskin, kun jälleen kerran "asetan pääni vadille" ja puhun julkisesti tavoitteistani. Se kun ei ole koskaan kiveen hakattua, että ne itselleen asetetut tavoitteet saavutetaan juuri sinä kyseisenä vuotena. Mielestäni kuitenkin jo pelkkä tavoitteiden asettaminen ja niihin pyrkiminen on askel kohti parempaa.

Hi sweeties!

Have you already set your goals for 2018? In previous years, I've listed my goals on my blog. As a result of that some of my followers  (who have probably been disappointed with their own year) have experienced to get relief to their bad feelings by mocking me about my unfulfilled goals. Once again, I take a conscious risk and list my goals for 2018 on my blog. However, it's good to remember that the realization of goals is never a matter of course. But I believe that setting goals and pursuing them is already a step towards better.

RIP_ARKADIA_NYE_henrijuvonen_0146_preview

RIP_ARKADIA_NYE_henrijuvonen_0092_preview

RIP_ARKADIA_NYE_henrijuvonen_0109_preview

RIP_ARKADIA_NYE_henrijuvonen_0161_preview

dress Mango

IMG_6113

Tavoitteet vuodelle 2018:

♡ Ajaa ajokortti. Tämä tulee pysymään listallani kunnes kortti löytyy lompakostani. Pitää toivoa, että uusi lakiehdotus koskien ajokorttia menisi läpi, jolloin ajokortin ajamisesta tulisi huomattavasti edullisempaa.

♡ Avata omat verkkosivut. Tämä on pyörinyt mielessäni jo pidemmän aikaa. Tavoitteenani olisi luoda toimivat verkkosivut, joissa yhdistyisi sekä ammatillinen osaamiseni että blogi-ja sometekemiseni.

♡ Matkustaa kymmeneen eri maahan. Viime vuonna kävin yhdeksässä eri maassa (Suomi mukaan luettuna kymmenessä), joten tavoitteena on pitää lukema vähintään yhtä korkeana. Reissatessa tunnen olevani elossa. Tammikuun 8. päivänä Helsingin lentokentällä passi ja lentolippu kourassa seisoessani aloin tarkastella aiempaa tarkemmin jo muutaman vuoden vanhaa passikoteloani... Los Angeles, New York, Milano ja Lontoo; ei ollenkaan hassumpi tavoite tälle vuodelle!

♡ Asettaa itseni ykkösprioriteetiksi. Olen totaalisen kyllästynyt "jahtaamaan" muita ihmisiä. Huomaan usein mukauttavani omat suunnitelmani ja tavoitteeni ihmissuhteisiini sopiviksi. Tämä ei ole tuottanut hedelmää, joten on aika kokeilla jotain muuta. Tänä vuonna pyrin olemaan "itsekkäämpi" ja pistämään tietyissä asioissa itseni sekä omat tarpeeni muiden edelle. Uskon, että ne ihmiset, jotka ovat tarkoitettu osaksi elämääni, pysyvät siinä ilman sen suurempia ponnisteluita ja uhrauksiakin.

♡ Lukea enemmän kirjoja. Ne tekevät sielulle niin hyvää ja antavat perspektiiviä elämään.

♡ Aloittaa maisteriopinnot. Tämä aihe on aiheuttanut viime aikoina unettomia öitä, mutta pyrin luottamaan siihen, että asioilla on tapana järjestyä.

♡ Kiroilla vähemmän. Se kuulostaa niin lapselliselta ja juntilta, tiedän! Tietyissä tilanteissa ja seurassa niitä sammakoita vaan tulee päästettyä huomaamatta suustaan. Tästä tavasta on ehdottomasti päästävä eroon. Jos pystyn olemaan kiroilematta esimerkiksi vanhempieni läsnäollessa, miksen pystyisi siihen aina?

♡ Viettää vähemmän aikaa puhelimella. Tämän tavoitteen saavuttamiseksi olen aloittanut jo tekemään tarvittavia toimenpiteitä. Olen esimerkiksi pyrkinyt vähentämään muiden ihmisten stalkkaamista ja negatiivisten keskusteluiden lukemista sosiaalisessa mediassa. Ja se on kuulkaas tepsinyt oikein tehokkaasti! Paljon vähemmän tekemistä puhelimella.

Millaisia tavoitteita teillä on tälle vuodelle? Ihanaa viikonloppua kaikille!

Goals for 2018:

♡ Get a driving license. I hope that the legislative initiative about driving license in Finland would go through so that it would become much cheaper.

♡ Open my own websites. I would like to create a website which would combine both my professional knowledge and my blog and social media activities.

Travel to 10 different countries. Last year I traveled to 9 different countries (10 if Finland is counted) so the goal is to reach at least the same number. On January 8th, at the Helsinki Airport, when I was on my way to Germany, I started to look more closely at my passport holder... Los Angeles, New York, Milan, and London; not bad target for this year!

♡ Put myself first. I'm done "chasing" other people. Too often I notice that I adjust my own plans and goals to fit to my relationships. This hasn't worked so I think it's time to try something else. This year I try to be more "selfish" and to put myself first in certain issues. I believe that those people, who are destined to be part of my life will remain there without great efforts and sacrifices.

♡ Read more books. They are good for the soul and give a perspective to life.

Start my Master's studies. This topic has recently caused sleepless nights, but I try to trust that things tend to work themselves out.

Use less swear words. It sounds so childish and yokel, I know! In certain situations and company, those frogs will be released without I even noticing. I want to get rid of this habit. If I can be without using any swear words, for example, in the presence of my parents, why not always do that?

♡ Spend less time on the phone. To achieve this goal, I have already begun to do the necessary actions. I have, for example, tried to reduce "stalking" other people or following negative coversations about me on social media. And it really works! Much less to do with the phone.

What are your goals for 2018? Have a great weekend everyone!

10 kommenttia:

  1. Tarkoitatko someosaamisella selfieiden ottamista?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taisin puhua tekstissä blogi- ja sometekemisestäni*, ja sillä tarkoitan kaikkea blogiin ja sosiaaliseen mediaan tuottamaani sisältöä. Blogistani sekä somekanavistani löytyy muutakin kuin selfieitä. :)

      Poista
  2. Moikka!

    Mitä maata suosittelisit ihmiselle joka ei oo paljoa matkustanut :D rantaloma hakusessa ja hyvät shoppailu ja ruokailu mahdollisuudet ois +++ . Entäs ootko käynyt monessa paikassa amerikassa, jos oot niin mikä paikka oli kokemisen arvoinen :) kiitos jos ehdit vastata :) ajattelin sulta kysyä kun olet jonkun verran matkustellut (blogiasi lukenut pitkään niin siittä tiedän :) )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa!

      Me oltiin viime kesänä siskoni kanssa Barcelonassa ja se oli aika kiva yhdistelmä ranta- ja kaupunkilomaa sekä tietenkin shoppailu- ja ravintolatarjonta oli super! Suosittelen myös Dubaita :) Amerikassa en ole käynyt muualla kuin New Yorkin ja Floridan osavaltioissa, mutta tykkäsin niistä kovasti. Itselläni tosiaan tavoitteena olisi päästä käymään Losissa lähitulevaisuudessa!

      Poista
  3. Hyvän kuuloisia tavoitteita sulla! Löytyi muutama sama omalta listaltanikin :) erityisesti tuo itsensä asettaminen etusijalle ja muiden ihmisten ”jahtaaminen” osui ja upposi ja haluan tehdä suuren parannuksen sen suhteen tänä vuonna! Uuden vuoden tavoitteissa on joku ihme stigma, että ihmiset ovat niin epäileväisiä niiden suhteen. Kai kaikilla on joku ajatus etteivät ne onnistu, mutta niin kuin sanoit niin aina ne ovat edes askel parempaan suuntaan. Ja itsellänikin moni tavoite pysyy joka vuosi listalla - ei sen takia ettei se olisi toteutunut vaan koska se on mielestäni joka vuosi parantamisen arvoinen! Ihanaa talven jatkoa sulle Anni ja mukavaa kun kirjoittelet! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kivasta kommentista Karoliina <3 Ja ihanaa talven jatkoa myös sulle! Toivotaan, että kevät tulisi tänä vuonna nopeasti, haha ;-D

      Poista
  4. Hei Anni! Ensinnäkin kiitos tästä blogista. Toivoisin että kirjoittaisit useammin ja tekisit pian postauksen ruokapäiväkirjasta ja käyttämistäsi meikeistä ja hiustuotteista. Myös arkinen asupostaus viikolle olisi kiva eli joka päivä kuva vaatteistasi. Sitten kysymys. Miten saat rahaa säästöön että pääset matkustelemaan? Mä asetan sulle tälle vuodelle haasteen: matkusta Lappiin ja tee siellä lumikenkätreenit mäkeä ylöspäin. Sun täytyy toki laittaa kuvat matkastasi. ;) Sitten mua myös kiinnostaa että oletko vielä sinkku? Mukavaa lauantaita sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Ruokapäiväkirja sopisi varmasti hyvin näin tammikuulle! Ja kosmetiikka postaus on itseasiassa tekstiä vaille valmiina luonnoksissa :-D

      Mä olen yleensä aina tehnyt kesät töitä ja viimeisimpinä vuosina olen työskennellyt myös opiskeluiden ohessa, joten mulla on jäänyt rahaa säästöön + olen nostanut opintolainaa. Pyrin myös matkustamaan mahdollisimman edullisesti etsimällä edullisimmat lennot ja majoitukset. Täältä Saksasta pääsen lentämään Ryanairilla todella edullisesti. Esimerkiksi lennot Milanoon maaliskuussa 2018 maksoivat vain 60 euroa. Itseasiassa pääsiäisenä mun olisi tarkoitus lähteä perheeni kanssa meidän mökillemme Lappiin pitkästä aikaa! :-D Pitää katsoa löytyisikö jostain lumikengät, haha. Ja olen sinkku. :)

      Poista
  5. Tuo itsensä asettaminen ykkösprioriteetiksi on erinomainen tavoite, ja omakin tavoitteeni tälle vuodelle :) Oma arvonsa täytyy tuntea, jottei anna muiden kohdella itseään miten sattuu eikä anna onnellisuutensa riippua muista ihmisistä - varsinkaan niistä, ketkä eivät edes ole huomiosi arvioisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kanssasi täysin samalla aaltopituudella. :) <3

      Poista

Huolehdithan omalta osaltasi, että blogin kommenttiboksi säilyy paikkana, jossa jokaisen on mukava vierailla. Kiitos positiivisesta kommentistasi!